16a. Yliopistoelämää

Vihdoin sain tämän ulos. Siirsin yhden kohtauksen seuraavaan osaan mutta ei varmasti haittaa.
Toivottavasti pidätte osasta :)
Lukumusiikkia: Yiruma -  Our same world
Porcupine Tree- The start of something beautiful

****************

Osa  16a. Yliopistoelämää

Adalmiina makasi huoneensa sängyllä ja antoi ajatusten vaeltaa. Ensimmäinen puolivuotinen yliopistolla olisi kohta ohitse. Aika oli mennyt niin nopeaan uusia asioita opetellessa. Päivät olivat täyttyneet luennoista, tenteistä ja esseiden kirjoittamisesta.

Ensimmäisen viikon jälkeen Ada oli käynyt kotona. Tuntui, että Petja oli viikossa kasvanut hurjasti. Poika hymyili onnellisena, tunnistaessaan äitinsä äänen ja kosketuksen.

Viikonloput kuluivat kuitenkin nopeasti Petjan kanssa puuhaillessa. Iltasyötön jälkeen, kun Petja vihdoin nukahti, he viettivät aikaa Riken ja Inken kanssa, telkkaria katsoen tai pelaten. Vanhemmilla oli välillä yksinäistä talossa, kun Petja oli vielä niin pieni. Viikonloppuisin koettiin korvata vajetta molemmin puolin.

Välillä Inke ja Rikke veivät Petjan ulos tai lupautuivat lapsenvahdeiksi, jotta Ada ja Floriankin pääsisivät ulos ystäviensä kanssa.

Oli mukavaa välillä tuulettaa aivojaan hyvässä seurassa ilman opiskelupaineita. Melinan, Miskan ja Erikin kanssa he tuulettuivat yleensä lähistöllä olevassa pienessä baarissa.

Fred's oli pienehkö paikka lähellä. Omistaja Fred oli muuttanut Kukkajoenlaaksoon ulkomailta ja ravintolan sisutus kertoi hiukan hänen taustastaan. Fred's oli vallan viihtyisä paikka ja oli nykyään Kukkajoenlaakson asukkaiden suosiossa. 

Melina oli niin iltoina normaalia riehakkaampi. Hän yleensä joi muita enemmän ja miesseuraa Melinalla riitti. Ada oli ensin oudoksunut asiaa mutta Melina piti, nousuhumalasta huolimatta, miesseuran vain ystävyystasolla eikä päästänyt ketään ihan lähelle. 

Adalmiina hymyili serkkunsa hurmaaville hymyille ja antoi tämän tehdä miten halusi. Melina oli välillä varmasti todella yksinäinen kahden parin seurassa.

Yliopistolle lähtö oli aina yhtä haikeaa ja vaikeaa. Tuntui, ettei siltä pusimiselta ja halimiselta millään päästäisi autoon ja lähtemään. Ikävä tuntui kovimpana aina heti lähdön jälkeen ja helpotti sitten vähän, kun päästiin asuntolaan.

***********

Ensimmäisen vuoden loppukokeet veivät kaiken asuntolan asukkaiden ajan. Mitään muuta ei ehtinyt tehdä, kuin lukea tenttiin ja kirjoittaa erinäisiä tutkielmia. Kukin keskittyi opintoihin omalla tavallaan. Ada ja Florian lukivat yhdessä.

Melina taas opiskeli yksin. Melinaa ei aiemmin kiinnostanut opiskelu tai lukeminen, mutta nyt tuntien täytteeksi, päivien kulumiseksi oli jotain tehtävä. Ja opiskelu vei ajatukset pois, edes hetkeksi, Aaronista.

Aina sekään ei onnistunut vaan ajatuksen menivät omia polkujaan. Melina painoi silloin päänsä ja antoi kyyneleiden tulla. Jostain syystä Melina ei halunnut näyttää suruaan Adalle tai muille, hän itki mieluummin yksin.

Opiskelun vastapainoksi piti tehdä jotain muuta. Yliopiston kuntosali oli aivan lähellä asuntolaa, joten muutamana iltana viikossa kaikki suuntasivat sinne. Juoksumatolla ja muissa laitteissa sai ainakin ajatuksen hetkeksi irti kirjoista.

Oli ollut tavallinen treeni-ilta ja muut olivat jo lähteneet kotiin. Adalmiina ja Florian nauttivat vielä iltapalasta kuntosalin kahviossa. Tai syöminen oli jäänyt kyllä vähälle, parin keskittyessä hiplaamaan toistensa käsiä ja tuijottelemaan silmiin.

”Meidän pitäisi lähteä kohta.” Ada sanoi katsoen Floriania silmiin. Florian nyökkäsi pienesti vastaukseksi mutta ei päästänyt irti Adan kädestä. Tällaisia kahdenkeskisiä hetkiä oli asuntolassa hankala viettää. Hetken kuluttua Floriankin tajusi, että kuntosali suljettaisiin pian. Olisi pakko lähteä.

Pian he astuivat ulos salin ovesta hämärään iltaan. Tähdet tuikkivat kimmeltäen taivaalla ja oli hiljaista. Ada ja Florian laskeutuivat portaat alas ja lähtivät kävelemään, samalla hiljaisesti jutellen ,kohti asuntolaa. 

He olivat ehtineet melkein risteyksen yli, kun kulman takaa astui esiin varsin tuttu mustatakkinen hahmo. Molemmat pysähtyivät niille sijoilleen ja vetivät henkeä jännityksestä.

 Julian. Vaalea vampyyri tai mikä lie, seisoi vinosti hymyillen heidän edessään ja tukki kulkureitin. ”No, mutta! Neiti Mansikkaojahan se siinä ja Suojelijapoika. Oletteko romanttisella iltakävelyllä?” Julian sanoi ivallisesti.

Florian risti kätensä  ja katsoi vihaisesti Juliania. ”Mitä sä täällä teet?”  Florian sanoi haastavasti. Julianin kasvoilla välähti ärtymys mutta pian ilme oli taas tyyni. ”Satuin vain kulkemaan tästä ohi ja mitä löysinkään. Kyllä Al ilahtuu nyt näistä uutisista. Asutteko tässä lähellä?” Julian puheli edelleen hymyillen.

Adalmiina aisti kuitenkin ilmassa uhkaa, eikä luottanut hitustakaan tuohon vaaleaan vampyyriin. Julian oli oikeasti vaarallinen ja he olivat kahdestaan, ilman apua. Samassa Adan mieleen muistui Filip, voisiko hän auttaa? ”Ei se ole vielä valmis.” kuului Florianin ääni hänen päässään saman tien. ”Koetetaan udella vielä tietoja Aaronista ja hävitään sitten. Kun mä sanon, niin juokset ja sitten mä siirrän meidät. ”Florian neuvoi.  Adalmiina lähetti hyväksyvän ajatuksen takaisin Florianille ja puristi tätä varovasti kädestä.

”Eikö teille riitä jo, että saitte Aaronin? ”Adalmiina sinkautti Julianille. Julian puuskahti ja rauhallisuus hävisi tämän kasvoilta. ”Sun veljesi, tyttöseni, ei suostu tekemään mitään meille hyödyllistä. Joten sun on hyvä pitää varasi, kyllä me vielä sut saadaan ja tehdään selvää teistä molemmista. ”Julian sanoi jo ärtymystä äänessään.

Adalmiina hymyili sisäisesti. Aaron oli kunnossa ja pisti selvästi hanttiin. Ulkoisesti Ada piti ilmeensä ihan peruslukemilla. ”Niinhän sä luulet. Mulla on kyllä auttajia ja ennekuin sä huomaat, teidän suunnitelmat ovat tuhoutuneet ja te niiden mukana.” Ada uhkaili.

Julian tuhahti väheksyvästi. ”Jos sä tarkoitat sitä pojan surkimusta, Rasmusta, niin se ei nyt meitä tule yksin kaatamaan, vaikka löysikin sukulaisensa. ”Julian tuli lipsauttaneeksi. Ada ei voinut estää helpotusta mielessään. Rasmus oli löytänyt vihdoin sukunsa, ehkä hän ottaisi pian yhteyttä?  ”Ja mä luulen, ettei tällä sun Suojelija pojalla ole kaikki kunnossa, kun täällä näin näkyvänä kulkee. ”

Julian jatkoi ja astui askeleen lähemmäksi heitä,hymy oli kadonnut jonnekin ja katseessa välähti jo jotain uhkaavaa.

”Nyt!” kajahti käsky Adan päässä. Florian tarttui Adaa kädestä, kääntyi ympäri ja veti Adan mukanaan. Kumpikaan ei kääntynyt katsomaan, seurasiko Julian. Sydän takoi kuin rumpu ja veri kohisi korvissa. Tuntui, ettei jalat totelleet käskyä ja liikkuivat liian hiljaa.

Päästyään kulman ohi, Florian pysähtyi ja myös Ada seisahtui. Varmistettuaan ettei Julian nähnyt heitä, Florian keskittyi hetken, pienen hetken, vaikka se tuntui Adasta minuuteilta. Viimein Florian onnistui siirtämään heidät asuntolan pihalle.

Florian istui uupuneena asuntolan edessä olevalle penkille. Häntä ärsytti. Tämän olisi pitänyt olla ihan helppo juttu mutta voimat eivät tahtoneet toimia kunnolla. Floriania turhautti. Ei tarvittu kuin yksi lause Rasmuksesta, niin tuli takapakkia.

Ada katseli Floriania huolissaan. Nyt hänkin tajusi, miten epävarmat Florianin auttamiskyvyt olivat. He olivat pelastuneet täpärästi. Florian katsoi Adaa, varmistaakseen, että toinen oli ihan kunnossa. ”Mä olen pahoillani, Ada.” Florian sanoi. ”Se oli täpärällä.”

”Ei se mitään.” Ada sanoi ja kietoi kätensä Florianin ympärille. ”Mennään nyt sisälle, sä kaipaat nyt puolestasi piristystä ja mä tiedän siihen oivan keinon.” Ada sanoi vielä virnistäen. Florian naurahti pienesti ja rutisti Adaa lujasti.

”Miten sä ajattelit piristää mua? " Florian kysyi. Adalmiina naurahti vastaukseksi tavalla, joka sai Florianin sydämensykkeen tihentymään.

Kumpikaan ei huomannut puiden varjoihin sulautuvaa tummatakkista hahmoa. Julian hymyili tyytyväisenä ilkeää hymyään ja katseli asuntolaan menevää paria. Vai täällä nuoret olivat.

Kyllä heillä olisi aikaa odottaa, että he palaisivat kotiin ja sitten voisi iskeä. Täällä oli liikaa silmäpareja, liian riskialtista tehdä mitään. Vähitellen Julian sulautui varjoihin ja oli poissa.

****************************

”Oletko sä valmis?” Florian kysyi Adalta. Ennekuin Ada ehti kuitenkaan vastata oli Florian jo kietonout kätensä hänen ympärilleen ja suuteli nyt hellästi. Eikä Adalla ollut enää kiire minnekkään, kiire unohtui hetkeksi ja tilalle tuli pyörryttävä onnen tunne.

" Eikö meillä ollut kiire?"Ada kysäisi nauraen. "Muut odottaa, joo, mutta sä olet niin vastustamaton. "Florian hymyili pilkettä silmissään. Rikke oli tulossa hakemaan heitä ja olisi kohta jo täällä. Adalmiina otti kassinsa ja nyökkäsi. He olivat menossa kotiin viettämään Petjan syntymäpäiviä. Loppukokeet olivat jo takana ja edessä olisi pikkuinen loma, ennen seuraavaa kautta.

Adalmiina ja Florian liittyivät alakertaan muiden seuraan odottamaan kyytiä. Miska ja Erik juttelivat jostakin keskenään välillä nauruun purskahtaen ja Melina luki kirjaa tuolissa. Adalmiina istui Melinan viereen. ”Kiva päästä taas kotiin. ”Ada huokasi. Melina nyökkäsi kirjansa takaa.

Samassa Rikke astui ovesta sisään ja Ada riensi halaamaan isäänsä. ”Oletteko valmiita?” Rikke kysyi ja sai vastaukseksi monta ”Joo” vastausta. Pian asuntolan ovesta purkautui ulos hälisevä joukko, kohti punaista autoa.

Mansikkaojien talo oli täynnä vieraita. Eveliina ja Max eivät olleet päässet mukaan juhlimaan sillä he olivat lomailemassa Kolmijärvellä. Miska ja Melina olivat kuitenkin tulleet juhlistamaan Petjan synttäreitä ja samoin Nestori ja Inga. Adalmiina katsahti hiukan huolissaan vanhaa paria, isovanhemmat alkoivat olla jo aika vanhoja. Toivottavasti he eläisivät kuitenkin vielä pitkään.

Hetken hälinän jälkeen kaikki kokoontuivat kakun luokse ja odottivat, että sankari saapuisi paikalle. Adalmiina kävi hakemassa Petjan kakun ääreen ja antoi tämän Melinan syliin. Melina saisi kunnian auttaa Petjaa kynttilöiden kanssa.

Vieraat hurrasivat ja taputtivat ja Inken ja Ingan poskelle vierähti ehkä pari kyyneltäkin. Petja katseli kaikkea ihmeissään.

Sitten Melinan avustamana kynttilät saatiin puhallettua. Petja katseli vielä kaikkea tohinaa ihmeissään kunnes Melina laski pojan maahan ja tämä konttasi heti lelujensa ja lahjojensa kimppuun. Muut siirtyivät pöydän ääreen kakkua syömään. 

Ada katseli nauravia ja häliseviä sukulaisia ja onnellinen, lämmin tunne täytti hänet. Oli ihanaa olla rakkaiden sukulaisten ja ystävien seurassa, se tuntui hälventävän kaiken ikävän pois mielestä.

Juhlat jatkuivat juttelun ja Petjan hellittelyn merkeissä. Kaikki halusivat leikkiä pojan kanssa ja Petjasta tuli koko suvun suosikki. 

Adalmiinaa harmitti, ettei Rasmuksesta kuulunut mitään vaikka tämä oli löytänyt sukulaisensakin. Oli todella sääli ettei Rasmus saanut nähdä pojan kasvavan. Ada katsahti vielä Florianin kanssa leikkivää Petjaa ja tunsi lämpimän läikähdyksen sydämessään. 

Inke tuli väsynyt Petja sylissään Adan luokse. ”Minä voin viedä Petjan nukkumaan, poika alkaa jo väsyä.” toinen ehdotti hymyillen. Adalmiina nyökkäsi haukotellen ja ojentautui sohvalle paremmin istumaan. Vieraat alkoivat tehdä jo lähtöä ja talo alkoi hiljentyä.

Kun viimeisetkin vieraat oli saatu ulos talosta, isäntäväki saattoi huokaista helpotuksesta. Adalmiina meni yläkertaan rauhoittamaan mieltään päivän tohinoista. Siellä sai olla rauhassa, tuskin isä tänään enää tulisi ylös soittelemaan tai äiti maalaamaan.

Ada istui sohvalla ja nautti hiljaisuudesta. Yläkerran viileä ilma viilensi mukavasti täydestä talosta ja väenpaljoudesta kuumottavia poskia. Samassa Ada kuuli askelia rappusissa. ”Mä se vaan täällä.” Florian sanoi tullessaan ylös. ”Arvelinkin, että olisit täällä.”

Florian istui Adan viereen ja veti tämän lähelleen. Ada painoi päänsä huokaisten Florianin olkapäätä vasten. ”Mitä huokaat?” Florian kysyi. ”En mitään erityistä. Oli mukava päivä ja mä sitten rakastan sua äärettömästi.”  Adalmiina sanoi pienesti haukotellen.

Florian nosti Adan syliinsä, näpersi hajamielisenä Adan hiuksia ja katseli tätä tietynlainen pilke silmissään, tietty hymy huulillaan. Adalmiina tunnisti sen ja naurahti matalasti. ”Ei me voida, mitäs jos joku tulee?” Ada sanoi hiljaa naurahtaen.

Florian vaiensi enemmät kysymykset lempeään suudelmaan, miehen käsi ujutti mekon helmaa ylemmäksi, Ada tunsi Florianin kädestä leviävän lämmön kihelmöivinä aaltoina.  Ada upotti kätensä Florianin hiuksiin ja veti tätä lähemmäksi itseään. Florian syvensi suudelmaa ja sai Adan veren kohisemaan korvissa. 

Muutaman kuumottavan ja kiihkeän suudelman jälkeen Florian nosti Adan takaisin syliinsä.”Ei tänne kukaan tule. Muut meni jo nukkumaan.” Florian virnisti, hengästyneenä. ”No sitten.” Ada kuiskasi ”Tehdään tälle päivälle täydellinen päätös.”

Florian naurahti matalasti, rakastavasti ja teki niin kuin Ada halusi.

**************

Ada istui aulassa lukemassa ja koetti keskittyä kirjaansa. Ajatukset eivät pysyneet koossa, ne palasivat takaisin edelliseen iltaan. Filip oli käynyt asuntolassa ja kertonut olevan viimein valmis suojelutehtävään.

Filip oli kertonut myös, että auttajat, joiden piti auttaa Aaronin pelastamisessa, olivat jo paikalla. Adalmiinan pitäisi kuitenkin tunnistaa oikeat auttajat. Miten Ada sen tekisi, sitä Filip ei osannut sanoa. Auttajien piti pitää hyvin matalaa profiilia, ettei Alin kätyrit tunnistaisi heitä ja koko suunnitelma luuhistuisi.

Kun Ada olisi löytänyt oikeat auttajat, niin suunnitelmia voitaisiin hioa. Ilman apua ei taloon olisi asiaa. Al joukkioineen oli liian vaarallinen, vaikka Aaron olikin talossa tavallaan vakoojana. Aaron olisi kuitenkin tiukasti vartioitu, eikä pystyisi ehkä auttamaan.

Filip sanoi kuitenkin vielä ennen lähtöä, että apua voisi tulla myös jostain odottamattomalta taholta. Al oli saanut paljon kaikenlaista pahaa aikaan myös vampyyrien omissa piireissä, eikä ollut, niin kuin Ada oli arvellut, kovinkaan suosiossa tällä hetkellä.

Myös Alin oikea henkilöllisyys oli selvinnyt Fridan avulla. Al oli oikeasti Arvid Lindeman, Adan isän isoisoisä. Ada oli hiukan hämmentynyt tiedosta, että hänen vanha sukulaisensa oli vampyyri ja jotain muuta lisäksi. Äiti oli kertonut Adalle Ilsen tarinan monesti mutta vasta nyt Ada hoksasi yhdistää palaset kohdilleen. Ilse ei ollut puhunut äidille Arvidista kovin lämpimästi, eikä Ada kyllä ihmetellyt yhtään miksi.

Arvid oli omahyväinen ja itsekäs, piti muita syypäänä omiin ongelmiinsa. Tosin Adalmiina tiedosti, että hänen ja Aaronin tuhoamisella oli merkitystä myös tulevan kannalta. Hänen lapsenlapsenlapsensahan olisi se joka kääntäisi hyvän ja pahan välisen tasapainon ennalleen.

Inkeliina oli ollut huolissaan tyttärensä puolesta Fridan käynnin ja kertoman jälkeen mutta oli rauhoittunut, kun Frida oli vakuuttanut, ettei Adan tarvitsisi selvitä tehtävästään ihan yksin. Auttajia kyllä löytyisi ja kaikki kyllä palautuisi ennalleen. Piti nyt vain luottaa Adaan ja tämän kykyihin selvitä tehtävästään.

***********

Aika kului kiireesti eteenpäin. Viikot hujahtivat ohitse ja opiskelu vei kaiken ajan. Kotona käydessään Adalmiina yritti rauhoittaa kaiken saatavissa olevan ajan Petjalle ja muulle perheelle. Niiden hetkien avulla jaksoi taas puurtaa kirjojen parissa.

Miska teki opinnäytetyötään kulmat kurtussa. Hänellä oli ongelmia sovittaa käytäntöä valitsemaansa teoriaan ja sitä hän nyt pähkäsi kulmat kurtussa.

Erik astui huoneeseen ja katseli hymyillen toista. ”Olet aika suloinen, kun mietit tollain kulmat kurtussa.” Erik naurahti ja tuli Miskan taakse.

Miska käänsi päätään taaksepäin ja kohtasi toisen nauravat silmät. ”Tulitko tänne vain mua katsomaan vai oliko sulla jotain asiaakin?” Miska kysyi hymyillen. Erik vakavoitui vaikka silmissä näkyikin vielä nauru.  ”Oli mulla. Asiaa siis.”  Ja Erik kumartui kuiskaamaan Miska korvaan yhden kysymyksen.

Miska nousi ylös kysymyksen kuultuaan. ”Oikeasti?” Miska sanoi ja tarttui Erikiä kädestä. Erik nyökkäsi hymyillen. ”Joo. Mä rakastan sua.”

”Mäkin sua” Miska henkäisi Erikin tiukassa halauksessa, joka vaihtui pian pitkäksi ja helläksi suudelmaksi.

Suudelmaksi, joka sinetöi äskeisen päätöksen.

Miska ja Erik olivat aikaisemmin päivällä päättäneet virallistaa suhteensa menemällä kihloihin ja pitivät juhlat nyt sen kunniaksi. Vaikka oli arki-ilta ja monilla heti aamusta luento, ei se juhlijoiden intoa haitannut. Musiikki soi ja juotavaa riitti. Asuntolan pieni yhteinen olohuone oli tupaten täynnä väkeä.

Miska ja Erik tanssivat kahdestaan ja näyttivät nauttivan olostaan. Adalmiina tanssi Florianin kanssa hiukan erillään muista. Melina katseli serkkuaan hiukan kateellisena. Adalmiina ja Florian näyttivät usein niin äärettömän onnellisilta, että Melinan kurkkua kuristi. Silloin mieleen tuli Aaron ja itku meinasi pyrkiä ulos.

Hän olisi halunnut olla Aaronin kanssa täällä. Tanssia tämän kanssa lähekkäin ja tehdä kaikkea mitä Florian ja Adakin yhdessä tekivät. Mutta se ei ollut nyt mahdollista, joten Melina huokasi syvään ja pyyhkäisi jotain kimaltavaa silmäkulmastaan.Piti päästä hetkeksi ulos.

Raikas ulkoilma viilensi kasvoja Melinan astuessa ulos ovesta. Hän istui oven edessä olevalle penkille ja antoi ajatusten vaeltaa. Talosta kuului vaimeana musiikin jytke ja naurunremahduksia.

Melina sulki korvansa melulta ja keskittyi ajatuksiinsa. Sydämessä puristi ikävästi, silmännurkkiakin kuumotti. Melina pyyhkäisi jotain kosteaa silmäkulmastaan ja koetti rauhoittua. 

Melina oli juuri lähdössä sisälle, oli tullut jo hiukan kylmä. Istuessaan hän oli ajatellut Aaronia ja miettinyt kaipasiko Aaron häntä yhtä kovasti. Viimeisestä kirjeestäkin oli jo aikaa. Melina huokasi ja harppasi portaat ylös.

Oven edessä Melina kuitenkin pysähtyi. Oven vieressä kukkaruukun alla oli jotain tutun näköistä. Vaaleanpunainen kirje. Melinan sydän hypähti onnesta ja hän melkein hyppi tasajalkaa, kiskoessaan kirjettä ruukun alta. Pian kirje oli Melinan kädessä. 

Melina suuntasi ruokalaan, sillä siellä oli tähän aikaan hiljaista. Vapisevin käsin hän aukaisi kuoren ja levitti kirjeen pöydälle. Silmät ahmivat rivi riviltä tuttua käsialaa.

”Melina,

Anteeksi, että kesti näin kauan lähettää tämä. Al on kytännyt mua jo tovin tarkemmin, eikä Frediä ole päästetty hetkeen vakoilemaan. Al oli hurjan vihainen tajutessaan, että olitte lähteneet yliopistolle. Hyvä, että menitte sinne. Siellä on niin paljon muita koko ajan ympärillä, että Al ei voi teille juuri nyt mitään. Ja mä jaksan kyllä odottaa, mulla ei muuta olekaan kuin aikaa.

Mun on jo pitkään pitänyt kysyä sulta yhtä juttua mutta vasta nyt sain hankittua tarpeellisen." 

Melina laski kirjeen kädestään, mitä Aaron oikein tarkoitti? ”Rakastan sua Mel, enemmän kuin mitään muuta. Ajatus susta saa mut pysymään täällä järkevänä ja pitää toivon elossa. Mä haluaisin tehdä tämän romanttisesti ja kahden kesken jossain, mutta se ei ole nyt mahdollista. Melina, teetkö musta vielä onnellisemman ja menet mun kanssa, joku päivä tulevaisuudessa naimisiin?”

Melina laski kirjeen pöydälle ja pyyhkäisi kasvojaan tunnekuohussa. Aaron kosi häntä! Vihdoin!

Melinan käsi osui kuoreen heilauttaen sitä ja pöydälle vierähti jotain kimaltavaa. Sormus. Melina nosti sormuksen käteensä ja katseli sitä.

 Se oli hieno, juuri täydellinen. Mistä Aaron oli sen hankkinut, oli arvoitus mutta Melina ei välittänyt nyt siitä. Hän pujotti sormuksen sormeensa ja rustasi nopeasti vastauksen paperin toiselle puolelle.

”Tietysti. Rakastan sua.”  Melina pujotti kirjeen kuoreen ja veisi sen kohta takaisin kukkaruukun alle. Fred hakisi sen varmasti siitä.

Melina pyöritteli sormusta kädessään onnellisena hymyillen, kunnes pujotti sen takaisin sormeen ja lähti kertomaan Adalle asiasta.

***************

Adalmiina oli kahvilassa Melinan kanssa. Melina oli halunnut pois asuntolan hälinästä jonnekin muualle. Ada ei tajunnut miten meluinen kahvila oli parempi mutta oli lähtenyt serkkunsa mukaan. Kahvilassa oli muitakin mutta he saivat olla rauhassa.

He juttelivat hetken niitä näitä , kunnes Adalmiina huomasi viereisellä sohvalla Ilmarin kavereineen. Sitten vaihdettiinkin hyvä tovi kuulumisia sukulaisten kesken.

Melina nousi mennäkseen vessaan ja Ada jäi vielä pöytään odottamaan. Ada katseli kahvilan hälinää ja vaipui omiin ajatuksiinsa. Melina saisi jo tulla, häntä väsytti ja pitäisi vielä lukeakin seuraavaksi päiväksi.

Samassa joku vaalea kiinnitti Adan huomion ikkunan ulkopuolella. Ikkunan takana seisoi nuori vaaleatukkainen mies. Muistutti kovasti sitä Ritari Avuliasta silloin reilu vuosi sitten. Mies oli tiennyt hänen nimensä vaikka he eivät olleet esittäytyneet. 

Yllättäen mies kuitenkin kääntyi, hymyili Adalle ja lähetti tälle lentosuukon. Ada pysähtyi niille sijoilleen ja närkästyi. Mikä mies oikein luuli olevansa? Ainakin sai Adan huomion kokonaan itselleen tempauksillaan. Mies vilkutti vielä Adalle ja hävisi sitten ikkunan takaa.

Adalle tuli kiire. Hän ryntäsi kahvilasta ulos, melkein kaatoi tuolit ja kädessään olevan kahvin mennessään. Mutta, kun hän ehti kadulle, oli mies kadonnut. Adalmiina yritti vielä kurkistella näkyisikö vaaleatukkaista mutta turhaan, mies oli kadonnut jonnekin, kuin tuhka tuuleen.

Kahvilan alue oli tyhjä, missään ei näkynyt edes housunlahkeen vilausta tuosta salaperäisestä miehestä. Adaa hermostutti mutta samalla hän tunsi outoa varmuutta siitä, ettei mies ollut ihan tavallinen opiskelija.

Adalmiina palasi pettyneenä takaisin pöytään, jonne Melina kohta tuli ihmetellen. ”Minne sä hävisit?”  Mel kysyi, Adan istuessa alas.

”Luulin vain näkeväni jonkun tutun, mutta näin väärin.” Ada sanoi. Oli turha hermostuttaa Meliä asialla. Mutta Florianin kanssa hän juttelisi illalla.  

******************

Aika tuntui kuluvat taas vain lukiessa ja luennoilla juostessa. Kukaan ei jaksanut edes ajatella mitään ylimääräistä pakollisten opiskelujen ja kuntosalin lisäksi.

Lehtorit tuntuivat uskovan, että opiskelijat olivat jotain yliluonnollisia olentoja ja jaksaisivat väkertää päivät pitkän esseitä ja analyysejä. Ainakin Adalmiinasta tuntui välillä siltä.

Florian tuskaili lopputyönsä kanssa. Hän huokasi turhautuneena, jos hän olisi tiennyt, että yliopisto oli näin hankalaa, olisi hän kyllä miettinyt kahdesti. Häneltä oli sentään jäänyt muutama luokka väliin suojelutehtävän takia.

Kun kiireet hiukan helpottivat ja lukeminen otti päähän muuten vain, karkasivat Miska, Erik ja Florian pihalle jalkapalloa pelaamaan. Adalmiina ja Melina taas rentoutuivat tanssien tai televisioita katsellen. Elleivät olleet sitten huutosakkina jalkapalloilijoille.

Melina koetti keskittyä lopputyöhönsä mutta ajatus karkaili Aaronin. Mitä Aaron teki juuri nyt? Melina olisi halunnut käpertyä Aaronin syliin ja olla vain siinä toisen lähellä. Melina katsahti haikeasti yksinäistä tähteä taivaalla ja lähetti sille hiljaisia toiveita.

Aaron ja Fred istuivat talon pihalla katsellen pimeää yötaivasta. Yksinäinen tähti tuikahteli pilvien välistä ja Aaron katseli sitä haikeana. Aaron pääsi nykyään ulos valvottuna tosin mutta kuitenkin. Aaron katseli taivaalle ja mietti Melinaa. Mitä Mel mahtoi juuri puuhailla? Aaron ikävöi Melinaa enemmän kuin käsittikään, ei mennyt yhtäkään päivää, ettei hän olisi ajatellut tätä. Toki kirjeet helpottivat hieman, mutta niitä saattoi lähettää niin harvoin. Aaron tuhahti turhautuneena.

Fred vilkaisi poikaa mietteissään. Aaron oli tullut kovin läheiseksi hänelle, näiden vuosien myötä. Nykyään hän olikin enemmän ystävä kuin vartija. Aaron oli mukavaa seuraa muuten niin synkeässä talossa ja Fred kapinoi mielellään välillä Pomoaan vastaan. Ei hän Alista pitänyt vaikka olikin tämän palkollinen.

”Fred?” Aaron kysyi katsahtaen vieressään istuvaan. ”Oletko sä ollut koskaan rakastunut?”  Fred hätkähti hiukan yllättävästä kysymyksestä mutta alkoi sitten muistaa jotain. Rakastunut. Kyllä jostain mielen pohjalta tulvi muistoja kiharaisista hiuksista ja kauniista silmistä ja hymyilevästä suusta.

Fred karaisi kurkkuaan. Muisto tuntui vievän äkillisesti puhekyvyn. ”Kyllä. Kyllä. Mä olen ollut, rakastunut.” Aaron katsoi yllättyneenä Frediin, kysymys oli ollut hetken mielijohde, ei hän ollut olettanut saavansa vastausta. ”Ai. Haluatko sä kertoa siitä?”  Aaron kysyi arastellen, muisto näytti olevan Fredille arka.

Fred vilkaisi kerran Aaroniin ja huokaisi syvään. Hän ei ollut kertonut tätä kenellekään, tai no veljelleen mutta ei kenellekään muulle.” Olin silloin nuori, vasta vampyyriksi tullut. Kokematon.” Fred aloitti palaten menneeseen mielessään.

”Asuimme silloin veljeni kanssa, samassa kylässä missä Julian asui. Olen tuntenut sen roiston jo pitkään. Olimme Julianin ja veljeni kanssa ainoat vampyyrit siinä kylässä. Meitä kartettiin ja vierastettiin, eikä kukaan halunnut juuri kulkea talomme läheltä. Julian kävi metsästämässä jossain kylän ulkopuolella, minä ja veljeni koetimme hankkia veremme muualta ja mahdollisimman huomiottomasti. ”

”Eräänä yönä meidän ollessamme metsästämässä, minä tapasin hänet. Elizan. Hän kulki meitä kohti, kukkia käsivarrellaan ja hyräillen. En ollut eläessäni nähnyt mitään niin kaunista ja lumouduin tuosta näystä niin, että unohdin piiloutua.

 Niinpä seisoin siinä tiellä kuin patsas ja Eliza seisahtui kohdalleni. Oletin hänen juoksevan karkuun mutta hän nostikin katseensa minuun ja hymyili. Sillä hetkellä minä rakastuin.”

”Seisoin niin hölmistyneenä siinä tiellä, että Eliza pääsi vaivatta ohitseni ja jatkoi matkaansa kohti kotiaan.

Veljeni suuttui hirvittävästi, olin vaarantanut koko olemassa olomme, kylällä juorut kulkivat nopeasti. Minä en kuitenkaan saanut Elizaa mielestäni.

 Vaivihkaa otin selville, missä hän asuu ja odotin kärsivällisesti pihalla, milloin hän tulisi ulos. Viikon odottelun jälkeen työni palkittiin ja Eliza tuli ovesta pihalle.

Hän oli juuri niin kaunis kuin muistinkin, olin rynnätä piilostani päätä pahkaa suutelemaan tuota ihanuutta. ”

Eliza ehti kuitenkin ensin. Hän käveli kuitenkin suoraan piilopaikkaani ja sanoi tietävänsä, että olin siellä. Eliza kutsui minut kävelylle kanssaan ja sen jälkeen me tapasimme joka yö.

Ja yö kerrallaan, minä rakastuin häneen aina vain enemmän. Eliza tunnusti tuntevansa samoin minua kohtaan ja olin jopa valmis luopumaan vampyyriudestani hänen takiaan. Olimme onnellisia, niin onnellisia täynnä suunnitelmia ja haaveita ja sitten kaikki mureni.”

”Julian oli saanut selville, että minä tapailin Elizaa. Ja eräänä yönä mennessäni Elizan talolle, hän seurasi minua. Olin liian rakastunut huomatakseni mitään ja niinpä hän pääsi metsässä yllättämään meidät.

Julian kietoi kätensä Elizan kaulan ympäri ja kysyi, miksi olin piilotellut moista herkkupalaa häneltä. Suutuin ja huusin, ettei hän saisi koskea Elizaan.

Turhaan. Ennekuin ehdin tehdä mitään, Julian oli upottanut hampaansa Elizan kaulaan, kuolettavasti.

Juotuaan Julian tönäisi Elizan melkein elottoman ruumiin maahan, lateli minulle uhkauksia ja lähti matkoihinsa.

Konttasin tuskaisena Elizan luokse vakuuttelin, että hän selviäisi. Eliza tiesi kuitenkin kuolevansa eikä uskonut vakuuttelujani. Viimeiseksi hän sanoi rakastavansa minua ja vannotti minua muistamaan hänet. Viimeiset sanat tulivat enää hentona kuiskauksena ja silloin minä suutelin hänen jo viileitä huuliaan viimeisen kerran ja lopulta pitelin häntä vain sylissäni, kunnes alkoi sarastaa.

Silloin minä hautasin rakkaani sinne metsään ja samalla hautasin sydämeni. Elizan katoaminen tuli pian esille ja me jouduimme muuttamaan. Kerroin veljelleni Julianin tehneen sen ja silloin meidän tiemme erosivat.” Fred päätti kertomuksensa ja Aaron näki toisen poskella kiiltelevän kyyneleitä.

Aaron ei osannut sanoa mitään, laski kätensä vain Fredin kädelle, lohduttavasti. Fred kääntyi kiitollisena vilkaisemaan Aaronia. Poika tiesi hänestä nyt enemmän kuin kukaan, ehkä oli aika paljastaa loputkin. 

Kaksi päätä kumartui toisiaan kohti ja vasta aamun sarastaessa kaikki salaisuudet oli paljastettu. Aaron hymyili tyytyväisenä, hänellä oli suunnitelma, hän näkisi vielä Melinan ja Fred oli luvannut auttaa.

*************

Osan 1 loppu…..

osasta jäi tosiaan pois yksi kohtaus, pitää saada peli toimimaan ennenkuin voin sen kuvata...

Toivottavasti piditte osasta ja pahoittelu vielä että tämä viivästyi ihan älyttömästi. :(

Mun tumblr/Simblr tililtä voi käydä katsomassa kuvia vaikka ei tiliä itse omistaisi. Sinne tästä, postaan sinne kaikenlaista, spoilereita ja muita kuvia ja juttuja. Mm. pidempi tarinasta Fredistä ja Elizasta löytyy sieltä :)

Ensi osassa sitten lisää yliopistoelämää ja näemme kenties vanhoja tuttuja... ;)

Kuvasta kannattaa klikata itsensä katsomaan reilua määrää ekstrakuvia ja mieskomeutta :)

kuvan mies ei liity Mansikkaojiin :)


♥ vupii