12.Vakooja

No niin, menihän taas tiukille, mutta tämän päivän puolella kuitenkin... 

Osa on pitkänpuoleinen, mutta en halunnut jakaa sitä kahtia. 

Jotain kirjoitusvirheitä ja muita pieniä epäloogisuuksia saattaa olla, mutta älkää välittäkö niistä :) 

Tätä osaa oli hankaluudestaan huolimatta, ihana tehdä! Toivottavasti teistä on mukavaa lukea sitä :) 

Ja kommenttia toivoisin tietysti kovasti...! Ne, jos mitkä innostavat !

TÄSTÄ pääset kuvaekstraan, mutta lue osa ensin !

******************

Adalmiina katseli itseään peilistä. Hän oli Aaronin kanssa kaksin kotona ja kaikkialla oli aivan hiljaista. Ada katseli itseään arvioiden. Ei hän nyt hassumalta näyttänyt, melko tavalliselta tytöltä. Jännät kellertävät silmät ja sotkuinen tukka. Ada työnsi kädellään hiuksia pois silmien edestä, itsepäiset hiussoirot eivät tahtoneet pysyä ojossa.

Samassa tyttö kuuli oven käyvän. Ada katseli vielä hetken itseään peilistä arvioiden. Yleensä hän ei ollut niin tarkka ulkonäöstään mutta joskus piti tarkistaa, ettei näyttänyt aivan tarhapöllöltä, ruttuisissa vaatteissa. ”Ada, oletko sä täällä?”  Rikke huhuili eteisestä.

”Joo, mä tulen just.” Adalmiina huusi isälleen takaisin. Rikke hymähti itsekseen. Teinit, ne olivat varsinaisia peilin ja vessan suurkuluttajia. Onneksi heillä oli kaksi vessaa, sillä toinen oli usein varattu. Toivottavasti, Ada tulisi pian, he olisivat illan kolmistaan ja Ada voisi auttaa ruoanlaitossa.

Ada näki veljensä seisovan toimettomana olohuoneessa ja päätti mennä juttelemaan hieman. Aaron oli jälleen kotiarestissa ja tällä kertaa myös Melinan vierailut oli kielletty, joten veli oli aika onneton ja vähän eksyksissä. ”Piristy nyt. Ei täällä kotona niin kamalaa ole.” Ada lohdutti, taputtaen toista olkapäälle.

Aaron huitaisi kädellään turhautuneesti. ”No, on täällä, ihan tylsää. ”poika puuskahti. Adalmiina loukkaantui hiukan veljensä tylystä käytöksestä. Outoa, ei Aaron yleensä ollut tuollainen. ”Mikä sua vaivaa?” Ada tiuskaisi takaisin, kädet puuskassa. ”Et sä yleensä ole tuollainen.”

Aaron risti kätensä ja olisi selvästi halunnut olla jossain ihan muualla. ”Riitelittekö te Melin kanssa äsken puhelimessa?” Adalmiina kysyi. Aaron tuhahti, eikä sanonut mitään. Mutta veljen asento ja ilme kertoivat, että Ada oli osunut oikeaan arvauksessaan. Melina osasi olla aika äkkipikainen välillä eikä suuttuessaan miettinyt sanojaan.

”Rauhoitu nyt. Luulisi sun tietävän, että Melina kyllä leppyy aika nopeasti. ”Adalmiina lohdutti. Aaron oli edelleen aika nyrpeä, mutta kohautti sitten olkapäitään ja huokaisi. ”Joo, mä tiedän sen kyllä. Se vaan välillä rassaa mua.” Aaron puuskahti.

”Haluatko sä kertoa, mistä te riitelitte tällä kertaa?” Adalmiina jatkoi vielä uteluaan. Kuhan Aaron saisi kerrottua, niin rauhoittuisi varmasti. ”Ei se oikeastaan ollut mitään kummallista. Kyllä Mel varmaan kohta leppyy.” Aaron sanoikin jo tyynesti. Adalmiinalle jäi silti sellainen tunne, että ärtymyksen takana oli jotain muutakin kuin sanottu syy.

Samassa Rikke tuli huoneeseen, oli ihmetellyt nuorten kiivaita ääniä. ”Mitäs te täällä riitelette? mies kysyikin. ”Ei me tässä mitään, kunhan kiusoittelin tota.” Aaron sanoi asian vierestä. Adalmiina ihmetteli veljensä käytöstä. Aaron ei selvästi halunnut vanhempien tietävän ihan kaikkea hänen ja Melinan väleistä. Adalmiina arveli sen johtuvan siitä, että Aaron oli ehkä hiukan ihastunut serkkuunsa eikä tiennyt miten vanhemmat siihen suhtautuisivat.

Ada lähti huoneeseensa, jättäen veljensä juttelemaan vielä Riken kanssa. Rikke pyysi poikaansa mukaan hiukan soittelemaan ja hetken mietittyään Aaron lähti isänsä matkaan. Adalmiinan tavoin Aaron oli todella lahjakas musiikissa ja soitteli usein omaksi ilokseen. Rikke oli asiaan enemmän kuin tyytyväinen, olihan hän itsekin aika musikaalinen.

Myöhemmin Ada halasi Niiskua keittiössä. Niisku ei kamalasti välittänyt hellyydenosoituksista mutta Ada ei välittänyt nyt siitä. Hän tunsi kissan kehräyksen käsiensä alla ja hieroi nenäänsä tämän pehmeää turkkia vasten. 

”Niisku ei taida oikein pitää tuosta.” Rikke totesi pöytää kattaessaan. Hän oli tehnyt ruokaa kaikille, Inkeliina kun oli vielä töissä.”Joo, mä päästän sen ihan just.” Adalmiina sanoi ja rapsutteli vielä kissaa hetken, laskien sen sitten lattialle. Ada meni huoneeseensa vaihtamaan jo yöpaitaa päälleen ja kuuli, miten ulkona Aaron hymisi jotain kalastaessaan.

Aaron heitti vielä uudestaan ja kokeili erästä lupaavan näköistä paikkaa. Ei hän niin kaloista välittänyt, kalastaminen oli hänelle hyvä keino järjestellä ajatuksiaan. Ajatukset palasivat äskeiseen olohuonekohtaukseen. Aaron ei ollut ollenkaan varma, miten suhtautua Melinaan. Hän halusi olla kyllä Melin kanssa, mutta silti tytön seurassa tuntui välillä hassulta. Mahanpohjassa velloi ja ajatukset tuntuivat karkailevan.

Rikke huuteli poikaa jo syömään mutta Aaron odotti vielä hetken ennen kuin laittoi ongen pois. Ajatukset vatkasivat vielä samaa asiaa. Melinakin katseli häntä välillä oudosti ja näytti siltä, että olisi tahtonut tehdä jotain enemmän, sanoa jotain enemmän mutta ei vielä uskaltanut.  Rikke huusi vielä toistamiseen kutsunsa ja huokaisten Aaron lähti sisälle syömään.

Riken tekemä salaatti maistui kaikille erinomaisesti ja syödessään nuoret juttelivat koulusta. Loma oli nyt loppu ja huomenna alkaisi arki. Aaron ja Adalmiina menisivät samalle luokalle serkkujensa kanssa, sillä Mansikkaojan ylä-aste oli niin pieni ja oppilaita vähän. Joten oppilaat oli jaettu vain muutamaan luokkaan sekaisin.

Ulkoa kuului auton ääntä ja Adalmiina kuunteli tarkasti pysähtyikö auto heidän eteensä. Äidin pitäisi nimittäin tulla kohta töistä. Pian ulkoa kuuluikin jo kiireisten askeleiden rapinaa pihatiellä. Auton ääni häipyi jo jonnekin kaukaisuuteen.

”Huh olipas päivä, mutta kiva nähdä teitä taas.” Inkeliina sanoi ja heilautti kättään. ”Mä taidan mennä kylpyyn nyt rentoutumaan.” Inkeliina vilkaisi vielä perhettään. Lapset söivät ruokaansa keskustellen ja Rikke seurasi vieressä. Kaikki oli selkeästi mennyt hyvin. Inkeliina oli tyytyväinen sillä hän oli vasta äskettäin aloittanut työt eräässä ruokafirmassa, toisin kuin Rikke, joka oli kokoajan tehnyt keikkahommia eräälle lehdelle.

”Odota nyt vähän.” Rikke sanoi ja tuli hymyillen vaimonsa luokse. ”Mulla oli ikävä.” mies sanoikin muka surullisesti. Inkeliina hymähti pienesti. ”En mä nyt niin kauaa ollut pois. ” 

Rikke ei vastannut vaan kietoi kätensä vaimonsa ympärille ja suuteli tätä perusteellisesti. Aaron ja Adalmiina olivat kadonneet paikalta jo ensimmäisten sanojen jälkeen. Inkeliina vastasi suudelmaan mielellään ja kietoi omat kätensä tiukemmin miehen kaulaan.

”Rakastan sua.” Rikke sanoi hellästi vaimolleen muutaman suudelmaan jälkeen. ”Mäkin sua.” Inkeliina vastasi hymyillen. ”Mutta nyt mun on päästävä kylpyyn, olen koko päivän odottanut sitä.”

Rikke istui sohvalla odottaen Inkeä. Aikansa kuluksi hän katsoi iltauutisia, Niiskun seuratessa vierestä tarkkaavaisena. Aaron kuului kolistelevan kylpyhuoneessa ja Inkeliina hyräili toisessa kylpyhuoneessa.  Adalmiina oli jo huoneessaan lukemassa.

”Mä menen kanssa nukkumaan. Öitä, iskä!” Aaron huikkasi tullessaan ovesta. ”Öitä.” Rikke vastasi pojalleen ja kohensi asentoaan sohvalla. Väsytti jo, Inkeliina voisi jo tulla ja lopettaa sen lotraamisen, mies ajatteli turhautuneena. Hänellä olisi aikaisin aamulla tapaaminen päätoimittajan kanssa tulevista keikoista.

Lopulta ovi aukesi ja Inkeliina liittyi miehensä seuraan. Pari jutteli vielä hetken ennen kuin siirtyi makuuhuoneen puolelle nukkumaan. 

Rikke kietoi kätensä vaimonsa ympärille ja painoi nenänsä tämän niskaan. Inkeliina tuoksui hiukan hoitoaineelta ja kosteusvoiteelta. Tuttuja tuoksuja, joihin oli helppo nukahtaa.

Muutkin huoneet hiljenivät pian. Adalmiinaa väsytti niin, että jäseniä melkein särki. Nopeasti hän huikkasi veljelleen hyvät yöt ja sammutti lukuvalonsa.

Aaron mutisi jotain vastaukseksi, oli jo melkein unessa. Pian nuorten huoneesta kuului enää tasaista hengitystä ja peiton kahinaa jommankumman kääntyessä kyljeltä toiselle.

Niisku kuunteli korvat tarkkoina hetkisen verran talon ääniä ennen kuin sekin kiertyi kerälle ja kävi nukkumaan. Yö kietoi Mansikkaojien talon pimeään, hiljaiseen viittaansa. 

******************

Oli syksyn ensimmäinen koulupäivä. Oppilaat valuivat enemmän tai vähemmän innoissaan koulun pihalle, odottelemaan kellon soittoa. Pihalta kuului tasainen puheensorina ja pulina.

Aaron ja Melina odottelivat tunnin alkua kahdestaan yhdessä rauhallisessa kulmassa.  Edellisillan riita oli jo unohdettu ja pari oli kuten ennekin, erottamaton.

Adalmiina istui yksinään penkillä ja katseli pihan vilinää. Ilmari näytti juttelevan jotakin kaverinsa kanssa ja Aaron oli Melin kanssa. Miska hengaili kavereineen keinussa.

Jostain kuului kikatusta ja Ada vilkaisi äänen suuntaan. Ilmarin joukkoon oli liittynyt kaksi tyttöä hänen luokaltaan. Jessica ja tämän yhtä ärsyttävä kaveri.  Jessica kuului siihen tyttötyyppiin, joka jatkuvasti kikatti ja oli selvästi tietoinen kauneudestaan ja teki itsestään avuttoman poikien läheisyydessä. Ada ei pitänyt Jessicasta ollenkaan.

Samassa kello soi ja oppilaat maleksivat sisälle. Ada istui omalle paikalleen ja katseli ympärilleen, mikään ei ollut muuttunut luokassa. Luokanvalvoja Piia istui tuolissaan ja katseli tiukkana oppilaiden valumista luokkaan. 

Ada hätkähti nähdessään Piian vieressä seisovan ruskeatukkaisen pojan. Hän ei ollut nähnyt poikaa ennen. Poika oli selvästi vaivaantunut joutuessaan seisomaan siinä kaikkien katseltavana.

”No niin aloitetaan.!” Piia tokaisi ja sai melkein luokan hiljenemään. ”Aaron ja Miska, jättäkää juorunne välitunnille.! ”Viimeisetkin pulinat hiljenivät. ”Meillä aloittaa tänään uusi oppilas, Rasmus Petterson. ” Piia kailotti kuin sirkuksen tirehtööri.

Kaikki kääntyivät katsomaan uutta tulokasta. Rasmus hymyili hämillään ja oli selvästi vaivaantunut. ”Tervetuloa ja ole hyvä, mene vain istumaan.” Piia sanoi ja osoitti tyhjää paikkaa Adalmiinan vieressä.

Rasmus kulki hiljaisuuden vallitessa paikalleen. Adalmiina tarkkaili poikaa. Rasmuksella oli päällään kuluneen näköinen villapaita ja farkut. Pojan hiukset sojottivat villinä ja Adan teki mieli pyyhkäistä suortuvat pois pojan kasvoilta. Poika tunsi varmaan Adan katseen itsessään, sillä tämä nosti päänsä ja katsahti Adalmiinaan hymyillen.

Poika istui alas ja Ada yritti keskittyä tunnin aiheeseen. Hän ei kuitenkaan saanut pojan ruskeita silmiä mielestään. Ada piirteli turhautuneena kirjansa kanteen. Hän tiedosti hyvin, pojan istuvan vieressään ja vilkuilevan välillä häneen päin. Jostain syystä Adan sydän tykytti kiihtyneenä ja posketkin tuntuivat punehtuvan.

Vihdoin kello armahti oppilaat välitunnille. Ada pakkasi rauhassa kirjansa, kootessaan ajatuksiaan. Rasmuskin oli jo poistunut luokasta, kun Adalmiina vihdoin pääsi välitunnille. Rasmus näytti istuvan pihalla yksinään ja Ada keräsi kaiken rohkeutensa ja aikoi mennä juttelemaan uudelle pojalle.

Ada ohitti Aaronin ja Melinan, jotka juttelivat keskenään ja nauroivat juuri jollekin jutulle. Ainakin välit olivat nyt kunnossa, Ada ajatteli tyytyväisenä. Tyttö vilkaisi vielä Rasmusta, joka istui edelleen penkillä yksin. Vihdoinkin, joku ehkä yhtä yksinäinen, kuin hänkin.

”Moi! Onko tässä vapaata?” Adalmiina kysyi varovasti. ”No, ei siinä näytä ketään istuvan.” Rasmus vastasi kuulokkeidensa alta, eikä edes katsonut tyttöön päin. Adalmiina istui kuitenkin alas ja mietti kuumeisesti, jotain millä aloittaisi keskustelun. Hän pääsi onneksi pinteestä, tajutessaan Rasmuksen juuri kysyneen jotain.

”Niin, että mikä sun nimi oli?” poika toisti ärsyyntyneenä kysymyksensä. ”Adalmiina Mansikkaoja.” Ada vastasi ihmetellen pojan kärttyisyyttä. ”No, hauska tavata Adalmiina. Mä olen Rasmus.” poika sanoi ja hymyili Adalle. He juttelivat vielä hetken niitä näitä, kunnes kello soitti taas oppitunnille.

************************

Melina ja Aaron olivat tulleet koulun jälkeen Lintusille läksyjä tekemään. Melina oli taas tehnyt hutaisten omansa ja odotteli Aaronia. Radio oli päällä ja Melina hyräili hiljaa, jonkun olohuoneesta kuuluvan kappaleen tahtiin. Samalla hän katseli Aaronia, joka mietti kulmat rypyssä viimeisiä laskuja.

Hetken kuluttua Aaron sai tehtävät valmiiksi ja nousi ylös. ”Tanssitaan. Mä kaipaan jotain rentouttavaa. ”Melina ehdotti. Aaron nyökkäsi ja meni Melinan perässä olohuoneeseen. Pari tanssi muutaman kappaleen innoissaan, kunnes radiosta vaihtui hiljainen kappale. Aaron empi hetkisen, mutta pyysi sitten Melinaa tanssimaan senkin kanssaan.

Aaron piti ensin tyttöä vähän kauempana itsestään ja he tanssivat hiljakseen. ”Äh, ei näin. Tanssitaan nyt kunnolla, eikä niin kuin joku vanhuspari. ”Melina tuhahti sitten ja tuli lähemmäksi poikaa.

Aaron naurahti ja veti tytön lähemmäksi itseään. Melinan villamyssy kutitteli Aaronin poskea ja tytön yleensä käyttämä hajuvesi tuoksui miedosti. Huomaamattaan Aaron rutisti tyttöä vielä lähemmäksi itseään. Melina ei laittanut vastaan. Aaronin sylissä oli turvallista olla.

Melinan vatsanpohjassa lepattelivat perhoset ja pojan käsien kosketus sai selän ihon kihelmöimään. Melina tunsi Aaronin katsovan häntä ja nosti päänsä kohdatakseen katseen. 

Aaron katsoi tyttöä hellästi, saaden katseellaan Melinan vieläkin hermostuneemmaksi. Pojan kasvot lähestyivät Melinan omia ja tyttö sulki silmänsä vaistomaisesti, sydämen lyödessä tuhatta ja sataa.

Samassa ovi rämähti auki ja Miska kavereineen tuli huoneeseen. Tunnelma rikkoutui ja pari hyppäsi erilleen toisistaan kuin jotain pahaa tehneenä. 

”Oho! Sori keskeytinkö mä jotain? ” Miska sanoi pahoitellen ja pidätteli samalla nauruaan. Sisko ja Aaron näyttivät siltä, kuin olisivat jääneet jostain kepposesta kiinni. Miska jatkoi hymyillen matkaa huoneeseensa, kaverin seuratessa perässä.

Tunnelma ja hetki olivat auttamatta ohi. Aaron vilkaisi hiukan pettyneenä Melinaa ja halasi sitten tyttöä. ”Mun pitää muutenkin mennä nyt. Iskä tulee kohta töistä.” Melina nyökkäsi pettyneenä ja painoi kasvonsa Aaronin paitaan. 

Poika suikkasi vielä pienen suukon Melinan poskelle ja lähti sitten eteiseen. Onneksi he asuivat todella lähekkäin, niin hän ehtisi kotiin ennen isää. Hän oli kuitenkin vielä kotiarestissa muutaman päivän.

**********************

Aaron luki huoneessaan jotain ja oli niin ärsyyntyneen näköinen, ettei pojalle kannattanut mennä juttelemaan. Rikke ja Inkeliina katselivat illan ohjelmia sohvalla lähekkäin. Adalmiina oli toimeton ja yksinäinen, juuri tällaisina hetkinä yksinäisyys ahdisti.

Adalmiinaa alkoi aina vain enemmän ahdistaa sisällä. Kaikki tuntuivat olevan niin onnellisia keskenään ja hänellä ei ollut ketään. Piti päästä ulos talosta hetkeksi, hengittämään vapaasti ja rauhoittumaan. Ada nousi ylös ja kulki kohti ovea. ”Minne sä nyt?” Inkeliina kysäisi Riken kainalosta. ”Tuonne pihalle vaan”.

Ada ylitti ojan yli menevän sillan. Ahdistus kasvoi koko ajan ja sykersi sydämen pieneksi rinnassa. Silmännurkkiakin kuumotti. Yksin, hän oli välillä niin yksin. Ada huitaisi kädellään silmännurkkiaan ja jatkoi matkaansa metsään.

Metsässä hän rauhoittui hieman. Siellä rauhassa ja hiljaisuudessa pystyi olemaan itsensä herra ja sai vaeltelevat ajatukset kuriin. 

Ada istui maahan ja hengitti syvään, koetti tyhjentää mielensä ja rauhoittua. Kuristava tunne kurkussa ei kuitenkaan hävinnyt minnekään vaikka hän kuinka yritti. Yksinäisyyden tunne miltei musersi hänet.

Samassa Ada tunsi jonkun seisovan lähellään. Adalmiina tiesi katsomatta kuka se oli, Florian. Adalmiina ei voinut pidätellä enää kyyneleitä vaan antoi niiden valua kuumottavina poskille. Oli Florian ennekin nähnyt hänen itkevän.  ”Ada, mikset sä kutsunut mua? Sun ei ole hyvä olla yksin nyt.”

”En tiedä, Flor. En mä aina tahdo vaivata sua mun sisäisillä ongelmillani. ”Ada vastasi itkusta paksulla äänellä. ”Kyllä mä pärjään.” Florian katseli ystäväänsä, jonka posket olivat tuhriutuneet kyynelistä ja ääni värisi vieläkin itkun voimasta. Hän istui tytön viereen ja tarttui tätä kädestä, lohduttaen.

”En mä jätä sua, en varsinkaan nyt.” Florian sanoi hellästi. Ada katsahti ystäväänsä, poika ei yleensä käyttänyt noin hellää äänensävyä hänelle puhuessaan. ”Kerro mulle mikä sulla on?” poika pyysi vielä, pitäen edelleen Adan kädestä kiinni.

”Ei mulla mitään suurempaa. Joskus tuntuu vain siltä, että kaikilla muilla on joku jossain ja mulla ei ole ketään. Aaronilla on Mel ja Miskalla omat kaverinsa samoin muilla. Mä olen niin usein yksin ja ainut, joka todella mua kuuntelee, on Niisku, meidän kissa. ”Ada antoi tulla kaiken yhtenä itkunsekaisten ja värisevien selitysten ryöppyinä.

”Onhan sulla mut.” Florian totesi rauhoittavasti. ”Joo, mutta sullekin on varattu joku ja mulla ei ole ketään” Adan ääni sortui uudestaan ja tyttö katsoi kenkiään kyyneleet valuen. Florian katseli vierestä toisen pahaa oloa ja huolestui. Oli kuin Adalmiina olisi menettänyt kaiken halunsa ja tahtonsa edes pyrkiä pois masennuksestaan ja itsesäälistään. Mikään ei tuntunut auttavan. Samassa Florian tajusi mitä tehdä. Äiti oli sanonut, että se auttaisi mutta osaisiko hän?  

Adalmiina hätkähti huomatessaan, että Florian oli tuonut kasvonsa aivan lähelle häntä. ”Mitä ihmettä toinen aikoi?” Ennen kuin Adalmiina ehti ajatella enempää, sanoi poika jotain varsin outoa. ”Sä tarvitset nyt kaikkein eniten tätä, toivottavasti tämä onnistuu.”

Florian painoi huulensa Adan huulia vasten ja suuteli tyttöä lempeästi. Adalmiina ei ollut varautunut moiseen mutta pojan hellä ja pitkä suudelma houkutteli vastaamaan ja suudelmasta levisi lämpöä Adalmiinan kylmettyneisiin jäseniin. Itse asiassa tuntui kuin huulten lisäksi, koko Florianista olisi säteillyt lohduttavaa lämpöä. Sellaista mikä karkotti yksinäisyyden ja murheet jonnekin kauas pois ja jäljelle jäi vain pyörryttävä onnen tunne.

Hetken kuluttua Florian irrotti otteensa hengästyneenä ja katseli Adaa. Tyttö oli silmät kiinni ja hiljaa, rintakehä kohoili vielä kiivaasti tiheän hengityksen tahdissa. Floriania epäilytti, oliko hän tehnyt nyt oikein? Pieneltä ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen, tyttö avasi silmänsä ja hymyili. ”Mmm, mä en tiennytkään, että sä osaat tuollaista.” Ada sanoi ihmetellen mutta tyytyväisenä.

Florian helpottui ja rentoutui. ”Noh, tämä oli eka kerta, kun mä kokeilin sitä.” poika henkäisi. ”Voidaanko tehdä se uudestaan?” Ada pyysi hiljaa. ”Mä pidin siitä.” Florian huokaisi, tätä hän oli vähän aavistellutkin mutta oli ottanut riskin. ”En usko, että se on kovin hyvä ajatus.” Florian aloitti ja melkein katui sanojaan nähdessään hymyn kuolevan tytön kasvoilta.

”Ada, se ei tarkoita sitä, etten mä pitäisi susta tai ettei äskeinen ollut mulle mieleistä. Mäkin pidin äskeisestä paljon, enemmän kuin olisin saanut. Niin paljon kuin osa musta haluaisi olla sun kanssa Ada, me ei voida. Meitä ei ole tarkoitettu yhteen sillä lailla, vain ystävinä. Ymmärräthän sä sen?” 

Ada nyökkäsi ja huokaisi. Kyllä hän sen ymmärsi, he olivat puhuneet tästä joskus aiemminkin. Florian ei voisi toimia enää Suojelijana, jos rakastuisi suojeltavaansa. Niin ei ollut tarkoitettu, kyllä hän se ymmärsi. Se olisi pojan sanojen mukaan jopa vaarallista, jos tulisi joku vaaratilanne. Rakastuneet eivät nimittäin ajatelleet aina järkevästi.

Adalmiina nousi ylös ja huiskaisi roskat pois vaatteistaan. ”Noh, saako tämä ystävä kuitenkin vielä halauksen?”  Florian hymyili tytölle ja veti tämän lähelleen. ”Tietysti.”  

Florian piti pitkään Adaa lähellään ja silitteli tämän hiuksia. Ada mutisi jotain tyytyväisenä. Oli mukavaa, olla siinä pojan lämpimässä sylissä, se karkotti viimeisetkin ahdistuksen rippeet pois.  Lopulta Ada vetäytyi pois pojan läheltä.

”Mun pitää mennä nyt. Mä en ole tuollainen lämpöpatteri kuin sä ja mulla on kylmä. ”Ada naurahti pojalle, joka virnisti takaisin. ”Selvä. Muista, että mä tulen aina, kun tarvitset mua.” poika vannotti vielä. ”Muistan mä ja kiitos kaikesta.” Ada sanoi vielä ja hipaisi lähtiessään pojan lämmintä kättä. 

Sitten hän käveli reippaasti kohti kotia ja kun hän kääntyi hetken kuluttua katsomaan takaisinpäin, oli Florian jo poissa.

*****************

Luokassa oli hälinää ja puheensorina kaikui käytävälle asti. Aaron rummutti odottaessaan sormillaan pulpetin kanteen. Kohta alkaisi musiikintunti mutta opettaja ei ollut vielä saapunut paikalle. 

Yhtäkkiä ovi aukesi ja luokkaan astui nuori mies, salkku kädessään. Miehellä oli päässään pipo ja huulessa lävistys. Koko luokka tuijotti tätä outoa ilmestystä silmät suurina.

 Mies käveli ,oppilaiden uteliaista katseista välittämättä, muitta mutkitta opettajanpöydän ääreen ja laski salkkunsa lattialle. Melina katseli miestä lumotuneena ja pyörällä päästään. Hänen unelmiensa mies oli juuri kävellyt ovesta sisään. 

”Moi. Te olette vissiin mun tämän tunnin oppilaat. Mä olen Riku, teidän uusi musiikinopettajanne. ” mies sanoi miellyttävällä äänellää, joka sai väristykset kulkemaan Melinan selkää pitkin. Oppilaat olivat hämmästyneitä mutta nopeimmat tottuivat pian ajatukseen ja keskittyivät tulevaan tuntiin. 

Melina katseli ihmeissään miestä ja koetti saada selvää sekavista ajatuksistaan. Oliko mahdollista ihastua ensisilmäyksellä? Katsottuaan vielä Rikuun päin, Melina päätti, että oli.

Melina ei voinut kunnolla keskittyä musiikintuntiin, koska jokainen Rikun luoma katse sai posket punehtumaan ja vatsanpohjan perhoset lepattamaan. Jessica kuiskasi Melinalle, jotain mutta tyttö ei kuullut, tuijotti vain lumoutuneena opettajaa.

Kun sitten tunnin jälkeen opettaja kysyi, ketkä haluaisivat liittyä koulun jälkeen pidettävään musiikkikerhoon, monta kättä nousi ylös. Melinan ensimmäisenä. Sitten nousi Aaronin käsi, seuraavaksi Adalmiinan ja Miskan ja lopuksi vielä Rasmuksenkin ja Jessican.

 Nuoret odottivat ruokalassa kerhon alkamista. Adalmiina oli vielä käymässä vessassa,  kun kuuli Jessican tulevan sisään ja  juttelevan kaverilleen.

 ”Ihanaa, että se kerho alkoi. Mä pääsen viettämään aikaa sen kanssa.” Jessica hehkutti onnessaan. ”Ihan tyhmää, musta liittyä siihen kerhoon vain Aa…” kaveri vastusteli, mutta Jessica sulki tämän suun suhahtaen ja viittilöi kädellään vessaan päin. ”Shh, täällä on ylimääräisiä korvia.”

Ada oli kuitenkin kuullut jo kenestä oli kyse ja oli hiukan huolissaan. Ei hän ollut tajunnut, että Jessica oli ihastunut Aaroniin. Melina ei varmasti pitäisi siitä, toisaalta Melkin oli ilmoittautunut kerhoon vaikka ei ollut kummoinen soittaja.

Kerholaiset siirtyvät luokkaan, jossa Riku jo odotti heitä. Riku selitti lyhyesti mitä kerhossa oli tarkoitus tehdä ja opasti sitten heitä soittimien pariin. 

 Aaron sai kokeilla rumpuja, joita osasi ihan hyvin soittaa jo valmiiksi. Miska soitti koskettimia ja Adalmiina kitaraa. Jessica ja Melina lauloivat ja Rasmus huolehti äänentoistosta.

Adalmiina katseli Melinaa ja Jessicaa, jotka hoilasivat hiukan epävireisesti. Jessica tuijotti aina välillä Aaronia, joka keskittyi rumpuihinsa ja Melinan katse vaelsi lähes jatkuvasti Rikuun. Ada pisti merkille tämän ja huokaisi. Hän haistoi ongelmia veljen ja Melin välille.

Parin tuntia meni kuin siivillä ja lopuksi Riku halusi vielä jutella Adalmiinan kanssa. Melina olisi halunnut jäädä luokkaan vielä kuuntelemaan mutta Aaron melkein raahasi tytön ulos luokasta. He jäivät pihalle odottamaan Adaa.

”Olipas kivaa.” Aaron totesi ja venytteli jäseniään. Melina ei kuunnellut, tyttö oli jossain aivan muualla. Aaron katsahti tyttöön ihmetellen. ”Kuulitko sä?” Melina hätkähti, näytti säikähtäneeltä mutta yritti hymyillä. Ei kai Aaron ollut huomannut?  ”Joo, oli kivaa. Miksei Ada jo tule?” Melina sanoi sitten hiukan mustasukkaisena.

Aaron katsoi tyttöön miettivänä. Harvoin Mel oli noin ajatuksissaan. Sitten poika äkkäsi, mistä kenkä ehkä puristi. ”Riku on aika erikoinen opettajaksi.” Aaron sanoi johdatellen. Tavasta millä Melina hätkähti Aaronin sanoessa Rikun nimen, pystyi päättelemään asian. Aaron huokasi, eikä kuullut ajatuksiltaan, mitä Melina vastasi. Miska katseli vierestä koko kohtausta ja nosti tietäväisenä kulmiaan. Ongelmia oli tiedossa noiden väleissä.

Samassa Ada tulikin ulos. ”Mennäänkö sitten?” Ada kysyi ja vilkaisi nopeasti pihapenkillä istuvaa Rasmusta, joka oli jostain syystä jäänyt vielä koululle. Aaron ja Melina lähtivät kävelemään jo pois pihalta mutta Ada meni vielä juttelemaan Rasmukselle.

”Haluatko sä kävellä meidän kanssa kotiin?” Ada kysyi. ”Ei tartte mennä yksin.”  Rasmus katsahti tyttöön mutta pudisti sitten päätään. ”Kiitos, mutta kyllä mä pärjään. Mä asun sitä paitsi niin kaukana, että pitää mennä bussilla. Viimeinen vuoro tulee kohta tuohon pysäkille. ”Rasmus selitti.

Ada kääntyi jo pettyneenä pois, kun poika nousikin äkkiä ylös. ”Odota! ”Rasmus huudahti ja Ada pysähtyi pienen matkan päähän. 

”Tuota… poika haroi hiuksiaan, kuin selvitelläkseen ajatuksiaan. Haluaisitko sä auttaa mua siinä ryhmätyössä, mikä saatiin, siis olla mun pari? Tai jos sulla on pari, niin ei sitten mitään….” Rasmus selosti selvästi hermostuneena ja tuijotteli kenkiään.

Adalmiina hymyili pojalle, otettuna tämän ehdotuksesta. ”Ei mulla ole vielä ketään. Mä olen mielelläni sun pari.” Rasmus nosti katseensa ja hymyili helpottuneena Adalle. 

”Mutta nyt mun pitää mennä, bussi tuleekin jo tuolta.!” Rasmus äkkäsi ja lähti juoksemaan pysäkille. ”Nähdään huomenna!” poika huusi vielä portista kääntyessään.

Adalmiina lähti veljensä, Melinan ja Miskan perään. Kulman takaa kuului puhetta ja tyttö kiiruhti ääntä kohti. Ada oli ollut ihmeissään, kun opettaja halusi jutella hänen kanssaan. Riku oli kehunut Adan, Miskan ja Aaronin soittotaitoja ja kehottanut Adalmiinaa hakemaan Kukkajoenlaakson konservatorioon opiskelemaan. Ada ei ollut varman halusiko hän sinne, ja oli luvannut miettiä asiaa.

Ajatuksissaan Ada melkein törmäsi Florianiin. Poika oli taas tupsahtanut tyhjästä keskelle tietä. ”Ada, sun ei pitäisi kulkea yksin.” poika totesi huolestuneena. 

”Katso taaksesi, niin näet miksi?”  Adalmiina katsoi taakseen ja veti terävästi henkeä, nähdessään tien päässä vaaleatukkaisen hahmon. ” Tule mennään, mä saatan sut tuohon kulman taakse.”  Florian sanoi.

”Mulla oli muutakin asiaa, kuin tuo ällötys tuolla tien päässä. Sun ei pitäisi luottaa ihan kaikkiin vieraisiin noin avoimesti. Joku niistä voi haluta sulle jotain pahaa.” Florian varoitti. 

Adalmiina nyökkäsi ymmärtäen. ”Okei. Mä olen varuillani.” tyttö vakuutti. Florian sipaisi nopeasti Adan poskea ja hävisi sitten. Adalmiina katsoi vielä tien päähän mutta sekin oli onneksi jo tyhjä.

Ada jatkoi matkaansa kulman taakse, jossa muut jo odottivat. ”Tulithan sä vihdoin!” Aaron huudahti ja lähti Melinan kanssa jo kävelemään. Adalmiina vilkaisi vielä taakseen, vain todetakseen ettei kukaan seurannut ja lähti sitten muiden mukana kotiin.

************************

Melina tuijotti pöydässä syövää Rikua. Oli kulunut jo pari viikkoa koulun alusta, eikä mies ollut huomannut Melinaa vielä mitenkään muuten kuin normaalisti opettajana. Myös Krista oli ihastunut Rikuun ja kummatkin tytöt katselivat unelmoiden ruokaansa syövää opettajaa.

Adalmiinaa nauratti serkkunsa älytön haaveilu. Riku oli aikuinen mies, miksi hän nyt kiinnostuisi teinitytöistä. Ja opettajana se oli varmasti myös jotenkin tuomittavaa sekaantua oppilaisiinsa. Silti Melina ja Krista istuivat aina samaan pöytään miehen kanssa ja käyttivät vapaahetkensä tästä haaveilemiseen.

Samassa Adalmiina huomasi, että kieltenopettaja Helvi lähestyi vihaisena sitä pöytää, missä hän istui Aaronin ja Rasmuksen kanssa. Opettaja pysähtyi Aaronin kohdalle ja mulkaisi poikaa vihasesti. 

”Aaron Mansikkaoja! ” Helvi tiukkasi ja sai Aaronin säpsähtämään. ”Koetahan keskittyä kotitehtävääsi seuraavan kerran paremmin. Ei tämä ole mikään arvauskisa!” Helvi tiuskaisi ja lämäsi Aaronin vihkon pöydälle. 

Aaron jäi hämillään katsomaan opettajan perään. Adan kävi sääliksi veljeä. Aaron oli yleensä tunnollinen koululainen mutta Melinan haikailu Rikun perään, oli saanut pojan raiteiltaan.

Seuraavaksi Aaron katselikin vihaisena, miten Melina katseli ihastuneena ruokailevaa Rikua. Aaron nousi ylös ja puuskahti .”Aaron, älä tee mitään tyhmää.” Adalmiina sanoi hiljaisesti. ”Kyllä se siitä vielä pääsee yli”. Aaron vilkaisi vihaisena siskoaan ja marssi sitten mielenosoituksellisesti Jessican luokse.

Jessica oli aivan hämmästynyt ja häkeltynyt, kun Aaron asteli suoraan hänen eteensä. Aaron sanoi tytölle jotain, Adalmiina ei kuullut mitä se oli. Jessica kuitenkin nauroi ja ujutti sitten kätensä, viereensä istuvan, Aaronin käteen. 

Ada pudisteli päätään, nähdessään Melinan huomaavan kuitenkin tilanteen.Tyttö ei näyttänyt kovin onnelliselta, kun Aaron veti Jessican kainaloonsa.Toisaalta Melina ei tehnyt mitään estääkseen, istui vain ja tuijotti. Adalmiina huokasi turhautuneena, rakastuneet olivat sitten vähän tolloja.

”Aika mielenkiintoista.”  Rasmus totesi nauruaan pidätellen. Adalmiina katsoi poikaa ja purskahti itsekin nauramaan. Sitten hän muisti mitä piti kysyä Rasmukselta. ”Tuletko sä meille tekemään sitä ryhmätyötä tänään? Vai mennäänkö teille?” 

Rasmus hätkähti hiukan toisen ehdotuksen kohdalla ja vastasi sitten nopeasti. ”Ei meille voi mennä, liian pitkä matka.” poika lasketteli nopeasti. ”No, mennään sitten meille.”Adalmiina totesi tyynesti.

*********************

Pari päivää myöhemmin Rasmus ja Adalmiina istuivat huoneen lattialla ja tekivät ryhmätyötä. Aaron oli tekemässä samaa työtä Lintusilla Melinan kanssa. Adalmiina arveli, että työ siellä sujui kehnosti, veljen ja Melin välit olivat todella viileät tällä hetkellä.

Pian rappusista kuulukin kiivaita askelia ja Aaron tuli huoneeseen. Nähtyään, että huone oli varattu, poika meni terassille vihaisin askelin. Adalmiina huokasi ja katsoi Rasmusta. ”Pidetäänkö pieni tauko? Mä menen vähän rauhoittelemaan sitä.” Ada ehdotti. Rasmus nyökkäsi ja lähti kohti vessaa.

Adalmiina löysi veljensä terassilta istumasta. Ada istui pojan viereen ja huokaisi. ”Ei mennyt vissiin ihan putkeen?” Ada sanoi hiljaa. Aaron murahti jotain epäselvää ja pudisti päätään. 

”Ei siitä mitään tullut, Ada. Mel puhui vain jatkuvasti Rikusta ja siitä mitä se oli tehnyt päivän aikana. Ja kun mä sanoin, että tehdään ryhmätyötä, niin se sanoi, ettei ehdi nyt ja soitti sitten Kristalle. Mä päätin silloin lähteä.” 

Adalmiina ei ollut varma, kuuliko hän hiljaisen tukahtuneen nyyhkäyksen veljensä kohdalta. ”Ron” Ada aloitti käyttäen veljestään harvinaisempaa hellittelynimeä. ”Rakastatko sä Melinaa? ”Aaron nosti katseensa siskoonsa. 

Poika pyyhkäisi silmäkulmaansa vihaisesti. ”Ai rakastanko? Olen mä varmaan aina rakastanut sitä, nyt mä vasta tajusin sen, miten paljon se oikeasti mulle merkitsee.” Aaron selitti jo hiukan laantuneena.

Adalmiina nyökkäsi. Hän oli saanut kuulla koulussa tänään sellaisen asian, joka voisi auttaa Aaronia saamaan Melinan takaisin. Adalmiina kääntyi veljensä puoleen ja kertoi tälle jotakin. 

”Oletko sä varma? Oikeastiko? ” Aaron pomppasi penkiltä ylös. Adalmiina nyökkäsi vielä vahvistukseksi. ”Mä menen soittamaan heti Mikalle ja Jessicalle.! Kiitos Ada, sä olet ihana!” Aaron oli piristynyt sekunnissa ja lähetti Adalle lentosuukon.

Rasmus odotteli jo huoneessa, kun Ada palasi sinne. ”Sori, me ollaan Aaronin kanssa aika läheiset.” Ada pahoitteli. ”Ei se mitään.” Rasmus sanoi ja taputti vieressään olevaa tyhjää kohtaa. Seuraavan parin tunnin ajan he keskittyivät ryhmätyöhön. Rasmus oli aluksi aika hiljainen mutta pikkuhiljaa poika rentoutui ja juttelikin enemmän. 

Jostain alkoi kuulua hiljaista musiikkia ja Ada päätteli Aaronin soittavan pelihuoneessa. Rasmus katsoi Adaan hiukan oudosti ja kysyi sitten jotakin yllättävää. ”Tanssitaanko?” poika kysyi hiukan epäröiden. Adalmiina nyökkäsi ja tunsi sydämen hypähtävän yhden ylimääräisen kerran. Rasmus veti Ada lähelleen ja he tanssivat musiikin tahtiin.

Adalmiinan mielessä pyöri kaikenlaista tanssin ohessa. Miksi Rasmuksen seura tuntui nyt vähän ahdistavalta ja miksi sydän tykytti , kuin höyryjuna. He tanssivat niin lähekkäin, että Rasmuksen villapaita tuntui karhealta Adalmiinan oman paidan läpi. Pojan kädet sivelivät välillä Adan selkää, lähettäen väristyksiä varpaisiin asti.

Kappaleen loputtua Rasmus vain tuijotti Adalmiinaa, saamatta sanaa suustaan. Edelleen mykkänä poika nosti kätensä ja sipaisi muutaman suortuvan pois Adan kasvoilta. Adalmiina liikahti vaistomaisesti hiukan lähemmäksi poikaa ja lumous rikkoontui.

”Sori, mutta mä muistin, että mun pitää nyt mennä.” Rasmus sanoi ja nappasi reppunsa ja oli tuota pikaa poissa.

Adalmiina jäi selvittelemään sekavia tunteitaan keskelle huonetta. Pitkän ajan kuluttua Ada huokaisi hyvin syvään ja lähti etsimään veljeään. Pelihuoneesta kuului edelleen soittoa ja sinne Ada nyt suuntasi, tunteet ja ajatuksen myllertäen.

***********************

Viikon kuluttua suurin osa Mansikkaojien nuorista oli Ilmarin luona bileissä. Musiikki pauhasi ja nauru raikasi. Adalmiina istui Rasmuksen kanssa sohvalla. 

Ada seurasi muita katseellaan ja keskittyi vain puoliksi Miskan ja Rasmuksen keskusteluun. Aaron ja Melina olivat tanssimassa, ihme kyllä.

”Mulle tuli ainakin hiki.”  Aaron sanoi. ”Mennäänkö hetkeksi ulos?” Melina nyökkäsi hiukan epäröiden. 

Mieleen palasivat parin päivän takaiset tapahtumat. Melina oli ollut huoneessaan haaveilemassa, kun Miska oli pelmahtanut huoneeseen.

Veli oli sepittänyt jotain niin uskomatonta, ettei Melina heti uskonut veljeään vaan oli käynyt kinaamaan tämän kanssa. 

Kinastelu oli kaikunut olohuoneeseen ja Eveliina oli tullut myös huoneeseen. Siinä vaiheessa Melina oli saanut tarpeekseen ja mennyt portaille istuskelemaan ja ajattelemaan.

Hänet oli kuitenkin herätetty todellisuuteen rankalla tavalla. Melinan huomaamatta tien päähän oli tullut kaksi hahmoa, toisiaan kädestä pitäen. Melina henkäisi syvään huomatessaan tulijat ja vetäytyi kuistin varjoihin.

Pari ei huomannut Melinaa vaan keskittyi toisiinsa. Kun pari tuli Melinan kohdalle kiepautti Riku naisen syliinsä ja suuteli tätä intohimoisesti. Melina tukahdutti huutonsa ja sulki silmänsä. ”Ei voinut olla totta, Miska oli ollut oikeassa!”  Riku oli yhdessä Piian, heidän luokanvalvojansa, kanssa. Miska oli kertonut Mikan nähneen parin suutelemassa koulun portilla.

Parin mentyä Melina oli istunut pitkään portailla ja miettinyt. Miten hän selittäisi tämän Aaronille, miten hän pyytäisi pojalta anteeksi. Miten hän korjaisi heidän välinsä ennalleen? Kysymykset pyörivät Melinan mielessä, kunnes hänen tuli kylmä ja hän siirtyi sisälle pohtimaan vielä samaa asiaa, ratkaisua löytämättä.

Ja tässä nyt tanssi Aaronin kanssa ja poika oli ihan tavallisen oloinen. ”Mennään vaan ulos, mutta eikö Jessica ihmettele missä sä olet?”  Melina kysyi nähdessään Jessican tulevan huoneeseen. ”Jessica? Ei me olla yhdessä enää. Jessica on nyt Ilmarin kanssa.” Aaron sanoi ja osoitti Melinan selän  taakse.

Melina katsoi suutelevaa paria, eikä voinut estää hymyä syttymästä kasvoille. Aaron ei ollut enää Jessican kanssa, hänellä olisi vielä mahdollisuus. 

Aaron tarttui pian Melinaa kädestä ja he menivät  ulos. Raikas, viileä yöilma tuntui vireenä Melinan kasvoilla ja virkisti ajatukset.

Aaron istui pihapenkille ja Melina istui pojan viereen. ”Aaron, mä pyydän anteeksi.” Melina sanoi hiljaa. Aaronin piti oikein keskittyä kuullakseen. ”Mä olin ihan tyhmä ja melkein menetin sut.” tyttö jatkoi. ”Voitko sä antaa mulle anteeksi, voidaanko me olla vielä ystäviä?”  Aaron katsoi Melinaa ja tarttui tyttöä kädestä.

”Saat anteeksi, mä oli myös ihan älytön.” poika sanoi hiljaa. ”Mutta tämän sopan aikana, mä tajusin ettei pelkkä ystävyys riitä mulle, Mel. Mä tahdon jotain enemmän.” Aaron sanoi ja veti Melinan syliinsä. Melinan sydän hakkasi hullun lailla ja Aaronin lempeä katse sai sanat takertumaan kurkkuun. 

"Mä tahdon sut, Mel. Sä merkitset mulle paljon enemmän kuin kukaan ystävä. Mä..." Aaron nielasi kerran ja kokosi rohkeutensa. Melinan rakastava ja odottava katse sai pojan jatkamaan lausettaan. 

”...mä rakastan sua.” Aaron kuiskasi ja painoi huulensa Melinan huulille. Aaron suuteli tyttöä ensin hiukan varoen mutta sitten jo hiukan enemmän vaatien, eikä Melina vastustellut päinvastoin hän kietoi kätensä pojan kaulalle ja veti tätä lähemmäksi itseään.”Enkä mä päästä sua enää ikinä pois mun läheltä” Aaron kuiskasi suudelmien jälkeen ja rutisti Melinaa itseään vasten .

 Melinan sydämessä kupli ja porisi ja tyttö naurahti onnellisena."Mäkin rakastan sua." Melina kuiskasi hengittäen kiivaasti.  Ja unohti sitten kaiken muun, Aaronin suudellessa häntä jälleen. Pikkuhiljaa pari unohti ympäröivän maailman ja keskittyi nauttimaan toistensa suudelmista ja käsien kosketuksista.

Adalmiina näki keittiön ikkunasta penkillä kuhertelevan parin ja taputti melkein tyytyväisenä käsiään. Ihanaa, että Melina ja Aaron olivat sopineet välinsä. Hän oli ollut välillä jo todella huolissaan. Sitten tyttö muisti, miksi oli tullut keittiöön. Rasmus oli jutellut Miskan kanssa koko illan ja Ada halusi nyt vain kotiin. Hän oli jälleen yksin.

Tyttö vilkaisi vielä olohuoneeseen, missä Rasmus istui ja käveli sitten ovelle päin. Adalmiina huokaisi syvää, ei olisi pitänyt tulla ollenkaan. Ja niin kuin häntä oli jännittänyt pyytää Rasmus bileisiin ja sitten poika vaan jutteli hänen serkkunsa kanssa koko illan.

Adalmiina oli jo ehtinyt jonkun matkaa ovelta, kun takaa kuului juoksuaskelia. ”Odota, Ada!”  Rasmus huusi  juostessaan. Adalmiina pysähtyi ja odotti, että poika ehtisi kohdalle.

”Anteeksi, mä olen ollut tosi huono kavaljeeri koko illan.” Poika pahoitteli nolona. Adalmiina hymyili lohduttavasti Rasmukselle. ”Ei se mitään.”  Rasmus hymyili helpottuneena takaisin.

Sitten poika tarttui häntä kädestä ja virnisti hassusti. ”Saanko saattaa teidät kotiin, kaunis neiti?”  Rasmus kysyi liioittelevan kohteliaasti ja suuteli Adalmiinaa kädelle. 

Ada kikatti ihastuksissaan ja perhoset palasivat vatsanpohjaan lepattamaan levottomasti. ”No, jos välttämättä haluatte, hyvä herra !” Adalmiina huudahti mennen leikkiin mukaan.

”Mä haluan” Rasmus sanoi normaaliäänellään ja veti Adalmiinan lähelleen. Poika kiersi kätensä tytön hartioiden ympäri ja Adalmiina nojasi päätään Rasmuksen turvalliseen olkapäähän. 

Siinä oli hyvä ja turvallinen olla, ystävän kainalossa. Hitaasti, samalla jutellen, pari lähti kävelemään kohti Mansikkaojien taloa. Rasmuksen käsi oli edelleen Adan harteilla ja näytti siltä, ettei se hetkeen siitä häviäisi.

*************************

Siinäpä se :) 

Vakooja ei selvinnyt, vai tiedättekö/arvaatteko kuka se on ? 

Ja Rasmus kulki repussaan melkein koko ajan koulutontilla, sillä en saanut reppua aluksi poistettua kun  peli hiukan lagitti koulutontilla. Sillä hetkellä oli noin 15 simiä ohjattavana...

Loppukohtauksessa Rasmuksen pisamat hävisivät jonnekin ja lumi ei halunnut poistua tontilta vaikka oli kesä...

Ensi osassa sitten lisää teini-elämää ja ehkäpä jotkut ihastuvat ja toiset kohtaavat ongelmia ;) 

Ne, joilla serkkujen välinen suhde tuottaa hankaluuksia, niin ajatelkaa vaikka että Melina ja Aaron eivät ole sukua. Oikeasti eivät olekaan, sillä loin erikseen Inken ja Even joskus syksyllä kun jouduin luomaan uudestaan kaikki. Pari näyttää nyt kutakuinkin onnellisilta mutta...minulla on suunnitelmia...muhahaa...!

Iso kiitos ♥ jälleen Yavannahille, jonka alkuperäinen luomus Riku - opettaja on :) Minä vain tuunasin hiukan:)

Ekstrakuvia tuli iso määrä, ne ovat erikseen tällä kertaa. Ja laittelen ne tuossa, kun tämän saan ulos :)

Eli TÄSTÄ kuvaekstraan !!

Sitten vaan kommenttia riipustamaan... :) 

♥ vupii