Osa 4. Johtolanka

No niin kello on vaikka ja mitä. Aina nämä menee mulla myöhäisjulkaisuun...
No mutta nyt lukemaan osaa neljä ja muistakaa kommentoida!
Osa sisältää aika suoria vihjauksia ja paljasta pikselipintaa, joten omalla vastuulla luette.
Myös siirappisuusaste voi joissain kohdissa olla korkea, mutta älkää siitä välittäkö :)
**************
Osa 4. Johtolanka

Oli jo pimeää, kun taksi toi Inkeliinan ja Riken Ilsen talolle. Nestori oli tehnyt kovasti töitä saadakseen talon edes jotenkin asuttavaan kuntoon. Vaikka suurin osa tavaroista oli jo tuotu taloon muuttopalvelun toimesta, oli nuorilla vielä pari matkalaukkua mukanaan. Inkeliina kaivoi avaimet taskustaan ja he astuivat sisään.

Inke jäi heti eteiseen tutkimaan laatikoita ja miettimään minne tavarat laitettaisiin. Rikke jatkoi matkaansa eteenpäin, hän halusi tutkia alakerran kunnolla ja katsoa mitä Nestori oli saanut aikaan.
Inkeliinan kommentoidessa kaikkea mitä laatikoista löytyi, Rikke jatkoi tutkimusretkeään olohuoneeseen.

Muuttofirman miehet olivat kasanneet kaiken eteiseen ja tavarat olivat aivan sekaisin. Inga oli pakannut Inken huoneesta melkein kaiken mahdollisen, leluja myöten. Osan tavaroista he olivat saaneet lahjaksi ja osa oli hankittu kirpputorilta.
- Minne me laitettaisiin nämä kirjat, Inke kyseli Rikeltä mutta mies ei vastannut. Inkeliina laski kirjat kädestään ja lähti etsimään minne mies oli kadonnut.

-Täällähän sä oletkin, Inke sanoi. Olisihan mun pitänyt arvata, että löydyt täältä sohvan luota, hän jatkoi hymyillen.
Nestori oli jostain hankkinut vanhan sohvan ja siihen Inke nyt istui. Sohva narahti hiukan vanhuuttaan ja sen kulunut pinta tuntui hiukan karhealta.

- Mulla olisi yksi yllätys, Rikke sanoi, kun Inke oli istunut. Odota hetki.
Inke ihmetteli mitä miehellä oli mielessään, Rikke ei kuitenkaan paljastanut mitään vaan nousi sohvalta ja meni keittiöön.

- Uudelle kodille, Rikke sanoi ja nosti lasiaan.
- Meidän omalle, Inke vastasi hymyillen ja nosti omaansa.
Rikke oli pyytänyt Nestoria hankkimaan hiukan kuohuviiniä muuttoillan kunniaksi. Nestori oli tehnyt työtä käskettyä ja jättänyt pullon jääkaappiin viilentymään.

He istuivat sohvalla ja juttelivat keskenään. Mitä vähemmäksi viini kävi, sitä enemmän juttua riitti. Lopulta kummallakin oli lasi tyhjänä ja he laskivat ne lattialle. Inken poskia kuumotti hiukan viinin vaikutuksesta ja päätä pyörrytti.

- Tules tänne kainaloon sieltä, kaunokainen, Rikke sanoi matalasti ja veti Inken lähelleen. Inkeliina naurahti hiukan hermostuneena. Miehen läheisyys tuntui sillä hetkellä melkein pyörryttävältä, lähes huumavalta. Ei olisi pitänyt juoda niin paljoa, Inke ajatteli.

Väsyneenä muutosta ja kaikesta muustakin, Inkeliina sulki silmänsä ja painoi otsansa toisen otsaa vasten. Hän tunsi miehen vahvat käsivarret ympärilleen ja huokaisi pienesti.
- Oletko nyt onnellinen, Rikke kuiskasi yllättäen.
- Olen, Inke vastasi avaamatta silmiään.

Inkeliina tunsi toisen hengityksen kasvoillaan ja pian Riken huulet painuivat vasten hänen omiaan. Suudelma oli hyvin hellä ja kesti pitkään. Inke kietoi kätensä Riken niskan taakse ja vastasi suudelmaan mielissään. Kerrankin oma rauha, hän ajatteli. Yliopistolla oli ollut aina joku nurkan takana tai samassa huoneessa.

Rikkekin tuntui ajattelevan samoin ja seuraava suudelma oli jo hiukan vaativampi. Veri suhisi Inken korvissa ja sydän jyskytti tuhatta ja sataa. Riken kädet tuntuivat olevan jokipaikassa yhtä aikaa ja saivat Inken huokailemaan.

- Täytyisi varmaan mennä kohta nukkumaan, Inkeliina sanoi hengästyneesti, jonkin ajan kuluttua.
Rikke katsoi häntä vain suloisesti hymyillen ja silmissään hiukan sumea katse. Vastentahtoisesti Inke nousi ylös ja lähti kohti makuuhuonetta.

Inkeliina oli juuri saanut yöpaidan päälleen ja oli menossa sammuttamaan valoja, kun Rikke tuli huoneeseen.
- Ai, hyvä juttu. Et ehtinytkään vielä nukkumaan, Rikke sanoi virnistäen.
Inke, jonka posket punottivat vielä sohvalla vaihdetuista suudelmista, hengähti syvään.
- Miksi, se on hyvä, hän kysyi hiukan kiusoitellen.
- Tämän takia, Rikke sanoi ja veti Inkeliinan syliinsä.

Suudelma oli jotain ihan muuta kuin sohvalla vaihdetut. Inken korvissa suhisi ja jalat meinasivat pettää alta. Riken kädet seikkailivat hänen yöpaitansa alla ja jokainen kosketus aiheutti pieniä sähköiskuja. Inkeliina tiesi mitä toinen halusi ja myöntyi siihen mielihyvin.

**********

Aamuaurinko valaisi huoneen pitsiverhojen välistä ja Inke heräsi siihen. Venytellen hän nousi istumaan ja katsoi hellästi nukkuvaa miestä vieressään. Hiljaa Inkeliina nousi seisomaan ja tassutteli kylpyhuoneeseen. Vaikka syksy oli lämmin, niin puulattia tuntui viileältä jalkojen alla.

Inkeliina katseli veden valumista ammeeseen ja laittoi kylpyvaahtoa veden sekaan. Hän sujahti lämpimään veteen ja nautti ammeen rentouttavasta vaikutuksesta.  Toivottavasti Rikke heräisi pian, heillä olisi paljon tehtävää tänään.

Sillä välin, kun Inke nautti kylvystä, Rikke valmisti keittiössä aamupalaa. Samalla hän katseli ikkunasta maisemaa. Maisema oli kaunis ja rauhallinen ja pellolla näkyi vielä sumua kostean yön jäljiltä. Rikke värähti hiukan tuntiessaan kylmän lattian jalkansa alla mennessään istumaan. Syksy oli todella tullut ajoissa tänä vuonna.

- Ajattelin, että voitaisiin tänään hakea ne loput tavarat kirpputorilta, Inke ehdotti. Saataisiin tänne hiukan kotoisempaa näköä.
Rikke nyökkäsi hyväksyen.
- Täytyy varmaan soittaa Nestorille, että toisi puita. Täällä on aika kylmä aamuisin, Rikke totesi.

- Mutta yöllä ei kylmyys haitannut, peiton alla oli ihan lämmintä, Rikke lisäsi hymyillen ilkikurisesti Inkelle. Inkeliina helahti punaiseksi ja naurahti hämmentyneenä. Mies katseli Inkeä niin vihjailevasti, että oli pakko nousta ja tehdä jotakin. Joten Inkeliina meni tiskaamaan.

Inke tiskasi ja hytisi välillä kylmästä. Ilmeisesti juuri tiskialtaan kohdalla olevasta ikkunasta oli tiivisteet huonossa kunnossa. Pitäisi sanoa Rikelle, että vaihtaisi ne, Inkeliina ajatteli. Samassa hän kuuli miehen lähestyvän.

- Mitenkäs kiire meillä oli sinne kipparille? Rikke kysyi vetäen naisen lähelleen.
- Ei se kai aukeakaan ennen puoltapäivää, kuinka niin? Inkeliina kysyi takaisin painautuen hiukan lähemmäksi miestä. Rikke oli niin lämmin ja Inkeä paleli.
- Sähän ihan hytiset, tuosta ikkunasta taitaa vetää, Rikke totesikin.

- Anna mä vähän lämmitän sua, Rikke kuiskasi ja suuteli Inkeä. Suudelma tuntui Inken kohmettuneissa varpaissa asti ja sai jälleen veren kiertämään suonissa. Miehen kädet sujahtivat topin alle tekemään tutkimusretkiä ja lämmittämään toista.
- Tiedätkö mitä, Rikke mutisi suukotellessaan Inken kaulaa. Mun pitää lopettaa nyt, kohta en enää voi, mies jatkoi kuitenkin suukotteluaan.
Inkeä nauratti ja hän tiukensi otettaan miehestä, ettei olisi kaatunut.
- Mä olen kyllä jo lämmennyt tarpeeksi, Inkeliina sanoi naurahtaen.

- Oletko sulla varmasti nyt lämmin, Rikke kysyi suudellen vielä Inkeä.
Inkeliina nyökkäsi ja hyvin vastahakoisesti pari vetäytyi kauemmaksi toisistaan.
- Mennään pukemaan ja lähdetään, Inke sanoi sitten. Rikke nyökkäsi myöntyvästi.

*******

He olivat asuneet viikon verran talossa ja saaneet sen jo kodikkaan näköiseksi. Taloon kuului myös iso tontti ja paljon metsää. Syksyn tuulet olivat pudottaneet pihan täyteen koivunlehtiä ja niitä Inkeliina nyt haravoi.

Haravoidessaan Inke ajatteli Ilsen antamaa tehtävää. Hän oli aivan umpikujassa Lindemanien suvun suhteen. Arvidin jäljet päättyivät Simeriikkaan. Mies oli varmasti muuttanut nimensä sinne päästyään, sillä mitään tietoja hänestä ei löytynyt. Arvid oli selvästi lähtenyt yksin, koska missään matka-asiakirjoissa ei ainakaan mainittu lapsen saapuneen Arvidin mukana.

Toivottavasti Frida on saanut Ilseen yhteyden, Inkeliina ajatteli. Ratkaisu piili varmasti Kukkakumpuun muuttaneiden Lindemanien takana. He olivat varmasti ottaneet Arton mukaansa muuttaessaan. Inkeliina tuhahti turhautuneena ja jatkoi haravointiaan.

Inkeliina oli niin ajatuksissaan, ettei huomannut Fridan tuloa. Frida käveli rauhallisesti Inken luo vain kesämekko päällään. Onneksi kukaan muu ei voinut nyt nähdä tyttöä, sillä näin kylmässä kesämekkoinen nainen olisi herättänyt huomiota.

- Taisit taas kaivata mua, Frida sanoi hymyillen. Tulinkin sitten juuri sopivasti.
Inkeliina katsoi ystäväänsä ihaillen. Tämä oli kaunistunut entisestään ja vaikutti jotenkin iättömältä ja oudosti hohtavalta. Fridassa oli paljon salaisuuksia ja ne kaikki hän vielä jonain päivänä selvittäisi.

- Sain yhteyden Ilseen ja se lupasi ilmestyä jossain vaiheessa auttamaan, Frida sanoi. Ilsen aika alkaa olla vähissä täällä ja sen takia se ei voi enää tulla tänne kovin usein. Kummituksiakin koskee jotkut säännöt ja se on kai jo venyttänyt niitä tarpeeksi.
Inke huokaisi hiukan helpotuksesta. Ei hän Ilseä pelännyt mutta jos tämä ilmestyisi vaikka Rikelle, niin mies voisi säikähtää.

- Hyvä juttu, tutkimukset junnaavat paikallaan, Inkeliina sanoi. Ilsellä on kuitenkin tietoa enemmän siitä ajankohdasta, kuin kirkonkirjoilla ja muilla rekistereillä.
- Kuule, Frida sanoi epäröiden. Tarvitsen apua yhdessä jutussa.
Inkeliina katsoi ystäväänsä ihmetellen, mistä toinen nyt puhui?

- Pitäisi pikaisesti tavoittaa yksi tietty tyyppi, Frida sanoi. Muistelisin, että teillä on mun kaipaama puhelinnumero.
Inkeliina tuijotti suu auki ystäväänsä. Ei Frida ennekään ollut mitään numeroita tarvinnut, nyt oli jotain todella erikoista meneillään.
- Okei, kenestä on kyse, Inke kysyi.

Fridan paljastettua etsimänsä henkilön nimen, Inke henkäisi hämmästyneenä. Hän etsi kuitenkin numeron kännykästään ja antoi sen Fridalle.
- Ethän kerro kellekään tästä, Frida varmisti.
- En tietenkään, Inke sanoi.

Inke halasi vielä Fridaa ja sitten toisen piti lähteä.
- Muista, että saavun aina, kun tarvitset apua, Frida sanoi.
- Muistan, Inkeliina vastasi ja rutisti ystäväänsä.

Frida käveli poispäin ystävästään yhtä äänettömästi kuin oli tullutkin. Inkeliina katsoi naisen loittonevaa selkää. Fridalla oli totisesti paljon salaisuuksia ja hän oli aina niin salaperäinen.  Tällä kertaa Inke oli kuitenkin voinut olla avuksi ystävälleen. Inkeliina oli siitä tyytyväinen, Frida oli auttanut häntä niin paljon.

**********

Eveliina ja Max olivat käymässä talolla. He näkivät talon nyt vasta ensikertaa vaikka Inkeliina ja Rikke olivat asuneet siinä jo pari kuukautta. Pari istui sohvalla juttelemassa, kun isäntäväki putsasi vielä keittiötä.

- Luuletko, että ne suostuvat? Max kysyi Eveltä.
- Uskoisin niin, Eve vastasi varmana.

Samassa Rikke asteli huoneeseen. Max nousi pystyyn ja meni juttelemaan ystävälleen.
- Olisi yksi pyyntö, Max sanoi vähän vaikeana.
Rikke odotti kädet ristissä, mitä toisella olisi sydämellään.

- Tultiin tänne itse asiassa kutsumaan teidät meidän häihin, Max paljasti. Halutaan teidät ehdottomasti todistamaan meidän valoja. Niin kuin tiedät, mun suvusta ei ole ketään tulijaa ja Eve ei halua vanhempiaan paikalle. Niille oli aika kova paikka, kun Eveliina muutti kämpille, eivätkä ne ole oikein väleissä nyt.
Rikke nyökkäsi ymmärtävästi. Hän oli kuullut Eveliinan ja Ingan riidasta jo Inkeliinan kautta. Pitäisi varmaan joskus paljastaa Nestorille, että Max oli pohjimmiltaan hyvä ja luotettava tyyppi.

- Niin, että tuletteko te? Max kysyi uudestaan.
- Totta kai me tullaan, Rikke sanoi. En jäisi pois mistään hinnasta. Löytyi vihdoin sellainen nainen, joka sai sutkin kesytettyä.
Max hymyili hömelösti ja Rikkeä nauratti. Eveliina oli kietonut hänen ystävänsä kyllä pikkusormensa ympärille.

Samaa aikaa Eveliina jutteli sisarensa kanssa. Inkeliina oli innoissaan asiasta vaikka häntä hiukan surettikin, etteivät vanhemmat näkisi siskon häitä.
- Ihanaa, olen niin onnellinen sun puolesta, Inke sanoi siskolleen.

Even kertoessa suunnitelmiaan, Inkeliinan ajatukset myllersivät. Hän ei oikein tuntenut Maxia eikä vielä oikein luottanut mieheen. Yliopiston aikana heidän välilleen oli syntynyt jonkinlainen hatara ystävyys, kun taas Rikke luotti Maxiin ja oli selvästi hyvissä väleissä tämän kanssa. Sekin ihmetytti Inkeä.

- Häät on vasta keväällä mutta me ajateltiin tiedottaa asiasta jo nyt, Eveliina sanoi. Ja palautti Inken ajatuksistaan takaisin.
- Oletko valinnut jo puvun, Inkeliina kysyi kiinnostuneena.
Siskot juttelivat vielä pitkään hääpuvuista ja muista häihin liittyvistä asioista.

Myöhemmin he vielä ottivat erän tikkaa ennen kuin vieraiden piti lähteä.
- En usko, että voit enää voittaa, Inke sanoi epäilevästi siskolleen. Hän oli heittänyt johtotuloksen ja voittaisi varmasti.
- Älä ole vielä niin varmasta voitostasi, Max sanoi hymyillen Inkelle. Eve on hyvä tikanheittäjä.

Eveliina keskittyi heittoonsa, miesten kannustaessa vierestä. Inkeä nauratti, miehet ottivat kovin tosissaan siskojen välisen kilpailun. Heitä taisi vain harmittaa, kun äsken olivat hävinneet reilusti kummallekin.

Kun ensimmäinen tikka napsahti napakymppiin, oli selvää kumpi siskoista voittaisi.
- Okei, myönnän tappioni, Inke puuskahti. Sä voitit.
Eveliina heitti vielä loput tikat tarkasti tauluun, voittaen Inkeliinan reilusti.

Rikke ja Max olivat luvanneet tikkakisan voittajille muutaman tanssin ja lunastivat lupauksensa välittömästi. Rikke laittoi tunnelmallista musiikkia soimaan ja kumpikin pari tanssi hiljakseen.

- Ihanaa, me päästään häihin, Inkeliina sanoi.
Rikke nyökkäsi ja katsoi Inkeen outo ilme kasvoillaan.

Mies katseli häntä hellästi ja oli aivan kuin olisi halunnut kysyä jotain. Samassa Rikke kuitenkin virnisti ja taivutti Inken tuliseen suudelmaan. Eve ja Max jatkoivat rauhassa tanssimistaan ja tuijottivat toisiaan rakastuneesti.

****

Elämä sujui rauhallisesti ja syksy vaihtui talveksi. Inkeliina oli tekemässä ruokaa keittiössä ja Rikke katseli uutisia televisiosta. Rikke kuunteli puolella korvalla, mitä selostaja kertoi uudesta lupaavasta pianistitulokkaasta, joka oli saavuttanut paljon mainetta. Ajatukset kuitenkin harhailivat erääseen tiettyyn asiaan, jota hän oli miettinyt jo pitkään.

Inkeliina kolisteli kaappeja etsiessään sopivaa kattilaa ja kuunteli olohuoneesta kantautuvaa television ääntä. Inke koetti pitää ajatukset ruoanlaitossa mutta ne harhailivat kokoajan kiertämään kehää saman asian ympärillä. Rikke oli käyttäytynyt oudosti viime aikoina eikä hän tiennyt miksi. Mies oli ollut jotenkin poissaoleva ja etäinen. Inke oli huolissaan, entä jos Rikke olikin rakastunut johonkin toiseen?

Mies oli nykyään niin salaperäinenkin. Viimeksi, kun Nestori oli ollut kylässä, niin miehet olivat olleet kovin outoja. Kun Inke oli tullut huoneeseen, kumpikin oli säpsähtänyt ja Rikke oli äkkiä tiedustellut jotain yhdentekevää Nestorilta. Hän oli varma, että miehet olivat jutelleet jostain aivan muusta ensin.

Inkeliina kattoi ruoan pöytään eikä saanut ajatuksiaan lopettamaan. Häntä ahdisti. Mitä jos, Rikke oli oikeasti löytänyt toisen. Ja mitä hämäriä juttuja miehellä oli Nestorin kanssa. Inkeliina huhuili Riken syömään ja istui itsekin pöytään.

Kumpikin söi vaitonaisena tuijotellen annostaan. Inkeliina kuuli sydämensä sykkeen korvissaan ja oli kuin tulisilla hiilillä miettiessään, mikä Rikkeä vaivasi. Mies söi vaitonaisena ja poissaolevana. Inkeliina jatkoi syömistään vaikka tuntui, ettei hän saisi kohta nieltyä palaakaan.

Äkkiä Rikke nosti katseensa ja hymyili Inkeliinalle suloisesti. Mies otti Inken käden omaansa ja hiplasi sitä hajamielisen näköisenä. Inkeliina hymyili takaisin. Ehkä kaikki ei ollutkaan vielä menetetty?

Samassa mies irrotti otteensa Inkeliinan kädestä ja lähetti tälle lentosuukon. Inkeliina oli entistä enemmän pyörällä päästään. Mistä nyt oikein oli kyse? Tällaisia hupsuja pieniä rakkaudenosoituksia ei Rikke ollut vähään aikaan tehnyt.

- Olet kaunis tänään, kaunokainen, Rikke sanoi hellästi. Ja ruokakin oli älyttömän hyvää. Tiedätkö sanonnan “Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta “ ?
Inke nyökkäsi typertyneenä. Hän ei tajunnut enää mitään.
- Sä olet kuitenkin vienyt mun sydämeni ihan muuta kautta, Rikke sanoi sitten hiljaa ja katsoi Inkeliinaan rakastuneesti.

- Rakastan sua Inkeliina, enemmän kuin mitään muuta, Rikke sanoi ja laittoi pöydälle mustan pienen rasian. Mä haluan huolehtia susta niin myötä- kuin vastamäissäkin ja vanheta sun kanssasi.
Inkeliina Aurora Mansikkaoja, menetkö kanssani naimisiin? Rikke päätti puheensa ja työnsi rasian Inken eteen.

Inke nosti kätensä kasvoilleen eikä voinut pidättää muutamaa kyyneltä. Rikke kosi häntä ja halusi viettää loppuelämänsä hänen kanssaan. Ei miehellä ollutkaan ketään toista, Inke ajatteli onnellisena.
Rikke odotti hiukan jännittyneenä, mitä Inkeliina vastaisi. Inke katsoi miestä silmiin, hän tiesi kyllä mitä vastaisi.

- Tahdon tietysti, Inkeliina sanoi liikuttuneena ja otti rasian käteensä.
Hän avasi rasian ja katsoi sormusta ihastuksissaan.
- Pidätkö siitä, Rikke kysyi. Nestori auttoi valitsemisessa, mies kertoi.
- Se on täydellinen, Inke sanoi ja pujotti sormuksen käteensä.

Rikke nousi ylös tuolistaan ja käveli Inkeliinan luokse. Inke ehti hädintuskin seisomaan, kun mies veti hänet jo syliinsä.
- Et tiedäkään, kuinka mua on jännittänyt tämä, Rikke huokaisi.
Inkeä nauratti ja helpotuksen ilo kupli hänen sisällään.
- Voin kyllä kuvitella, mäkin ajattelin jo vaikka mitä. Olit niin poissaoleva, Inke sanoi.

Rikke katsoi häneen hellästi ja suuteli sitten Inkeä pitkästi. Inkeliina oli edelleen tokkurassa kosinnasta ja suudelma sai naisen pään vielä enemmän pyörälle. Niinpä hän ei vastustellut, kun Rikke nosti hänet syliinsä.

Mies kuiskasi Inken korvaan, jotain mikä sai naisen posket punehtumaan entisestään. Sitten Rikke lähti kävelemään Inke sylissään kohti makuuhuonetta. Inkeä nauratti edelleen, kun mies hiukan horjahteli kantamuksensa painon alla. Höppänä, Inke ajatteli hellästi.

Makuuhuoneessa Rikke suukotteli Inkeä kaulaan, leukaan ja kaikkialle. Inkeliinan poskia kuumotti ja miehen kuumat suukot tuntuivat sulattavan hänet kokonaan. Riken käden sukelsivat Inken mekon sisään aiheuttaen pikkuisia säpsähdyksiä liikkuessaan. Pienen hetken verran he olivat erillään. Kummatkin heittivät vaatteensa lattialle ja Rikke sammutti valot. Sitten hän suuteli uudestaan Inkeliinaa eikä Inke enää epäillyt, ettei mies rakastaisi häntä.

Sanat olivat tarpeettomia, kumpikin oli kaivannut tätä ja tämä oli se mitä he tarvitsivat juuri nyt. Inke unohti kaikki epäilyksensä ja pelkonsa ja oli kuin sulaa vahaa miehen sylissä.
Kun Rikke vetäytyi hetkeksi erilleen katsellakseen Inkeä, nainen ynähti vastustellen.
Rikke naurahti ja liutti kättään Inken kylkeä pitkin alaspäin. Inkeliinasta tuntui kuin miljoona muurahaista olisi juossut hänen kylkeään pitkin ja hän katsoi kaipaavasti Rikkeen. Mies vastasi katseeseen suudelmalla, joka sai Inken sisukset tuntumaan kuumalta laavalta. Kumpikin antoi vaistojensa viedä, eikä muuta enää tarvittu.

Inkeliina nukkui jo mutta Rikke oli vielä hereillä. Hän nautti silmät kiinni toisen lämpimästä vartalosta, joka oli painautuneena hänen selkäänsä vasten. Hän oli unelmoinut tästä niin pitkään ja nyt se oli totta. Inke oli luvannut mennä naimisiin hänen kanssaan. Niihin onnellisiin ajatuksiin, Rikkekin viimein nukahti.

********
Kevät teki tuloaan Leutolaaksoon. Lumet olivat sulaneet mutta ilma oli vielä kylmä.

Rikke oli jo mennyt nukkumaan mutta Inkeliina tiskasi viimeisiä astioita keittiössä. Inkeä hiukan palelsi ja siirteli jalkojaan lämmetäkseen. Samassa Inke tunsi kylmän henkäyksen ja värähti. Saisi Rikke nyt vihdoin tiivistää tuon ikkunan, nainen ajatteli kylmissään.  Inkeliina ei huomannut utuista hahmoa takanaan.

Ilse lähestyi kaukaista sukulaistaan tämän huomaamatta. Inkeliina tiskasi niin omissa mietteissään, ettei huomannut mitään, ennekuin Ilse oli aivan toisen selän takana.

Inke kääntyi ympäri tuntiessaan, että häntä katseltiin. Hän hämmästyi nähdessään Ilsen seisovan hänen edessään.
- Frida välitti kutsusi minulle, Ilse sanoi sillä samalla oudon kumealla äänellä kuin aiemminkin.
Minulla ei ole kuin hetkinen käytettävissäni, joten kysy nopeasti mitä tahdot tietää.

- Mä tarvitsen lisää tietoja siitä ajankohdasta, kun jätit Arton Lindemaneille. Sanoit itsekin, että he muuttivat pois mutta et tiennyt minne. Sain selville, että Arvid lähti Simeriikkaan yksin ja muu perhe muutti Kukkakumpuun, Inke selosti nopeasti, tarkkaillen kummituksen reaktiota.
Ilsen utuisilla kasvoilla häivähti suru, kun Inkeliina mainitsi Arton. Arvidin kohdalla kummitus tuhahti vain halveksivasti.

- Joten tiedätkö sä enemmän Lindemaneista, jotain muuta, Inke kysyi. Kaikki jäljet päättyivät Kukkakumpuun, kirkonkirjoista ei löytynyt Lindeman nimisiä henkilöitä.
- En osaa sanoa mitään sen tarkempaa heidän kohtalostaan, Ilse sanoi hitaasti. Sen verran tiedän. että Lindemanit olivat hyvin arvostettu perhe täällä ja aviottoman lapsen ilmaantuminen heidän ovelleen, oli siihen aikaan hyvinkin hävettävää.

- Minä luotan sinuun Inkeliina, että löydät poikani ja selvität mitä hänelle tapahtui, Ilse sanoi sitten.
Inke katseli kummitusta ja nyökkäsi. Ilse alkoi hiukan häälyä ja Inkestä tuntui, että nainen katoaisi pian. Muutenkin Ilse oli enemmän utuisempi ja läpinäkyvämpi kuin ennen.

- Lähdetkö sä nyt? Inke kysyi. Frida sanoi, että sulla on aika vähissä. Inkestä ajatus tuntui hiukan surulliselta.
- Älä murehdi turhia, Ilse sanoi. Minä olen täällä ainakin siihen asti, että saat tehtäväsi suoritettua. Olen kuitenkin aika heikossa kunnossa, joten en hiippaile täällä öisin teitä säikyttelemässä. En usko, että miehesi pitäisi siitä, Ilse sanoi hiukan hymyillen.

- Nähdäänkö me siis vielä, Inkeliina varmisti.
Ilse nyökkäsi hänelle hymyillen ja utuisuus lisääntyi hiukan. Se ikään kuin kiertyi Ilsen ympärille ja lopulta keittiö oli tyhjä. Vain Inken hengitys kuului hiljaisessa keittiössä. Inkeliina huokaisi ja lähti kohti makuuhuonetta.

Vetäessään peittoa päälleen, häntä hymyilytti Ilsen viimeinen lause. Ilse tiesi selvästi, että he olivat Riken kanssa yhdessä. Joko Frida oli kertonut tai Ilse oli nähnyt sormuksen hänen kädessään. Hänen pitäisi kyllä pikimmiten palata tutkimaan Kukkakummun tietoja, hän kaivaisi esiin Lindemanit vaikka kiven kolosta. Ensin olisi kuitenkin juhlittava Even ja Maxin häät.

Inkeliina käpertyi peiton alle ja nukahti melkein heti. Vaipuessaan uneen, hän tunsi kuinka Rikke painautui unisena lähemmäksi häntä ja kiersi kätensä hänen ympärilleen. Inke haukotteli unisena ja nukahti miehen turvalliseen syliin.

******

Kevätpäivä oli viileä mutta aurinkoinen. Inkeliina istui natisevassa tuolissa ja odotteli häiden alkua. Jengiläisistä paikalla olivat Casper, Helena, Nana ja tietysti jengin johtaja Wille. Mies sai Inkeliinassa aikaa pelon väristyksiä. Miehen ilme oli koko ajan tyyni mutta silmistä näki, että suuttuessaan mies ei ajattelisi mitään. Nanaa, Willen naisystävää, Inke ei ollut aiemmin tavannut. Nainen vaikutti aika hiljaiselta ja rauhalliselta.

Casper oli selvästi rauhoittunut teinivuosista. Silloin mies oli ollut varsinainen Casanova mutta nyt miehen katse seurasi usein mustatukkaista Helenaa. Helena oli selvästi kasvanut aikuiseksi ja oli nyt tyyliltään naisellisempi kuin kouluaikoina. Myös Helena katseli tiivisti Casperia. Eikä Inkelle ainakaan jäänyt epäselväksi, että noiden kahden välillä oli sähköä.

Samassa Eve käveli omalle paikalleen vihkikaaren alle ja vieraat hiljentyivät paikoilleen.
- Oletko valmis astumaan avioon, Max kysyi kihlatultaan.

Eveliina nyökkäsi vakavana ja kääntyi sitten Maxiin päin. Max rykäisi muutaman kerran ja tilaisuus saattoi alkaa. He olivat käyneet jo virallistamassa paperille liittonsa maistraatissa edellisenä päivänä. Nyt he kuitenkin pujottaisivat sormukset toistensa sormiin.

- Eveliina Kristiina Mansikkaoja, sinä olet minun elämäni aurinko, kuu ja tähdet, Max aloitti valansa. Haluatko tulla vaimokseni ja rakastaa minua elämän suvannoissa ja karikoissa sekä vielä vanhuksena kiikkutuolissa? Max lopetti puheensa ja otti sormuksen taskustaan.
Eveliina naurahti toisen hupsuille sanoille.

- Tahdon, Eve vastasi selkeästi. Max pujotti sormuksen Eveliinan sormeen ja katsoi tulevaa vaimoaan hyvin rakastuneesti.
Inkeliina kaivoi nenäliinan taskustaan ja pyyhki silmännurkkiaan. Tämä on niin liikuttavaa, Inke ajatteli kuin joku vanha sukulaistäti.

- Max Lintunen, minä rakastan sinua nyt, minä rakastan sinua huomenna ja minä haluan rakastaa sinua kaikkina elämänäni päivinä. Tuletko miehekseni? Eve lopetti oman valansa.
Inkeliina nyyhkäisi uudestaan. Sisko oli niin kaunis hienossa hääpuvussaan. He olivat pitkään kiertäneet kauppoja ja etsineet sopivaa pukua. Ingakin oli ollut mukana ja oli jopa maksanut puvun ja halannut tytärtään.

Eve pujotti sormuksen Maxin sormeen ja sitten pari laittoi vielä kätensä päällekkäin. Pian olisi hääsuudelman aika.

- Voitte suudella morsianta, Max kuiskasi tuskin kuuluvasti.
Eve katseli miestään rakastuneesti.

Tuoreen avioparin suudellessa kaaren alla, Inkeliina nyyhki jo aivan avoimesti. Muutkin naisvieraat hapuilivat nenäliinaa taskustaan. Inke huomasi, että Rikkekin nieleskeli tunteellisena ja yritti pidätellä kyyneleitään.

Inkeliina lähes juoksi halaamaan siskoaan kaaren alle, kun virallinen osuus oli ohitse.
- Onnea teille molemmille, Inke toivotti ja rutisti lujasti siskoaan.
- Kiitos, Eveliina sanoi paksulla äänellä.
Inke huomasi, että siskon poski oli ihan märkä liikutuksen kyynelistä.

- Sä olit niin kaunis tuossa puvussa ja teidän valat oli niin ihania, että mä tyrskin tuolla, kuin joku vanha täti, Inke sanoi siskolleen.
- Ei se mitään, Eveliina sanoi. Mullakin valui kyyneleet melkein koko toimituksen ajan. Ja Maxilla myös, Eve sanoi nyökäten mieheensä päin.

Rikke riensi halaamaan vanhaa ystäväänsä. Eveliina katseli hiukan ihmeissään miehensä lämmintä suhtautumista Rikkeen. Eve aavisteli, että miehet tunsivat toisensa hyvin kaukaa, mutta olivat jostain syystä asiasta hiljaa.
- Onnea teille kummallekin, Rikke toivotti halatessaan. Nyt olet virallisesti naimisissa.
- Ja onnellinen siitä, Max sanoi, saaden ystävänsä hymyilemään.

Sitten otettiin vielä monta kuvaa tuoreesta avioparista. Kamerat naksuivat ja räpsyivät, parin tallentuessa useampaankin kameraan. Inkeliina pyyhkäisi vielä kyyneleen silmänurkastaan. Eveliina ja Max näyttivät niin onnellisilta. Inkeä vähän epäilytti millaista elämä olisi jengin talossa, arvaamattoman pomon alla. Mutta sisko oli valintansa tehnyt, toivottavasti kaikki menisi hyvin, eikä mitään sattuisi.

Max katseli vaimoaan ja ihasteli tämän kauneutta. Suurin osa Inkeliinan maljapuheesta meni ohi miehen korvien, tämän keskittyessä ihailemaan vaimoaan.

-Nostakaamme malja nyt tuoreen avioparin kunniaksi, Inkeliina sanoi. Onnea ja päivänpaistetta elämäänne!
- Onnea, kaikui monesta suusta yhtä aikaa.

Parin puheen ja maljannoston jälkeen oli aika siirtyä katselemaan häävalssia. Max ja Eveliina aloittivat tanssin ja muut liittyivät pian mukaan.

Tuore aviopari pyörähteli aurinkoisella nurmella ja loi toisiinsa hyvin rakastuneita katseita. Inke tanssi Riken kanssa kauempana, Casper ja Helena olivat talon vierellä ja Wille ja Nana kulman takana. Vaikka piha oli pieni, sai pari olla rauhassa ja keskittyä toisiinsa.

- Miltäs tuntuu olla nyt Rouva Lintunen, Max kysyi pyöräyttäessään Eveä.
- Ihanalta, Eveliina vastasi. En voisi olla tämän onnellisempi.

Aviopari uppoutui seuraavaksi pitkään suudelmaan.
- Taidatte odottaa jo malttamattomina hääyötä, Wille huikkasi kulman takaa.
Pari ei huomautuksesta välittänyt vaan jatkoi suutelemista entistä kiihkeämmin.

Lopulta juhlat oli juhlittu ja kaikki oli ohitse. Inkeliina ja Rikke olivat sanoneet jo hyvästit ja tekivät lähtöä. Eveliina seisoi talon vierustalla ja odottamaton haikeuden tunne valtasi naisen mielen. Vaikka elämä Maxin kanssa olikin antoisaa, hän kaipasi välillä siskoaan ja muita sukulaisiaan. Mutta hän oli valintansa tehnyt ja pysyisi miehensä rinnalla vaikka joutuisikin olemaan erossa sukulaisistaan pitkiä aikoja.

*****
Muutama viikko häiden jälkeen Inkeliina ja Rikke istuivat illallista syömässä. Inke oli seuraavana päivänä lähdössä kirjastoon tutkimaan Kukkakummun rekistereitä ja kertoili miehelle Ilsen käynnistä.

- Ilse kertoi, että siihen aikaa avioton lapsi oli aika leimaavaa ja hävettävää, Inkeliina kertoi. Jos Lindemanit muuttivat siksi pois kaupungista? Ehkä he joutuivat epäsuosioon ylemmissä piireissä? Inke pohdiskeli.

- Jos kerran asia oli noin tulenarka, oletko varma, ettei perhe vaihtanut nimeään muuttaessaan. Ihan vaikka varmuuden vuoksi tai aloittaakseen alusta uudessa kaupungissa, Rikke ehdotti.

Samassa Inkeliina tajusi kuvion ja yhdisti sen Ilsen kertomukseen. Asia oli nyt päivänselvä, tietenkin perhe oli vaihtanut nimeä. Sen takia heitä ei löytynyt luetteloista tai kirkonkirjoista. Leutolaakso oli siihen aikaan niin pieni yhteisö, että kaikki varmasti tiesivät, kenen lapsi Arto oikeasti oli. Ja vielä kun Arvid syyllisyytensä näytteeksi karkasi Simeriikkaan. Se oli varmasti ollut perheelle liikaa.

- Kiitos, Inke sanoi helpottuneena. Nyt pitää vain etsiä silloin kaupunkiin muuttaneita ja tutkia kaikki luettelot tarkasti.
- Kiva, kun pystyin olemaan avuksi, kaunokainen, Rikke vastasi hymyillen. Sitten hän katsoi ihaillen Inkeä, joka näytti suloiselta pohdiskellessaan sukujuttuja otsa rypyssä.

Inke oli varannut koneen kirjaston rauhallisesta nurkasta ja avasi sen. Nyt hän ottaisi selvää kadonneista Lindemaneista. Hän avasi ensin kirkonkirjat selatakseen tarkemmin tiettynä ajankohtana muuttaneita kyläläisiä.

Etsintä ei tuottanut tulosta ainakaan heti. Kukkakumpuun oli Arton syntymävuonna muuttanut paljon väkeä. Inke yritti etsiä jotain vihjettä Lindemaneista mutta ei löytänyt. Hän hieroi silmiään ja huokaisi. Oli vielä yritettävä, hän ei antaisi periksi näin helposti.

Inke selasi eteenpäin ja katsoi välillä muistakin luetteloista. Hän oli ohittanut jo Arton syntymävuoden kauan aikaa sitten mutta selasi tietoja toivoen löytävänsä edes jonkin vihjeen.
Hän oli nyt vuodessa 1925, jolloin Arto oli ollut kymmenvuotias. Samassa Inken silmät sattuivat mielenkiintoiseen tietoon. Kymmenvuotiaalle pojalle oli haettu nimenmuutosta. Pojan etunimi oli Arto ja sukunimeksi oli vaihdettu Linden. Inke säpsähti, tämä melkein liian hyvää ollakseen totta.

Inke selasi tietoja taaksepäin ja etsi kaikki Linden nimiset henkilöt. Vihdoin erään miehen kohdalla näytti lupaavalta. Eräs Theo Linden oli mennyt naimisiin Estrid Lehmusto nimisen naisen kanssa. Lehmusto ja Lindeman. Lind oli svengelskaksi lehmus, sen Inke muisti koulun tunneilta.

Inke selasi taas taaksepäin Arton syntymävuoteen. Hän oli ehkä sattumalta löytänyt Lindemanit, Kukkakumpuun oli nimittäin muuttanut 1915 neljä Lehmustoa. Vanhemmat olivat sopivan ikäisiä ja heidän mukanaan oli muuttanut sekä pieni poika että melkein täysi-ikäinen tyttö. Kurt, Helen, Estrid ja Arto Lehmusto oli kirjattu Kukkakummun rekisteriin vuonna 1915.

Estridin nimi löytyi vielä uudestaan myöhemmin. Estrid oli tosiaan mennyt naimisiin Theo nimisen miehen kanssa ja Arton huoltajuus oli silloin siirretty hänelle. Ilmeisesti Kurt ja Helen olivat silloin jo liian vanhoja vanhemmiksi.

Inke tarkisti vielä Estiridin syntymävuoden ja tiedot. Naisen täytyi olla Arvidin pikkusisko. Ihme, ettei Ilse ollut muistanut mainita häntä. Ehkä Ilse ei ollut pitänyt tietoa niin tärkeänä. Sitten Inkeliinan silmiin sattui vielä yksi pikkuinen mutta tärkeä tieto. Estrid oli vielä elossa, kirjoista ei löytynyt kuolinpäivää.

Inke nousi tuolista ylös niin, että kolahti. Muut kirjaston asiakkaat katsoivat häneen kummissaan ja äkeä täti tiskin takana katsoi häneen varoittavasti.

 Inkeliina ei välittänyt vaan onki puhelimen taskustaan ja valitsi numerotiedustelun numeron. Siellä osattaisin kertoa Estridin nykyinen olinpaikka.

- Saisinko Estrid Lindenin numeron? Inke kysyi kohteliaasti. Kyllä hän asuu Kukkakummussa, Inke vahvisti.
Nainen antoi numeron ja lupasi lähettää sen vielä tekstiviestinäkin, jotta Inke saisi numeron tallennettua.

Inke odotti vastausta sydän pamppaillen. Vihdoin monen tuuttauksen jälkeen toisessa päässä vastattiin. - Laura Linden, ääni toisessa päässä sanoi.
- Täällä Inkeliina Mansikkaoja. Yritin tavoittaa Estrid Lindeniä.
- Ai, isomummo on nyt matkoilla ja palaa parin viikon päästä, Laura tiedotti. Haluatteko jättää soittopyynnön?

Inke vastasi myöntävästi ja Laura kirjoitti tiedot ylös ja lupasi välittää pyynnön Estridille. Hiukan pettyneenä Inke sulki puhelimen.

Samalla hän kuitenkin kihelmöi jännityksestä, hän olisi kohta selvittänyt Ilsen antaman tehtävän. Estrid omasi varmaankin kaikki loput oleelliset tiedot, jos Arto oli asunut naisen luona.

*****

Kevätilta oli pimeä ja hiukan sateinen. Rikke katsoi televisiosta ylettömän tylsää ohjelmaa tilkkutyökilpailuista mutta ei jaksanut nousta kääntämään kanavaa. Menossa oli voittaneen kilpailutyön esittely. Rikestä työ näytti hyvin sekavalta ja värikkäältä. Tekijä oli käyttänyt siihen varmaan koko kangasvarastonsa oudoimmat värit.

Inkeliina selasi hääsivuja. He olivat päättäneet viettää häät vuoden päästä kesällä. Inke halusi kesähäät eikä Rikke ollut ajatusta vastaan. Vaikka häihin oli vielä rutkasti aikaa, oli hyvä katsella jo pukumalleja ja muita hääkrumeluureja.

Talossa olijat eivät huomanneet verannalla liikkuvaa hahmoa. Tumma ulkotakki sulautui hiukan ympäröivään pimeyteen ja hahmo liikkui aika äänettömästi. Kuului kahahdus ja hahmo painautui horjahtaen vasten seinää.

Salaperäinen vieras nosti kätensä ja koputti oveen. Sitten hahmo siirtyi hiukan ovelta syrjään ja jäi paikalleen odottamaan.

Inkeliina avasi oven. Hän oletti ensin, kun ketään ei näkynyt, naapurin poikien tekevän piloja. Mutta sitten hän kuuli tukahtuneen nyyhkäyksen oven vierestä. Inke astui muutaman askeleen ulos ovesta ja pysähtyi järkyttyneenä nähdessään tulijan.

- Eve, mitä ihmettä on tapahtunut? Inke ei voinut olla huutamatta.

***************

Heh, siinä teille kiva cliffhanger :)
Ja kommenttia tietysti toivoisin, niinkuin aina :)
Seuraavan osan kuvat on melkein kokonaan kuvattu ja kommentithan aina kannustavat.

Jos et muuten keksi mitään kirjoitettavaa, tässä avuksi pari kysymystä :)!
1. Mistä kuvasta pidit eniten ? Miksi?
2. Tapahtuiko osassa liikaa/sopivasti/liian vähän?
3. Jäikö joku asia vielä kaivertamaan mieltäsi?
Kommentoikaa vapaasti tai vastailkaa kysymyksiin tai tehkää vaikka molemmat :)

Ja kiitos teille hurjasti kaikista edellisiin osiin tulleista kommenteista. Ilman teitä tämä ei olisi mahdollista.
Kiitos <3
~vupii