Prologi: Outoja näkyjä

Sen pidempiä puheita pitämättä, tässä ensimmäinen osa prologista.
Lukekaa, nauttikaa ja muistakaa kommentoida !
Osassa on 75 kuvaa.
**************************

Oli tavallinen iltapäivä Mansikkaojien tilalla. Nestorin olisi pitänyt olla peltotöissä mutta hän oli päättänyt katsoa ensin lempisarjansa loppuun. Kyllä pellot sen verran voisivat odottaa.

- Moi isi, Eveliina huikkaisi tullessaan huoneeseen. Mitäs katsot?
- Simmerdalea vain, Nestori tokaisi kääntämättä katsettaan.
- Sua ei varmaan haittaa, jos luen? Eveliina kysyi jo valitessaan kirjaa.
Nestori ynähti jotain myöntävän vastauksen kaltaista.

Inkeliina tupsahti ovesta hymy huulillaan niin kuin aina. Hän katsahti hymyillen isäänsä ja siskoaan, kumpikin oli lempipuuhassaan. Inkeliina ei hennonut häiritä kumpaakaan, joten hän sulki oven ja meni pihalle.

Inkeliina käveli pihan poikki pienelle metsäaukiolle tontin reunassa. Aukio oli hänen lempipaikkansa. Siellä sai olla yleensä ihan rauhassa vaikka Inkeliina kaipasikin välillä ystävää. Hänellä ei oikeastaan ollut yhtään kunnon kaveria, sellaista sukulaissielua.

Päästyään pikkuisen mäen laelle Inkeliina näki jotain omituista. Nurmikolla makasi mukavan näköisesti keijuasuinen tyttö. Tyttö vaikutti iloiselta ja oli suunnilleen samanikäinen.
- Tulithan sä, tyttö tervehti tuttavallisesti. Mä jo ajattelin, ettet tänään tulekaan tänne.
Inke ei osannut sanoa mitään, tuijotti vain tuota outoa ilmestystä

- Mä olen Frida, keijupukuinen esittäytyi.
- Mhh, joo… mä olen Inkeliina, Inke takelsi hämmästyneenä.
- No, mä kyllä tiesinkin sen jo, Frida sanoi nauraen.

Inkeliinaa alkoi jo vähän ärsyttää. Kuka Frida luuli olevansa ja miksi hän oli täällä?
- Miten sä tiesit, että mä tulen tänne? Inke kysyi.
- Mä tiedän susta kaiken ja muustakin perheestä, Frida sanoi tietävästi.

- Mä en ymmärrä, Inkeliina sanoi. Miten?
Frida katsoi häneen hymyillen ja naurahti sitten lyhyesti.
- Tule lähemmäksi, niin kerron sulle salaisuuden, hän sanoi.
Inkeliina kumartui lähemmäs tyttöä.

- Mä tiedän kaiken teistä, koska mä olen jo pitkään seurannut teidän elämää, Frida kuiski.
Inke pelästyi hiukan tytön sanoja. Pitäisikö hänen huolestua, soittaa poliisille?
- Mä voin nähdä teidät kaikki, Frida selitti. Mutta vain sä voit nähdä mut, se oli mun salaisuus. Ja nyt se on meidän yhteinen salaisuus.
Inkeliina huoahti helpotuksesta. Ei Frida ollutkaan mikään sekopää vaan selvästi salainen ystävä.

- Ymmärrätkö nyt? Frida vielä varmisti.
- Joo. Mä luulin ensin, että sä olet joku outo hiippari, Inke sanoi.
Väärinkäsitys nauratti kumpaakin tyttöä.

Loppuiltapäivä sujui liian nopeasti Inkeliinan mielestä. Fridan kanssa oli mukavaa leikkiä ja tämä keksi monta hyvää ideaa. Inkeliina opetti Fridalle lempirallatuksensa ja uuden taputusleikin.

”Yksin kaksin, miksin maksin. Toukut loukut, onnen koukut. Nippu nappu, tippu tappu.”
Tytöt rallattelivat ritirampsun moneen kertaan. Sitten he nauroivat katketakseen sen hassuille sanoille.

- Shh, älä liiku niin se saattaa tulla sun kädelle, Frida supisi hiljaa.
Tytöt seisoivat liikkumatta paikallaan uskaltaen tuskin hengittää. Olisi hienoa, jos sinihippiäinen tulisi kädelle istumaan, Inkeliina ajatteli. Sade kuitenkin pilasi tällä kertaa hyvän yrityksen ja linnut pyrähtivät pois.

Tyttöjä ei sade haitannut. Inkeliina ja Frida tanssivat tihkusateessa, tehden hassuja tanssiliikkeitä.
Inke oli pitkästä aikaa onnellinen ja tyytyväinen. Fridan kaltaista kaveria hän oli kaivannut jo pitkään.

Aurinko alkoi jo painua taivaanrantaan ja Inkeliinan piti lähteä.
- Nähdäänhän taas, Inke varmisti.
- Tietysti, Frida sanoi. Mä odotan täällä aina sua.

Inke halasi vielä Fridaa ennen lähtöä. Tytöt sopivat tapaavansa samassa paikassa seuraavana päivänä.

Frida jäi katsomaan mäen päälle ja Inkeliina käveli talolle päin. Hän kääntyi vielä kerran katsomaan metsään mutta Frida oli jo kadonnut.

*****************
Inga ja Iiro Meresmaa olivat kylässä Mansikkaojilla. Iiro vietti aikaa ulkona vaimon valitettaessa asioistaan sisällä.

Inkeliina heitteli palloa Iiro-sedän kanssa pihalla. Inke piti sedästä kovasti, Iiro oli aina niin mukava ja jaksoi pelata tai leikkiä. Ingrid - tädistä hän ei pitänyt. Täti oli aina olevinaan niin hieno ja ylhäinen. Lisäksi hän puhui Iirolle aika ilkeästi välillä, ainakin Inken mielestä. Iiron ja tädin lapset olivat myös suloisia mutta tällä kertaa heidät oli jätetty kotiin lapsenvahdin kanssa.

- Varo vaan, täältä saapuu kutituskummitus, Iiro sanoi ja syöksähti kutittamaan Inkeliinaa.
Inkeliinaa nauratti niin, että hän melkein kaatui maahan. Setä oli ihan höperö välillä. Välillä Iiron kasvoilla häivähti surullinen katse ja sitten seuraavassa hetkessä se oli mennyttä. Inke ei aina oikein ymmärtänyt aikuisten juttuja.

Sisällä Ingrid jutteli siskonsa kanssa. Ingaa kyllästytti toisen iänikuinen puheenaihe. Ingrid valitteli aina miten huonosti heillä meni Iiron kanssa, mutta ei koskaan ottanut mitään ohjeita vastaan tehdäkseen asialle jotain.

Eveliina luki tuolissa kirjaa eikä korvaansa lotkauttanut aikuisten jutuille. Välillä hän kuitenkin nosti katsettaan kirjasta.  Eveliina ei jaksanut turhia jutella, jos kysyttiin niin hän vastasi. Muuten hän oli mieluummin hiljaa. Eveliina uppoutui takaisin kirjansa tunnelmiin.

Ingan mielestä Iiro oli mukava ja kiva mutta parin suhdetta rasitti selvästi suurehko ikäero. Olihan Iiro melkein kymmenen vuotta Ingridiä nuorempi. Välillä Inga ei ymmärtänyt sisartaan ollenkaan.

Ingrid oli todella lyhyen romanssin jälkeen tullut raskaaksi ja pari oli mennyt pikaisesti naimisiin. Inga tiesi, että sisko luisti usein lapsenhoitohommista ja jätti nämä Iiron harteille.

- Ihanaa, kun sä olet olemassa, Ingrid huokaisi halatessaan lähtiäisiksi Ingaa.
- No, sitähän varten siskot on, Inga vastasi.
Toivottavasti Ingrid ei tulisi ihan heti uusintavierailulle, hän ajatteli.

*************

Inkeliina oli vaahtokylvyssä ja katseli poksahtelevaa vaahtoa mietteissään.
- Huomenna olisi taas ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen. Tulisikohan Fridakin kouluun?
Tuskin, Inkeliina hymähti. Frida leikki hänen kanssaan mieluummin metsässä tai talossa.

Kylvyn jälkeen hän leikki vielä nukkekodilla ennen kuin pitäisi mennä nukkumaan. Oli kuitenkin tylsää leikkiä yksin ja Inke toivoi, että Frida olisi seurana.

Samassa Inke huomasi Fridan ilmestyneen hänen viereensä leikkimään. Tyttö ilmestyi aina jostain yllättäen melkein kuin vastauksena Inkeliinan toiveisiin. Kaksistaan olikin mukavampi leikkiä ja aika kului nopeasti nukkumaan menoon asti.

Käytävän toisella puolella Eveliina luki kirjaa. Pöydällä oli hänen uusi kameransa, jonka hän oli saanut lahjaksi Iiro-sedältä. Eve opiskeli paksusta valokuvausta käsittelevästä kirjasta miten ottaa parempia kuvia. Seinällä roikkui hänen valokuvakokoelmansa ja niitä hän aina välillä vilkuili.

Inkeliina päätti käydä vielä parvekkeella ennen yöpaidan pukemista. Olisi hyvä saada haukattua raikasta yöilmaa ja kuunnella yön ääniä. Hän katseli lammelle ja laiturille päin sillä siihen suuntaan näki kaikkein parhaiten. Yhtäkkiä Inke siristi silmiään, ihan kuin laiturilla olisi seissyt joku.

Tyttö siristi silmään uudestaan ja hämmästyi. Laiturilla tosiaan seisoi joku vaalea hahmo. Inke hieroi silmään ja katsoi uudestaan. Hahmo ei ollut hävinnyt mutta ei myöskään liikkunut minnekään. Vaalea utuinen hahmo seisoi aivan liikkumatta ja katsoi lammelle päin. Inke ajatteli ensin, että äiti oli laiturilla mutta ei äidillä ollut tuollaista pitkää yöpukua.

Samassa hän huomasi, että hahmo oli liikkunut ja liikkui edelleen. Utuhahmo liikkui lipuen poispäin laiturista ja oli jo ehtinyt lammen toiselle rannalle. Inken sydän jyskytti rinnassa kuin höyryjuna, kun hän tajusi mikä hahmo oli.

Kummitus, Inke ajatteli kauhistuneena. Hän oli nähnyt varmasti kummituksen. Inkeliina oli kauhuissaan. Järki sanoi, ettei se voinut olla totta mutta mitä ihmettä hän oli sitten nähnyt?
Tyttö katsoi vielä kerran lammelle, kuin peläten mitä näkisi. Aidan takana näkyi enää juuri vaivoin havaittava utuinen pilvi. Pian sekin hävisi kokonaan.

Inke siristi silmiään ja katsoi vielä lampea. Missään ei kuitenkaan näkynyt mitään epänormaalia. Lampi oli rauhallinen ja tyyni eikä kukaan liikkunut missään. Oli muuten aivan hiljaista vain isän lempiohjelman äänet kuuluivat vaimeana.

Sekavin tuntein Inkeliina meni pukemaan yöpaidan päälleen. Frida oli ollut vielä huoneessa ja Inke oli heti kertonut kaiken tälle. Tyttö ei ollut sanonut juuri mitään nyökytellyt vain ymmärtävästi. Lopuksi Frida oli halannut vielä lohduttavasti.

Inga oli jo laittamassa Eveliinaa nukkumaan, kun kuuli Inkeliinan huoneesta ääniä. Hän halasi nopeasti Eveliinaa ja toivotti tälle hyvät yöt ja lähti kohti tytön huonetta.
- Öitä äiti, Eveliina sanoi ja kömpi sänkyynsä.

Eveliina veti peiton korvillensa ja nukahti miltei heti. Huomenna hän pitäisi esitelmän valokuvauksesta koulussa ja halusi olla pirteä.

- Äiti oletko sä koskaan nähnyt kummitusta?  Inkeliina kysyi ääni hiukan väristen.
- En ole, Inga sanoi ihmetellen mihin keskustelu johtaisi.
- Etkö missään, edes hautausmaalla? Inke jatkoi.
- No en ole, usko nyt, Inga tuiskahti.

- Mutta onko niitä olemassa, Inke intti.
- Ei ole kulta, Inga vastasi tiukasti. Ne ovat vain mielikuvituksen tuotetta. Nyt nukkumaan ja lopetat nuo höpöjutut.
- Mutta…Inkeliina yritti vielä.
- Ei mitään muttia, nyt sänkyyn, Inga komensi.

Inkeliina ei aivan vakuuttunut asiasta mutta antoi sen toistaiseksi olla. Äiti ei selvästikään halunnut keskustella asiasta. Pitäisi kysyä aamulla isältä. Eikä häntä oikeastaan enää pelottanutkaan eihän kummitus ollut hänelle tehnyt mitään, seissyt vain laiturilla.

Inga istui miehensä vieressä sohvalla. Nestori katsoi vaihteeksi iltauutisia.
- Mikäs nyt on, olet niin hiljainen, mies kysyi katsoen Ingaa.
.- Olen huolissani Inkestä, nainen huokasi. Tyttö kyseli jostain kummituksista tuolla ylhäällä äsken. Tuntui olevan hiukan peloissaankin.

- Kyllä tyttö siitä tokenee, Nestori sanoi. Inkellä on vain tosi vilkas mielikuvitus. Muutama hyvä kaveri ei olisi kyllä tytölle pahitteeksi.
- Kuka on se Frida, jonka Inkeliina aina välillä mainitsee, Inga kysyi.
- Varmaan joku koulukaveri, Nestori vastasi.

Inga näytti vieläkin huolestuneelta ja mietti asiaa mielessään. Nestori veti vaimonsa kainaloonsa.
- Älä huoli turhista, kulta. Kyllä tytöt pärjäävät.
Inga painautui tiukemmin miehensä kainaloon.

- Mitäs luulet nukkuvatkohan tytöt jo, Nestori sanoi nostaen vaimonsa syliinsä.
Ingaa nauratti miehensä hupsu virnistys. Hänellä oli sitten höppänä mies.
- Eiköhän, Inga sanoi tuike silmissään.

- Hyvä, Nestori sanoi suudellen lämpimästi vaimoaan. Inga kikatteli kuin pikkutyttö miehen käsien kutitellessa häntä kyljistä.
- Shh, hiljempää ettei tytöt nyt herää, Inga sanoi varoittavasti.

Nestori painoi lempeästi vaimonsa sohvalle ja suuteli tämän hiljaiseksi. Minä sitten rakastan tuota miestä enemmän kuin mitään muuta, Inga ajatteli.

**************

Nestori söi aamupalaa tyttöjen kanssa. Eveliina kauhoi jogurttia suuhunsa kuin viimeistä päivää mutta Inkeliina vaikutti mietteliäältä.
- Vaivaakohan tyttöä vielä eilinen kummitusjuttu, Nestori ajatteli. Inga oli kertonut hänelle Inuen kummista kysymyksistä.

Eveliina ryhtyi kertomaan siskolleen esitelmästään ja hetki jutella meni ohi. Nestori oli tyytyväinen, että Evelläkin oli joku järkevä harrastus. Muuten tyttö istuisi nenä kiinni kirjassa koko ajan.

- Tule jo Eve, Inkeliina huikkasi bussista. Me myöhästytään vielä.
- Joo, odottakaa, Eve huudahti juostessaan bussiin.
Hän oli jäänyt selittämään isälle vielä esitelmän asioista eikä ollut huomannut ajankulua.

Koulubussi pysähtyi Mansikkaojien pihaan ja ensin bussista astui ulos iloinen Eveliina. Hän jopa vilkutti kuskille hyvästiksi. Tyttö oli pitänyt hyvän esitelmän ja saanut paljon kiitosta opettajalta. Onnellinen ja aika harvinainen hymy valaisi nyt tummatukkaisen tytön kasvot.

Inkeliina oli leikkinyt koulun jälkeen koko pitkän iltapäivän Fridan kanssa metsässä ja etsi nyt siskoaan. Heidän olisi kohta aika mennä nukkumaan. Hän löysi siskonsa lukemasta olohuoneesta. Eve luki jotain todella paksua opusta innokkaasti.

- Äiti käski jo iltapesulle ja nukkumaan, Inke tiedotti. Tuletko sä?
- Ihan just, Eveliina tokaisi nostamatta katsettaan kirjasta.
Inkeliina lähti jo yläkertaan olkiaan kohauttaen. Sisko se liimautui aina kirjoihinsa vaikka talo olisi kaatunut.

Ylhäällä hän olikin tajunnut, ettei ollut muistanut kastella ulkokukkia. Niinpä hän oli vielä kipaissut ulos vaikka oli hämärää. Pikaisesti tyttö oli kastellut kasvit ja käveli nyt talolle päin. Äkkiä Inke nosti katseensa tiestä. Hän oli nähnyt jotain liikettä terassin takana.

Hän terästi katsettaan ja näki vilahduksen jostain haaleasta, joka katosi terassin taakse. Inkeliina ryhdistäytyi ja ampaisi juoksuun. Nyt hän ottaisi selvää tuosta hahmosta.

Inkeliina juoksi sydän pamppaillen ja kääntyi varoen kulmasta. Piha oli kuitenkin tyhjä vain isän auto jökötti parkkipaikalla. Oliko se mielikuvitusta vai oliko hän oikeasti nähnyt taas kummituksen, Inke ajatteli mennessään ylös nukkumaan.

Tyttö selaili vielä satukirjaa huoneessaan, karistaakseen kolean olon ja pelottavat ajatukset. Onneksi tarina vei hänet mukanaan ja ikävät kokemukset unohtuivat.

Juoksentelu pihalla ja kummituksen perässä oli väsyttänyt tytön, joten hän laittoi pian kirjan pois. Inkeliina kietoutui peittoon ja nukahti heti.

Kaunis metsäaukio ja paljon kukkia, Inke ajatteli. Missähän minä olen? Tyttö seisoi vihreällä aukiolla keskellä metsää. Inkeliinaa olisi pelottanut ellei hän olisi nähnyt tutun hahmon tulevan aukiolle.

Frida käveli aukiolle eikä vielä huomannut Inkeliinaa. Mitä ihmettä me teemme täällä ja miten me pääsimme tänne? Inke ajatteli.
- Miten säkin olet täällä, Frida ihmetteli huomatessaan ystävänsä.

- Missä me edes ollaan, Inke kysyi?
- Ei sun tarvitse sitä vielä tietää, tyttö vastasi ehkä hiukan vihaisesti. Sä et saisi olla täällä.

- Älä ole tuollainen, Inkeliina sanoi. Mua pelottaa, täällä on kaunista mutta jotenkin uhkaavaa.
- Ei sun tartte pelätä, mä olen sun suojana, Frida sanoi itsevarmasti.

- Tule. Mä johdatan sut pois täältä, Frida sanoi, kun oli halannut ystäväänsä.
Inkeliinasta tuntui yhtäkkiä että aukio oli pimentynyt entisestään ja ilmassa oli todella jotain uhkaa.

Frida meni jo edeltä ja katsahti taaksepäin.
- Tule jo. Meille tulee kohta kiire, tyttö sanoi hoputtaen.
Inke otti muutaman juoksuaskeleen ystävänsä perään.

Metsä oli aika synkkä ja pimeä mutta Frida selvästi tiesi missä oli. Määrätietoisesti hän johdatti Inkeä aukiolta poispäin. Frida tuntui jotenkin huolestuneelta ja vilkuili välillä puiden latvoihin. Inkeliinaa alkoi pelottaa, mitä kamalaa tähän paikkaan kätkeytyi?

Ajatuksissaan Inkeliina vilkaisi vielä aukiolle päin ja jähmettyi samassa paikalleen. Aukiolle oli tullut utuinen hahmo pitkässä yöpaidassa. Inke oli jähmettynyt paikoilleen eikä voinut muuta kuin tuijottaa. Tuo oli se samainen hahmo kuin laiturilla, hän totesi. Inken veri suhisi korvissa ja sydän jyskytti rinnassa mutta tyttö ei liikahtanutkaan.

Samassa aukiolla pimentyi entisestään ja hahmo liikutteli käsiään pehmeästi. Näytti siltä kuin se olisi tehnyt jotain loitsuja mutta Inke ei ollut varma näkikö oikein. Nyt hän  huomasi, että hahmo oli itse asiassa nainen ja ehkä hieman surullisen näköinen.

Hahmo lopetti liikkumisen ja kukat sen jalkojen alla alkoivat hohtaa outoa valoa. Inkeliinaa värisytti. Nainen käänsi yllättäen katseensa suoraan tyttöön ja lähti lipumaan tätä kohti. Inkeliina perääntyi muutaman askeleen, kääntyi ympäri ja pinkaisi juoksuun.

Inke vilkaisi selkänsä yli ja huomasi kauhukseen, että nainen seurasi häntä. Vaalean yöpaidan helmat jättivät jälkeensä hohtavan kukkavanan. Inkeliina kiristi tahtiaan sydämen jyskyttäessä korvissa. Hänestä tuntui, että jalat eivät toimineet kunnolla ja hahmo saavutti häntä.

Äkkiä Inke tupsahti metsästä aukiolle. Hän näki tienreunan matkan päässä ja vilkaisi taakseen. Nainen oli jo saavuttamassa häntä. Inke juoksi kovempaa kuin koskaan ennen kohti tienreunaa, hahmo jäi onneksi metsänreunaan.

Frida seisoi tienreunassa ja Inke melkein törmäsi tähän. Tyttö sulki silmänsä ja tasasi hengitystään.
- Sä näytät siltä, kun olisi nähnyt jotain kamalaa, Frida sanoi. Mikset tullut mun perässä?
- Mä näin k-k-kummituksen, Inkeliina huohotti. Ja se seurasi mua metsänreunaan.
- Ai sä näit sen, Frida tokaisi oudosti. Ei sun siitä tarvitse vielä välittää. Kaikki selviää kyllä aikanaan.

- Kumpi eka kotona? Frida ehdotti sitten iloisesti.
Molemman pinkaisivat juoksuun kohti Mansikkaojaa taakseen vilkuilematta.

Inkeliina havahtui omasta sängystään kietoutuneena peittoihin. Hän oli nähnyt outoa unta vai oliko se ollut unta? Tyttö mietti hetken ja päätti sen sitten olleen unta. Outo uni ja outo metsä, hän ajatteli. Miten se kaikki liittyy minuun?

- Huomenta, Inke huikkasi ovesta siskolleen, joka istui unisena sänkynsä laidalla.
Eve mutisi jotain epäselvää vastaukseksi. Inke ei välittänyt siskon aamuäreydestä vaan jatkoi alakertaan.

Inkeliina keräsi alhaalla vielä edellisen päivä tiskit ja laittoi ne koneeseen. Sitten hän suuntasi terassille syömään aamiaista. Inga oli jo ulkona syömässä ja Inkeliina liittyi äitinsä seuraan. Aurinko paistoi ja edellisyön uhkaavat tunnelmat olivat tiessään.

- Äiti onko tässä metsäaukioita lähellä, Inke kysyi.
- Ei kai, Inga vastasi hajamielisesti.
- Onko sitten jotain vanhaa taloa, jonka pihassa sellainen voisi olla, Inke jatkoi luovuttamatta. Hän muisti unessaan nähneensä metsän puiden välistä talon seinää ja ikkunan.

- En usko, tässä lähellä on vain vanha autiotalo ja sinne sinä et saa mennä, Inga sanoi. Eikä siellä ole mitään aukioita, äiti jatkoi katsoen oudosti tyttäreensä.
- Oletko ihan varma, Ínkeliina jankutti.
- Olen, äiti sanoi. Syö nyt jogurttisi ja pue päällesi, niin ehdit kouluun.

Inkeliina tunsi äitinsä tarpeeksi hyvin tietääkseen, että äiti yritti päästä helpolla asiasta eroon. Äiti tiesi varmasti enemmän kuin tunnusti. Inkeliina päätti aloittaa asian tutkimisen autiotalosta. Hän selvittäisi vielä tämän asian juuria myöten.

************************

Siinä se oli :) Jatkoa seuraa ensi osassa...
Tätä oli mukava kirjoittaa ja kuvata, toivottavasti teillä oli mukava lukuhetki.
Ja sitten kommenttia jättämään.... ;)