15.11.2011

Frida

Tässä nyt lupaamani Frida-ekstra. 
Julkaisen sen jo nyt, koska se ei paljasta osasta mitään oleellista tai ainakaan paljoa :) 
Lukuiloa ja muistakaa jättää kommenttia :)
Ekstra sijoittuu ajallisesti yliopisto-osan ja osan kahdeksan väliin. 

************


Vesi valui ammeeseen hanasta saaden kylpyvaahdon kuplat pulpahtelemaan ja leijumaan. Huoneen täytti kylpyvaahdon kukkainen tuoksu ja kohisevan veden ääni. Frida koetti saada ajatuksiaan selväksi odotellessaan ammeen täyttymistä. Hänelle oli kerrottu niin paljon uutta asiaa, eikä hän nyt tiennyt miten siihen suhtautuisi.


Lopulta amme oli täynnä ja Frida uppoutui vaahdon sekaan ja tunsi kuplien poksahtelevan rikki hänen kasvojaan vasten. Kaikki oli saanut alkunsa siitä yhdestä miehestä, joka oli pyytänyt häntä treffeille. Frida oli ollut kummissaan asiasta mutta Freja viisaana isosiskona oli selittänyt asian hänelle. Mies oli nähnyt hänet, Fridan, vain yhdestä syystä. Syyn muistaessaan Fridan läiskäytti vaahtoa turhautuneena kädellään.


Koska asia ei pohtimalla etenisi, Frida nousi ammeesta ja meni vanhempiensa huoneeseen voidakseen jutella asiasta. Helen, hänen äitinsä, oli juuri syömässä ja käänsi katseensa tyttäreensä.
- Oliko vielä jotain kysyttävää? Helen kysyi. Joko soitit sen puhelun? toinen kysymys heti perään.
Fridaa ärsytti asiasta ahdistelu ja hän tuhahti turhautuneesti.
- Enhän mä edes tunne sitä, Frida sanoi ärsyyntyneenä. Soitanko muka sille vaan ja sanon: “Moi, täällä Frida, muistatko? Me ollaan luodut toisillemme, joten lähdetkö treffeille ? Enhän mä tiedä siitä juuri mitään.


- En minäkään tiennyt, isästäsi yhtään mitään, Helen sanoi. Eihän sinun tarvitse häntä nyt ensimmäisillä treffeillä sentään kosia.
Frida tuhahti turhautuneena. Hän ei pitänyt yhtään kuulemastaan. Hän oli aina kuvitellut, että voisi valita sitten joskus miehen, jonka kanssa menisi naimisiin. Mutta asia ei ollutkaan niin, hänen pitäisi valita se yksi tietty henkilö.


- Mene nyt vaan soittamaan sille, Freja tokaisi tietokoneen takaa. Jos se on susta kiinnostunut, niin asiat etenevät melkein itsestään. Niin mulle ja Veetillekin kävi.
Frida ei vastannut mitään, ajatukset olivat ihan muualla. Hyvähän Frejan oli sanoa, hän oli menossa kohta naimisiin Veetinsä kanssa.


Hetkistä myöhemmin Frida valmistautui soittamaan sen tietyn puhelun. Samassa hän kuuli jonkun nousevan portaita ylös. Lenni astui huoneeseen hiuksiaan haroen.
- Ai, moi isä, Frida sanoi kääntymättä.
- Äitisi sanoi, että sinulla oli jotain ongelmia, Lenni huokaisi.


- Arvaan, että sinua pelottaa soittaa sille miehelle. Mitäs jos hän ei pidäkään sinusta? Samat ajatukset vaivasivat äitiäsikin silloin. Mutta minä rakastuin äitiisi ensisilmäyksellä ja hän minuun, Luulen, että siinä oli osana jotain taikaa, jotain mikä edesauttoi asiaa. Uskoisin, sinunkin kohdallasi käyvän samoin.
- Luuletko tosiaan niin, Frida kysyi hiukan epäillen.


- Luulen, Lenni sanoi halasi tytärtään.
Frida painoi kasvonsa isän paitaan ja huokasi. Toivottavasti isä oli oikeassa.


Frida nosti luurin korvalleen ja odotti, että toisessa päässä vastattaisiin. Parin tuuttauksen jälkeen, joku vastasikin.
- Matilainen, Fridalle tuttu ääni vastasi.
Frida nielaisi kerran ja veti syvään henkeä.
- No moi, täällä Frida, muistako? Tavattiin yliopistolla.


Langan päässä oli hetken hiljaista, kuului vain linjakohinaa.
- Joo, Markku naurahti. Sä olet se tyttö kesämekossa, mitä sulle kuuluu?
- Hyvää kai, Frida sanoi nopeasti. Kuule, onko sun treffitarjous vielä voimassa?
Frida kuuli miten Markku henkäisi syvään. Toivottavasti miehellä ei ollut vielä tyttöystävää.
- Tietysti on, Markku sanoi ilahtuen. Milloin sulle sopisi?
He sopivat treffit seuraavaksi päiväksi Konekahvilaan. Frida sulki puhelimen ja huokaisi vielä kerran. Tästä se nyt alkaisi.

********


Frida käveli sydän jyskyttäen kohti Konekahvilaa. Frida oli miettinyt pitkään mitä pukisi ja päätynyt pikkuiseen kesämekkoon. Markun pitäisi olla jo paikalla. Frida veti syvään henkeä ja astui sisään kahvilaan.


Frida etsi Markkua katseellaan ja huomasi tämän eräässä kulmassa shakkilaudan ääressä. Mies ei ollut vielä huomannut häntä, joten Frida saattoi tarkkailla tätä rauhassa. Markku oli yhtä komea kuin yliopistollakin, Fridaa hermostutti ja sydän tuntui sykkivän miten sattui.


Markku nousi ylös ja kääntyi Fridaan päin.
- No hei, tyttö kesämekossa, Markku sanoi iloisesti. Mukavaa, että tulit paikalle.
Fridaa hermostutti. Kaikki järkevät sanat katosivat jonnekin ja hän pystyi vain tuijottamaan miestä.


Onneksi Markku oli reippaampi ja jatkoi keskustelua välittämättä toisen tuijottelusta. Pikku hiljaa Fridakin rentoutui ja osallistui keskusteluun.


Markun kanssa oli helppo jutella kaikista asioista. Mies sai Fridan hymyilemään jutuillaan ja puheillaan. Aika kului nopeasti kotiinlähtöön asti.


Markku otti Fridaa käsistä kiinni ja katsoi tätä silmiin.
- Oli tosi kivaa tavata, kesämekkotyttö, Markku sanoi hymyillen niin, että Fridan sydämessä hypähti.
- Niin oli, tavataan pian uudestaan, Frida sanoi hymyillen.
Kun Frida katseli Markkua, hän tunsi heidän välillään jotain outoa, mitä ei osannut oikein kuvailla.


Ehkä Markkukin tunsi sen, sillä hän veti Fridan vielä lämpimään halaukseen. Frida painautui miehen syliin ja tunsi olonsa rauhalliseksi. Äkkiä tunne valtasi Fridan mielen. Hän kuului tähän, Markun syliin, näin sen piti olla. Markku taisi tuntea samoin, sillä hän suikkasi muutaman suukon Fridan poskelle. Oliko tämä sitä taikaa, mistä isä oli puhunut, Frida mietti.


 Lopulta Fridan oli lähdettävä. Haikeasti huokaisten hän lähti ovelle päin. Onneksi hän näkisi Markun taas pian. He olivat sopineet uudet treffit Fridan kotiin seuraavaksi päiväksi.

*******


Frida oli katsellut ikkunasta tielle ja odotellut jo milloin Markku tulisi. Vihdoin tuttu mies käveli pensasaidan viertä katsellen etsivästi ympärilleen. Frida riensi Markkua vastaan ja kutsui miehen sisään sen enempiä juttelematta.


Keittiössä Frida kaatoi kahvia kuppeihin ja tunsi samalla miten hermostunut oli. Markun läheisyys hermostutti häntä, vaikka hän olikin iloinen nähdessään miehen. Heidän välillään oli jotain vastustamatonta vetovoimaa ja se hermostutti Fridaa.


Kumpikin joi kahvia hiljaisena. Frida tunsi miehen läheisyyden ja tämän partaveden miedon tuoksun. Tunnelma oli jännittynyt ja odottava. Lopulta Frida muisti mitä hänen piti mieheltä kysyä.


- Mun siskoni menee naimisiin pian. Haluatko tulla mun seuralaiseksi häihin? Frida kysyi. Näkisit samalla mun vanhemmat.
- Totta kai tulen, Markku sanoi innostuneesti. Onko sun siskosi yhtä kaunis kuin sä? mies sanoi vielä saaden Fridan hiukan punastumaan.


Kun kahvit oli juotu, huoneeseen laskeutui hetkeksi hiljaisuus ja odottava tunnelma jatkui.
Markku pyysi Fridan viereensä istumaan. Frida oli jo istumassa alas, kun mies kaappasikin hänet syliinsä.


Frida nosti katseensa ja kohtasi Markun hellän katseen. Mies ei sanonut mitään, katseli vain Fridaa.
- Meillä jäi jotain viimeksi tekemättä, Markku kuiskasi. Miehen sanat saivat jännityksen väreet kiipeilemään Fridan selkää pitkin.


Pian Frida tunsikin Markun huulten hipaisevan omiaan, kuin kokeillen. Ensimmäinen suudelma oli hellä ja kokeileva, se tuntui Fridan mahanpohjassa ja sai olon veteläksi.


Seuraava suudelma olikin jo hiukan erilainen. Veri suhisi korvissa ja sydän jyskytti kuin höyryjuna. Frida kietoi kätensä miehen ympärille tiukemmin ja veti tätä lähemmäs itseään.Pian Fridasta tuntui, että hän upposi jonnekin pehmeään pilveen, jossa olivat vain he kaksi.


Pitkän ajan kuluttua Frida istui Markun sylissä edelleen ja pari katseli rakastuneesti toisiaan.
- Taidan olla rakastunut suhun, Markku kuiskasi.
- Mäkin suhun, Frida sanoi ja tarkoitti myös mitä sanoi.
Pian Markun oli lähdettävä ja Frida jäi haikeana istumaan sohvalle.

***********


Frejan hääpäivä oli koittanut. Frida vanhempineen oli ottamassa vieraita vastaan. Markku saapuikin iloisesti tervehtien paikalle. Frida riensi halaamaan miestä.


Markku esiteltiin pikaisesti Helenille ja Lennille. Kummatkin pitivät heti tuosta miellyttävästä nuoresta miehestä.


Muita vieraita ei ollut paljon ja Markku kävi kättelemässä heitäkin. Paikalla olivat Helenin ja Lennin lisäksi vain Serena ja Sami. Markku ihmetteli hiukan outoon asuun pukeutunutta Serenaa mutta päätti sitten olla vaivaamatta päätään asialla.


Vihdoin tilaisuus alkoi. Freja ja Veeti vannoivat toisilleen ikuista rakkautta kaaren alla Frida seuratessa vierestä.


Frida katseli hieman haikeasti hääpariin päin. Pian hänenkin pitäisi seistä Markun kanssa tuolla, eikä hän ollut ehtinyt kertoa oudosta perheestään vielä mitään.


Kaaren alla tuore aviopari suuteli toisiaan ja uppoutui omaan maailmaansa, kunnes koetti häävalssin aika.


Veeti pyöritti vaimoaan tottunein ottein ja Frida tanssi hiljakseen Markun kanssa hiukan kauempana.


- Kuule, Markku sanoi vetäessään Fridaa lähemmäksi itseään. Musta tuntuu, että sulla ei ole ihan tavanomainen perhe.
Frida katsahti mieheen hädissään mutta rauhoittui sitten nähdessään tämän hymyilevän.
- Ei me ollakaan ihan tavallisia, Frida sanoi hiljaa ja kertoi sitten niin lyhyesti kuin osasi sukunsa historian ja oman tehtävänsä.


Fridan sydän jyskytti ja häntä jännitti. Mitä jos Markku ei enää haluaisikaan olla hänen kanssaan?
Frida tunsi pian Markun hengityksen kutittelevan korvansa juuressa ja värähti hiukan.
- Mun kesämekkotyttö, Markku kuiskasi hellästi. Rakastan sua, vaikka sukunne kaapissa olisi mitä mörköjä tahansa.
Frida huokaisi helpotuksesta ja rentoutui.


Sanojensa vakuudeksi Markku suuteli vielä Fridaa. Suudelma oli pitkä ja hellä ja antoi lupauksen vielä enemmästä. Frida värisi hiukan ajatellessaan tulevaa yötä.


Juhlat jatkuivat tanssien ja hauskaa pitäen. Frida ja Markku viihtyivät hääparin kanssa kuplapuhaltimella vaikka siitä tulikin olo hiukan huteraksi.


Nuoret istuiat kuplien äärellä pitkään ja hihittelivät toistensta jutuille ja ilmeille. Lopulta hääparin oli aika lähteä häämatkalle ja muut vieraat jäivät vielä juhlimaan.


Muut olivat jo nukkumassa mutta Frida ja Markku jaksoivat vielä olla hereillä. Markku veti Fridan lämpimään halaukseen. Kummankin päätä pökerrytti hiukan vielä kuplien jäljiltä. Frida tunsi Markun posken karheuden ja miehen lämpöiset kädet ja häntä värisytti.


Markun huulet painuivat Fridan huulille ja suudelma oli erilainen kuin aikaisemmin. Kiihkeämpi, vaativampi ja sai Fridan veren kohisemaan korvissa asti. Frida tunsi, kuinka Markun käsi silitteli hänen olkapäätään ja toinen käsi avasi mekon vetoketjua. Kummankin käden kosketus sai Fridan värähtelemään.


Markku suukotteli Fridan kättä saaden tämän huokailemaan joka suukolla. Fridan jalat alkoivat tuntua jo hiukan veteliltä ja Markku kaappasi naisen syliinsä ja suuteli tätä vielä kunnolla.Frida nautti miehen suudelmista ja tämän käsien kosketuksesta ja päästi omatkin kätensä vaeltamaan miehen vartaloa pitkin.


Markku kaappasikin Fridan syliinsä ja nosti sängylle. Frida ei ehtinyt edes hengähtää, kun Markku jo suuteli häntä uudestaan. Mies lukitsi äkkiä Fridan kädet omiensa alle ja katseli Fridaa hengästyneesti. Markun katse melkein sulatti hänet siihen paikkaan ja Frida tiesi oman katseensa vaikuttavan mieheen samalla lailla.


Tätä he molemmat olivat kaivanneet ja tarvitsivat. Näin oli tarkoitettu tapahtuvaksi jo ajat sitten, eikä heissä ollut voimaa vastustaa sitä, eivätkä he edes halunneet. Oli vain he kaksi ja tämä hetki.

*********


Frida istui nurmikolla ja Markku makasi vieressä katsellen pilviä. Frejan häistä oli kulunut jo kuukausi ja muu perhe oli muuttanut uuteen kotiin, hiukan syrjemmälle kaikesta vilskeestä. Markku oli muuttanut taloon ja sopeutunut hyvin hiukan erilaiseen elämään.


- Pitäisiköhän meidän mennä jo sisälle? Frida kyseli. Serenalla oli mulle jotain asiaa.
- Äh, kyllä se hetken odottaa, Markku tuhahti. Mä haluan ensin tehdä yhden jutun.
- Minkä  jutun? Frida ihmetteli noustessaan ylös ja pudistellessaan vaatteitaan.


Frida kääntyi ympäri ja näki Markun siinä maassa polvillaan, katsomassa häneen rakastuneesti.
- Frida, kesämekkotyttöseni. Tee musta maailman onnellisin mies ja mene kanssani naimisiin.


Markku ojensi sormusrasiaa Fridalle, joka ei saanut sanotuksi mitään järkevää vain tukahtuneita huudahduksia. Toki Frida tiesi, että he menisivät naimisiin jossain vaiheessa kuitenkin, mutta hän oli halunnut kosinnan tapahtuvan Markun ehdoilla.


- Menen tietysti, Frida sanoi rauhoituttuaan ja pujotti sormuksen sormeensa.


Markun noustessa ylös, Frida hyppäsi onnessaan miehen kaulaan ja sai tämän hiukan horjahtamaan.
- Rakastan sua niin paljon, Frida sanoi miehen olkapäälle hiukan tukahtuneesti.
- Mäkin rakastan sua, kesämekkotyttö, Markku vastasi karhealla äänellä.


Frida ei päästänyt käsiään irti miehen ympäriltä, joten Markku suuteli pitkään ja hellästi tulevaa vaimoaan keskellä kesäistä kukkaniittyä. Markku tiedosti hyvin, ettei Frida ollut aivan kokonaan ihminen mutta se, ei miestä haitannut.

Mies tiesi myös Fridan tehtävän ja sen, että vain hän ja Inkeliina näkivät Fridan koko ajan, muut vain silloin, kun nainen niin halusi. Markku pystyi näkemään myös muut perheenjäsenet ilman erityistoimia. Parhaiten mies tuli kuitenkin toimeen Lennin kanssa, kummatkin olivat tulleet tähän outoon perheeseen ulkopuolelta ja kokemus lähensi heitä.


Markulla ei ollut aikomustakaan päästää Fridaa vielä sisälle vaan mies jatkoi suukottelua vielä pitkään. Frida huokaili ja hihitteli ja vastasi suudelmiin hyvin mielellään. Heidän välillään oli edelleen vetovoimaa, joka ohjasi heitä.

**************


Häät pidettiin pian kihlauksen jälkeen, sillä Helen huomasi, että Frida odotti vauvaa. Lasten saaminen ja Suojelijoiden suvun jatkaminen, kuului osaltaan Fridan tehtäviin. Vaikka Suojelijat omasivat erikoistaitoja, olivat he silti enemmän ihmisiä ja elivät vain rajallisen ajan. Siksi suvun piti jatkua. Frida oli Inkeliinan suojelija ja hänen lapsistaan joku olisi taas Inkeliinan lapsen suojelija.


Vihdoin seremonia saattoi alkaa. Markun kaivaessa sormuksen taskustaan, parin ympärille lehahti parvi pieniä kimaltelevia pisteitä, kuin pikkuisia tähtiä. Tähdet kiertyivät pilvenä pikku hiljaa parin ympärille.
Kummankin lausuessa valansa ja pujottaessa sormukset, tähdet loistivat kirkkaina pisteinä. Ne kiertyivät parin ympäri ja kerääntyivät yhteen kohtaan tuikkimaan kirkkaasti.


Kun Markku sitten veti Fridan lähelleen ja suuteli, lähti kaikista pikkuisista tähdistä yhtä aikaa huikaiseva valonsäde, joka valaisi parin ja lähimmät häävieraatkin. Onneksi Serena oli kertonut Fridalle, että näin tulisi tapahtumaan, muuten ilmiö olisi voinut hiukan säikäyttää. Serena oli sanonut sen olevat jonkinlainen merkki ja vahvistus siitä, että he kuuluivat toisilleen.


Loppujuhla sujuikin normaalisti kakkua syöden ja tanssien. Frida ja Markku olivat onnellisen näköisiä yhdessä ja vetäytyivät pian makuuhuoneen rauhaan viettämään hääyötä.

**********



Suojelijoiden suvussa raskaudet ja lapset kasvoivat nopeammin kuin tavallisesti, joten pian Fridan synnytyksen aika tuli. Rauhallisesti Serenan auttamana maailmaan tuli pieni poikavauva, joka sai nimekseen Filip.


Filip oli rauhallinen vauva ja tuli pian taaperoikään. Frida oli uudestaan raskaana, Filipin ollessa melkein vuoden.



Tällä kertaa syntyivät kaksospojat Fabian ja Florian. Koko suku oli ihmeissään poikalapsista, sillä tähän asti Suojelijat olivat saaneet pääsääntöisesti tyttöjä. Helenin kysyessä Serenalta asiaa, tämä totesi vain, että kaikille oli tarkoituksensa.


Koska kasvaminen oli nopeaa, tulivat kaksosetkin pian taaperoikään.


Ja pian olikin Filipin aika jo jättää taaperoaika ja kasvaa lapseksi. Tästä eteenpäin kasvaminen kävisi suojeltavan kanssa samaan aikaan. Koska Inkeliinalla ei ollut vielä lapsia, saisivat pojat nauttia kutakuinkin normaalia lapsuutta vielä pitkän aikaa.


Filip piti kovasti pikkuveljistään ja veljet tietysti ihannoivat viisasta isoveljeä.


Pian sitten kaksosetkin jättivät taaperoajat taakseen ja liittyivät Filipin seuraan. Frida ja Markku olivat päättäneet antaa pojille niin normaalin lapsuuden, kuin mahdollista ennen tulevaisuuden suojelutehtäviä.


Pojat viihtyivätkin hyvin keskenään ja viettivät paljon aikaa kaikenlaista puuhaten. Shakinpeluu oli kaikkien mielipuuhaa ja pojat olivat siinä hyvin taitavia.



Koska Suojelijoiden talo oli suojassa ulkomaailmalta, saattoivat pojat nauttia lumesta ja talvesta siinä missä muutkin lapset. Pihalla kaikuivat iloiset kiljahdukset, kolmen pojan pöllyttäessä lunta ja leikkiessä.


Frida ja Markku saivat jälleen aikaa toisilleen ja elämä talossa oli rauhallista. Serenan mukaan pitäisi odotella vielä jonkin aikaa, että seuraava Mansikkaojien sukupolvi syntyisi. Silloin vasta joku pojista saisi suojeltavan ja uudet haasteet odottaisivat.

******

Noin, nyt tiedätte taas hiukan enemmän Fridasta.
Jos vielä jäi jotain kysyttävää niin kysykää, mutta...
en kerro kuka Inken lapsista on saa suojelijan enkä myöskään paljasta suojelijaa vielä. Kaikki aikanaan.. ;)

Toivottavasti tekstissä ei ollut paljon ajatusvirheitä.

Tähän vielä muutamat ekstrakuvat:

 Helen eli Fridan äiti
 Häävalssin pyörteissä

 Tälo on Suojelijoiden vanha talo ja asuvat nykyään uudessa. Talo katosi jonnekin uudelleenasennuksessa. Oli MODista muistaaksen ladattu.
 Hauska kuva missä vilkuttelijat :) Veeti ja Freja tanssii taustalla ;D







 Vieraita :)








 Filip
 Filip riensi halaamaan Fridaa aina tämän tullessa töistä :)
 Älkää kysykö kumpi kaksosista tässä kiukkuaa...
 Tässä sitten toinen hiukan tyynenmpänä.
 Melkein koko perhe koolla. Vasemmalta Serena (työasussaan) Frida , Markku, Filip ja Helen
 Fabian
 Florian


 Filip



**********
Tässä kaikki tällä kertaa...
Palaan nyt kuvailemaan osaa, jossa nähdään yllättävä vieras, vauvoja ja kurkistetaan hiukan Even ja Maxin tilannetta ja jossa selviää, kuka on perijä ja saa suojelijan ;)

Näkemisiin,

~ vupii

Älkää lähtetkö kommentoimatta :)






31 kommenttia:

  1. Mä tiesin! Tiesin, että Markku näki Fridan sen takia, että ne oli jotenkin toisilleen tarkotetut! .-D Tai siis... Jes, mä arvasin kerrankin oikein!

    No joo, huomaan että olen eka joka tähän kommentoi... Mitäääh? No oikeestaan mä luin tän heti koulun jälkeen, ksoka en jaksa enää skipata osia tuonnemas. Luen kuitenkin ne McPiippola-tarinat huomenna varmaan. Tai korkeintaan torstaina.

    Mitä kuvanmuokkausohjelmaa sä käytät? Sori nyt,mutta mun on ihan pakko saada tietää, miten kuviin voi tehä kaikenlaisia tollasia jänskiä tähtiä ja säteitä yms. Ne on vaan niin upeita.

    Mielenkiintoista, tässähän paljastuu taas uusia asioita Fridasta ja perheestä. Yksi kysymys vain: Onko Fridan vanhemmat ollu jomman kumman Inken vanhemman suojelijoita, jos Fridan lapsi tulee olemaan Inken lapsen suojelijoita..? Toivottavasti sait selvää kysymyksestäni .-)

    VastaaPoista
  2. GP: Vastaankin sulle heti :)
    Jeh, kohtalo tai jotain, sillä oli näppinsä pelissä :)
    Mä käytän Picasan mukana tullutta Picknic ohjelmaa. Mulla on joku maksuversio siitä mutta ilmanenkin on ihan jees. Myös esim GIMPillä saa kai tuollaisia tehtyä mutta en osaa käyttää sitä.... Picasan voi ladata tästä: http://picasa.google.com/ se on hyvin yksinkertainen ja helppokäyttöinen kuvanmuokkausohjelma.

    Fridan vanhemmat, hmm...Helen on vanhemmista se suojelija ja on ollut ikäänkuin piilossa/taustalla suojelemassa Ingaa. Inga oli lapsena hyvin samankaltainen Inken kanssa mutta vanhemmiten nämä asiat ovat häneltä unohtuneet, kun niitä ei tarvittu.
    Edelliset sukupolvet eivät ole tarvinneet suojelijoita aktiivisissa hommissa. Paha nousee vasta nyt toimimaan... Toivottavasti selitys oli riittävä :)

    VastaaPoista
  3. Upeita, ihania kuvia ja Markun ja Fridan tarina on kaikessa yltiöromanttisuudessaan aivan ihana!
    Kiva, että Fridakin löysi onnen elämäänsä. Oli myös mukava tietää vähän enemmän hänen perheestään.

    Parin lapset ovat todella suloisia ja hyvä geenisiä! Koin oikean ahaa- elämyksen, kun tajusin mistä lapsoset olivat niin tuttuja. Siitä mystisestä arvaus- kuvastasi tietenkin! :D

    Odotan seuraavaa osaa jo innolla! :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on jälleen kerran semmonen päivä, ettei kommenttia irtoa oikein millään, mutta ainakin tiedät että luin ja pidin kovasti :) Lapsistakin tuli tosi söpöjä<3 Jatkoa, ja teethän mahd. pian "normaalin" uuden osankin? (=

    VastaaPoista
  5. Paperitahra : Kiitokset ihanista kehuista :) Mukavaa, että pidit Fridan tarinasta. Lapset on tosiaan somia, odotan innolla millaisia heistä kasvaa teini-iässä. Minulla on suunnitelmia...
    Kiitokset vielä kommentista :)

    VastaaPoista
  6. Ammutähti: Joo, osa on tulossa. Kunhan nyt ehdin kuvailla vikat kuvat... Kiitokset kommentistasi :)

    VastaaPoista
  7. Iltapäivää. Täytyykin viluilla tuo Frida extra, sitä en eilen ehtinytkään vilkaista, kun kone levisi. Nyt siis vaikutan mieheni läppärillä, jolla tosiaankaan ei mitään simssiä pelata, kun on sen verran huono kone.Ja kuten jo blogissanikin mainitsin, ni senkun laitat esittelyä mun simstroorista, jos haluat.Mä tosin en hetkeen pääse pelailemaan mun simiperheillä eteenpäin. En ainakaan ennen kuin saan koneeni kuntoon.Tää miehen idiootti läppäri ei näköjään lähettäny mun kommenttiani, joten pistän sen tähän. Eli tuo Frida extra oli aivan ihana ja kaikki kuvat oli niin ihania, etten osannut valita niitä mieleistäni.Kiva tietää Fridasta ja tämän perheestä, vaikka osa jäikin vähän hämätän peittoon, mutta ehkä niin on parempi, niin jää sitten ylläreitä muuhun tarinaankin.

    VastaaPoista
  8. Yavannah. Kiitokset kommentistasi :) Toivottavasti saat koneen kuntoon pian. Mukavaa, että pidit ekstrasta.

    VastaaPoista
  9. Kuvat ovat upeita ja nuo muokkaukset ovat hienoja :)Fridan perhe on aika erikoinen, mut hyvällä tavalla :D

    VastaaPoista
  10. Suklaasydän
    Mukava tietää Fridasta enemmän, enää hän ei ole salaperäinen sivuhenkilö taustalla :) Fridan perhe oli mukavan erilainen, myöskin tuo täydellisen parin löytäminen. Toivottavasti uusi osa ilmestyy pian :D

    VastaaPoista
  11. Ihana osa ja oli mukavaa saada tietää enemmän Fridasta. Lapsista tuli todella söpöjä ja muutenkin ihania. Kukahan pojista saa olla Inken jälkikasvun suojelia?

    VastaaPoista
  12. Tykkäsin kovasti tästä, ihania poikia, mutta en keksi oikein muuta : D ....jatkoa! : )

    VastaaPoista
  13. Tohya: Kiitokset kovasti ihanasta kommentista :) Fridan perhe on aika erikoinen, mutta on nainen itsekin :)
    Suklaasydän: Kiitokset kommentista. Mukavaa, että pidit ekstrasta.
    Ezme: Kiitokset kommentista :)Suojelija selviää ensi osassa :)
    Muovihelmi: Ihanaa, että tykkäsit :) Jatkoa on tulossa :)

    VastaaPoista
  14. Oi, oli jotenkin söppänä ekstra. Oodtin kyllä tarinan alkupuolella Fridan olevan yliluonnollisempi hahmo, mutta tyttönen paljastui enemmän ihmisten kaltaiseksi kuin odotinkaan. Kivasti oli antanut "tarkoituksen kaikelle", kuten tuo että Suojelijoille Se Oikea on todellakin Se Oikea eikä sitten kukaan muu :D
    Hoksasin myös miten erotan kaksoset toisistaan!
    Fabianilla on tuollaiset puhuhuulet, kun taas Florianilla kapeammat ja leveämmät. Veikkaankin jompaakumpaa kaksosista seuraavaksi perijän suojelijaksi ;D

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana! En osannu ees oottaa mitään näin hyvää! :D En malta oottaa jatkoa!!!

    VastaaPoista
  16. Ahaa, tänne se edellisen osan lopussa ollut kuva viittasi. .-D Enpä olisi millään keksinyt, että ne kolme pojua olivat Fridan ja Markun lapsia. .-D Mutta niin, mukava ekstra osa, piti vaan ekana tuo huomio sanoa. .-D Aika jännää, että tuolleen on etukäteen päätetty, että "teidät on luotu toisillenne". .-D Onneksi Frida sai helposti Markun hurmattua. ,-)

    Sitten loppu osa olkin häitä ja vauvoja, jees. .-D Muokkaat aina vihkikaari-kuvia kauniisti lisäämällä kaikkia hileitä sinne. .-3 Hihii, poikasuojelija! Voisikohan tämä jotenkin tarkoittaa sitä, että Aaronista tulisi perijä, kun Inke ja Frida olivat molemmat tyttöjä, niin nyt olisivat molemmat poikia.. Tai sitten logiikassani ei ole mitään perää. .-D Mielenkiinnolla todella odotan, kummasta tulee perijä, ja kenestä suojelija. .-D

    Ehdoton suosikkikuvani oli tämä:
    http://3.bp.blogspot.com/-qMpeMlB4lkk/TsI2-DQ2BNI/AAAAAAAAL7Y/TJBTbHeFk3o/s640/kuva1337.jpg
    Tuliko noille poitsuille oikeasti sattumalta sama asu ja hiukset? .-D Hassu juttu! .-D

    Minä lähden nukkumaan, tee sinä jatkoa. ,-)

    VastaaPoista
  17. JadeEssence: Tulihan tästä vähän tälläinen söpistely :) mutta söpö on parikin :) Frida on itseasiassa paljolti ihminen "muutamaa "erikoiominaisuutta luukuunottamatta. tuo "se oikea " juttu on muhinut mielessä sieltä yliopistolta asti...Hyvä, että pidit kokonaisuudesta :) Ja kiitokset taasen ihanasta kommentistasi :)
    Mä en kyllä erottanut kaksosia toisistaan taaperoina, nyt joo kun ovat lapsia :)
    Sofia: Kiitokset kommentista :) Mukavaa, että pidit Fridan tarinasta :) Jatkoa on tulossa :)

    VastaaPoista
  18. Simssiliini:
    ****** Just ehdit kommentoida, kun olin kirjoittamassa vastausta. Noh, kirjoitan vielä sulle ja sitten nukkumaan.
    Kyllä, kuva oli vihjaus tänne ;)
    Suojelijoilla on vähän omat tapansa naimiisiinmenon kanssa. Vähän vaikea ehkä saada puolisoa jos sinut näkee vain suojeltavasi ;) Näkyminen muille kuluttaa kovasti voimia...joten se kenet Suojelija näkee tai kuka näkee hänet on tuleva puoliso. Näin se vain on päätetty, jossain...kysykää Serenalta lisää... ;D
    Niinpä, parihan on luotu toisilleen. Ja niinkuin isä Lenni kertoi mukana saattoi olla myös hiukan jotain taikaa :)
    Loppu oli tosiaan aika vauvapainoitteinen, en oikein tiedä mihin siitä muutama kuva katosi. Kiva, että pidit kuvista, olen vasta noviisi tässä muokkailussa :)
    Perijästä en vielä vihjaa mitään... :)
    Joo, peli arpoi oikeasti kaksosille samat asut ja hiukset. En mitenkään vaihtanut niitä. Oli mulle ainakin eka kerta kun näin kävi :)

    VastaaPoista
  19. Cooleja noi Suojelijat!
    Joo en ehi kommentoimaan nyt pitkästi mut Florian on ihana! Ja niin kaikki muutki lapset. Kauniisti tehty noi Markun ja Fridan hääkuvat. Ihanaa, kun he kuuluvat toisilleen!:) Mutta nyt pitää mennä taas! Moido!

    VastaaPoista
  20. Aivan ihana! Oikeasti, miten joku voi osata tehdä näin ihanaa tarinaa? En löytänyt mitäään muuta paitsi yhden väärän kirjaimen. Piti vissiin lukea talo, mutta luki tälo, mutta ei haitannut.

    Anteeksi tuli tälläinen hassu komentti, mutta en nt vain keksi mitään järkevää, mutta jatkoa odottelen :)

    VastaaPoista
  21. Gooble: Cooleja on :) Florian on kyllä sööttis, hiukan erilaisempi kuin veljensä, etteivät ihan samannäköisiä olleet ;)Kiitokset kuvakehuista, lämmittää mieltä mukavasti :)
    Manskuli: Oi, kiitokset kovasti ihanista sanoista♥ Mukavasti kannustaa tekemään lisää tarinaa ;) Kirjoitusvirheitä aina jaa, jostain syystä vaikka oikolukis kuinka... Kiitokset ihanasta kommentista :)

    VastaaPoista
  22. Suloinen osa ^^ Oli mukava nähdä, että Fridakin sai nyt perheen. Pojat ovat kaikki tosi söpöjä :D Toivottavasti niistä saadaan kuulla vielä lisää. Olet hienosti kehittänyt tätä suojelija-juttua.

    Tekstit olivat taas hyviä, oli kiva lukea. Se vain parantamisen ehdotus minulla olisi, että noissa makuuhuonekohtauksissa riittäisi varmaankin joskus vain se pelkän suljetun oven näyttäminen. En tiedä olenko ainoa, mutta tuntuu, että niitä on niin paljon (joka osassa jotain), että tuppaan kelaamaan niiden yli nykyään melkein kokonaan... Ovathan ne ihania, jokaisella parilla omansa, mutta joskus vähempikin riittää. Ei tarvitse kaikkea kertoa vaan voi jättää lukijallekin jotain tehtävää ja pääteltävää.

    VastaaPoista
  23. Maroo: Mukavaa, että pidit osasta, kuitenkin ;) Pojista kyllä kuullaan vielä :)
    Mietin pitkään miten vastaisin tuohon kuva-asiaan. Toisaalta se on mun tapani tehdä tätä mutta ymmärrän kyllä hyvin pointtisi. (viime Mansikkaojien osassa oli 2 kuvaa pääparista suutelemassa, että ei niitä joka osassa näin paljon ole) Voin pitää mielessä sanasi, kun seuraavan kerran kirjoitan/kuvaan mutta yleistä romanttista sylissäistuskelua ja suukottelua näissä joissain osissa tulee varmasti jonkin verran olemaan.

    VastaaPoista
  24. Olipas ihanan söpö ja romanttinen osa/extra! Niin ja onnellinen. Tuli hyvä mieli itsellekkin, kun tätä luki. :)

    Mukavaa lukea enemmän suojelijoista. Ja kiva, että olet selittänyt kaiken, esimerkiksi miksi Markku näki Fridan ja miten suojelijuus periytyy. Ihana tuo "oikean löytäminen".

    Markun lempinimi Fridalle on muuten myös ihana yksityiskohta. Kertoo vähän lisää Markun luonteesta. Frida ja Markku saivat tosi suloisia lapsia. Jännä, että kaikista tuli poikia. :D

    Lopussa oli mukavan paljon kuvia, niitä on aina kiva katsella. Hääkuvat olivat myös ihania.

    VastaaPoista
  25. Isilra: Oi kiitokset :) Mukavaa kuulla :)
    Kiva, että pidit Fridan tarinasta.
    Hauskaa, että huomasit tuon lempinimen :) Mun miessimini tuppaavat antamaan armailleen kaikenlaisia höpsöjä hellittelynimiä :)
    Poikia joo ja vielä kolme...
    Kiitokset vielä ihanasta kommentista :) Aina mukavaa saada uusia lukijoita ♥

    VastaaPoista
  26. Tulipas hyvä mieli. Minulla oli kyllä hyvä mieli jo Luukas osan jälkeen, mutta nyt tuli vielä parempi. Toisaalta yleensä sinun tekstejä lukiessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle :D!

    Mukava tietää Fridasta ja muista suojelijoista taas hieman enemmän! Mukava, kun Markkua ei haitannut Fridan omituinen perhe, mutta minkäs sille tekee, jos on tarkoitettu jonkun kanssa yhteen ;) ! Markun käyttämä nimitys "kesämekkotyttö" sai aina itselläni hymyn huulille. En tiedä miksi, mutta minusta se oli hellyyttävää.

    Pari sai todella suloisia lapsia. Aivan ihania :D! Mitä kuvankäsittely ohjelmaa käytät? Näin ihan puun takaa kysyen... ;D

    Jään oikein innolla odottamaan Mansikkaojille lisää osia. Toivottavasti tontti ei ainakaan enempää kaatuile!

    VastaaPoista
  27. Mesinen:
    *****'Oi, kiitos. Mukavaa kuulla, että voin parantaa jonkun mielialaa kirjoituksillani. Insipiroivaa ja ihanaa ! Itse olen ollut tänään harvinaisesti huonolla tuulella ja sait kommenteillasi minut paremmalle tuulelle ;) Kiitos <3
    Kesämekkotyttö oli minusta oikein osuva hellittelynimi Fridalle. Nainen kun kulkee mekoissa kesät/talvet :)
    Ehkä omituisuutta hälvensi hiukan se jokin taika, joka sitoi parinkin yhteen :)
    Minulla on vaikea päättää nyt kuka pojista tulee suojelijaksi Inken lapselle... ;)
    Mansikkaojien tontti pyörii hyvin nyt, ilman valohackia. Itse jäin hiukan kaipaamaan aamu/iltaruskoa mutta ei voi mitään.
    Mukavaa, että odotat. Mäkin aina odotan sun osia :)
    Mä käytän yleensä Picasaa tai siis pienennän/rajaan kuvat sillä ja siinä on sellainen lisäohjelma kuin Picnik. Ylen helppokäyttöinen ja mukava käyttää. Ihastuin niin, että tilasin siitä oikein maksuversion :) Koneellani on myös Gimp mutta en osaa sitä käyttää juuri ollenkaan. Picasa siis järjestää myös kuvat kansioihin ja koska käytän Bloggeria saan ne helposti sieltä myös blogiini. On näet Googlen tarjoama ohjelma...
    Noh, mutta kiitos ihanaisesta kommentistasi :)

    VastaaPoista
  28. Mukava ja suloinen osanen~ Kiva, kun sai tietää vähän lisää Fridasta. Tykkään noiden lapsien piirteistä, tosi suloisia poikia kyllä :--D

    Hyvin kirjoitettu extra kaikin puolin, ja kuvien muokkauksetkin on onnistuneita :> Sitten vain odottelemaan seuraavaa osaa...

    VastaaPoista
  29. Gisli: Kiitokset ihanasta kommentista :) Mukavaa, että pidit ekstrasta!
    Osa on tulossa tässä jossakin vaiheessa...

    VastaaPoista
  30. Voi awws, tämä oli söötti extra :)
    Toisilleen luodut ja kaikkea muuta kaunista, romanttinen sydämeni suli tänne yhdeksi lammikoksi. Markku on tosi kivanoloinen simi ja Frida ja hän sopivat toisilleen vallan mainiosti.
    Häät oli ihanasti muokattu ja heidän lapsosensakin ovat todella sööttejä! :) Etkös näyttänyt tuon kuvan jossain vaiheessa tavallisessa osassa? Nytpä siis tiedän, keitä he olivat :DD
    Jään odottelemaan osaa Inkeliinasta ja kumppaneista :)

    VastaaPoista
  31. Tintti: Oi, kiitos :) Tämä oli joo aika romanttinen höpötys :)
    Joo poikien kuva oli edellisen osan lopussa.
    Osa valmistuu tässä pikkuhiljaa, vielä yksi isompi kohtaus kuvaamatta...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.