9. Uni

Odotuksenne on päättynyt ja yhdeksäs osa on täällä ! 

Osa on kohtuupitkä ja monikuvainen :) ja toimintaakin on jonkin verran....

Toivottavasti teistä on yhtä hauskaa lukea tätä kuin minulla oli tätä tehdessä :) 

Lukumusiikki: Blackfield: 1000 people sopii tunnelmaan :)

ja osan loppuolelle Blackfield: Lullaby

********************

Inkeliina lensi.  Lensi synkännäköisen metsän yllä. Vaistomaisesti unen Inke tiesi tämän olevan unta mutta oli silti hämmentynyt ja peloissaan. Inkeliina ei tunnistanut metsää eikä edes osannut ajatella missä se voisi olla.

Uni kirkastui hieman ja Inkeliina näki puiden lomassa kuluneen mökin seinän. Täällä oli siis asukkaita, Inke ajatteli unessaan ja samassa Inkeliina huomasi seisovansa mökin pihalla puiden lomassa.

Inkeliinan sydän jyskytti ja hänen teki mieli juosta pois, mutta uni ei antanut hänen lähteä. Tässä oli jotain uhkaavaa, jotain pelottavaa, Inke ajatteli kauhuissaan. Painajaista, sitä tämän oli pakko olla.

Samassa puiden oksat siirtyivät kuin itsestään ja Inkeliina näki jotain epäilyttävää. Kolme miestä, jonkinlaisiin outouhin asuihin pukeutuneena, kyykkivät puiden takana tarkkaillen mökkiä. Inkeliina henkäisi kauhistuneena, kun huomasi miehien olevan aseistautuneita.

Uni ei antanut Inkeliinan miettiä asiaa sen enempää. Seuraavaksi Inke näki varsin tutunnäköisen parin, suutelemassa mökin rähjäisessä huoneessa, ikkunan edessä. Helpotuksen tunne valtasi Inkeliinan mutta samassa uni siirsi hänet takaisin pihalle puiden katveeseen.

Miehet olivat siirtyneet mökin ovelle asemiin. Inkeliina oli jähmettynyt puiden katveeseen, hän ei voinut liikkua eikä tehdä mitään auttaakseen. Oli pakko vain katsella sydän jyskyttäen.

Yksi miehistä potkaisi oven auki ja harppasi sisään mökkiin. Muut seurasivat perässä, aseet kädessä. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa ilman ääniä ja hitaasti niin, että Inkeliina pystyi seuraamaan jokaista liikettä ja tapahtumaa.

Vaistomaisesti Inkeliina vilkaisi sen huoneen ikkunaa, missä oli nähnyt siskonsa. Sydän jyskytti kuin höyryjuna. Eveliinalle ei saanut sattua mitään ikävää mutta Inke ei voinut tehdä mitään auttaakseen. 

Avuttomana, turhautuneena ja kärsimättömänä hän joutui katselemaan miten miehet astuivat mökkiin ja sisältä alkoi kuulua tukahtuneita huudahduksia.

Silmänräpäyksessä uni siirsi hänet mökin huoneeseen, jossa Eve oli Maxin kanssa. Inkeliinan silmien ohitse vilahti varsin tutunnäköiset jalat. Wille. Mies juoksi niin läheltä häntä, että hän olisi voinut tarttua tämän jalkoihin, jos olisi pystynyt liikkumaan.  

Inkeliina näki miten Max tempaistiin kovakouraisesti eroon Evestä ja Wille näytti huutavan tälle jotain vihaisena. Samassa mies kohotti jalkansa potkuun, ennekuin Max ehti tehdä mitään.  Inkeliina yritti saada jäseniään toimimaan estääkseen, turhaan.

Taas Inkeliina oli mökin pihalla. Sydän jyski vieläkin kuin vasara ja mökin äskeiset tapahtumat kummittelivat mielessä. Ikkuna avautui ja Inkeliina näki Even heittäytyvän ulos. Sisältä kuului tappelun ääniä ja kovia huutoja.

Eveliina juoksi läpi pikkuisen metsäpusikon. Oksat raapivat siskon kasvoja mutta tämä ei pysähtynyt. Inkeliina joutui katsomaan vierestä siskonsa paniikkia sydän huolesta käpertyen. Missä oli Max, miksi Eve oli yksin?

Samassa Inke huomasi Maxin ja Willen. Miehet tappelivat keskenään ja Wille oli onnistunut saamaan jostain aseen.  

Max onnistui potkaisemaan aseen miehen kädestä ja lähti juoksemaan pihalammen rantaa kohti. Max kohotti katseensa ja näki jonkun, jolle huusi selvästi jotain.

Inkeliina käänsi katseensa samaan suuntaan ja näki Eveliina nojaamassa puuta vasten. Siskon kasvot olivat naarmuilla ja kalpeat, Eveliina oli pyörtymäisillään.

Samassa Wille tavoitti Maxin ja kaatoi tämän maahan. Miehet painivat lammen rannalla raivokkaasti. Wille oli selvästi raivoissaan ja arvaamaton sekä vahva. Max puolustautui minkä osasi ja kamppailu oli varsin tasaväkinen.

Samassa kaikki pimeni. Inkeliina ei nähnyt mitään, ei kuullut mitään, oli vain pimeys. Inke kuuli oman huohottavan hengityksensä ja sydämensä jyskyttävät lyönnit. Hän yritti siristellä silmiään mutta pimeys ympäröi hänet kaikkialta. 

Yllättäen uni näytti hänelle jotain, Eveliinan makaamassa maassa, kalpeana ja naarmuilla. Inkeliina yritti kurottaa kätensä ja tarttua siskoon mutta uni kiskaisi hänet toisaalle. Inkeliina huusi mutta mitään ääntä kuulunut.

Seuraava näky oli vielä karmivampi. Wille makaamassa lammen rannalla mahallaan, jalat vedessä rotkottaen. Inkeliina ei tiennyt oliko mies kuollut, ei nähnyt pimeässä niin tarkasti. Wille näytti kuitenkin aika elottomalta eikä liikkunut. Missä oli Max?

Inkeliina kohosi unessa ylöspäin ja ilma purkautui ulos keuhkoista yhtenä pelon puuskahduksena. Max retkotti lammessa, puoliksi kivien päällä. Miehen silmät olivat sulki eikä hän liikkunut. ”Ei ! Inkeliina huusi taaskin äänettömästi. Ei! Max ja Eve herätkää !”

 Inke sinkosi pystyyn huohottaen. Hän oli herännyt omaan huutoonsa eikä tiennyt missä oli. Sydän jyskien hän katseli ympärilleen, koettaen karistaa mielestään unen karmivat tunnelmat ja mielikuvat. Kauhea painajainen, Inkeliina huokasi. Sen täytyi olla painajaista, Eveliina ei voinut, ei saanut, olla kuollut. Inkeliinan aivot eivät halunneet edes ajatella sellaista.

Inke vilkaisi vielä huonetta ja koetti tasata edelleen kiihtynyttä hengitystään. Hän oli Eveliinan huoneessa. Inkeliina oli tullut tuulettamaan huonetta ja nukahtanut sängylle. Hän oli nukkunut edellisyönä levottomasti ja katkonaisesti. Eveliinan sänky oli näyttänyt niin vastustamattomalta ja hän oli käynyt siihen hetkeksi selälleen ja nukahtanut.

Alakerrasta kuuluvat nauru ja huuto, palauttivat Inkeliinan viimeistään takaisin unen jälkitilasta. Rikke leikki lasten kanssa alakerrassa ja kolmesta taaperosta lähti korvia huumaava meteli. ”Hii! Litää, litää!” kuului Melinan iloinen hihkunta.

Inkeliina kiirehti alas ja otti keittiön maton kuvioita tutkivan Aaronin syliinsä. Poika oli näköjään karannut isältään. Aaron oli siskoaan vilkkaampi tapaus ja usein jotain omia puuhia tekemässä. Rikke sanoi aina Aaronin muistuttavan häntä pienenä. Hänkin oli laittanut lastenkodin hoitajat tiukoille kaikilla kepposillaan.

 Olohuoneessa Adalmiina soitteli ksylofonia ja Rikke lennätti Melinaa ilmaan. Inkeliina laski Aaronin lattialle ja poika konttasi lelujen kimppuun. Inkeliina huokasi syvään ja katsahti mieheensä.

”Mä näin ihan hirveää painajaista äsken. Evestä ja Maxista.” Inkeliina sanoi hiukan tärisevällä äänellä miehelleen. Rikke laski Melinan lattialle ja katsahti hiukan huolestuneena Inkeen. ”Millaista?”  Rikke kysyi koettaen tulkita vaimonsa kalpeita kasvoja.

”Eve ja Max, oli siinä jengin mökissä ja sinne hyökkäsivät jotkut miehet. Wille tappeli Maxin kanssa ja Eve onnistui pääsemään ulos mökistä. Lopuksi mä näin kaikkien makaavan vain maassa ja sitten mä heräsin. Se oli kamalaa.” Inkeliina selosti hiukan tärisevällä ja tukkoisella äänellä.

Rikke veti vaimonsa lähelleen ja halasi tätä lohduttavasti. ”Se oli varmasti vain painajaista. Eve ja Max on varmasti ihan kunnossa” Rikke koetti vakuuttaa Inkelle. Kummatkin tiesivät, että painajainen saattoi olla totta ja tapahtunut. Inkeliinalla oli kuitenkin outoja kykyjä nähdä jotain, mitä muut eivät näe. 

Levoton olotila vaivasi kumpaakin koko päivän. Ajatukset kiemurtelivat unen ympärillä. Hiukan poissaolevina he laittoivat lapset nukkumaan. Kohta tulisi iltauutiset, ehkä ne rauhoittaisivat ajatukset, jos niissä ei olisi mitään jengistä.

Inkeliina ja Rikke istuivat sohvalla ja odottivat uutisten alkua. Rikke puristi Inken kättä lohduttavasti ja rauhoittaen. Yritti samalla tyynnyttää omat myrskynä vellovat ajatuksensa ja pahat aavistuksensa. Uutisten tunnusmusiikki pärähti soimaan ja kumpikin käänsi katseensa ruutuun.

”Ensin paikallisuutisia. Kukkajoenlaakson poliisi ilmoittaa tehneensä rynnäkön, pitkään etsityn, Wille Tuimalan majapaikkaan. Ilmeisesti jengillä oli ollut jotain erimielisyyksiä toisen jengin kanssa, sillä paikalla oli tapeltu. Jengin johtajana tunnettu Wille löydettiin lammen rannasta tajuttomana ja vaikeasti vammautuneena. Muita eloonjääneitä…” Uutistenlukijan ääni katosi puhelimen pirinän alle.

Inkeliina riensi hermostuneena vastaamaan. ”Kukkajoenlaakson sairaalasta, hyvää iltaa! Onko Inkeliina Mansikkaoja?”  Inkeliina nyökkäsi ensin ja vastasi sitten myöntävästi.  ”Teidän sisarenne Eveliina Lintunen on toimitettu tänne hoitoon poliisin toimesta ja haluaisimme jutella kanssanne.” varsin miellyttävä ääni kysyi. Inkeliina sopi tapaamisen seuraavaksi päiväksi ja sulki puhelimen.

************************

Inkeliina kiirehti rappuset ylös ja avasi sairaalan oven. Desinfiontiaineen haju kävi Inkeliinan nenään ja sai hänet hiukan pahoinvoivaksi. Inkeliina ei ollut koskaan pitänyt sairaaloista. Tiskin takana seisova sairaanhoitaja hymyili iloisesti Inkelle ja viittoi luokseen.

”Inkeliina Mansikkaoja?” hoitaja kysyikin. Inkeliina nyökkäsi. ”Hyvä, kun pääsitte tulemaan. Pääsette katsomaan ensin siskoanne ja sitten lääkäri haluaa jutella kanssanne. ”hoitaja selitti.

Inkeliina seurasi hoitajaa potilashuoneeseen. ”Tuota käytävää eteenpäin ja oikealle huoneen päästä. Siskonne on viimeisessä sänkypaikassa.” hoitaja opasti ja kääntyi lähteäkseen. Inkeliina kiitti hoitajaa ja lähti kävelemään eteenpäin käytävää.

Huoli pusersi Inkeliinan mieltä ja käytävä tuntui ainakin kilometrin pituiselta. Toivottavasti Eveliina olisi kunnossa, edes jotenkin. Unen tapahtumat kummittelivat vielä vahvana mielessä.

Inkeliina kääntyi viimeisestä kulmasta ja seisahtui sängyn viereen. Eveliina nukkui mutta oli muuten ihan ehjän näköinen. Inkeliina huokasi helpotuksesta.

Even kasvot olivat naarmuilla ja sisko oli hiukan kalpea mutta nukkui rauhallisesti. Inkeliina huokasi istuessaan sängyn vieressä olevaan tuoliin. Eve oli kokenut selvästi kovia mutta selvinnyt. Miten sitten oli käynyt Maxin? Wille oli hoidettavana läheisessä kaupungissa isommassa sairaalassa, Rikke oli kertonut Inkelle puhelun jälkeen.

Inkeliina katseli siskoaan hetkisen ajatusten vaeltaessa sekavasti asiasta toiseen. Mitäs jos Max oli kuollut? Kuinka Eveliina suhtautuisi asiaa? Ja entäs Rikke, Max oli hänelle kuin isoveli. Inkeliina ravisti päätään, koettaen karistaa ikävät ajatukset. Eveliina nukkui niin rauhallisesti, että Inkeliina päätti lähteä katsomaan, josko lääkäri olisi jo vapaa.

****************************

Inkeliina oli jälleen odotushuoneessa. Hän oli vieraillut Even luona edellisenä päivänä ja odottanut vaikka miten kauan mutta lääkärillä oli ollut joku kiireellinen tapaus eikä hän ollut ehtinyt jutella Inken kanssa. 

Evekään ei ollut herännyt. Hoitaja sanoi Even nukkuvan lähiaikoina paljon rasituksesta ja lääkkeistä johtuen.

Hoitaja käveli potilashuoneesta ja hymyili Inkeliinalle iloisesti. Inkeliina oli koettanut udella Maxista hoitajalta mutta tämä ei tiennyt asiasta mitään. Ikävä tunne painoi edelleen Inkeliinan sydämessä ja hän toivoi miehen olevan kunnossa. 

”Lääkäri ottaa teidät nyt vastaan.” hoitaja ilmoitti.” Siskonne nukkuu vielä, joten voitte jutella kaikessa rauhassa.”  Inkeliina nyökkäsi hoitajalle ja lähti kohti lääkärihuoneen ovea.

Lääkäri istui huoneen nurkassa kiivaasti kirjoittaen jotakin. Inkeliina tervehti saamatta vastausta ja meni lähemmäksi, sydän jyskyttäen hermostuneena. ”Istukaa” kuului sitten lyhyt käsky.

Inke istui alas tuoliin, jonka päällyste narahti hiukan hassusti hänen istuessaan. Inkeltä pääsi tahaton huvittunut hymähdys. Lääkäri käänsi katseensa ja katsoi Inkeliinaa vakavana. Inke puristi ilmeensä peruslukemille vaikka häntä jostain syystä nauratti kovasti.

”No niin, Rouva Mansikkaoja. Sisarenne on tutkittu nyt kokonaan ja kaikki testi tehty. Hänessä ei ole muuta vikaa kuin se, että mökin tapahtumat järkyttivät häntä paljon, hän on elänyt muutenkin pitkään suuren paineen alla ja on myös raskaana. ”Lääkäri päätti luentonsa ja katsoi Inkeliinaa vakavana.

Sanat jysähtivät Inken tajuntaan. Eveliina odotti vauvaa. Mutta oli muuten kunnossa. ”Emme tietysti pysty vielä varmuudella sanomaan sisarenne henkisestä hyvinvoinnista. Joskus tällaisten tapahtumien jälkireaktio voi tulla viiveellä. Sisarenne täytyisi päästä asumaan läheistensä luokse siksi kunnes, tervehtyy.” lääkäri jatkoi selostustaan.

”Me voidaan kyllä ottaa Eve meille asumaan. ”Inke totesi. ”Mutta entäs Max, Even mies siis, Max Lintunen. Onko hänestä mitään tietoa?” Lääkäri katsoi huultaan purren Inkeliinaa ja Inken vartalo jännittyi vaistomaisesti. Nyt oli tulossa jotain epämieluisaa kuultavaa.

”Sisarenne ja Wille olivat ainoita elossa löydettyjä mökiltä. En saisi tätä kertoa teille, mutta kerron, koska se voi jossain vaiheessa olla avuksi sisarenne parantumisessa. Poliisi löysi muut jengin jäsenet kuolleina mökistä. Mökissä oli taisteltu rankasti ja sieltä löytyi riekaleita toisen jengin vaatteista. Mitä tulee sisarenne mieheen, Maxiin, häntä ei löydetty koko tontilta. Eli hän on kadonnut. Poliisi etsii häntä parhaillaan ja ilmoittaa sitten todennäköisesti jos hän löytyy. ” Inkeliina sulki silmänsä järkyttyneenä kuulemastaan.

”Poliisin tutkijat olivat löytäneet lammen rannalta ja kiviltä paljonkin todisteita siitä, että herra Lintunen on hyvin vakavasti loukkaantunut aivan kuten Willekin. Hänen löytymisensä on, poliisin mukaan, hyvin epätodennäköistä. Ilmeisesti toisen jengin jäsenet mökistä paetessaan olivat vielä pahoinpidelleet Willeä ja sisarenne miestä.  Sisarenne oli niin puun suojassa, ettei häntä onneksi löydetty. Me päästämme muuten teidät sisarenne kanssa tänään kotiin, jos jälkitarkastuksessa kaikki on hyvin. ”Lääkäri lopetti pitkän yksinpuhelunsa.

”No, mutta sehän on hyvä. ”Inkeliina ilahtui ja hymyili lääkärille. ”Voitte mennä nyt sisarenne luokse hetkeksi. Hoitaja tulee sitten hakemaan hänet tarkastukseen. ”Inkeliina kiitti lääkäriä kaikesta ja lähti huoneesta, mieli hiukan helpottuneena.

”Hyvä, sä oletkin hereillä. ”Inkeliina sanoi iloisesti siskolleen. ”Miten sä voit?”  Eveliina naurahti hieman ja taputti sitten ajatuksissaan hiukan pyöristynyttä masuaan. ”No, ihan hyvin kai… Eve empi hetken." Paremmin nyt kun sä olet siinä.” Eveliina sanoi sitten helpottuneena.

”Mitä lääkäri sanoi sulle? Kertoiko se mitään Maxista?” Even puhe oli vielä aika hidasta ja kankeaa ja hän joutui välillä miettimään mitä sanoisi. Hoitaja oli sanonut sen johtuvan vahvoista kipu- ja mielialalääkkeistä. Inkeliina ei tiennyt mitä vastaisi ja oli hiljaa, miettien mitä sanoisi siskolleen.

”Istu tähän sängylle” Eve pyysi sitten. Inkeliina teki työtä käskettyä ja istui siskonsa sängyn jalkopäähän. ”Mä tiedän että Max ei ole ainakaan täällä, Wille on elossa mutta vaikeasti loukkaantunut ja mä olen tässä.” Eveliina sanoi hiljaa. ”Missä Max on? ” hiljainen, odotettu kysymys.

Inkeliina käänsi päätään poispäin. Hän ei voinut puhua Evelle, kertoa tälle, että Max oli kadonnut eikä todennäköisesti löytyisi koskaan. Inke huokasi ja kertoi sitten Evelle lääkärin sanat.

Eveliina kuunteli tarkasti ja käänsi sitten katseensa kattoon, pidätellen kyyneliään. Inkeliinan sydäntä raastoi nähdä Eveliinan tuskaisa olotila. Kuinka Eveliina pääsisi tästä ylitse? Inkeliina ei ollut kertonut edes vielä Melinan kuulumisia.

Inke sulki silmänsä ja mietti seuraavia sanojaan. Eveliina kääntyi kyljelleen ja pyyhkäisi muutaman kuuman kyyneleen hihansa reunaan. ”Mä tiedän, että se on elossa.” Eveliina sanoi tukahtuneesti. ”Mä vaan tiedän sen.”  Inkeliina nyökkäsi vastaukseksi mutta ei sanonut mitään.

Inkeliina kertoi seuraavaksi Melinasta kaiken mitä vain muisti. Eveliina kuunteli hiljaa kyljellään ja nieleskeli lisää kyyneliä. ”Te olette kultaisia Riken kanssa, kun olette huolehtineet Melistä.  Ja vaikka teille tuli omiakin lapsia, jopa kaksinkappalein.” Eve naurahti ja vakavoitui sitten jälleen.

”Mä mene katsomaan, joko sä pääset lääkäriin.” Inkeliina sanoi, kun huoneessa oli ollut pitkään hiljaista. Eveliina nyökkäsi siskolleen ja jäi ajatuksissaan huoneeseen. Ajatukset kiersivät sekavana Even mielessä. Hän ei muistanut mökin tapahtumista mitään. Max oli kadonnut, miehen kuolemaa Eve ei uskaltanut päästää edes ajatuksiinsa. Melina oli jo kaksivuotias, tunnistaisiko tyttö vielä äitinsä ? Eve sulki silmänsä ja antoi ajatusten kiertää ahdistavaa kehäänsä.

Inkeliina saapui iloisena takaisin. ”Sä pääset nyt lääkäriin ja sitten me lähdetään kotiin.” Inke tiedotti iloisena. Eveliina havahtui ajatuksistaan ja hymyili hiukan.  Hän näkisi pian Melinan, se ajatus piristi häntä paljon, kaikesta huolimatta.

”Ihanaa, että sä olet täällä.” Eveliina huokasi vielä ja halasi siskoaan lujasti. Inkeliina rutisti siskoaan hiukan hellemmin takaisin mutta yhtä tyytyväisenä. ”Tietysti, olethan sä mun sisko.” Inke sanoi vasten Even olkapäätä.

*************************

Lääkäri tutki Eveliinan ja otti vielä muutamia pikatestejä. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja lääkäri antoi luvan lähteä kotiin. Lopuksi lääkäri katsoi vielä ultraäänellä Even vatsaa ja Eve sai nähdä pikkuisen potkivan kohdussa. Näky sai pakostakin hymyn naisen huulille.

Annettuaan vielä nipun reseptejä ja paljon ohjeita lääkäri päästi Even suihkuun ja pukeutumaan kotiinlähtöä varten. Hoitaja sanoi menevänsä kertomaan Inkelle, että kohta voisi lähteä kotiin.

Inkeliina odotteli jälleen odotushuoneen sohvalla hoitajaa. Pian nainen saapuikin iloisena hymyillen. ”Lääkäri antoi luvan lähteä kotiin.” Hoitaja ilmoitti iloisesti. Inkeliina hymyili takaisin ja huomasi pian Even saapuvan myös huoneeseen.

”No niin, mennään.” Eveliina sanoi siskolleen ja hoputti tätä ylös sohvalta. Kummatkin sanoivat vielä kiitokset ja hyvästit hoitajalle ja lähtivät sitten ovea kohti.

Inkeliina oli lainannut ystävänsä autoa ja käveli nyt sen luokse. Eve käveli siskonsa perässä.. He istuivat autoon ja Inke peruutti pois parkkipaikalta. ”Nyt kotiin. ”Inke sanoi ja painoi kaasua.

************************

Blackfield: Lullaby

Eveliina istui sohvalla ja katseli Melinan leikkejä. Hän oli ollut talossa nyt muutaman kuukauden ja Melina oli alun ujostelun jälkeen tottunut äitiinsä.  

Tyttö nukkui edelleen Inken ja Riken huoneessa mutta siirtyisi vauvan synnyttyä samaan huoneeseen Even kanssa.  Vauva potkiskeli välillä Even kylkiä ja laskettuun aikaan olisi enää pari kuukautta. Eve silitti vatsaansa hajamielisesti, hiukan haikeana.

Maxista ei ollut kuulunut mitään. Eveliina kaipasi miestään suunnattomasti mutta uskoi silti tämän olevan elossa. Edellisenä päivänä Eve oli istunut ajatuksissaan huoneensa lattialla. Ikävä oli kaihertanut ja kyyneleet eivät olleet kaukana. Eveliina ei tiennyt olivatko seuraavat tapahtumat mielikuvitusta, toivovan mielen harhoja, mutta oli, kuin Max olisi äkkiä ilmestynyt Even taakse, koskettanut, lohduttanut ja sitten tunne oli jo ohi.

Myöhemmin Eveliina oli loikoillut sängyllä ja kiikkunut unen ja valveen rajamailla. Aina, kun hän oli yksin, niin ikävä kolkutteli kaikkein eniten. Lopulta hän oli nukahtanut levottomaan uneen. 

Ja jälleen, sen täytyi olla unta, Max oli ilmestynyt siihen. Mies oli silittänyt Eveliinan vauvamahaa ja hävinnyt sitten. Eveliina oli pian sen jälkeen herännyt, luullen unen olevan totta ja pettynyt. Ehkä unikuvat loppuisivat, jos hän uskaltaisi ajatella miehen olevan kuollut? Mutta Even aivot eivät edes halunneet ottaa moista ajatusta käsiteltäväkseen, niinpä hän haaveili ja toivoi, että mies vielä palaisi. 

Puhelin soi, keskeyttäen ajatukset, ja Eve meni vastaamaan. ”Rouva Lintunen?” ääni kysyi. ”Puhelimessa” Eve sanoi ja ilkeä tunne jysähti vatsanpohjassa.  ”Valitettavasti poliisi on luultavasti löytänyt miehenne kuolleena ja teidän pitäisi tulla tänne tunnistamaan hänet.” ääni sanoi monotonisesti. 

Eveliina ei ehtinyt kunnolla edes tajuta mitä hänelle oli juuri kerrottu, kun maailma pyöri ympäri. ”Maxko kuollut? Ei voinut... Ei saanut olla totta.” Eve ajatteli sekavana. Samassa hän tunsi voimakasta kipua vatsanpohjassa ja tunsi jotain lämmintä valuvan jalkojaan pitkin.

 ”Ei… vauva…” oli Eveliinan viimeinen ajatus ennen pyörtymistä. Puhelimen luurista kuului vielä kohinaa ja hiljaista huutelua. ”Haloo...?  Rouva Lintunen...? Oletteko siellä....?”

Inkeliina kiiruhti eteiseen kuullessaan vaimean kolahduksen puhelimen luota. Hän veti tiukasti henkeä nähdessään sisarensa lattialla pyörtyneenä, jalat veren tuhrimina.

 ”Rikke, soita ambulanssi.” Inke huusi miehelleen, joka oli jäänyt vahtimaan Melinaa. Inke istui sisarensa viereen ja toivoi avun tulevan nopeasti.

************************

Noin, varsinainen cliffhanger...;) 

Seuraava osa on jo melkein valmis ja ilmestyy 5.1.2012 ! Sen jälkeen tulee vielä Eve ja Max ekstra 8.1.2012. Sitten 15.1. alkavat seuraavan sukupolven seikkailut :)

Tässä osassa oli aika reilusti muokattuja kuvia, toivottavasti olivat onnistuneita. Unikuvat olivat tarkoituksella todella epäselviä... 

Sitten lempikuvaa, mielipiteitä, kommentteja, kaikenlaista voi kirjoitella tuohon kommenttilaatikkoon ! 

♥ vupii

Tähän vielä muutama ekstrakuva :) 

Lisää ekstrakuvia ekstrassa :)

 Eve saa joka pelikerralla ainakin pari ylennystä, varsinainen uraohjus :)

Inkeliinakin sai ylennyksen vihdoin. Inke elämäntoive on muuten terästitaaninainen.

 ****************
HUOM !!! seuraavissa kuvissa toisen sukupolven kasvaneet lapset (tässä ei ole Even masun asukasta, sillä eihän tiedetä siitä vielä mitään...)

 MELINA

 AARON ja MELINA
(Aaron on todella paljon Riken näköinen, isänsä poika :))

 ADALMIINA ja MELINA

ADALMIINA 

Adan ja Aaronin vaatteet ja hiukset saattavat vielä vaihtua, todennäköisesti. 

***********************