Se on loppu rakkaat, en saanut pelastettua kuin kaksi simiä, nekin todella vanhoista kopioista. Valitettavasti Mansikkaojien tarina on lopussa, kolmatta sukupolvea ei enää ole. Huolimatta useista yrityksistä, Petja ei vain tullut enää näkyviin BS:ssa.Eikä kukaan muukaan kolmannesta sukupolvesta.
Rasmus ja Julian on pelastettuina, jostakin melkein vuoden takaisesta varmuuskopiosta. Aaron ja Fred löytyivät kopioituina läppäriltäni.
Läppäriltä löytyi myös yksi toinenkin yllätys tai oikeastaan mun Mediafirestä. Mutta siitä myöhemmin.
Ensin pieni kirjoitelma siitä mitä olisi tapahtunut:
Adalmiina olisi saanut vielä yhden lapsen Rasmuksen kanssa ja valinnut kuitenkin loppujenlopuksi kuitenkin Florianin. Rasmus olisi jäänyt taustalle , olemaan isä lapsilleen muttei enää haikalemaan Adasta.
Aaron ja Fred olisivat muuttaneet yhteen omaan kotiin, Melinan löytäessä uuden armaan rinnalleen. Aaronin ja Melin tytär olisi muuttanut Aaronin ja Fredin kanssa, Melina olisi lähtenyt aloittamaan uutta elämää muualle.
Miska ja Erik pysyisivät onnellisina <3
Petja olisi kokenut erinäisiä seikkailuja ja tavannut niiden tuiskeessa kauniin keijutytön , jonka kanssa olisi saanut lapsen.
Pari pätkää Petjan elämästä:
Petja ryömi tunnelin läpi, sen tunnelin minkä valo oli hänelle niin monta
kertaa osoittanut, sen mistä kantautui häntä kutsuvia ääniä, houkuttelevia,
kiehtovia. Tunneli oli Petjan oma salaisuus, ei edes Greta tiennyt siitä
mitään, tai niin ainakin Petja kuvitteli. Aina kun elämä tuntui vaikealta ja
kaipasi piristystä, tunneli avautui ja se maailma mikä tunnelin lopussa odotti,
ihmeellinen.
Petja nousi
jaloilleen, pudisteli ruohonpalaset housunpolvistaan ja katsahti nopeasti
ympärilleen. Kaikki oli paikoillaan, tornit kaukaisuudessa, kukkivat, värikkäät
pellot ja ihmeen vihreät puut. Lempeä tuuli pörrötti Petjan hiuksia, kuin
tervehtien ja kutittaen. Petja pyyhkäisi hiukset silmiltään, kipristi nenäänsä
hauskasti rypylleen ja naurahti, ihan silkasta ilosta.
Käveltyään hetken
Petja saapui tuttuun paikkaan, täällä hän oli leikkinyt ensimmäisen kerran,
tänne huudot olivat johdattaneet. Suojaiselle metsäaukiolle, missä tornit
siinsivät kaukaisuudessa ja lintujen laulu kuului konserttina. Aukiolla Petja
oli tavannut myös heidät, heidät joille tämä paikka kuului, keijut. Tai
oikeastaan vain kaksi heistä, Bellan ja Sirin.
Ajan mitään heistä
oli tullut hyvät ystävät vaikka Siri oli ollut aluksi epäileväinen. Siinä
Petjan maatessa keskellä aukeaa, aurinko peittyi äkkiä hänen edestään, käsien
alla tuntui tärinää, johtuen pienen jalan naputuksista nurmikkoon. sen
päättäväisen jalan polkaisut Petja tunnisti, Greta.
Petja avasi
silmänsä, kohdatakseen Gretan päättäväiset pienet kasvot. "Petja
Mansikkaoja, mitä sä teet täällä?" Greta tiuskaisi. Petja irvisti.
"Mä voisin kysyä samaa sulta." poika tuiskahti. Greta tuhahti
vastaukseksi. "Mun tehtävä on suojella sua ja tämä paikka ei ole sua
varten." Petja nousi ylös ja ennen kuin hän ehti estää, Greta kiskoi häntä
jo tunnelin suulle, motkottaen samalla varomattomuudesta ja salailusta.
-------
"Petja,
Petja!" tuttu ääni huhuili aukean laidasta. Petja avasi suunsa
vastatakseen mutta suusta pääsi ulos vain nolo pieni vinkaisu, tyypillinen ääni
teini-ikäiselle nuorukaiselle. Petja punastui mutta Siri ei siitä välittänyt,
tyttö juoksi hänen luokseen kukkaseppele kädessään ja toinen päässään.
"Mä luulin että myöhästyisin, piti eksyttää Bella." Siri huohotti ja
näytti olevan vähän pahoillaan siitä, ettei Bellaa otettu nyt mukaan.
"Mitä sun piti kertoa mulle?" Siri kysyi, silmät tuikkien.
Petja nielaisi
kerran ja toisenkin, Sirin silmien luottavainen, tuikkiva katse sai hänet vain
hermostuneemmaksi. "Niin... tota..." Petja mutisi kenkiinsä tuijottaen.
Siri nyökkäili kannustaen jatkamaan. "Mä haluisin kertoa, että...
että..." Nielaisu ja hetkinen rohkeuden keräämiseen." Että mä tykkään
susta, Siri." Petja sai lopulta sanottua. Siri nauroi, helähtävää
nauruaan. "Kiva, mäkin tykkään susta." Siri hymyili."
Mennäänkö sitten? Bella odottaa." hän jatkoi ja kääntyi lähteäkseen.
"Ei odota! ”Petjalta
pääsi vinkaisu. Siri pysähtyi ja jäi hämmentyneenä katsomaan Petjaa. Petja
harppasi Sirin luokse ja otti tätä olkapäistä kiinni. Nuorukainen veti syvään
henkeä ja sanoi sitten hitaasti sanat joita oli harjoittelut. "Siri, mä
pidän susta enemmän kuin ystävästä yleensä. Mä....mä taidan rakastaa sua."
Petja huokasi, sydämen lyödessä tuhatta ja sataa ja poskien kuumottaessa.
Siri katsoi nuorukaista, ensin ihmeissään ja sitten hymyillen." Mä
rakastan sua myös. Enkä vaan ystävänä." Siri kuiskasi hymyilleen, kurottuen
samalla varpailleen ja painaen huulensa kevyesti Petjan huulille. Hetkisen
yllätyksestä toivuttuaan, Petja kietoi kätensä Sirin ympäri, tämän kietoessa
kätensä hänen kaulaansa. Petja suuteli Siriä ja vatsanpohjassa lepatteli
perhosia, aukio tuntui kieppuvan jossakin ruusunpunaisessa usvassa.
"Oih! Miten
herkkää...." kolkon kuuloinen ääni sanoi ja keskeytti nuoren parin hellän
hetken. Petja ja Siri irtaantuivat hämillään toisistaan. "Tämänkö takia, mua
ei huolittu mukaan? Koska Prinssi Petja halusi tunnustaa tunteensa?" Bella
sanoi ilkeästi hymyillen ja astui esiin aukion puiden takaa. "Bella!"
Siri huudahti." Olen pahoilla..." Bella huitaisi kättään.
"Pyh...ei sillä ole väliä, Petjan piti tehdä valinta, harmi vain että hän
teki väärän valinnan." Bella jatkoi ja pysähtyi parin metrin päähän
nuorista.
"Mmmitä? ”Petja
änkytti, Sirin ollessa myös ihmeissään. Bella oli muuttunut, keijunkorvat
olivat kadonneet, heleys ihosta kadonnut ja silmien kirkkaus kadonnut, tilalla
oli hyvin ilkeän näköinen pieni tyttönen. "Typerys." Bella sanoi
äkkiä aikuisen äänellä. "Sinun olisi pitänyt valita minut eikä tuota
hömelöä keijukaista"
Samassa aukiolle ilmestyi
vielä yksi henkilö, Greta. Greta vilkaisi Bellaan. "Sinä! Olisi pitänyt
arvata, täytyy myöntää että pääsit yllättämään mutta Petjaa et saa,
Belladonna!" Greta sanoi silmät tulta leiskuen ja harppasi Petjan luokse
ottaen tämän kädestä kiinni. "Isi ja Florian auttavat, pidä kiinni, nyt
mennään!" Gretan ääni varoitti ja sitten maailma kiepahti ympäri. Eikä
kukaan huomannut että Petja piti vielä kiinni Siristä.
Hetken kuluttua
Mansikkaojien pihalle saapui sekalainen ja sekava joukko. Petja, Greta ja Siri.
Greta nousi ylös ja katsahti Siriin. "Rähmä...sun ei olisi pitänyt tulla
mukaan." Greta tokaisi ja irvisti. Samassa Florian ja Filip kävelivät
kulman takaa esille. "Greta! Kaikki kunnossa?" Filip kysyi
huolestuen, Greta nyökkäsi.
----
Petja istui
lukemassa kevään viimeisiin tentteihin, kun joku koputti ikkunaan. Petja
katsahti ikkunaan mutta ketään ei näkynyt. Koputus uudestaan, Petja siristi
silmiään ja väki jotain välkehtivää lepattamassa ikkunan takana. Siri, Petja
nousi ylös niin että tuoli kaatui ja juoksi ulos.
Siri makasi
maassa, väsyneenä ja hyvin selvästi raskaana. Petja kyykistyi Sirin viereen.
"Siri! Siri! Vastaa! Miksi sä olet täällä?" Petja huusi, puoliksi
nyyhkyttäen. Tämä oli ensimmäinen kerta melkein vuoteen kun hän näki Sirin,
viimeksi Greta oli siirtänyt hänet juuri ennen Sirin vanhempien
ilmaantumista paikalle. Näköjään sillä kerralla oli ollut seurauksensa.
Siri ynähti ja avasi
silmänsä. "Petja..." Siri kuiskasi ja koetti hymyillä, mutta samassa
kauniit kasvot vääntyivät irvistykseen. "Petja...vauva...mua
pelottaa..." Siri sanoi itkunsekaisesti. Petja mietti kuumeisesti mitä
tehdä, pitäisi hakea lääkäri, mutta ei tähän aikaan sellaista enää saanut, eikä
Petja voinut jättää Siriä. Sirin puristus Petjan kädestä koveni ja tämä
vääntelehti kivuissaan, valittaen heikolla äänellä.
Äkkiä Siri valahti
veltoksi ja vaipui Petjan syliin. "Ei, Siri! Ei, sä jaksat kyllä kulta. Ei
nyt... Ei vielä..." Petjan ääni sortui pelkäksi nyyhkytykseksi, kyynelien
pudotessa Sirin päälle. Siri ei vastannut, makasi vain heikkona ja hiljaa.
Samassa puiden lomasta astui hohtava hahmo, Petja nosti katseensa ja tunnisti
tulijan, Sirin äiti, Lyra.
Lyra katsoi
kalpeaa tytärtään ja Petjaa ja huokasi. "Petja. Huolimatta kaikista
yrityksistämme, emme voineet pitää teitä erossa. Vaikka arvostan rakkauttanne,
se rikkoo kansamme lakeja. Sillä on seurauksensa." Lyra sanoi surullisena.
"Siri ei selviä tästä, ei täällä." Lyra sanoi hiljaa. "Ja lapsi
kuuluu kahteen maailmaan, eikä sille ole sijaa meidän kansamme parissa."
Lyra jatkoi. Petja nyökkäsi, yrittäen ymmärtää mitä toinen sanoi.
Siri ynähti ja
Lyra harppasi tyttärensä viereen. "Pidä häntä kädestä! Pidä hänet
tajuissaan! ”Lyra tiuskahti Petjalle. Petja teki työtä käskettyä ja puristi
Sirin kättä, kuiskaillen tälle rohkaisevia sanoja. Lyran ääni kantautui läheltä
myös auttaen ja kannustaen ja pian hiljaisuuden rikkoi pieni, itkuinen
kitinä.
Petja siirsi
katseensa Lyraan, jonka käsivarsilla oli pieni hentoinen tyttö. Lyra nousi ylös
ja astui Petjan luokse. "Ota tyttö, anna hänelle nimeksi Seri." Lyra
sano hiljaa ja laski tytön Petjan käsivarsille. "Miten Sirin käy?"
Petja kysyi hätäisesti, hiljaista myttyä katsahtaen. Lyra huokasi. "Minä
vien Sirin sinne, missä hänet voidaan parantaa, meidän maailmaamme. Pidä huolta
Seristä, hän on kuitenkin minun tyttärentyttäreni."
"Hyvästi
Petja." Lyra sanoi hiljaa ja hohtava valo ympäröi hänet ja Sirin. Väläys
vain ja he olivat poissa, Petjan jäädessä asuntolan takaiseen metsään, pieni,
hentoinen tyttärensä sylissään, Gretan ilmestyessä parin taustalle.
-----
Petja lopetti yliopiston ja muutti tyttärensä kanssa kotiin takaisin.
Seristä tuli seuraavan sukupolven perijä. Ja hän sai suojelijakseen Gretan lapsen. Petja olisi päässyt Sirin luokse, Serin aikustuessa.
Seri olisi rakastunut Julianin poikaan Luciakseen. Tästä olisi syntynyt vihdoin viides odotettu sukupolvi ja valittu.
Valittu olisi rakastunut omaan suojelijaansa mutta näiden kahden suhde olisi estetty.
Lopulta Valittu olisi kohdannut Mestarin yksin ja voittanut tämän.
Valittu ja Suojelija olisivat eläneet onnellisena yhdessä.
The End.
Kiitän teitä rakkaat tästä ajasta, tarinan seuraamisesta ja kaikista kommenteistanne matkan aikana. Teidän ansiostanne tämä jatkui ja tätä oli ilo tehdä. ♥
ISO KIITOS !
♥ vupii
