Osa 3: Päätöksiä

No niin pitkän tauon jälkeen osa on täällä :)
Toivottavasti osasta tuli mieleinen, ainakin sitä oli kiva tehdä.
Kommenttia saa ja pitää jättää...!
******************
Osa 3: Päätöksiä

Inkeliina seisoi peilin edessä ja koetti näyttää vakuuttavalta puhuessaan. Hän katsoi peilikuvaansa arvioiden. Peilistä katsoi takaisin hymyilevä, punatukkainen tyttö farkuissa ja tennareissa. Ei kovin vakuuttavaa, Inke totesi. Ei hän ollut yliopistoaikana muuttunut oikeastaan aikuisemmaksi vaikka he olivat olleet opiskelemassa jo kolme vuotta. Inke ajatteli sitä syksyistä päivää kolme vuotta sitten, kun he olivat saapuneet yliopistolle.

Rikke, Inke ja Eve olivat päättäneet mennä samaan asuntolaan. Kaikkien yllätykseksi myös Max oli tullut Casperin kanssa yliopistolle opiskelemaan. Even suruksi Max oli mennyt toiseen asuntolaan mutta vieraili usein kyllä tytön luona. Oikeastaan Max melkein asui heidän asuntolassaan.

Heidän lisäkseen asuntolassa asui vielä muutama muukin opiskelija. Inke oli ystävystynyt Janina Pihlavan kanssa ja Rikke taas Markku Matilaisen kanssa. Eve oli niin kiinteästi yhdessä Maxin kanssa, ettei ollut juuri tutustunut kehenkään uuteen.

Inke päätti jättää puheharjoituksen toiseen kertaan ja mennä lukemaan tulevaan tenttiin. Hän oli valinnut pääaineekseen filosofian ja tenttikirjat siinä aineessa olivat paksuja kuin tiiliskivet. Tyttö kävi vaihtamassa mukavamman asun ylleen ja syventyi lukemaan antiikin ajan filosofin, Simotelesin, pohdintoja maailman realistisuudesta.

*******

Viimeinen vuosi oli opiskelijoille kovin työläs mutta tänään Inke varasti hiukan aikaa tehtävälleen. Häntä harmitti, ettei ollut kolmeen vuoteen saanut mitään selville Ilsen pojasta. Opinnot olivat vieneet hurjasti aikaa, kun alussa kaikki oli ollut niin uutta ja outoa. Inkeliina oli päättänyt aloittaa tutkinnan yliopiston pääkirjaston arkistoista.

Aulassa hän tapasi sovitusti Riken. Rikellä oli joku muita menoja mutta he olivat sopineet yhteisestä paluumatkasta asuntolaan.
- Muista tulla sitten ajoissa, Rikke vannotti.
- Mä muistan kyllä, en halua kävellä yksin, Inke sanoi takaisin.

Inke kysyi neuvonnasta mistä löytäisi vanhojen kirkonkirjojen mikrofilmejä. Yrmeän kirjastotädin neuvottua mistä ne löytyisivät, Inke varasi koneen itselleen ja ryhtyi hommiin.

Hän päätti aloittaa tutkimalla Ilsen taustan ja historian. Samalla hän saisi tutustua oman sukunsa historiaan. Inke napsautti oikean ajankohdan ja ryhtyi lukemaan. Kirkonkirjoissa oli lukuisia merkintöjä syntyneistä, kuolleista, naimisiin menneistä ja pois muuttaneista Leutolaaksolaisista.

Tovin selaamisen jälkeen Inken silmät huomasivat tutun nimen. Ilse Anniina Meri syntynyt 1897, kuollut 1955. Äiti Lisbeth Meresmaa (os. Meri), isä tuntematon. Inke luki kiinnostuneena eteenpäin. Hän klikkasi Ilsen äidin kohdalta lisää tietoja auki. Lisbeth oli mennyt naimisiin Christer Meresmaan kanssa, kun Ilse oli ollut kolmevuotias. Christer ja Lisbeth olivat saaneet pojan, joka oli ristitty Carliksi. Carl Meresmaa oli siis Inkeliinan isoäidin isä.

Carl oli mennyt naimisiin Elisabeth Humilan kanssa samana vuonna, kun Ilsellä oli ollut suhde Arvidiin. Seuraavaksi Inken silmiin osui merkintä Arton syntymästä. Arto Meri, syntynyt 1915, äiti Ilse Meri, isä tuntematon, luovutettu suoraan adoptioperheeseen 1915. Tässä kohtaa Ilsellä olisi tullut umpikuja vastaan, jos Ilse ei olisi paljastanut lapsen isää.

Inke katseli vuosilukuja taaksepäin, kunnes silmiin osui Lindemanien sukunimi. Arvid Lindeman syntynyt 1890, äiti Ruut Lindeman (os. Kokko), isä Lars Lindeman. Lähtenyt siirtolaiseksi Simeriikkaan 1915. Inkeliina tuijotti viimeistä lausetta ja mietti. Arvid oli lähtenyt Simeriikkaan Arton synnyinvuonna. Oliko hän ottanut poikansa mukaan vai jättänyt tämän perheensä huostaan?

Kirkonkirjojen merkintöjen mukaan Arvidin isä ja äiti olivat muuttaneet melko pian miehen lähdön jälkeen toiselle puolelle Similandiaa, Kukkakumpuun. Inken täytyisi ottaa seuraavaksi yhteyttä Kukkakummun väestörekisteriin. Tyttö etsi vielä oikean osoitteen netistä ja lähetti jo alustavan kyselyn Kukkakummun viranomaisille.

Inke huokaisi syvään. Ulkona oli tullut jo pimeää ja hänen täytyisi lähteä pian. Tänään hän ei saisi enempää selville sillä kaikki laitokset ja virastot olivat jo sulkeneet ovensa. Inke sulki tietokoneen ja keräsi tavaransa. Hän aikoi käydä vielä yläkerrassa lainamassa pari tenttikirjaa samalla, kun täällä nyt oli. Simotelesin ja Slatonin teorioiden eroja vertaileva kirja pitäisi löytyä täältä.

Keskuskirjatossa oli todella pitkät hyllyt täynnä kirjoja. Yrmeä kirjastonhoitaja oli jossakin käymässä ja Inke joutui etsimään tenttikirjaansa omin päin. Pitkän harhailun jälkeen hän oli löytänyt oikean hyllyn. Inkeliina plarasi kirjojen selkiä sormellaan samalla lukien nimiä. Tyttö pysäytti sormensa vihdoin oikean kirjan kohdalle ja otti sen hyllystä.

Ilta oli jo pitkällä ja kirjasto menossa jo kiinni, kun Inkeliina vihdoin pääsi lähtemään. Hänen pitäisi tulla pian uudestaan katsomaan, josko Kukkakummun viranomaiset olisivat vastanneet. Inke laskeutui portaat alas ja lähti kävelemään kohti tapaamispaikkaa. Parasta olisi mennä nopeasti, ettei Rikke huolestuisi.

*******************

Max oli asuntolassa käymässä Even luona. Muut olivat luennolla tai tentissä, joten Eve oli asuntolassa yksin. Hetken etsittyään Max löysi Even yläkerrasta.
- Moi, mä tulin hakemaan sut yhteen paikaan, Max sanoi salaperäisesti.
Eve katsoi poikaan ihmeissään, mitähän tällä oli nyt mielessään?
- Joo, minne me mennään? Eve kysäisi.

Max ei vastannut kysymykseen vaan veti tyttöystävänsä lähelleen ja suuteli hellästi. Eve painautui lähemmäksi Maxia ja kietoi kätensä tämän kaulaan.

- Nyt mennään, ennekuin tulee liian myöhä, Max sanoi sipaisten Even poskea.
- Selvä, mä otan vaan takkini mukaan, Eve sanoi ja meni hakemaan ulkovaatteitaan. Häntä jännitti hiukan. Minneköhän Max häntä oli viemässä ja mitä kummaa pojalla oli mielessään?

Max johdatti tyttöystävänsä Näkötornin juurelle. Vanha näkötorni oli korkea ja vanha nähtävyys. Se oli jo hiukan rapistunut eikä enää niin suosiossa kuin ennen. Varsinkin iltaisin torni oli aika autio.

- Mennäänkö sitten ylös, Max kysäisi ovela ilme kasvoillaan.
Eve nyökkäsi vastaukseksi ja he lähtivät kiipeämään lukuisia rappusia ylöspäin.

Tornin huipuilta oli hienot näköalat koko kampukselle. Eve katseli niitä hetken ikkunasta ja kääntyi sitten Maxiin päin.
Eveliinan sydän jätti yhden lyönnin välistä, kun hän tajusi mitä Max aikoi. Poika oli polvistunut hänen eteensä ja katsoi hymyillen kohti.

- Eveliina Mansikkaoja, Max kysyi juhlallisesti. Minä rakastan sinua, tuletko vaimokseni?
Eveliina ei saanut sanaa suustaan, tuijotti vaan sormusrasiaa kasvojensa edessä. Hetken kuluttua aivot rupesivat taas toimimaan ja Eveliina avasi suunsa vastatakseen.
- Tietysti tulen, Eveliina sanoi ja pujotti sormuksen sormeensa.

Max nousi ylös lattialta ja katseli hymyillen Eveä. Tyttö hyppäsi pojan kaulaan niin voimakkaasti, että toinen horjahti.
- Mä rakastan sua niin paljon, Eveliina mutisi Maxin korvaan.
Poika nosti Even syliinsä ja istui nuhjuiselle sohvalle.

Max ujutti kätensä Even topin alle, samalla kun suuteli tyttöä. Eve avitti toista nostamalla käsiään ja tuota pikaa kaikki vaatteet, Maxinkin, olivat lattialla sinne tänne heitettyinä.

Nuoret keskittyivät täysin toisiinsa, eivät kuulleet eivätkä nähneet mitään. Onneksi iltaisin Näkötornilla oli hiljaista ja pari sai olla rauhassa. Eveliina laittoi hetkeksi järkensä syrjään ja antoi tunteidensa viedä.

Paljon myöhemmin, kun lattialle heitytyt vaatteet oli jälleen saatu päälle, nuoret kuhertelivat vielä sohvalla.
- Meidän pitää mennä, Eve mutisi toisen huulia vasten.
Max ei vastannut mitään virnisti vaan ja suuteli toista uudestaan. Pian alkoi jo vaikuttaa siltä, että vaatteet olisivat kohta taas tarpeettomia mutta Eve kuuli äkkiä ääniä portaista ja painoi sormensa Maxin huulille.
- Nyt mennään, joku tulee, Eve kuiskasi.
Pari nousi vastahakoisesti sohvalta ja poistui posket punottaen alakertaan.

********

Sillä välin, kun Eve ja Max viettivät laatuaikaa keskenään Näkötornilla, olivat muutkin mukavissa puuhissa. Rikke ja Inkeliina tanssivat ja Janina heitti tikkaa. Nuoret juttelivat keskenään kaikesta mahdollisesta ja unohtivat opiskelut siltä illalta.

Inkeliina katsahti ystäväänsä tämän mennessä hakemaan tikkoja taulusta. Janina oli aluksi vaikuttanut aika tylyltä mutta tyttöjen viettäessä enemmän aikaa keskenään oli ystävyys alkanut. Inkeliinan sydän hypähti ilosta ajatuksesta, hänellä oli vihdoin oikea paras ystävä. Janinan kanssa oli helppo viettää aikaa opiskelujen välissä.

Markku asteli huoneeseen keskeyttämään tanssit. Inke päätti lähteä vessaan, pojilla menisi kuitenkin aikaa jutellessaan.

Hetken juteltuaan niitä näitä Riken kanssa Markku muisti miksi oli tullut olohuoneeseen. Hänen piti opettaa Laamojen kannustushuuto Rikelle ensi viikonlopun ottelua varten.
Onneksi Rikke oli nopea oppimaan ja pian kannustushuudot kaikuivat huoneessa.
- Heiij, Laamat, on meillä puhtaat naamat. Me viedään kotiin pytty, ei käy muilla lykky! L-A-A-M-A-T !!

Rikke veti Inken tanssimaan hitaita tämän tullessa vessasta. Hän tanssi Inken kanssa mielellään sillä siinä sai olla luvallisesti tyttöä lähellä. Tyttö oli pitänyt pientä etäisyyttä heidän välillään koko opiskelujen ajan. Rikke kyllä aavisti, että tyttö tunsi häntä kohtaan muutakin kuin ystävyyttä.

- Kuule Inke, Rikke sanoi saaden tytön sydämen hypähtämään pari kertaa. Mun on jo pitkään pitänyt sanoa sulle yksi asia.
- Mikä asia? Inke kysyi hiljaa kuin aavistaen.
- Mä luulen, että sä tiedät sen, Rikke sanoi ja veti Inken aivan lähelle itseään.

- Mä rakastan sua, Rikke sanoi hiljaa. Olen rakastanut varmaan ensitapaamisesta lähtien. Mä pyydän, että sä miettisit tarkoin mitä tunnet mua kohtaan, poika jatkoi katsoen vakaasti Inkeen. Mä annan sulle aikaa opintojen loppuun, sun ei tarvitse vastata heti.
Inke nyökkäsi ja tunsi punastuvansa. Kieli takertui kitalakeen ja kämmenet hikosivat, joten ei hän olisi voinut mitään sanoakaan.

Rikke katseli vielä hetken hellästi Inkeä. Katse sai tytön tuntemaan olonsa jäätelöksi kesähelteellä.
- Tässä sulle vielä vähän ajateltavaa, Rikke kuiskasi niin hiljaa, että Inke hädintuskin kuuli.
Se oli Inken ensimmäinen kunnon suudelma. Se tuntui varpaissa asti ja Inke tunsi sulavansa siihen paikkaan. Kuin itsestään hän vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä pojan kaulaan.

- Nyt sä tiedät mun tunteet sua kohtaan, Rikke totesi kuin itselleen. Älä mieti liian kauan vastaustasi kaunokainen, poika sanoi vielä ennen kuin lähti huoneeseensa.
Inke jäi tuijottamaan hömelönä ja posket punaisena toisen perään.

*******

Inkeliina oli tulossa kirjastosta takaisin asuntolaan. Hän oli tällä kertaa liikkeellä yksin ja päättänyt oikaista puiston poikki. Kukkakummun tiedoista ei ollut löytynyt ketään Lindeman nimisiä henkilöitä vaikka Inke oli selannut useamman vuoden ajalta. Myöskään Arvidista ei ollut löytynyt lisää tietoa.

Puistossa oli kaunista ja vielä muutamia valojakin päällä. Inken katse kiinnittyi kahteen mieheen, jotka istuivat laiturilla. Puiston laituri oli suosittu kalastuspaikka, joten ehkä miehet olivat kalassa? Tyttö jatkoi matkaansa eteenpäin miettien samalla ongelmaansa.

Arvidin jäljet päättyivät Simeriikkaan ja Lindemanien perheen muut jäsenet tuntuivat kadonneen maan alle. Inke päätti kysyä Fridalta, josko Ilse voisi vielä auttaa. Ehkä nainen tiesi vielä jonkun tarvittavan tiedonpalasen, auttamaan etsinnöissä. Inke ei huomannut mietteiltään, että miehet lähtivät seuraamaan häntä varsin ilkeät ilmeet kasvoillaan.

Inke oli ehtinyt jo sillalle, kun huomasi miehet takanaan. Tyttö säikähti ja lähti juoksemaan siltaa pitkin.
- Ota tyttö kiinni, toinen miehistä komensi.
Inkeä lähempänä oleva mies harppasi sillalle yhdellä loikkauksella ja lähti juoksemaan tytön perään.

Vaikka Inkeliina juoksi minkä jaloistaan pääsi, oli mies nopeampi. Tämä koukkasi hiukan ojanpientareen kautta ja asettui tytön eteen tukkimaan tien. Inkeliina piti pienen hymyn kasvoillaan. En saa näyttää noille, että pelkään, hän ajatteli. Tyttö ei voinut kuitenkaan estää kauhunväristyksiä miesten lähestyessä häntä.

Inken edessä oleva mies tarrasi tyttöä käsistä kiinni ja katsoi tähän ilkeästi. Takana tuleva otti Inkeliinaa vyötäisiltä kiinni. Inkeliina oli kauhuissaan, hän ei pääsisi mitenkään pakoon. Inke oli kuin halvaantunut eikä pystynyt edes huutamaan apua.
- Mitäs meillä tässä onkaan, pikku namupala, toinen miehistä sanoi ilkeästi ja painoi huulensa Inken kaulaan.
Tyttöä puistatti ja hän tärisi kauhusta.
- Älä pelkää, ei sulle mitään käy, kunhan teet niin kuin sanotaan, takana oleva mies kuiskasi Inken korvaan.

Inkeliina yritti vapauttaa kätensä mutta turhaan. Takana oleva mies lukitsi välittömästi hänen kätensä tiukasti, toisen jatkaessa puuhiaan hänen kaulallaan. Inkeliina oli kauhusta suunniltaan, hänet raiskattaisiin kohta eikä kukaan tulisi auttamaan.

- Päästäkää tyttö irti heti! kuului huuto niin kovaa, että miehetkin hätkähtivät. Rikke lähestyi juosten ja vihaisena.
Toinen miehistä kääntyi ympäri ja otti ilkeän virnistyksen kasvoilleen.
- Mitäs, jos sä menisit vaan tästä ohi ja antaisit meidän jatkaa, mies sanoi. Ettei sullekin käy mitään ikävää.
Rikke ei vastannut miehen kysymykseen vaan kiristi askeliaan kohti kolmikkoa.

Inkeliina ei ehtinyt rekisteröidä seuraavia tapahtumia selkeästi. Rikke hyökkäsi ensimmäisen miehen kimppuun niin vauhdilla, että mies ei ehtinyt tehdä mitään. Tarkka, kova nyrkinisku arkaan paikkaan ja mies lakosi istualleen maahan. Tajuttuaan, että Rikke ei pienistä väistyisi, toinen miehistä tyrkkäsi Inken kovakouraisesti maahan ja aikoi hyökätä Riken kimppuun.

Rikke oli kuitenkin varautunut siihen ja tarkoin suunnattu potku lennätti miehen selälleen maahan. Inkeliina tajusi pelastuneensa täpärästi. Onneksi Rikke oli saapunut ajoissa paikalle, mutta miten poika oli tiennyt missä hän oli?
Inke ei ehtinyt ajatella asiaa enempää, kun Rikke veti hänet ylös maasta.

- Tule, Rikke hoputti. Nyt mennään, ennekuin noi tokenee.
Rikke otti Inkeä kädestä kiinni ja molemmat juoksivat niin kovaa poispäin miehistä kuin pääsivät. Inken kansiokin jäi puistoon mutta sillä ei ollut enää väliä. Pääasia, että hän oli itse turvassa.

- Oletko sä varmasti kunnossa? Rikke kysyi heidän juostessaan.
- Olen, sä tulit juuri oikeaan aikaan, Inke vastasi helpottuneena.
He juoksivat vielä hetken matkaa, kunnes olivat varmoja, etteivät miehet seuraa.

Tien päässä Rikke oli vetänyt Inken lähelleen ja rutisti tätä tiukasti. Inkeliina painautui lähemmäksi poikaa ja pikkuhiljaa tärinä rupesi helpottamaan. Jos Rikke olisi myöhästynyt hetkenkin, ei Inke edes uskaltanut ajatella miten sitten olisi käynyt.

Vihdoin pitkän kävelymatkan jälkeen Inke ja Rikke saapuivat asuntolaan pihaan. Rikke piti edelleen Inken kättä omassaan ja katseli tyttöä välillä huolestuneesti. Kello oli jo aika paljon ja muut olivat jo nukkumassa. Nuoret jatkoivat matkaa Inken huoneeseen.

- Miten sä tiesit missä mä olen? Inke kysyi mieltään askarruttaneen kysymyksen.
Rikke katsoi häneen oudosti mutta alkoi sitten kertoa tapahtumia.
- Sä, et ehkä usko mutta mua varoitettiin ja neuvottiin, Rikke sanoi itsekin ihmeissään.

Mä olin kirjoittamassa tuolla Even huoneessa lopputyötä, kun ovi avautui. Mä luulin ensin, että se oli Eve mutta erehdyin. Huoneeseen asteli punatukkainen tyttö kesämekossaan ja katseli mua odottavasti.

- Olethan sä Rikke Rekijoki, tyttö kysyi multa. Mä vastasin myöntävästi ja meinasin kysyä, mistä se tunsi mut, mutta en ehtinyt.
- Sun pitää nyt lähteä puistoon, tyttö sanoi vaativasti ja tuijotti mua vihaisesti. Inke on vaarassa.
Mä en osannut sanoa mitään vastaukseksi, joten tuijotin vaan sitä tyttöä ihmeissäni.

- Mitä sä vielä siinä seisot, ala mennä jo, tyttö huusi mulle huitoen käsillään ovelle. Inke on vaarassa. Mene nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.
Siinä vaiheessa mä tajusin, että mun pitää lähteä. Tyttö huikkasi mulle vielä uudestaan missä sä olet ja mä lähdin juoksemaan sinne.

Mä juoksin niin kovaa kuin ikinä pääsin ja kun tulin puiston reunalle, mä näin ne miehet sun kimpussa. Mä en edes ehtinyt ajatella mitään suunnitelmaa, kunhan vaan sävelsin jotain. Onneksi mä ehdin ajoissa. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos en olisi ehtinyt. Rikke päätti kertomuksensa ja silitti Inken hiuksia.

- Onneksi sä tulit, Inke huokasi. Kiitos. Mielessään Inke lähetti myös kiitoksen Fridalle. Riken näkemä tyttö ei voinut olla kukaan muu.
- Olethan sä varmasti kunnossa, Rikke varmisti ehkä sadannen kerran.
Rikke veti Inkeä lähemmäksi itseään.

Inke painautui pojan syliin ja hautasi kasvonsa tämän tuttuun ja turvalliseen paitaan. Rikke kietoi kätensä vielä hiukan järkytyksestä tärisevän tytön ympäri.
- Haluatko, että mä jään tänne yöksi?  Rikke kysyi hiljaa.
Inke nyökkäsi ja painoi kasvonsa tiukemmin pojan paitaan.

Inken nukahdettua viimein, Rikke katseli vielä tyttöä pitkään. Onneksi hän oli ehtinyt ajoissa ja onneksi hän oli oppinut Maxilta tiettyjä liikkeitä ja taitoja. Hän katseli nukkuvan tytön suloisia kasvoja, kunnes Inke painautui unisena vielä lähemmäksi häntä. Rikke asetti kätensä paremmin tytön ympärille ja nukahti viimein itsekin.

**********

Oli vaihteeksi taas vähän lämpöisempää vaikka syksy oli pitkällä. Inke istui pihapenkillä ja mietti miten saisi Fridaan yhteyden. Yleensä tyttö ilmestyi sopivasti paikalle mutta nyt hän oli ollut pitkään poissa. Samassa puskat kohahtivat ja Frida ilmestyi kuin tyhjästä penkin viereen.

- Sä odottelit varmaan mua, Frida totesi kuin itsestäänselvyytenä.
Inke nyökkäsi ja häntä hymyilytti. Frida se osasi yllättää. Tyttö oli näköjään taas muuttunut. Teinistä oli kasvanut varsin aikuisen näköinen nuori nainen.
- Mistä sä tiedätkin tulla paikalle aina sopivasti? Inke kysyi vaikka tiesikin, että Frida ei vastaisi suoraan.

- Se kuuluu mun hommaan, toinen sanoikin. Ehtikö Rikke muuten ajoissa paikalle?
- Ehti. Kiitos siitäkin, Inke sanoi kiitollisena.
- Eipä kestä. En kykene muuten tuollaisissa tilanteissa auttamaan, joten hyvä, että ehti.
Inke ajatteli kysyä nyt asiansa, kun ystävä oli näköjään puhetuulella.
- Miten Rikke näki sut? Mä luulin, että mä vaan näen, Inke kysäisi kuin ohimennen.

- Mä pystyn tarvittaessa olemaan näkyvä muillekin, se vaan kuluttaa voimia aika paljon. Sulla on muuten aika komea poikaystävä, Frida jatkoi vaihtaen puheenaihetta.
- Ei Rikke ole mun poikaystävä. Me ollaan vaan ystäviä, Inke yritti.
- Höpö, höpö, Frida tuhahti. Sä rakastat sitä ja se sua, sen näkee jo kilometrien päähän.
Ystävän sanat saivat Inken punastumaan ja hän muisti Riken vaatimuksen. Vuosi menisi nopeasti, hänen olisi kohta tehtävä päätös.

- Pystytkö sä ottamaan Ilseen yhteyttä? Inke kysyi sitten. Mä tarvitsisin apua, tutkimukset ovat umpikujassa.
- Mä voin yrittää, Frida sanoi epäröivästi. En kyllä tiedä suostuuko se, mutta mä yritän.
- Kiitos, Inke sanoi.
- Mun täytyy nyt mennä, nähdään taas, Frida sanoi iloisesti.

Frida käveli pois penkkien luota kohti tietä, kun hän näki kahden opiskelijan juttelevan keskenään. Hän jatkoi matkaa kuitenkin eteenpäin sillä toiset eivät pystyisi häntä näkemään. Frida katseli vielä tarkemmin puhujia, taisivat olla Inken asuntolakavereita.

Turvallisin mielin Frida käveli eteenpäin. Hänet oli kuitenkin huomattu ja Markku lähestyi Fridaa reippain askelin. Frida huomasi, että poika tuli häntä kohti. Hän oli kuitenkin varma, että Markku oli menossa sisälle näkemättä häntä, mutta poika pysähtyikin Fridan eteen.

- No hei, sua mä en ole nähnytkään, Markku sanoi iloisesti. Oletko sä uusi täällä?
Frida ei hämmästykseltään saanut sanoja suustaan. Miten tämä oli mahdollista?
- Vai oletko sä vaan käymässä täällä, Markku jatkoi.
Frida ei osannut ajatella tai toimia mitenkään. Hän vain tuijotti toista.

Lopulta Frida päätti näytellä välinpitämätöntä ja jatkoi matkaansa pojan ohi sanomatta sanaakaan. Markku jäi katsomaan oudon tytön perään. Kummallinen tyttö, kesämekossa vielä myöhäissyksyllä, Markku ihmetteli. Jokin neidossa silti kiehtoi Markkua ja hän toivoi näkevänsä tämän pian uudelleen.

********

Rikke istuskeli sohvalla ja yritti keskittyä seuraavan päivän tenttiin. Markku pelasi metelöivää tietokone peliä verkossa ja melu häiritsi Rikkeä. Hän oli juuri lähdössä yläkertaan, kun ovesta huoneeseen astui mies liituraitapuvussaan ja salkku kädessä.

Mies katseli hetken ympärilleen ja käveli sitten reippaasti kohti Rikkeä.
- Onko Inkeliina Mansikkaoja täällä? mies kysyi.
- Kuka kysyy? Rikke tokaisi vihaisesti. Olisi toinen voinut esitellä itsensä ensin.
- Herbert Laamann, Laamann ja Laaban Lakiasiaintoimistosta päivää.
Lakiasiantoimisto? Rikke ihmetteli. Mitä kummaa?

- Minä etsin siis Inkeliina Mansikkaojaa, tunnetteko te hänet, Herbert kysyi nyt kohteliaammin.
- Totta kai, Rikke sanoi. Inken huone on ylhäällä, mä voin opastaa teidät sinne.
- Kiitoksia tuhannesti, mies sanoi.
Rikke johdatti miehen yläkertaan ja koputti Inken ovelle.
- Saa tulla, Inke huudahti huoneestaan.

- Toi mies on jostain Lakitoimistosta, Rikke ehti supista Inkelle, ennekuin Herbert ehti heidän luokseen.
- Herbert Laamann, Laamann ja Laaban Lakiasiaintoimistosta päivää. Olettehan Inkeliina Aurora Mansikkaoja? mies varmisti.
Inke nyökkäsi.

- Me olemme saaneet toimeksiannon jo vuosia sitten Ilse Meri nimiseltä henkilöltä. Tunnetteko te hänet?
Taas Inke nyökkäsi ihmetellen.
- Hyvä, nyt on niin, että neiti Meren testamentissa nimenomaan käsketään luovuttamaan perintö teille Inkeliina Mansikkaoja. Vaikka käsittääkseni olettekin aika kaukaista sukua, mies jatkoi.
- Mikä perintö, Inke sai kysyttyä.

Mies haroi hiuksiaan ja näytti turhautuneelta.
- Minulla on salkussani erittäin tarkat ohjeet perinnön luovuttamiseen. Niissä sanotaan, että te neiti Inkeliina Mansikkaoja, olette neiti Meren ainut perijä.
- Mutta mitä mä perin? Inke kysyi.
- Te saatte tässä kohta omistukseenne Neiti Meren tontin ja kiinteistön Leutolaaksossa. Allekirjoitatte vain paperit ja minä pääsen vihdoin lähtemään.

Inke ei voinut uskoa korviaan. Hänkö perijä? Ja mikä talo oli kyseessä? Inke nosti kädet kasvoilleen ja pudisti epäuskoisena päätään.
- Mikä talo ja missä? Inke kysyi vielä varmistaen.
- Tontti sijaitsee Mansikkaojan tiellä ja on kohtuullisen iso. Kiinteistö on valitettavasi aika rapistunut mutta asumiskelpoinen, Herbert selitti ja kaiveli papereita salkustaan.

Silloin Inke tajusi mikä talo oli kyseessä. Hän omistaisi kohta autiotalon, sen talon missä Ilse oli asunut ja kummitteli nykyään. Lakimies oli saanut paperit kaivettua esiin ja kuin unessa Inke laittoi niihin allekirjoituksensa. Sitten Herbert Laamann poistui ovesta hyvästiä sanomatta.

- Siis uskomatonta, sä omistat nyt taloa ja tontin, Rikke totesi.
- No on, pitää soittaa heti kotiin, ei mun rahat riitä sen rottelon korjaamiseen, Inke sanoi.
Inke kaivoi puhelimen taskustaan ja näppäili vanhempiensa numeron.

Inke jutteli puhelimessa pitkän aikaa Riken kuunnellessa vieressä. Inga ja Nestori halusivat keskustella asiasta kasvokkain, joten he kutsuivat nuoret viikonlopuksi kotiin. Inke laittoi puhelimen pöydälle ja välitti Rikelle kutsun.

Nuoret istuivat Inken sängylle vielä keskustelemaan asiasta. Äkkiä Inke muisti mitä hänen oli pitänyt Rikelta kysyä ja kauan.
- Onko sulla mitään tietoa sun oikeista vanhemmista, Inke kysäisi.
Pojan kasvoilla häivähti pieni varjo mutta hymy palasi kasvoille äkkiä.
- Ei. Mut jätettiin lastenkotiin aivan vauvana eikä johtajatar saanut mitään yhteyttä enää mun vanhempiin vaikka yritti.

- Mä joskus kysyin siltä asiaa ja se epäili, että ne muuttivat jonnekin ulkomaille. Mä en ole koskaan nähnyt niitä tai kuullut niistä mitään, Rikke selitti.
- Etkö sä halua etsiä niitä käsiisi tai sellaista? Inke kysyi.

Rikke hymyili kauniisti Inkeliinalle.
- Ei mun tarvitse, mulla on sut, Eve, Nestori ja Inga. Te olette mun perhe nyt. Enkä mä tiedä mistä edes aloittaisin. Ne eivät halunneet tai voineet pitää mua luonaan ja sillä selvä. Mä en tuppaudu minnekään, Rikke selosti.
- Tiedätkö sä miltä ne näytti, Inke jatkoi vielä.

- No, mun mukana oli vanha valokuva, jossa todennäköisesti on mun vanhemmat, Rikke kertoi. Samassa poika kaivoi jotain taskustaan ja lykkäsi Inken käteen.
Inke katsoi valokuvaa. Nuori kaunis nainen ja komea nuorimies seisoivat onnellisen näköisinä omakotitalon pihalla. Kuva oli jo kellastunut ja ryppyinenkin. Ilmeisesti kuva oli kuitenkin Rikelle tärkeä, kun poika piti sitä taskussaan.

- Mun pitää lähteä luennolle, Rikke äkkiä huomasi.
Molemmat nousivat sängyltä ja Inke antoi kuvan takaisin Rikelle.
Rikke tunki sen taskuunsa ja tarttui Inken käteen.
Inke katseli pojan paitaa ja olo tuntui levottomalta.

- Sulta loppuu kohta aika, kaunokainen, Rikke sanoi ja tuli lähemmäksi Inkeä.
Sun pitää kohta päättää. Älä mieti liian kauan, poika kuiskasi ja suuteli sitten Inkeä kevyesti.
Sitten Rikke juoksikin jo kohti luentosalia ja Inke jäi jälleen ihmettelemään omia tuntemuksiaan.

********

Yliopiston keskuskahvilassa oli hiljaista. Rikke mietti tiskillä mitä ottaisi, kun kuuli jonkun lähestyvän.
- Mitä mies? tuttu ääni kysyi.
- Max, vanha kaveri. Odota hetki, mä otan mun juoman, Rikke sanoi kääntämättä katsettaan.

He istuivat lähellä olevaan vapaaseen pöytään. Rikke oli sopinut tapaavansa Maxin täällä ja syystä. Tokihan he näkivät asuntolassa mutta siellä oli aina ylimääräisiä korvia ja niitä Rikke ei nyt kaivannut.

-No mitä kuuluu? Max kysyi. Joko olet saanut lopputyön tehtyä?
- Vähän vielä puuttuu ja ihan hyvää kuuluu, Rikke sanoi. Entäs sulle?
- Ihan jees, Max vastasi. Mitä nyt Casper käy välillä rankasti mun hermoille.
- No, onneksi sulla on Eve, Rikke sanoi. Onnittelut muuten näin jälkikäteen.
- Kiitos, Max sanoi ja katsahti sormustaan. Mä todella rakastan sitä tyttöä.

- Mä tiedän sen, Rikke sanoi hymyillen. Lupaatko muuten mulle yhden asian?
- Mitä vaan, mun vanhimmalle ystävälle, Max sanoi.
- Nyt, kun opiskelut alkaa olla lopullaan ja me lähdetään kohta eri suuntiin, niin lupaatko mulle pitää itsestäsi ja Evestä huolen? Rikke kysyi.
- Tietenkin, Max tuhahti. Älä nyt äiteile siinä mulle.

- Eikun oikeasti lupaatko? Rikka tinkasi. Inkekin on huolissaan siskostaan ja mä susta.
- Joo mä lupaan, Max sanoi tyynesti. Kyllähän sä tiedät, että mä pärjään. Ja kyllä mä pidän Evestäkin huolta, en kai sitä olisi muuten kihlannutkaan. Joko te olette muuten Inken kanssa yhdessä, Max kysyi sitten virnistäen.
- Ei vielä, Rikke sanoi. Kaikki ajallaan.

- Mä kuulin muuten, että pelastit Inken aika täpärästä paikasta, Max sanoi.
- Joo, sitä ahdistelivat jotkut miehet puistossa, Rikke kertoi vieläkin värähtäen muistosta.
- Hyvin sä kuulemma ne jätkät hoitelit, Max kehui.
- No itsehän mulle ne taidot lastenkodissa opetit, Rikke vastasi.

- Koeta jaksella ja pidä huolta itsestäsi, Rikke sanoi halatessaan ystäväänsä.
- Sä myös, Max tokaisi.
Rikke ei osannut selittää, miksi hän ei halunnut muiden tietävän hänen ja Maxin yhteistä taustaa. He olivat tunteneet toisensa taaperosta asti. Toisaalta Rikke ei halunnut pilata Maxin mainetta jengissä eikä Max taas Riken mainetta muualla. Ehkä he joskus paljastaisivat toisillekin asian oikean laidan.

********

Inke, Rikke ja Eveliina olivat kotona käymässä. Eve oli tullut hakemaan jotain tavaroitaan ja Inken ja Riken oli tarkoitus keskustella Ilsen perinnöstä. Inga halasi heitä kaikkia ja kutsui sitten sisään.

Nestori pyyhälsi kuitenkin pihalle innoissaan. Hän kaappasi Riken tiukkaan rutistukseen ja halasi samalla kaikki muutkin.
- Kiva, kun tulitte, Nestori sanoi. Tulkaahan kahville.

Kahvin ohessa he keskustelivat perinnöstä. Inkeliina oli lain mukaan täysi-ikäinen ja vapaa päättämään omista asioistaan. Vanhemmat halusivat kuitenkin auttaa, jos mahdollista.
- Ei mun rahat riitä talon korjaamiseen, Inke sanoi. Se talo on iso ja vie rutkasti rahaa.
Nestori nyökkäsi ja hörppäsi mukistaan.

- Me olemme isäsi kanssa valmiita auttamaan teitä rahallisesti, Inga sanoi sitten pirteästi. Ja minä pidän siitä ajatuksesta, että asuisit tässä lähellä.
Inga oli asiasta kuultuaan päättänyt heti, että Inke saisi halutessaan muuttaa taloon. Olihan se sentään suvulle kuuluvaa omaisuutta.

- Mutta en mä ole mikään remonttinero, Inke sanoi vielä. Hyvä, jos lampun osaan vaihtaa.
- No eikös, Rikke voi auttaa siinä, Nestori sanoi.

- Minun mielestäni olisi hyvä, jos Rikke muuttaisi Inken kanssa taloon, Nestori ehdotti. Kyllä hän ehtisi täälläkin auttaa tarvittaessa. Meillähän on kuitenkin se uusi apumieskin.
- Hieno ehdotus, Inga innostui. Käykö se sinulle? hän jatkoi katsoen Rikkeen.

- No jos se teidän puolesta on ok, Rikke sanoi. Hänelle se sopisi paremmin kuin hyvin. Hän saisi nähdä Inken joka päivä ja olla lähellä.
Asia päätettiin niillä puheilla. Opintojen jälkeen Rikke ja Inke muuttaisivat Ilsen taloon. Nestori auttaisi remontoinnissa ja raha-asioissa.

Rikke veti Nestorin hihasta sohvalle istumaan ja kysyi tältä erästä mieltään hiertänyttä asiaa. Nestori kuunteli mitä pojalla oli asiaa ja mietti sitten hetken. Riken iloksi asia sopi Nestorille paremmin kuin hyvin, eikä Ingallakaan olisi varmasti mitään sitä vastaan.

Ilta oli jo pimeä, kun nuoret lähtivät takaisin yliopistolle. Inkellä oli oikeastaan aika haikea olo. Hän ei palaisi kotiin enää, kuin tavaroitaan hakemaan. Onneksi he muuttaisivat lähelle kotitaloa.

*******’

Kevät oli jo pitkällä mutta vielä oli aika viileää. Frida oli käynyt pikaisesti Inken luona ja oli nyt lähdössä. Äkkiä hän pysähtyi portaille ja katsoi eteenpäin. Markku istui ulkona pelaamassa shakkia ja tukki ainoan kulkuväylän.

Frida oli mielessään päättänyt ottaa selvää, näkikö Markku todella hänet. Hän käveli lähemmäs poikaa, kunnes oli aivan tämän selän takana. Markku ei vielä huomannut mitään. sitten yhtäkkiä poika nousi ylös ja käveli kohti Fridaa.

- No hei taas, tyttö kesämekossa, Markku sanoi iloisesti. Eikö sulle tule kylmä?
Frida ei osannut vastata, katseli vain järkyttyneenä toista.
- Mikäs sun nimi on? Markku kysyi. Mä olen Markku.
- Frida, tyttö sai jotenkin sanottua.

- No, Frida lähtisitkö mun kanssa joku päivä vaikka leffaan? Markku kysäisi.
Frida oli typertynyt. Toinen kysyi häntä treffeille, kuin jotain tavallista ihmistä.
- Kuule, mun täytyy mennä luennolle. Mä olen täällä, jos haluat joskus tavata, Markku sanoi ja lähti luentosalille päin.

Frida käveli ajatuksien myllertäessä nurkan taakseen ja huokaisi nähdessään tutun mekon.
- Freja, hän sanoi halatessaan. Et ikinä usko, mutta joku poika näki mut ja pyysi treffeille.
Freja halasi siskoaan ja rauhoitteli tätä.
- Älä huoli, siskosein. Mä selitän sulle kaiken kotimatkalla, Freja sanoi.

Kumpikaan tytöistä ei huomannut Inkeä, joka katseli heitä kauempaa. Hän oli kuullut siskosten sananvaihdon ja tiesi taas Fridasta hiukan enemmän. Ilmeisesti Fridan kaltaisia oli muitakin, siinä olisi Inkelle toinen mysteeri selvitettäväksi.

*****

Kevät meni menojaan, viimeisetkin myöhäislumet sulivat ja loppukokeet lähestyivät.

Asuntolassa luettiin kiivaasti tentteihin ja kirjoitettiin esseitä. Kaikki halusivat suorittaa opinnot loppuun kunnialla.

Muut hommat jäivät tekemättä ja rikkaruohot kukoistivat takapihalla. Rikke huomasi ne maalatessaan mutta ei ehtinyt mennä niitä nyt kitkemään.

Myöhemmin asuntolaan oli laskeutunut hiljaisuus ja kaikki nukkuivat. Kunnes eräs ovi narahti ja hiljaiset, pehmeät askeleet kulkivat käytävällä. Jalat pysähtyivät erään tietyn oven eteen. Ne odottivat hetkisen ja astuivat sitten sisään.

 Ovi kolahti kiinni, Inken selän takana ja herätti nukkuvan Riken. Poika hieroi unet silmistään ja siristeli nähdäkseen tulijan.
- Inke, mitä ihmettä? Rikke kysyi unisesti.
Inke ei vastannut vaan katseli vain Rikkeä.

Rikke nousi ylös ja käveli Inken luokse. Hän aavisti, mitä tytöllä olisi mielessään.
- Oliko sulla jotain asiaa mulle, Rikke kysyi hiljaa.
Inke ei edelleenkään vastannut ja käänsi katseensa pois. Tyttö oli niin jännittynyt, että melkein tärisi.

Inkeliina sulki silmänsä ja tunsi miten Rikke painoi kätensä ovea vasten. Sulkien sen ainoan mahdollisen pakoreitin.
- Inke, katso mua, Rikke sanoi hiljaa ja pehmeästi. Mitä sulla oli asiaa ?  Rikke sai vaivoin hillittyä itsensä, ettei olisi suudellut Inkeä.

Samassa Inkeliina avasi silmänsä ja katsoi poikaan.
- Mä tulin tänne kertomaan yhden jutun, Inke sanoi hiljaa.
- Minkä jutun? Rikke kysyi vaikka tiesikin vastauksen.

-Tämän, Inke sanoi ja kiersi kädet pojan kaulalle ja suuteli tätä hellästi. Rikke veti Inkeä lähemmäksi itseään ja vastasi mielellään suudelmaan. Tätä hän oli aavistellutkin.

- Mä rakastan sua, Inkeliina Mansikkaoja, Rikke sanoi hetken päästä.
- Mäkin sua, Inke sanoi ja tarkoitti sitä todella. Vihdoin hän oli myöntänyt itselleen omat tunteensa toista kohtaa. Se oli ollut itse asiassa aika helppoa eikä ollenkaan vaikeaa.

Rikke veti tytön lähelleen ja suuteli tätä uudestaan, kun nyt luvallisesti sai niin tehdä. Inken päässä humisi ja poskia kuumotti. Riken kädet jättivät jälkeensä pieniä väristyksiä ja seikkailivat jossain yöpaidan alla.

Paljon myöhemmin he makailivat Riken sängyllä vain nauttien toistensa läheisyydestä. Ei mennyt kauaakaan kun Inkeliina nukahti ja pian sen jälkeen myös Rikke.

Aamulla he olivat menossa pesulle ja syömään, kun Rikke kaappasikin Inken sohvalle viereensä. Poika virnisti iloisesti ja Inkeliina hymyili tälle takaisin. Sitten poika sammutti valot.

Even suu aukeni hämmästyksestä, kun hän kulki suihkuun sohvan ohi. Sisko on näköjään tajunnut ketä rakastaa, Eve ajatteli. Eveliina oli onnellinen Inken puolesta ja Rikenkin. Ne kaksi sopivat toisilleen täydellisesti. Eve jatkoi matkaansa suihkuun häiritsemättä nuorta paria.

****

Vihdoin koetti valmistujaispäivä. Nuoret aikuiset seisoivat asuntolan olohuoneessa ja poseerasivat kameralle. Kuvaajan ei tarvinnut paljon käskeä hymyilemään, hymyt nousivat kasvoille ihan itsestään.

 Kaikki olivat valmistuneet hyvin arvosanoin ja kohta olisi juhlien aika. Vieraita oli tulossa vain muutama mutta kaikki odottivat juhlia jo kovasti kovan urakan jälkeen.

Vieraat viihtyivät juhlissa erinomaisesti. Nuoret olivat yhteistuumin ostaneen kuplapuhaltimen ja sen parissa viihtyivät kaikki. Kuplat rentouttivat sekä vieraita että valmistuneita ja kaikilla oli oikein mukavaa.

Huoneessa kaikui iloinen puheen sorina ja tanssimusiikki. Casperkin osallistui juhliin vaikka valmistuisi myöhemmin.

Välillä tanssittiin ja juteltiin mukavia. Markku löysi asuntolan cd-varastosta kaikki hyvät tanssikappaleet ja meno oli letkeää.

Sitten taas puhalleltiin  kuplia ja naurettiin. Kuplista tuli mukava kevyt ja leijaileva olo. Rikke ja Inkekin viihtyivät pitkään puhaltimen ääressä.

Vieraat onnittelivat myös halauksin vastavalmistuneita.

Inke ja Eve halasivat vielä toisiaan. He lähtisivät nyt eri suuntiin. Inke muuttaisi Ilsen taloon ja Eve jengin luokse. Inkeä hiukan huoletti siskon päätös, mutta kyllä Eve varmasti pärjäisi.

Mitä tulevaisuus toisi heille tullessaan?

********************
Edessä siintää siis aikuisuus ja uudet haasteet. Halusin tässä jaksossa avata lisää Ilsen tapausta sekä Fridaa ja myös kaveruksia eli Rikkeä ja Maxia.
Kuvia tuli taas paljon, joten laittelen niistä ekstran sitten parin päivän päästä. Ekstrassa on luvassa kuvia ainakin Fridasta sekä näette myös Riken vanhemmat :) (tarinassa vanhemmat eivät esiinny)
Ja kommenttia sitten vaan....Ne aina piristävät :)