Osa 6.Yhdessä

Tadaa... :)
Olin kuvannut tämän osan jo yli puolenvälin edellistä osaa kirjoittaessani. Tämä ja pari seuraavaa osaa tapahtuvat aika lyhyellä aikavälillä, joten edellisen osan yhteydessa tulee aina seuraavankin kuvia :)
Mutta pidemmittä puheittä....lukemaan..!
Ja kommentit ovat ihania, kiitos vielä edelliseen osaan tulleista.
Lopussa on hiukan siirappia ja paljasta pintaa, olen varoittanut :)
******************
Osa 6.Yhdessä

Max nousi portaan ylös ja koputti oveen. Hän toivoi, että Rikke olisi kotosalla, jotta he voisivat jutella hetkisen. Max oli kuullut kaikenlaisia uutisia koskien Eveä ja oli huolissaan vaimostaan. Onneksi Rikke kuuli koputuksen ja tuli avaamaan. Nähdessään, kuka ovella oli, hän veti oven kiinni perässään ja jäi ulos.

- Onko sulla hetki aikaa jutella? Max kysyi, ennekuin Rikke ehti edes tervehtiä.
- Toki, Inkeliina katsoo uutisia, Rikke sanoi ihmeissään ystävänsä oudosta käytöksestä.
Max viittoili Riken talon sivustalle juttelemaan. Mies ei selvästikään kaivannut ylimääräisiä korvia kuuntelemaan.

- Missä sä olet oikein ollut? Rikke kysyi. Eve odotti sulta jotain viestiä koko ajan ja oli tosi huolissaan.
- Mulla oli yksi juttu tuolla, eikä sitä voinut jättää kesken. Kuulin jo, että Eve oli tullut tänne. Onko Eveliina vielä täällä?

- Ei, Rikke sanoi musertaen ystävänsä toiveikkaan ilmeen. Jengi haki sen takaisin vähän aikaa sitten. Me ilmoitettiin se puhelimitse kadonneeksi poliisille mutta meidän pitää vielä käydä täyttämässä jotain papereita laitoksella.

Maxin ilme synkistyi hiukan poliisin kohdalla mutta muuttui pian takaisin normaaliksi.
- Poliisi ei kyllä Eveä löydä saati muita, Max tuhahti. Jos Wille tahtoo pysyä piilossa, sitä ei löydetä helposti. Jengi vei siis Even takaisin. Minne?
- En tiedä, Rikke vastasi. Kävit varmaan katsomassa kämpällä jo?
Max nyökkäsi. Jengi oli vaihtanut paikkaa poliisin pelossa.

Max arveli tietävänsä missä jengi lymyili. Poliisi ei sinne kyllä löytäisi, ellei joku paljastaisi heitä.
- Etkö sä ole koskaan huolissasi, että poliisit tekevät joku päivä vielä rynnäkön teidän kämpille? Rikke kysyi ja oli huolissaan ystävänsä puolesta.
- Joskus joo, Max sanoi. Mutta Eveliina on ihan turvassa, se ei ole osallistunut mihinkään laittomuuksiin.
- Mutta sä olet, Rikke sanoi vain todetakseen ilmiselvän asian.

Riken yllätykseksi Max istui nurmikolle ja viittasi Riken viereensä. Rikke istui ystävänsä viereen, Max oli todellakin hiukan outo tänään.
- Ei sun tarvitse olla huolissasi musta, Max puheli hiljakseen. Itsehän mä olen tämän tien valinnut ja kannan kyllä seuraukset, jos joskus joudun kiinni. Ja mä selviän todennäköisesti aika vähällä, en ole ollut osallisena missään suuremmassa, Timo ja Wille on hoitaneet ne itse.
Rikke huokasi hiukan helpotuksesta kuunnellessaan ystäväänsä.

- Onko sulla muuten nyt jotain suunnitelmaa, Rikke kysyi viitaten Eveliinaan. Wille varmaan odottaa sua siellä parhaillaankin.
- Wille, Max tuhahti. Se sika hakkasi mun vaimon ja omansa, Casper kertoi mulle. Olen aina tiennyt, että se on ihan sekopää, mutta tällaista mä en siitä olisi uskonut. Taisi olla jossain aineissa silloin, ainakin Casperin kertoman mukaan.

- Mä sovellan jotain mennessäni, Max sanoi. Mä pärjään kyllä.
Rikke nyökkäsi vaitonaisena. Tavallaan hän olisi halunnut lähteä Maxin mukaan, mutta olisi turhaa asettaa kaikkia vaaralle alttiiksi. Kyllä Max pärjäisi yksinkin, Rikke tiesi sen kyllä.
Max heittäytyi selälleen nurmikolle, näytti äkkiä unohtaneen, että vaimo odotti pelastusta kämpillä. Rikke laskeutui ystävänsä viereen.

- Muistatko, kun lastenkodin pihalla katsottiin aina tähtiä ja haaveiltiin, Max sanoi yllättäen.
- Muistan. Sä haaveilit silloin jo kauniista vaimoista ja omasta kodista, Rikke naurahti.
- Niin. Jengin kämppä on kyllä kaukana kodista mutta kaunis vaimo mulla kyllä on, Max mietiskeli.
- Lupaatko mulle yhden asian? Max sanoi sitten vakavoituen.
Rikke nyökkäsi.

- Jos mulle joskus käy jotain, niin pidäthän sä huolta Evestä? Max kysyi. Rikke näki ystävänsä kasvoista tämän olevan tosissaan. Eveliinan luo meneminen ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin Max antoi ymmärtää. Wille oli voimakas ja arvaamaton ja omasi hyvät taustavoimat.
- Mä lupaan, Rikke sanoi. Mutta kyllä sä pärjäät isoveli, ei Wille sulle mitään mahda.
Max naurahti hiukan isoveli viittaukselle, eivät he oikeasti olleet veljeksiä mutta lähes yhtä läheisiä kyllä.

Lopulta Max nousi ylös lähteäkseen ja kaappasi ystävänsä karhumaiseen rutistukseen.
- Me nähdään vielä, mä lupaan sen, Max sanoi.
- Mä tiedän sen, Rikke vastasi ja rutisti takaisin yhtä lujasti.

Rikke katseli hiukan haikein mielin Maxin loittonevaa selkää. Toivottavasti kaikki menisi hyvin ja sekä Max että Eveliina selviäisivät ehjinä. Samassa Rikke muisti, ettei ollut kertonut Maxille Even olevan raskaana. Mutta ehkä mies huomaisi sen itsekin? Rikke huokaisi syvään ja lähti sisälle kertomaan Inkelle asian uudesta käänteestä.

*****

Inkeliina ja Rikke olivat kuitenkin päättäneet mennä vielä poliisilaitokselle vaikka käynnistä ei mitään suurempaa hyötyä olisikaan.
- Oletko sä ihan varma tästä? Inkeliina kysyi vielä.  Ettei Evelle vaan käy mitään tämän takia?
- Ei käy, Max on jo kohta varmasti siellä eikä Wille saa tästä tietää, Rikke vakuutteli.

He istuivat odottamaan vuoroaan pieneen odotusaulaan. He olivat hiukan etuajassa ja poliisimiehellä oli vielä jotain muita asioita kesken. Rikke oli kertonut Inkelle Maxin käynnistä. Inkeliina oli samaa mieltä siitä, että poliisi ei välttämättä tavoittaisi jengiä.

- Te olitte Mansikkaojat? poliisi varmisti kutsuessaan heidät toimistoon. Minä olen komisario Juutilainen. Tulitte ilmoittamaan siskonne kadonneeksi?
Rikke ja Inkeliina nyökkäsivät.

- Istukaa, olkaa hyvä. Meidän täytyy täyttää muutama lomake ja tarvitsemme hiukan lisätietoja asiasta, Juutilainen jatkoi.

Inkeliina ja Rikke istuivat alas Juutilaisen katsoessa heitä tutkivasti. Rikke hiukan vierasti poliisin luona oloa, johtuen lastenkodissa vietetyistä vuosista. Maxin kanssa oli tullut kokeiltua silloin yhtä jos toistakin juttua, eikä kaikki ollut niin laillista.

- Kadonnut on siis teidän sisarenne, neiti Mansikkaoja? Juutilainen varmisti.
- Kyllä, Inkeliina vastasi.
- Ja hän katosi milloin? Kolme päivää sitten? Juutilainen tenttasi.

- Eveliina katosi nelisen päivää sitten, soitimme silloin asiasta tänne, Rikke vastasi Inkeliinan puolesta. Arvelemme Tuimalan Jengin kaapanneen Even.
- Me teemme täällä arviot, Juutilainen totesi tylysti.
- Mutta siskoni, siis Eveliina Lintunen, on naimisissa yhden jengiläisen kanssa, Inkeliina sanoi. Hän tuli luoksemme puolisen vuotta sitten ajauduttuaan Willen kanssa riitoihin. Sen takia epäilemme Jengin kaapanneen hänet takaisin.

Juutilainen nyökkäili yllättävän ymmärtäväisesti Inkeliinan kertomukselle.
- Tuimalan Jengiä ei ole helppo tavoittaa, Juutilainen sanoi. Olemme yrittäneet jo vuosia saada Willeä oikeuteen erinäisistä rikoksista. Hän on kuitenkin pysytellyt niin hyvin piilossa, että emme ole löytäneet häntä. Täytetään kuitenkin katoamislomake sisarestanne, ehkäpä meillä kävisi nyt tuuri.

Sillä aikaa, kun Juutilainen täytti lomaketta tietokoneella Inkeliina ja Rikke juttelivat hiljaa keskenään.
- En usko, että tämä auttaa mitään, Inke kuiskasi Rikelle.
- Ei varmaan autakaan mutta on nyt ainakin virallista, Rikke kuiskasi takaisin.
Juutilainen oli saanut lomakkeen naputeltua ja sulki konettaan.

- Pidämme teidät ajan tasalla asioista, Juutilainen sanoi. Ja jos käy niin, että Tuimalan jengi saadaan kiinni, niin ilmoitamme siitäkin teille.

Inkeliina nyökkäsi. Hiukan häntä pelotti Even puolesta mutta onneksi Max olisi siellä. Toivottavasti Eve, Max ja tuleva vauva ovat kunnossa ja pärjäävät, Inkeliina mietti vielä, ennekuin nousi tuolistaan.

Rikke halasi vielä Inkeä poliisiaseman ulkopuolella. Hän oli myös huolissaan Maxista ja Evestä, niin kuin Inkekin. Maxin käynnistä oli kuitenkin jo pari päivää eikä miehestä ollut kuulunut vielä mitään.

*******

Eveliina istui pienen huoneen rähjäisellä sängyllä ajatuksissaan. Wille ja Timo olivat tulleet jonkun kolmannen miehen kanssa Inken taloon ja raahanneet hänet väkisin mukaansa. Wille halusi hänet silmiensä alle, mies oli aivan varma siitä, että Eveliina pettäisi heidät ja puhuisi poliisille.

Typerä mies, Eve tuhahti ajatuksilleen. Ei hän ollut aikonut pettää ketään, eikä puhua poliisille, silloinhan Max olisi myös vaarassa joutua vankilaan. Mutta ei Wille sitä tajunnut, mokoma vainoharhainen ääliö.

Ovi aukesi ja Helena tuli huoneeseen. Helena oli tuonut hänelle syötävää ja juotavaa ja huolehti muutenkin Evestä. Eveliina oli siitä kiitollinen mutta häntä pidettiin silti vankina tässä pienessä huoneessa ja se ärsytti Eveä.
- Koettaisit nyt piristyä, Helena sanoi ystävällisesti.
Eve tuhahti vihaisesti ja nousi ylös.

- Piristyä? Miten mä voisin piristyä, kun mun mieheni on jossain teillä tietämättömillä ja mua pidetään täällä vankina sen totaalisen hullun toimesta? Ja mä olen vielä raskaanakin, Eve meuhkasi syyttömälle Helenalle.
Helena katsoi parhaimmaksi vaieta ja antaa toisen purkaa pahan olonsa ulos. Hänet oli laitettu vahtimaan Eveä, eikä Helena mielellään tehnyt sitä.

Hetken kuluttua Eve rauhoittuikin ja katsoi sitten anteeksipyytävästi Helenaa.
- Anteeksi, en tiedä mikä muhun meni, Eve sanoi pahoitellen.  Helena oli ollut hänelle vain ystävällinen.
- Ei se mitään, Helena vastasi. Mä ymmärrän kyllä. Mä käyn hakemassa sulle jotain syötävää, Helena sanoi ja poistui huoneesta.

Eveliina katsoi ovesta näkyvää rähjäistä seinää. Hän ei osannut määritellä missä nykyinen lymypaikka sijaitsi. Jossain keskellä metsää ainakin puista päätellen. Ikävä riipaisi Even sydäntä ja nainen huokaisi syvään. Hän kaipasi Maxia aivan suunnattomasti eikä tiennyt oliko mies edes elossa enää.

***********

Inkeliina ja Rikke olivat menossa katsomaan Nestorin ja Ingan vauvaa, Ilmaria. Inga ja Nestori halusivat myös kaikki tiedonmuruset Eveliinan katoamisesta. Vanhemmat olivat ymmärrettävästi huolissaan tyttärestään.

Koska Ilmari nukkui, vieraat istuivat keittiön pöydän ääressä jutellen Eveliinan katoamisesta. Inga ja Nestori olivat hiukan äkeissään siitä, ettei Eveliinaa oltu löydetty vielä. Maxin vierailusta heille ei kerrottu, Nestorin silmissä Max oli rikollinen siinä missä muutkin jengiläiset.

Inkeliina ja Rikke kertoivat kaiken, mitä poliisi oli sanonut ja yrittivät vakuutella, että Eve löydettäisiin varmasti. Vaikka Rikkeä ärsyttikin Nestorin asenne Maxia kohtaan, ei hän nyt lähtenyt ystävänsä mainetta puhdistamaan. Nyt ei ollut sen aika.

Pian puhe kääntyikin iloisempaan asiaan. Inken ja Riken häitä oli jo lykätty tarpeeksi ja nyt ne pidettäisiin piakkoin.
- Otatteko Ilmarin mukaan häihin? Inkeliina kysyikin.
- Emme. Saimme lastenvahdin onneksi siksi illaksi, Ilmari on vielä niin pieni ymmärtämään mitään mistään häistä, Inga selitti.

Samassa Ilmari heräsikin vaunuissaan ja Inga kävi hakemassa pojan keittiöön. Ilmari hotki maitoa pullosta niin että lutina kuului pöytään asti.
- Ovatko järjestelyt muuten kunnossa? Inga kyseli syöttäessään.
- Joo, vieraita ei tule kovinkaan montaa ja kaikki on valmiina, Inkeliina vakuutti.
Ilmari oli juonut jo maitonsa ja katseli ympärilleen ihmeissään.

Inkeliinan mielestä Ilmari oli suloinen ja hän meni hiukan hassuttelemaan pikkuveljensä kanssa.  Ilmari katseli ihmeissään isosiskoaan, joka kuikki käsiensä välistä ja huuteli jotain ihmeellisiä sanoja.

Monen kukkuukerran jälkeen, Ilmari oli jo hyvää pataa Inkeliinan kanssa ja kikatteli siskonsa hassuille ilmeille. Lopulta Inga lähti vaihtamaan Ilmarille vaippaa ja Inkeliina jäi keittiöön odottamaan.

Rikke jutteli Nestorin kanssa ulkona. Nestori oli oikein tyytyväinen ja onnellinen siitä, että juuri Rikke menisi naimisiin Inken kanssa. Hänhän oli antanut jo suostumuksensa nuorten liitolle jo yliopiston aikana.

Rikke oli hänelle kuin oma poika ja Rikkeen hän saattoi luottaa. Ja varsinkin, kun oli nyt käynyt ilmi, että Rikke oli kaukaista sukua Ingalle ja Inkelle. Toisin kuin Eveliinan mies, Nestori ei luottanut Maxiin pätkän vertaa.

Lopulta oli aika vieraiden lähteä. Rikke halasi Nestoria vielä ja vannotti tätä tulemaan ajoissa hääpäivänä paikalle. Nestori oli lupautunut ohjaamaan muut vieraat paikoilleen, että hääpari saisi rauhassa keskittyä tulevaan koitokseen.

Samaan aikaan sisällä Inkeliina halasi äitiään. Inga rutisti tytärtään lujemmin kuin ehkä oli tarkoitus. Huoli Evestä kaiversi naisen rinnassa kaikista lohduttavista sanoista huolimatta. Inke vakuutteli vielä äidilleen, ettei Evellä ollut varmasti hätää ja rutisti tätä vielä oikein kovasti.

*******

Max oli seurannut jenginsä touhuja jo hetken ja päätti nyt mennä tekemään tilit selviksi Willen kanssa. Max juoksi kohti taloa ja näki Casperin penkillä istumassa. Mies ihan säikähti nähdessään Maxin juoksevan vihaisena häntä kohti.  Casper nyökkäsi päällään ovelle päin, kuin vihjatakseen, että Wille olisi sisällä.

Sisällä olijat eivät huomanneet vielä mitään vaan keskittyivät tulevan keikan suunnitteluun. Timo oli päässyt jo jokin aika sitten vankilasta ja Wille oli mielissään luottomiehensä palaamisesta.

Samassa ovi läimähti auki osuen seinään ja pöydässä istuvat hätkähtivät. Wille nosti katseensa ja hiukan sävähti nähdessään Maxin mutta piti ilmeensä tyynenä. Max katsoi tyynesti kaikkia kolmea eikä sanonut mitään.

- Max, vanha veikko, mukava nähdä taas, Wille toivotti. Menikö kaikki ok?
Max ei vastannut mitään kysymyksiin mutta miehen ilme synkistyi hiukan tämän katsoessa Willeen päin. Wille päätti nousta ylös tuolistaan, olisi parasta selvittää tämä heti.

- Mitä varten noin myrtynyt naama, Wille sanoi laittaessaan tuolia paikoilleen.
- Niin kuin et tietäisi, Max sanoi hiljaa, uhkaavasti, ääni täynnä pidäteltyä kiukkua.
Wille hätkähti hiukan, tätä hän oli odottanutkin.

- Se oli mun ja Nanan välinen juttu, Eveliina tunki siihen ihan itse vaikka mä varoitin, Wille sanoi turhankin kiivaasti takaisin. Mä olen tämän jengin pomo, mua vastaan ei ryttyillä. Sun vaimosi karkasi heti sisarensa luokse ja juorusi varmasti meistä poliisille, Wille vaahtosi.
- Eveliina ei ole laverrellut meistä kellekään ja sulla ei todellakaan ole oikeutta kohdella mun vaimoa niin, Max sanoi jo kiivaammin.

- Sä hakkasit kaksi raskaana olevaa naista ja puolustelet vielä tekoasi, Max sanoi jo todella vihaisena. Mä en olisi uskonut edes susta sitä, mutta näköjään sä olet seonnut niitä kaikista aineista mitä vedät.
Silloin Wille suuttui todella ja kohotti kätensä lyödäkseen Maxia.

Max oli kuitenkin nopeampi ja väisti iskun. Ennekuin Wille kerkesi valmistautua seuraavaan lyöntiin, Maxin nyrkki heilahti ja osui tarkasti juuri sinne minne pitikin. Wille älähti kivusta.
- Tämä oli Nanan puolesta, Max sanoi osuessaan. Kukaan ei saa kohdella naisia niin.

Willen ollessa typertynyt leukaan osuneesta iskusta, Max hyökkäsi uudestaan. Tarkka potku oikeaan paikkaan ja Wille lakosi ähkäisten lattialle pitkin pituuttaan.
- Se oli Evestä, Max totesi tylysti. Mä olen varoittanut sua puuttumasta mun läheisiin ihmisiin, ota nyt opiksesi tästä.

Timo ja Mara olivat paenneet tappelun alta olohuoneeseen ja seisoivat siellä hiljaisena. Max katsoi heihin päin vihaisesti ja nyökkäsi sitten lattialla vaikeroivaan Willeen päin.
- Kaivakaa tolle surkimukselle jääpussi jostain, mä menen nyt vaimoni luokse, Max tuiskahti ja lähti yläkertaan.

Hän olisi voinut tappaa Willen, mutta ei ollut kuitenkaan tehnyt sitä. Ei hän ollut tähänkään asti katsonut tarpeelliseksi tappaa ketään, miksi aloittaa nyt? Wille pysyisi ruodussa kyllä hetken, ei hän uskaltaisi uhitella enää. Max oli aiemminkin tapellut Willen kanssa, silloin asia oli koskenut Rikkeä.

Max oli päässyt portaiden päähän ja katsoi sängyllä olevaa Helenaa. Helena ei sanonut mitään, nyökkäsi vain vakavana ovelle päin. Eveliina oli siis siellä, Max ajatteli ja nyökkäsi takaisin Helenalle.

- Mene pois, Eveliina sanoi katsomatta tulijaan päin.
- En, Max sanoi hiljaa.
Samassa Eve tajusi kuka ovella seisoi ja hypähti ylös sängyltä.

- Mä olen pahoillani, että kesti näin kauan, Max sanoi kävelleessään kohti Eveä.
Eveliina ei saanut samaa suustaan ja kyyneleet olivat jo tuhrineet tämän naaman.
Maxin kasvoilla häivähti viha, hänen huomatessaan vaimonsa mustan silmän. Yksi hyvä syy lisää vihata Willeä ja päästä pois näistä kuvioista, mies ajatteli.

Eveliina kapsahti miehensä kaulaan kyyneleiden valuessa poskille. Mitään sanoja ei kumpikaan kyennyt sanomaan. Piti vain rutistaa toista kovasti. Varmistua, että toinen oli siinä, eikä lähtisi enää pois. Max piti Eveä lähellään ja kuiskaili lohduttavia sanoja tämän korvaan. Lopulta Eveliina oli hiukan rauhoittunut.

- Mä lupaan, että kukaan ei enää ikinä tee jotain näin kamalaa sulle, Max sanoi hiljaa ja siveli Even leukaa.
Mä rakastan sua ja olen kaivannut sua ihan älyttömästi, mies jatkoi vielä ja veti Eveliinan kasvoja lähemmäksi omiaan.

- Suutele mua nyt, Eveliina sanoi hiljaa. Mä tarvitsen vielä todisteen, että sä olet oikeasti siinä. Ettei tämä ole kuitenkin unta ja mä herään kohta.
Max teki niin kuin Eveliina pyysi.

Suudelma oli aluksi hyvin hellä mutta pian kumpikin halusi hiukan enemmän. Evestä tuntui, että hän vajosi jonnekin pehmeään pumpuliin ja kaikki tapahtunut haihtui pois, kuin se olisi ollut pahaa unta.

- Jonain päivänä, Max sanoi silittäen Even poskea, jonain päivänä meillä on vielä oma talo, oma koti. Tätä paikkaa ei voi kodiksi kutsua. Mulla on suunnitelma, Max sanoi sitten. Mutta sen toteuttamisen aika ei ole vielä. Jaksatko sä vielä tätä elämää hetken, vaikka vauvakin on tulossa?

Eveliinaa hymyilytti. Max oli näköjään huomannut hänen masunsa.
- Jos me ollaan yhdessä, kestän mitä vaan, Eveliina sanoi. Mutta tämä ei ole oikein sovelias paikka kyllä vauvalle.
- Kyllä me jotain keksitään sitten, kun on vauvan aika syntyä, Max sanoi.

Samaan aikaan alakerrassa, Wille piti jääpussia otsallaan. Timo istui sohvalla pomonsa vierellä.
- Pyyhi toi virne kasvoiltasi, Wille tokaisi vihaisesti Timolle.
Timo koetti pitää kasvonsa peruslukemilla. Vaikka hän olikin usein pomonsa puolella, naisten hakkaamista Timokaan ei sietänyt.

- Tarviitko sä jotain särkylääkettä, Timo kysyi Willeltä nauruaan pidätellen.
- Haista…Wille aloitti mutta ähkäisi sitten kivusta ja käänsi päänsä poispäin Timosta.
Timo oli oikeastaan aika tyytyväinen, että Max oli hakannut Willen. Mies oli kerrankin saanut ansioidensa mukaan.

- Mitä sä nyt vielä haluat, Wille tiuskaisi huoneeseen tulleelle Maxille. Eikä äskeinen jo riittänyt, Herra Kunnollinen?
- En mä enää sua aio mätkiä, Max sanoi jo hymyillen. Tulin vaan varmistamaan, että ymmärsit asian.

- Sä et koske enää pikkusormellakaan Eveen tai Nanaan, onko selvä? Max kyseli.
Timo virnuili pomonsa vieressä, nauttien selvästi toisen alennustilasta.
Wille ei vastannut mitään, murahteli vain jotain epäselvää.

Lopulta mies joutui kuitenkin vastamaan, sillä Max vain seistä jökötti siinä odottavana.
- Selvä, Wille mutisi niin hiljaa, että Max tuskin kuuli sitä.
- Mä oletan, että sä olet lupauksesi mittainen, Max sanoi vielä poistuessaan huoneesta.

Keittiössä Nana katseli Willeä, muiden jutellessa keskenään. Willen kädet olivat nyrkissä ja miehen olemuksesta heijastui viha. Nana tunsi miehensä tarpeeksi hyvin, tajutakseen tämän miettivän kostoa Maxille. Ja Wille jaksaisi odottaa oikeaa hetkeä. Nana toivoi, että se hetki ei koettasi koskaan. Hän oli kiitollinen Maxille, hän oli menettänyt vauvansa Willen toimien seurauksena. Ja vauvan mukana, oli mennyt myös rakkaus.

********

Hääpäivä oli vihdoin koettanut syksyisenä. Vieraat oli ohjattu paikoilleen ja seremonia voisi kohta alkaa. Nestori ja Inga kiiruhtivat omille paikoilleen.

Rikke katseli rakastuneesti kaunista Inkeliinaa. Nainen oli niin kaunis hääpuvussaan ja hunnussaan.

Inkeliina katsahti vielä vieraita ennekuin aloitettaisiin. Hän huomasi vieraiden joukossa myös Fridan ja mietti, oliko tämän nyt näkyvä muillekin kuin vain hänelle.

Vieraita ei ollut montaa, muutama työkaveri kummankin työpaikalta ja Nestori ja Inga. Inkeliina olisi halunnut Eveliinan häihin mutta se, ei ollut mahdollista. Even ja Maxin olinpaikka oli edelleen tuntematon.

Lopulta kaikki oli valmista. Rikke veti syvään henkeä ja katsoi tulevaa vaimoaan silmiin.
- Inkeliina Aurora Mansikkaoja. Minä rakastan sinua nyt, aina ja ikuisesti. Tahdotko tulla vaimokseni?
Samalla hetkellä, kun Rikke otti sormuksen taskustaan, osui auringonvalo siihen saaden sen kimaltelemaan.

- Tahdon, Inkeliina sanoi kuuluvalla äänellä.
Rikke henkäisi helpotuksesta vaikka olikin tiennyt Inkeliinan vastaavan myönteisesti.

Rikke pujotti hellästi sormuksen Inken sormeen.
Sormus kimalteli edelleen valossa, lähettäen valonsäteitä parin kasvoille.
Pari katseli pitkään toisiaan, ennekuin oli Inkeliinan vuoro.

Kukaan, ei edes hääpari, huomannut puiden katveessa hetken näkyvää hahmoa. Hahmo oli kovin utuinen mutta ainakin Rikke ja Inkeliina olisivat tunnistaneet sen. Ilse katseli hetken hääseremoniaa, hymyili sitten itsekseen ja haihtui pois.

- Christer Rekijoki. Minä rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta. Tuletko miehekseni?
Auringonsäteet osuivat taas sormukseen saaden sen kimaltamaan ja sädehtimään.
Riken mielestä Inkeliina oli todella kaunis. Mies ei meinannut saada enää sanaa suustaan.

- Tahdon, Rikke sai vihdoin tokaistua.
Inkeliina pujotti kimaltelevan sormuksen Riken sormeen.
Häävieraat kaivoivat nenäliinoja laukuistaan ja taskuistaan. Inga tyrski jo ihan avoimesti Nestorin vieressä.

Rikke piti Inkeliinan käsiä omiensa välissä ja katsoi vaimoonsa rakastunein silmin. Inkeliina vastasi katseeseen yhtä rakastavasti.

Vieraat taputtivat käsiään ja hurrasivat. Kohta olisi hääsuudelman aika. Frida taputti myös käsiään ja oli aivan aidosti iloinen ystävänsä puolesta. Hän tiesi, että Inkeliina näkisi hänet ja se riitti. Fridan vieressä istuva nainen oli mielestään penkillä yksin ja niin sen piti ollakin. Kaikki meni juuri niin kuin oli tarkoituskin, Frida ajatteli vielä ennekuin katosi.

Kaaren alla Rikke ja Inkeliina suutelivat. Vieraat taputtivat edelleen mutta Inkeliina ei sitä kuullut. Hän tunsi vain Riken huulet omillaan ja tämän kädet ympärillään. Inkeliina vastasi suudelmaan ja tunsi vajoavansa pehmoiseen, ruusunpunaiseen pilveen.

- Rouva Mansikkaoja, Rikke sanoi hetken kuluttua virnistäen.
- Herra Mansikkaoja, Inkeliina vastasi nauraen.
Rikke katsoi vaimoaan hellästi ja suuteli tätä vielä uudestaan.

Kameroiden salamavalojen räpse ei paria haitannut ja vasta monien suudelmien jälkeen oli muiden perinteiden aika.

Monet pitivät puheita ja toivottivat parille onnea ja iloa elämään. Rikestä tuntui kuin hän olisi jossain onnellisessa utupilvessä, poissa tästä todellisuudesta. Vähän väliä katse harhaili Inkeliinaan ja usein Inkeliina vastasi miehen katseeseen yhtä rakastuneesti.

Kakunleikkaus meni sujuvasti vaikka Rikke saikin kermavaahtoa naamaansa, Inken syöttäessä kakkua hänelle. Onneksi mies ei siitä suuttunut nauroi vain.

Inkeliina katseli vieraita ja söi kakkuaan. Häät olivat onnistuneet hyvin. Vierailla oli selvästi hauskaa ja Inkeliina itse oli äärettömän onnellinen.

Samassa Rikke lähetti vaimonsa suuntaan lentosuukon, hyvin vihjailevien katseiden kera. Rikke toivoi jo vieraiden kohta lähtevän, ihan tietystä syystä. Hän halusi olla kahden Inkeliinan kanssa.

Inkeliina punastui suukosta ja katseista ja hihitti hermostuksissaan. Hänkin odotti jo, että vieraat lähtisivät.

Illan pimetessä pari siirtyi limusiiniin, joka kierrätti heitä kaikkialla. Maisemat jäivät ainakin Inkeliinalta hiukan pimentoon eikä Rikkekään niitä paljon suudelmien lomassa ehtinyt katselemaan.

Kun pari saapui takaisin pihalle, oli kaikki jo siivottu pois, ja vieraat poissa. Rikke veti vaimonsa hitaaseen tanssiin autiolla pihalla.

Rikke veti vaimonsa lähelleen ja kuiskaili tämän korvaan kaikenlaista. Inkeliina nauroi hiukan hermostuneesti miehen puheille ja vatsanpohjaa kutitteli. Muutaman pihalla vaihdetun suudelman jälkeen, Rikke kaappasi vaimonsa syliin. Inkeliinaa nauratti ja hän kietoi kätensä nauraen miehen kaulaan.

- Hupsu, ei sun mua tarvitse kantaa kynnyksen yli, Inkeliina nauroi.
- Tarvitsee, Rikke sanoi päättäväisesti. Nyt tulee nimittäin mun mielikohta, mies jatkoi vihjailevasti.

Rikke suuteli Inkeliinaa pitkään ja otteet kävivät aina vain kiihkeämmiksi. Inkeliinan vatsanpohjaa kutitti ja hän huomasi vaatteidensa kadonneen jonnekin. Missä välissä Rikke oli hänet riisunut?

Inkeliina ei ehtinyt ajatella asiaa enempää, sillä Riken kädet vaelsivat joka paikassa, kyljissä, selässä, niskassa, miehen kädet olivat kaikkialla. Inken ihoon jäi pieniä kihelmöiviä pisteitä sinne, minne Riken kädet olivat koskeneet.

- Olet niin kaunis, Inkeliina Rikke kuiskasi hiljaisesti kutitellen sanoillaan Inken korvaa. Inkeliina suuteli miestään sanattomaksi vastaukseksi. Kumpikin tiesi juuri mitä toinen halusi, sanoja ei tarvittu.
Rikke suuteli ensin Inkeä hellästi mutta sitten hiukan enemmän ja kiihkeämmin.Inkeliina vastasi kaikkeen halukkaasti ja vaatien myös itse enemmän.

.

*****

Häistä oli kulunut reilu kuukausi. Evestä ja Maxista ei ollut mitään tietoa vieläkään. Inkeliina siivosi vessaan, hiukan vihertävänä ja mietti miten kertoisi iloisen uutisen miehelleen. Tämä ei ollut ainoa aamu, kun Inke heräsi pahaan oloon ja joutui oksentamaan. Nyt viimeistään asia oli selvä, hän oli raskaana.

Inkeliina siirtyi keittiöön syömään. Rikke harjoitteli peilin edessä jotain puhetta ja nyökkäsi vaimoilleen tervehdykseksi. Inkeliinaa oksetti vielä pöydässäkin mutta Rikke ei huomannut mitään.

Saatuaan leivät jotenkin alas, Inkeliina päätti mennä kertomaan uutisen Rikelle. Mies, kun ei näköjään sitä muuten tajunnut.

- Kulta, mulla on sulle iso uutinen, Inke sanoi innostuneesti vaikka mahassa velloikin vielä.
- Ai, Rikke sanoi ajatuksissaan. Mikä?

- Mä luulen, että haikara käy meillä vierailulla, siinä noin yhdeksän kuukauden päästä, Inkeliina sanoi hiukan kiusoitellen.
Inkeä nauratti miehensä ilme, kun tämä vihdoin tajusi toisen asian.

- Mitä! Musta tulee isä, niinkö? Rikke huudahti innoissaan.
Inkeliina ei kuvotukseltaan pystynyt vastamaan mutta nyökkäsi miehelleen.

Rikke silitti Inkeliinan poskea ja katseli vaimoaan hellästi.
- Meistä tulee vanhemmat, uskomatonta, Rikke totesi vielä. Rakastan sua ihan äärettömän paljon, kaunokainen, Rikke jatkoi käyttäen Inken hellittelynimeä.

Mulla on pöhkö mies, Inkeliina ajatteli. Ihan hupsu ja rakastan tuota höppänää.
- Mäkin rakastan sua, Inke sanoi ajatuksensa vielä ääneen.
- Ajattelin nyt suudella teitä, Rouva Mansikkaoja, Rikke sanoi sitten vakavoituen, pilkettä kuitenkin silmissään.

Inkeliina vastasi suudelmaan vaikka se saikin jalat veteliksi ja pään pyörälle. Miehen kädet tekivät taas omia retkiään saaden Inken säpsähtelemään ja kietomaan kätensä tiukemmin Riken kaulaan.

Vaikka pilviä olikin ilmassa, kysymyksiä selvittämättä, elämä oli Inkeliinan mielestä juuri nyt aivan sietämättömän onnellista. Ja muuta Inkeliina ei ehtinyt ajatella sillä Rikke suuteli häntä uudestaan kietoen Inken turvalliseen syleilyynsä.

*****

Epilogi:

Inkeliina oli maalaamassa, kun ovi kello soi yllättäen. Inke ihmetteli, kuka siellä voisi olla ja meni avaamaan. Rikkekin oli vielä nukkumassa, sillä oli vasta varhainen aamu.

Ovella oli Frida ja myös joku toinen, jota Inkeliina ei tuntenut. Fridan vierellä seisoi kaunis, oudonnäköinen nainen tai olento.
- Meillä on tärkeää asiaa, Frida sanoi. Voidaanko me tulla sisään?

***********

Jep, sellaista tällä kertaa... :)
Hääkohtausta oli ihana kuvata, samoin Even ja Maxin jälleennäkemistä.

Laitan nyt EKSTRAN tähän samaan :) Muistakaa katsella myös se ! Ekstrassa kuvia Ilmarista  ja Even ja Maxin vauvasta :)

Innostus Mansikkaojiin on nyt hirmuinen  mutta ihan viikon päivitysvälejä en voi luvata....

Ilmoitan nyt tässä vielä, että Mansikkaojat jatkuvat viidenteen sukupolveen asti ihan juonellisista syistä. Ette arvaakaan minkälaisia kiemuroita tässä vielä nähdään... ;D

Ja muistakaahan kommentoida ! vaikka ainahan te ahkerasti niin teette :)
Tässä vielä muutama tukikysymys :)
1. Mitä pidit tämän osan lavastuksista ? Jengin kämppä, poliisiasema
2.Minkä kuva oli suosikkisi ? Miksi ?
3. Haluatko vielä kysyä jotain jostain henkilöstä, tarinasta, minulta ?
Isot kiitokset teille ilman teitä tämä ei olisi mahdollista !

~ vupii