Odotuksenne on päättynyt ja yhdeksäs osa on täällä !
Osa on kohtuupitkä ja monikuvainen :) ja toimintaakin on jonkin verran....
Toivottavasti teistä on yhtä hauskaa lukea tätä kuin minulla oli tätä tehdessä :)
Lukumusiikki: Blackfield: 1000 people sopii tunnelmaan :)
ja osan loppuolelle Blackfield: Lullaby
********************
Inkeliina lensi.
Lensi synkännäköisen metsän yllä. Vaistomaisesti unen Inke tiesi tämän
olevan unta mutta oli silti hämmentynyt ja peloissaan. Inkeliina ei tunnistanut
metsää eikä edes osannut ajatella missä se voisi olla.
Uni kirkastui hieman ja Inkeliina näki puiden lomassa
kuluneen mökin seinän. Täällä oli siis asukkaita, Inke ajatteli unessaan ja
samassa Inkeliina huomasi seisovansa mökin pihalla puiden lomassa.
Inkeliinan sydän jyskytti ja hänen teki mieli juosta pois,
mutta uni ei antanut hänen lähteä. Tässä oli jotain uhkaavaa, jotain
pelottavaa, Inke ajatteli kauhuissaan. Painajaista, sitä tämän oli pakko olla.
Samassa puiden oksat siirtyivät kuin itsestään ja Inkeliina
näki jotain epäilyttävää. Kolme miestä, jonkinlaisiin outouhin asuihin
pukeutuneena, kyykkivät puiden takana tarkkaillen mökkiä. Inkeliina henkäisi
kauhistuneena, kun huomasi miehien olevan aseistautuneita.
Uni ei antanut Inkeliinan miettiä asiaa sen enempää. Seuraavaksi
Inke näki varsin tutunnäköisen parin, suutelemassa mökin rähjäisessä huoneessa,
ikkunan edessä. Helpotuksen tunne valtasi Inkeliinan mutta samassa uni siirsi
hänet takaisin pihalle puiden katveeseen.
Miehet olivat siirtyneet mökin ovelle asemiin. Inkeliina oli
jähmettynyt puiden katveeseen, hän ei voinut liikkua eikä tehdä mitään
auttaakseen. Oli pakko vain katsella sydän jyskyttäen.
Yksi miehistä potkaisi oven auki ja harppasi sisään mökkiin.
Muut seurasivat perässä, aseet kädessä. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa
elokuvassa ilman ääniä ja hitaasti niin, että Inkeliina pystyi seuraamaan
jokaista liikettä ja tapahtumaa.
Vaistomaisesti Inkeliina vilkaisi sen huoneen ikkunaa, missä
oli nähnyt siskonsa. Sydän jyskytti kuin höyryjuna. Eveliinalle ei saanut
sattua mitään ikävää mutta Inke ei voinut tehdä mitään auttaakseen.
Avuttomana,
turhautuneena ja kärsimättömänä hän joutui katselemaan miten miehet astuivat
mökkiin ja sisältä alkoi kuulua tukahtuneita huudahduksia.
Silmänräpäyksessä uni siirsi hänet mökin huoneeseen, jossa
Eve oli Maxin kanssa. Inkeliinan silmien ohitse vilahti varsin tutunnäköiset
jalat. Wille. Mies juoksi niin läheltä häntä, että hän olisi voinut tarttua
tämän jalkoihin, jos olisi pystynyt liikkumaan.
Inkeliina näki miten Max tempaistiin kovakouraisesti eroon
Evestä ja Wille näytti huutavan tälle jotain vihaisena. Samassa mies kohotti
jalkansa potkuun, ennekuin Max ehti tehdä mitään. Inkeliina yritti saada jäseniään toimimaan
estääkseen, turhaan.
Taas Inkeliina oli mökin pihalla. Sydän jyski vieläkin kuin
vasara ja mökin äskeiset tapahtumat kummittelivat mielessä. Ikkuna avautui ja
Inkeliina näki Even heittäytyvän ulos. Sisältä kuului tappelun ääniä ja kovia
huutoja.
Eveliina juoksi läpi pikkuisen metsäpusikon. Oksat raapivat
siskon kasvoja mutta tämä ei pysähtynyt. Inkeliina joutui katsomaan vierestä
siskonsa paniikkia sydän huolesta käpertyen. Missä oli Max, miksi Eve oli yksin?
Samassa Inke huomasi Maxin ja Willen. Miehet tappelivat
keskenään ja Wille oli onnistunut saamaan jostain aseen.
Max onnistui potkaisemaan aseen miehen
kädestä ja lähti juoksemaan pihalammen rantaa kohti. Max kohotti katseensa ja
näki jonkun, jolle huusi selvästi jotain.
Inkeliina käänsi katseensa samaan
suuntaan ja näki Eveliina nojaamassa puuta vasten. Siskon kasvot olivat
naarmuilla ja kalpeat, Eveliina oli pyörtymäisillään.
Samassa Wille tavoitti Maxin ja kaatoi tämän maahan. Miehet
painivat lammen rannalla raivokkaasti. Wille oli selvästi raivoissaan ja
arvaamaton sekä vahva. Max puolustautui minkä osasi ja kamppailu oli varsin tasaväkinen.
Samassa kaikki pimeni. Inkeliina ei nähnyt mitään, ei
kuullut mitään, oli vain pimeys. Inke kuuli oman huohottavan hengityksensä ja
sydämensä jyskyttävät lyönnit. Hän yritti siristellä silmiään mutta pimeys
ympäröi hänet kaikkialta.
Yllättäen uni näytti hänelle jotain, Eveliinan makaamassa
maassa, kalpeana ja naarmuilla. Inkeliina yritti kurottaa kätensä ja tarttua
siskoon mutta uni kiskaisi hänet toisaalle. Inkeliina huusi mutta mitään ääntä
kuulunut.
Seuraava näky oli vielä karmivampi. Wille makaamassa lammen
rannalla mahallaan, jalat vedessä rotkottaen. Inkeliina ei tiennyt oliko mies
kuollut, ei nähnyt pimeässä niin tarkasti. Wille näytti kuitenkin aika
elottomalta eikä liikkunut. Missä oli Max?
Inkeliina kohosi unessa ylöspäin ja ilma purkautui ulos
keuhkoista yhtenä pelon puuskahduksena. Max retkotti lammessa, puoliksi kivien
päällä. Miehen silmät olivat sulki eikä hän liikkunut. ”Ei ! Inkeliina huusi
taaskin äänettömästi. Ei! Max ja Eve herätkää !”
Inke sinkosi pystyyn
huohottaen. Hän oli herännyt omaan huutoonsa eikä tiennyt missä oli. Sydän
jyskien hän katseli ympärilleen, koettaen karistaa mielestään unen karmivat
tunnelmat ja mielikuvat. Kauhea painajainen, Inkeliina huokasi. Sen täytyi olla
painajaista, Eveliina ei voinut, ei saanut, olla kuollut. Inkeliinan aivot
eivät halunneet edes ajatella sellaista.
Inke vilkaisi vielä huonetta ja koetti tasata edelleen
kiihtynyttä hengitystään. Hän oli Eveliinan huoneessa. Inkeliina oli tullut
tuulettamaan huonetta ja nukahtanut sängylle. Hän oli nukkunut edellisyönä
levottomasti ja katkonaisesti. Eveliinan sänky oli näyttänyt niin
vastustamattomalta ja hän oli käynyt siihen hetkeksi selälleen ja nukahtanut.
Alakerrasta kuuluvat nauru ja huuto, palauttivat Inkeliinan
viimeistään takaisin unen jälkitilasta. Rikke leikki lasten kanssa alakerrassa
ja kolmesta taaperosta lähti korvia huumaava meteli. ”Hii! Litää, litää!” kuului
Melinan iloinen hihkunta.
Inkeliina kiirehti alas ja otti keittiön maton kuvioita
tutkivan Aaronin syliinsä. Poika oli näköjään karannut isältään. Aaron oli
siskoaan vilkkaampi tapaus ja usein jotain omia puuhia tekemässä. Rikke sanoi
aina Aaronin muistuttavan häntä pienenä. Hänkin oli laittanut lastenkodin
hoitajat tiukoille kaikilla kepposillaan.
Olohuoneessa Adalmiina
soitteli ksylofonia ja Rikke lennätti Melinaa ilmaan. Inkeliina laski Aaronin
lattialle ja poika konttasi lelujen kimppuun. Inkeliina huokasi syvään ja
katsahti mieheensä.
”Mä näin ihan hirveää painajaista äsken. Evestä ja Maxista.”
Inkeliina sanoi hiukan tärisevällä äänellä miehelleen. Rikke laski Melinan
lattialle ja katsahti hiukan huolestuneena Inkeen. ”Millaista?” Rikke kysyi koettaen tulkita vaimonsa kalpeita
kasvoja.
”Eve ja Max, oli siinä jengin mökissä ja sinne hyökkäsivät
jotkut miehet. Wille tappeli Maxin kanssa ja Eve onnistui pääsemään ulos
mökistä. Lopuksi mä näin kaikkien makaavan vain maassa ja sitten mä heräsin. Se
oli kamalaa.” Inkeliina selosti hiukan tärisevällä ja tukkoisella äänellä.
Rikke veti vaimonsa lähelleen ja halasi tätä lohduttavasti.
”Se oli varmasti vain painajaista. Eve ja Max on varmasti ihan kunnossa” Rikke
koetti vakuuttaa Inkelle. Kummatkin tiesivät, että painajainen saattoi olla
totta ja tapahtunut. Inkeliinalla oli kuitenkin outoja kykyjä nähdä jotain,
mitä muut eivät näe.
Levoton olotila vaivasi kumpaakin koko päivän. Ajatukset
kiemurtelivat unen ympärillä. Hiukan poissaolevina he laittoivat lapset
nukkumaan. Kohta tulisi iltauutiset, ehkä ne rauhoittaisivat ajatukset, jos
niissä ei olisi mitään jengistä.
Inkeliina ja Rikke istuivat sohvalla ja odottivat uutisten
alkua. Rikke puristi Inken kättä lohduttavasti ja rauhoittaen. Yritti samalla
tyynnyttää omat myrskynä vellovat ajatuksensa ja pahat aavistuksensa. Uutisten
tunnusmusiikki pärähti soimaan ja kumpikin käänsi katseensa ruutuun.
”Ensin paikallisuutisia. Kukkajoenlaakson poliisi ilmoittaa
tehneensä rynnäkön, pitkään etsityn, Wille Tuimalan majapaikkaan. Ilmeisesti
jengillä oli ollut jotain erimielisyyksiä toisen jengin kanssa, sillä paikalla
oli tapeltu. Jengin johtajana tunnettu Wille löydettiin lammen rannasta
tajuttomana ja vaikeasti vammautuneena. Muita eloonjääneitä…” Uutistenlukijan
ääni katosi puhelimen pirinän alle.
Inkeliina riensi hermostuneena vastaamaan. ”Kukkajoenlaakson
sairaalasta, hyvää iltaa! Onko Inkeliina Mansikkaoja?” Inkeliina nyökkäsi ensin ja vastasi sitten
myöntävästi. ”Teidän sisarenne Eveliina
Lintunen on toimitettu tänne hoitoon poliisin toimesta ja haluaisimme jutella
kanssanne.” varsin miellyttävä ääni kysyi. Inkeliina sopi tapaamisen
seuraavaksi päiväksi ja sulki puhelimen.
************************
Inkeliina kiirehti rappuset ylös ja avasi sairaalan oven.
Desinfiontiaineen haju kävi Inkeliinan nenään ja sai hänet hiukan
pahoinvoivaksi. Inkeliina ei ollut koskaan pitänyt sairaaloista. Tiskin takana
seisova sairaanhoitaja hymyili iloisesti Inkelle ja viittoi luokseen.
”Inkeliina Mansikkaoja?” hoitaja kysyikin. Inkeliina
nyökkäsi. ”Hyvä, kun pääsitte tulemaan. Pääsette katsomaan ensin siskoanne ja
sitten lääkäri haluaa jutella kanssanne. ”hoitaja selitti.
Inkeliina seurasi hoitajaa potilashuoneeseen. ”Tuota
käytävää eteenpäin ja oikealle huoneen päästä. Siskonne on viimeisessä
sänkypaikassa.” hoitaja opasti ja kääntyi lähteäkseen. Inkeliina kiitti
hoitajaa ja lähti kävelemään eteenpäin käytävää.
Huoli pusersi Inkeliinan mieltä ja käytävä tuntui ainakin
kilometrin pituiselta. Toivottavasti Eveliina olisi kunnossa, edes jotenkin. Unen
tapahtumat kummittelivat vielä vahvana mielessä.
Inkeliina kääntyi viimeisestä kulmasta ja seisahtui sängyn
viereen. Eveliina nukkui mutta oli muuten ihan ehjän näköinen. Inkeliina
huokasi helpotuksesta.
Even kasvot olivat naarmuilla ja sisko oli hiukan kalpea
mutta nukkui rauhallisesti. Inkeliina huokasi istuessaan sängyn vieressä
olevaan tuoliin. Eve oli kokenut selvästi kovia mutta selvinnyt. Miten sitten
oli käynyt Maxin? Wille oli hoidettavana läheisessä kaupungissa isommassa
sairaalassa, Rikke oli kertonut Inkelle puhelun jälkeen.
Inkeliina katseli siskoaan hetkisen ajatusten vaeltaessa
sekavasti asiasta toiseen. Mitäs jos Max oli kuollut? Kuinka Eveliina suhtautuisi
asiaa? Ja entäs Rikke, Max oli hänelle kuin isoveli. Inkeliina ravisti päätään,
koettaen karistaa ikävät ajatukset. Eveliina nukkui niin rauhallisesti, että
Inkeliina päätti lähteä katsomaan, josko lääkäri olisi jo vapaa.
****************************
Inkeliina oli jälleen odotushuoneessa. Hän oli vieraillut
Even luona edellisenä päivänä ja odottanut vaikka miten kauan mutta lääkärillä
oli ollut joku kiireellinen tapaus eikä hän ollut ehtinyt jutella Inken kanssa.
Evekään ei ollut herännyt. Hoitaja sanoi Even nukkuvan lähiaikoina paljon
rasituksesta ja lääkkeistä johtuen.
Hoitaja käveli potilashuoneesta ja hymyili Inkeliinalle
iloisesti. Inkeliina oli koettanut udella Maxista hoitajalta mutta tämä ei
tiennyt asiasta mitään. Ikävä tunne painoi edelleen Inkeliinan sydämessä ja hän
toivoi miehen olevan kunnossa.
”Lääkäri ottaa teidät nyt vastaan.” hoitaja ilmoitti.” Siskonne
nukkuu vielä, joten voitte jutella kaikessa rauhassa.” Inkeliina nyökkäsi hoitajalle ja lähti kohti
lääkärihuoneen ovea.
Lääkäri istui huoneen nurkassa kiivaasti kirjoittaen
jotakin. Inkeliina tervehti saamatta vastausta ja meni lähemmäksi, sydän
jyskyttäen hermostuneena. ”Istukaa” kuului sitten lyhyt käsky.
Inke istui alas tuoliin, jonka päällyste narahti hiukan
hassusti hänen istuessaan. Inkeltä pääsi tahaton huvittunut hymähdys. Lääkäri
käänsi katseensa ja katsoi Inkeliinaa vakavana. Inke puristi ilmeensä
peruslukemille vaikka häntä jostain syystä nauratti kovasti.
”No niin, Rouva Mansikkaoja. Sisarenne on tutkittu nyt
kokonaan ja kaikki testi tehty. Hänessä ei ole muuta vikaa kuin se, että mökin
tapahtumat järkyttivät häntä paljon, hän on elänyt muutenkin pitkään suuren
paineen alla ja on myös raskaana. ”Lääkäri päätti luentonsa ja katsoi Inkeliinaa
vakavana.
Sanat jysähtivät Inken tajuntaan. Eveliina odotti vauvaa.
Mutta oli muuten kunnossa. ”Emme tietysti pysty vielä varmuudella sanomaan
sisarenne henkisestä hyvinvoinnista. Joskus tällaisten tapahtumien jälkireaktio
voi tulla viiveellä. Sisarenne täytyisi päästä asumaan läheistensä luokse siksi
kunnes, tervehtyy.” lääkäri jatkoi selostustaan.
”Me voidaan kyllä ottaa Eve meille asumaan. ”Inke totesi.
”Mutta entäs Max, Even mies siis, Max Lintunen. Onko hänestä mitään tietoa?”
Lääkäri katsoi huultaan purren Inkeliinaa ja Inken vartalo jännittyi
vaistomaisesti. Nyt oli tulossa jotain epämieluisaa kuultavaa.
”Sisarenne ja Wille olivat ainoita elossa löydettyjä
mökiltä. En saisi tätä kertoa teille, mutta kerron, koska se voi jossain vaiheessa
olla avuksi sisarenne parantumisessa. Poliisi löysi muut jengin jäsenet
kuolleina mökistä. Mökissä oli taisteltu rankasti ja sieltä löytyi riekaleita
toisen jengin vaatteista. Mitä tulee sisarenne mieheen, Maxiin, häntä ei
löydetty koko tontilta. Eli hän on kadonnut. Poliisi etsii häntä parhaillaan ja
ilmoittaa sitten todennäköisesti jos hän löytyy. ” Inkeliina sulki silmänsä
järkyttyneenä kuulemastaan.
”Poliisin tutkijat olivat löytäneet lammen rannalta ja
kiviltä paljonkin todisteita siitä, että herra Lintunen on hyvin vakavasti
loukkaantunut aivan kuten Willekin. Hänen löytymisensä on, poliisin mukaan,
hyvin epätodennäköistä. Ilmeisesti toisen jengin jäsenet mökistä paetessaan
olivat vielä pahoinpidelleet Willeä ja sisarenne miestä. Sisarenne oli niin puun suojassa, ettei häntä
onneksi löydetty. Me päästämme muuten teidät sisarenne kanssa tänään kotiin,
jos jälkitarkastuksessa kaikki on hyvin. ”Lääkäri lopetti pitkän
yksinpuhelunsa.
”No, mutta sehän on hyvä. ”Inkeliina ilahtui ja hymyili
lääkärille. ”Voitte mennä nyt sisarenne luokse hetkeksi. Hoitaja tulee sitten
hakemaan hänet tarkastukseen. ”Inkeliina kiitti lääkäriä kaikesta ja lähti
huoneesta, mieli hiukan helpottuneena.
”Hyvä, sä oletkin hereillä.
”Inkeliina sanoi iloisesti siskolleen. ”Miten sä voit?” Eveliina naurahti hieman ja taputti sitten
ajatuksissaan hiukan pyöristynyttä masuaan. ”No, ihan hyvin kai… Eve empi
hetken." Paremmin nyt kun sä olet siinä.” Eveliina sanoi sitten helpottuneena.
”Mitä lääkäri sanoi sulle?
Kertoiko se mitään Maxista?” Even puhe oli vielä aika hidasta ja kankeaa ja hän
joutui välillä miettimään mitä sanoisi. Hoitaja oli sanonut sen johtuvan
vahvoista kipu- ja mielialalääkkeistä. Inkeliina ei tiennyt mitä vastaisi ja
oli hiljaa, miettien mitä sanoisi siskolleen.
”Istu tähän sängylle” Eve pyysi
sitten. Inkeliina teki työtä käskettyä ja istui siskonsa sängyn jalkopäähän.
”Mä tiedän että Max ei ole ainakaan täällä, Wille on elossa mutta vaikeasti
loukkaantunut ja mä olen tässä.” Eveliina sanoi hiljaa. ”Missä Max on? ” hiljainen,
odotettu kysymys.
Inkeliina käänsi päätään
poispäin. Hän ei voinut puhua Evelle, kertoa tälle, että Max oli kadonnut eikä
todennäköisesti löytyisi koskaan. Inke huokasi ja kertoi sitten Evelle lääkärin
sanat.
Eveliina kuunteli tarkasti ja
käänsi sitten katseensa kattoon, pidätellen kyyneliään. Inkeliinan sydäntä
raastoi nähdä Eveliinan tuskaisa olotila. Kuinka Eveliina pääsisi tästä ylitse?
Inkeliina ei ollut kertonut edes vielä Melinan kuulumisia.
Inke sulki silmänsä ja mietti
seuraavia sanojaan. Eveliina kääntyi kyljelleen ja pyyhkäisi muutaman kuuman
kyyneleen hihansa reunaan. ”Mä tiedän, että se on elossa.” Eveliina sanoi
tukahtuneesti. ”Mä vaan tiedän sen.” Inkeliina
nyökkäsi vastaukseksi mutta ei sanonut mitään.
Inkeliina kertoi seuraavaksi
Melinasta kaiken mitä vain muisti. Eveliina kuunteli hiljaa kyljellään ja
nieleskeli lisää kyyneliä. ”Te olette kultaisia Riken kanssa, kun olette
huolehtineet Melistä. Ja vaikka teille
tuli omiakin lapsia, jopa kaksinkappalein.” Eve naurahti ja vakavoitui sitten
jälleen.
”Mä mene katsomaan, joko sä
pääset lääkäriin.” Inkeliina sanoi, kun huoneessa oli ollut pitkään hiljaista.
Eveliina nyökkäsi siskolleen ja jäi ajatuksissaan huoneeseen. Ajatukset
kiersivät sekavana Even mielessä. Hän ei muistanut mökin tapahtumista mitään.
Max oli kadonnut, miehen kuolemaa Eve ei uskaltanut päästää edes ajatuksiinsa.
Melina oli jo kaksivuotias, tunnistaisiko tyttö vielä äitinsä ? Eve sulki
silmänsä ja antoi ajatusten kiertää ahdistavaa kehäänsä.
Inkeliina saapui iloisena
takaisin. ”Sä pääset nyt lääkäriin ja sitten me lähdetään kotiin.” Inke
tiedotti iloisena. Eveliina havahtui ajatuksistaan ja hymyili hiukan. Hän näkisi pian Melinan, se ajatus piristi
häntä paljon, kaikesta huolimatta.
”Ihanaa, että sä olet täällä.”
Eveliina huokasi vielä ja halasi siskoaan lujasti. Inkeliina rutisti siskoaan
hiukan hellemmin takaisin mutta yhtä tyytyväisenä. ”Tietysti, olethan sä mun
sisko.” Inke sanoi vasten Even olkapäätä.
*************************
Lääkäri tutki Eveliinan ja otti
vielä muutamia pikatestejä. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja lääkäri antoi
luvan lähteä kotiin. Lopuksi lääkäri katsoi vielä ultraäänellä Even vatsaa ja
Eve sai nähdä pikkuisen potkivan kohdussa. Näky sai pakostakin hymyn naisen
huulille.
Annettuaan vielä nipun reseptejä
ja paljon ohjeita lääkäri päästi Even suihkuun ja pukeutumaan kotiinlähtöä
varten. Hoitaja sanoi menevänsä kertomaan Inkelle, että kohta voisi lähteä
kotiin.
Inkeliina odotteli jälleen
odotushuoneen sohvalla hoitajaa. Pian nainen saapuikin iloisena hymyillen.
”Lääkäri antoi luvan lähteä kotiin.” Hoitaja ilmoitti iloisesti. Inkeliina
hymyili takaisin ja huomasi pian Even saapuvan myös huoneeseen.
”No niin, mennään.” Eveliina
sanoi siskolleen ja hoputti tätä ylös sohvalta. Kummatkin sanoivat vielä
kiitokset ja hyvästit hoitajalle ja lähtivät sitten ovea kohti.
Inkeliina oli lainannut ystävänsä
autoa ja käveli nyt sen luokse. Eve käveli siskonsa perässä.. He istuivat
autoon ja Inke peruutti pois parkkipaikalta. ”Nyt kotiin. ”Inke sanoi ja painoi
kaasua.
************************
Eveliina istui sohvalla ja
katseli Melinan leikkejä. Hän oli ollut talossa nyt muutaman kuukauden ja Melina
oli alun ujostelun jälkeen tottunut äitiinsä.
Tyttö nukkui edelleen Inken ja Riken huoneessa mutta siirtyisi vauvan
synnyttyä samaan huoneeseen Even kanssa. Vauva potkiskeli välillä Even kylkiä ja
laskettuun aikaan olisi enää pari kuukautta. Eve silitti vatsaansa hajamielisesti, hiukan haikeana.
Maxista ei ollut kuulunut mitään.
Eveliina kaipasi miestään suunnattomasti mutta uskoi silti tämän olevan elossa.
Edellisenä päivänä Eve oli istunut ajatuksissaan huoneensa lattialla. Ikävä oli
kaihertanut ja kyyneleet eivät olleet kaukana. Eveliina ei tiennyt olivatko
seuraavat tapahtumat mielikuvitusta, toivovan mielen harhoja, mutta oli, kuin
Max olisi äkkiä ilmestynyt Even taakse, koskettanut, lohduttanut ja sitten
tunne oli jo ohi.
Myöhemmin Eveliina oli loikoillut
sängyllä ja kiikkunut unen ja valveen rajamailla. Aina, kun hän oli yksin, niin
ikävä kolkutteli kaikkein eniten. Lopulta hän oli nukahtanut levottomaan uneen.
Ja jälleen, sen täytyi olla unta, Max oli ilmestynyt siihen. Mies oli
silittänyt Eveliinan vauvamahaa ja hävinnyt sitten. Eveliina oli pian sen jälkeen herännyt, luullen unen olevan totta ja pettynyt. Ehkä unikuvat loppuisivat, jos hän uskaltaisi ajatella miehen olevan kuollut? Mutta Even aivot eivät edes halunneet ottaa moista ajatusta käsiteltäväkseen, niinpä hän haaveili ja toivoi, että mies vielä palaisi.
Puhelin soi, keskeyttäen
ajatukset, ja Eve meni vastaamaan. ”Rouva Lintunen?” ääni kysyi. ”Puhelimessa”
Eve sanoi ja ilkeä tunne jysähti vatsanpohjassa. ”Valitettavasti poliisi on luultavasti
löytänyt miehenne kuolleena ja teidän pitäisi tulla tänne tunnistamaan hänet.”
ääni sanoi monotonisesti.
Eveliina ei ehtinyt kunnolla edes
tajuta mitä hänelle oli juuri kerrottu, kun maailma pyöri ympäri. ”Maxko
kuollut? Ei voinut... Ei saanut olla totta.” Eve ajatteli sekavana. Samassa hän
tunsi voimakasta kipua vatsanpohjassa ja tunsi jotain lämmintä valuvan
jalkojaan pitkin.
”Ei… vauva…” oli Eveliinan viimeinen ajatus
ennen pyörtymistä. Puhelimen luurista kuului vielä kohinaa ja hiljaista
huutelua. ”Haloo...? Rouva Lintunen...? Oletteko siellä....?”
Inkeliina kiiruhti eteiseen
kuullessaan vaimean kolahduksen puhelimen luota. Hän veti tiukasti henkeä
nähdessään sisarensa lattialla pyörtyneenä, jalat veren tuhrimina.
”Rikke, soita ambulanssi.” Inke huusi
miehelleen, joka oli jäänyt vahtimaan Melinaa. Inke istui sisarensa viereen ja
toivoi avun tulevan nopeasti.
************************
Noin, varsinainen cliffhanger...;)
Seuraava osa on jo melkein valmis ja ilmestyy 5.1.2012 ! Sen jälkeen tulee vielä Eve ja Max ekstra 8.1.2012. Sitten 15.1. alkavat seuraavan sukupolven seikkailut :)
Tässä osassa oli aika reilusti muokattuja kuvia, toivottavasti olivat onnistuneita. Unikuvat olivat tarkoituksella todella epäselviä...
Sitten lempikuvaa, mielipiteitä, kommentteja, kaikenlaista voi kirjoitella tuohon kommenttilaatikkoon !
♥ vupii
Tähän vielä muutama ekstrakuva :)
Lisää ekstrakuvia ekstrassa :)
Eve saa joka pelikerralla ainakin pari ylennystä, varsinainen uraohjus :)
Inkeliinakin sai ylennyksen vihdoin. Inke elämäntoive on muuten terästitaaninainen.
HUOM !!! seuraavissa kuvissa toisen sukupolven kasvaneet lapset (tässä ei ole Even masun asukasta, sillä eihän tiedetä siitä vielä mitään...)
MELINA
AARON ja MELINA
(Aaron on todella paljon Riken näköinen, isänsä poika :))
ADALMIINA
Adan ja Aaronin vaatteet ja hiukset saattavat vielä vaihtua, todennäköisesti.
***********************






















































































