Osa 8.Suojelija

Vihdoin :) 

Pahoittelen vielä,että osassa kesti mutta nyt se on luettavissanne. 

Osa on pitkä ja tapahtumarikas. Lukuiloa !

************

Inke katseli ikkunasta hiljaa putoavia lumihiutaleita. Lunta oli tässä kuussa satanut harvinaisen runsaasti. Talon edessä olisi kohta niin isot kinokset, että portaat peittyisivät.  Hyvä kuitenkin, että saataisiin valkea joulu, Inke ajatteli.

Samassa makuuhuoneesta kuului pikkuista ähinää ja tuhinaa. Inke lähti katsomaan, kumpi kaksosista oli herännyt. Kukaan ei kuitenkaan ollut hereillä. Kaikki lapset nukkuivat ja Rikke myös. Aaronin kehto oli heti ovensuussa, mutta poika ei häiriintynyt kulkijoista vaan nukkui suloista vauvanunta.

Aaronin sänkyä vastapäätä oli Melinan sänky. Tyttönen oli kasvanut hurjasti ja opetteli kävelemään ja puhumaan. Pottailuharjoituksetkin olivat jo tytölle tuttuja. Inke oli välillä kertoillut Melinalle Evestä ja Maxista mutta ei pieni vielä oikein ymmärtänyt.

Adalmiina nukkui myös rauhallisesti kehdossaan. Kaksoset pitivät Inken ja Riken kiireisinä mutta nukkuivat onneksi yöt rauhallisesti. Melina halusi yleensä myös huomiota itselleen ja se vei oman aikansa. Rikke hoiti kaikkia lapsia mielellään ja oli sen takia iltaisin aika väsynyt.

Nytkin mies oli jo nukkumassa ja uinui sikeästi. Inkeliina katsahti hellästi mieheensä ja päätti mennä myös nukkumaan, kello oli jo seuraavan päivän puolella reilusti. Rikke havahtui hiukan Inken tullessa sänkyyn.  -- -  -Hui, sulla on kylmät jalat ja kädet, Rikke sanoi unisesti ja värähti hiukan.

-Onneksi sä olet lämmin, Inkeliina totesi ja kietoi kätensä miehensä ympärille.

************

-Tule vaan rohkeasti, kyllä sä osaat, Rikke kannusti Melinaa.

Tyttönen otti muutaman horjuvan askeleen ja meinasi kaatua nenälleen. Rikke nappasi kuitenkin tytön kiinni ennen kaatumista.

Melina ja Rikke viihtyivät yhdessä hyvin. Tyttönen piti kovasti Rikestä ja Rikke taas hoiti mielellään parhaimman ystävänsä lasta. Välillä Rikkeä harmitti Even ja Maxin tilanne. Mitään uutta ei ollut kuulunut taas moneen viikkoon, poliisit junnasivat tutkimuksissa paikoillaan. Toivottavasti Max ja Eve olisivat kunnossa.

Rikke nosti Melinan korkealle ilmaan ja ilmeili tytölle hassusti, saaden tämän kikattamaan iloisesti. Samassa Inke tuli makuuhuoneesta toinen kaksosista sylissään. Kohta varmaan heräisi toinenkin, Rikke ajatteli ja laski Melinan maahan.

Melina kitisi hiukan Riken laskiessa hänet lattialle. Rikke silitti tytön hiuksia ja antoi tälle monta suukkoa. Tyttönen tyytyi niihin ja jäi ihmetellen istumaan lattialle, Riken mennessä auttamaan Inkeliinaa vauvanhoidossa.

Kumpikin vauva oli kova hotkimaan maitoa ja nytkin piti välillä pitää taukoja, ettei pienen masu tulisi kipeäksi.  Inkeliina oli jo syöttänyt toisen vauvan ja tyttö odotti kehdossa kylpyä.

Sillä aikaa, kun Inkeliina laittoi ruokaa ja kattoi pöytää, Rikke kylvetti kummatkin vauvat. Pikkuiset pitivät kylpemisestä ja roiskivat vettä innoissaan. Pian kumpikin vauva potkiskeli tyytyväisenä kehdossaan puhtaana ja kuivissa vaatteissa.

Inkeliina kattoi pöytää ajatusten vaeltaessa. Siitä oli pitkä aika, kun he olivat kuulleet jotain jengistä. Wille osasi pakoilla poliiseja niin halutessaan ja ketään jengiläistä ei oltu vielä tavoitettu. Toivottavasti Eve ja Max pääsevät pois ennekuin jotain kamalaa sattuu, Inkeliina ajatteli.

Melina oli kontannut keittiöön ja kitisi nyt syöttötuolin vieressä. Inkeliina nosti tytön tuoliin ja haki tälle syötävää. Tyttö tunki kätensä lautaselle ja laittoi sieltä paloja suuhunsa. Inkeä hymyilytti Melinan touhut.

Makuuhuoneessa Rikke oli vaihtanut vielä kaksosille kuivat vaipat ja laittoi näitä nyt nukkumaan. Adalmiina haukotteli leveästi ja Rikke hymyili hellästi tyttärelleen. Aaron nukkui jo rauhallisesti, Adalmiinakin nukahtaisi varmaan pian.

Syötyään Inkeliina oli pukenut Melinalle ulkovaatteet ja vei tytön ulos lunta ihmettelemään. Lunta oli pihalla isoina kinoksina. Inke laski Melinan varovasti alas. Oli pitkästä aikaa sateeton ja tyyni päivä.

Rikkekin tuli pihalle kaksosten nukahdettua ja yhdessä Inken kanssa he alkoivat tehdä lumiukkoa pihan piristykseksi. Melina seisoi kauempana ihmeissään ja kummasteli kinoksia.

Pikkuhiljaa Melina rohkaistui ja istui hankeen. Pian tyttönen heittelikin lunta päälleen ja ympärilleen. Väillä jotain nokareita eksyi suuhunkin. Pihalla kaikuivat tytön iloiset kiljahdukset.

Lumiukko oli viimeistelyä vailla. Rikke oli kaivanut komerosta edellisvuotisen uudenvuoden hatun ja porkkanan ja laittoi niitä innoissaan paikoilleen.

-          -Ei siitä, nyt ihan perinteisen näköinen ukko tullut, Inkeliina sanoi arvioiden.

-          -Hyvä se on, onpahan ainakin erilainen, Rikke vastasi häkeltymättä.

Melina istui hangessa ja oli yltä päältä lumessa. Tyttö oikein nautti lumen heittämisestä ja pöllytti sitä kunnolla.

Rikke veti lumiukon takana Inken lähelleen ja virnisti tälle hurmaavasti.

 -Sä olet niin suloinen, kaunokainen, Rikke sanoi. Ja mä rakastan sua järjettömästi.

Inke naurahti pienesti miehensä sanoille ja pujotti kätensä tämän takin alle lämpimään.

Rikke suuteli Inkeä keskellä pihaa, muiden katseista välittämättä. Edeltävät kuukaudet olivat olleet kiireisiä lasten takia, eikä kahdenkeskistä aikaa ollut paljoa jäänyt. Inkeliina vastasi mielellään suudelmaan ja tunsi lämpiävänsä varpaita myöten.

Pian kaksoset heräisivät ja Rikke lähti huokaisten sisälle. Inkeliina haki syliinsä Melinan, joka protestoi hiukan sisälle lähtemistä. Lumiukon katselu kuitenkin hiljensi tytön. Melina haukotteli makeasti, päiväuniaika oli lähellä.

********************

Rikke oli juuri lopettamassa puhelua, kun ovikello soi.

-Joku on ovella, Rikke sanoi luuriin. Tulkaa sitten pian Ingan kanssa käymään, Inkeliina jo kaipaili teitä.

Nestori lupasi tulla mahdollisimman pian ja lopetti puhelun. Rikke riensi avaamaan ovea.

Kuistilla kahdet jalat odottelivat kylmissään, että pääsisivät jo sisään. Toiset jalat tärisivät hiukan jännityksestä. Mies laski kätensä rauhoittavasti edessään seisovan naisen olkapäälle.

Rikke avasi oven ja katsahti tulijoihin. Nainen oli iloisen ja pirteän näköinen, ehkä vähän nuorempi häntä. Mies taas pysytteli taustalla mutta vaikutti ihan mukavalta. Ainakin hän hymyili hiukan. Rikke katsoi tarkemmin naiseen ja miehen suu aukesi hiukan hämmästyksestä. Naisella oli täsmälleen samanlaiset silmät kuin hänelläkin.

-Onhan tämä Mansikkaojien talo? nainen kysyi hiukan ulkomaalaisesti korostaen.

- On.Mä olen Christer, kukas te olette?  Rikke kysyi epäilevänä.

Nainen näytti huokaisevan helpotuksesta ja veti sitten henkeä esitelläkseen itsensä.

-Minä olen Cajsa, nainen sanoi hiukan epäröiden. Cajsa Rekijoki, nainen jatkoi hiukan painokkaammin.

Rikeltä meni hetki tajuta minkä sukunimen nainen oli sanonut. Rekijoki, sanoiko nainen todella Rekijoki.

Nainen ei odotellut Riken vastausta vaan jatkoi selittämistä.

-Olen siis Cajsa, sinun pikkusiskosi. Olen asunut tähän asti ulkomailla mutta nyt tilanteen muututtua päätin lähteä etsimään sukuani. Takana seisoo minun aviomieheni, Jake Black.

Rikke oli edelleen, kuin puulla päähän lyöty eikä saanut sanaa suustaan.

-Mulla on paljon kerrottavaa ja kyseltävää, joten voidaanko me tulla sisään ? Cajsa kysyi väristen hiukan kylmästä.

-Joo toki, Rikke sai hämmästykseltään änkytetyksi.

Cajsa ja Jake astuivat sisälle. Inkeliina seisoi Aaron sylissään ja katseli ihmeissään tulijoita.

-Tässä on mun sisko, Rikke sanoi itsekin vielä hämmästyneenä, ja sen mies.

Inkeliina meinasi pudottaa vauvan hämmästyksestä ja häntä huimaisi. Riken sisko, mistä se oli tänne tiennyt tulla? He olivat olleet siinä luulossa, että kaikki muut Rekijoet olivat kuolleet tai kadoksissa.

-Cajsa Rekijoki ja tuolta tulee mieheni Jake Black, Cajsa esitteli itsensä vielä Inkelle. Ihana talo teillä, mukavan vanhanaikainen ja ihanasti sisustettu.

Inkeliina huomasi, että nainen puhui hieman ulkomaalaisittain korostaen. Ja Jake ei taas ollut sanonut vielä mitään, ehkä mies puhui vain Simeriikkaa?

      Rikke kutsui tulijat pöydän ääreen istumaan ja istui itsekin kuuntelemaan vieraiden kertomusta.

-Niin siis, Cajsa aloitti. Olen todella sinun pikkusisaresi. Äitini on Lisa ja isäni Jere. Olen asunut kaikki nämä vuodet Simeriikassa, enkä tiennyt olemassaolostasi aikaisemmin.  Äidin kuoltua äkillisesti, löysin hänen papereistaan, kuvan sinusta ja syntymätodistuksesi. Mukana oli myös orpokodin papereita. Kaikki paperit olivat hyvässä tallessa ja hiukan läiskikkäitä, ilmeisesti äiti oli itkenyt jonkin verran niitä katsellessaan.

Cajsan sanat tunkeutuivat hitaasti Riken tajuntaan. Mitä Cajsa olikaan maininnut äidistä?

-Siis onko äitimme kuollut? Rikke kysyi hiukan haikeasti.

-Valitettavasti äiti kuoli äkillisesti noin vuosi sitten, Cajsa sanoi. Ja isä kuoli vakavaan sairauteen jo muutama vuosi sitten, Cajsa jatkoi hiukan tukahtuneella äänellä.

Pöytään laskeutui hiljaisuus ja Cajsan sanat jäivät kaikumaan kaikkien mieleen.

-Mutta, Cajsa jatkoi sitten reippaammin. Minä ja Jake olemme ostaneet tästä läheltä talon ja aiomme muuttaa sinne pikimmiten. Haluan olla lähellä veljeäni nyt, kaikkien menetettyjen vuosien jälkeen.

Rikke istui pitkään vielä juttelemassa siskonsa kanssa. Kumpikin kyseli toisiltaan kaikkea mahdollista. Oli paljon aukkoja paikattavana, paljon kysymyksiä kysyttävänä. 

Illan aikana selvisi, että Jakella ja Cajsalla oli kaksi lasta, kaksospojat Carl ja Chris. Inkeliina kertoi heilläkin olevan kaksoset ja lisäksi Inke kertoi Melinasta.

Lopulta Cajsan ja Jaken oli pakko lähteä sillä heidän muuttokuormansa tulisi aamulla ja talossa pitäisi vielä siivota sitä ennen. Rikke nousi pöydästä halatakseen siskoaan. Tunteet myllersivät miehen mielessä, oli paljastunut niin paljon uutta tietoa.

-Ihanaa, kun löysin sinut, Cajsa sanoi halatessaan veljeään. Käsittämätöntä, ettei äiti kertonut sinusta mitään.

-No, mäkään en tiennyt susta, joten tasoissa ollaan, Rikke naurahti ja rutisti siskoaan lujasti.

Cajsa puki takin päälleen ja Jake seurasi vaimonsa perässä. Rikke ja Inkeliina jäivät hiukan sekavassa olotilassa katselemaan parin perään. Aaronin nälkäinen kitinä herätti kummatkin takaisin ajatuksistaan ja Rikke lähti lämmittämään maitoa pojalle.

Adalmiinakin oli herännyt ja Inkeliina kylvetti tyttöä. Myös Melina oli hereillä ja leikki nallensa kanssa, odotellessaan omaa iltakylpyään. Lapset olivat kuitenkin väsyneitä ja nukahtivat pian uudelleen.

Inkeliina ja Rikke istuivat vielä kauan sohvalla jutellen ennen kuin väsymys painoi silmiä kiinni ja oli pakko mennä nukkumaan.  Inkeliina oli onnellinen miehensä puolesta ja samalla tyytyväinen, että sai tietää Lisan kohtalon. Hetkeksi Inken mieleen nousi Ilse, olihan Lisa kuitenkin tämän lapsenlapsi. Ehkä Frida voisi toimittaa viestin Ilselle?

*********

Päivät kuluivat ja menivät nopeasti lasten kanssa touhutessa. Melinan kävelyharjoitukset sujuivat hienosti ja tyttönen sanoi jo muutamia sanojakin ja pikku lauseita. Melina piti kyllä Inkeliinastakin mutta Rikke oli tytölle kaikkein tärkein ja läheisin. Riken syli oli Melinan ehdoton lempipaikka.

Niinpä Inke ja Rikke jakoivat lastenhoidon niin, että Melina sai olla mahdollisimman paljon Riken kanssa. Rikke vei mielellään tytön nukkumaan ja vietti tämän kanssa aikaa.

Rikke laski Melinan sänkyyn ja silitti tytön päätä. Kaksoset nukkuivat jo omissa kehdoissaan.

-Meli ei nutu, Melina sanoi unisena, leveästi haukotellen.

-Kyllä nyt pitää nukkua, Rikke sanoi hymyillen ja suukotti vielä tyttöä muutaman kerran.

Melina antoi periksi ja painoi päänsä tyynyyn, nukahtaen melkein heti.

Rikke istui ajatuksissaan syömässä vielä myöhäistä iltapalaa. Vaikka päivät olivat kiireisiä, niin mieleen muistui usein Max ja Eve. Melina täyttäisi jo kohta kaksi vuotta, eikä vielä tiennyt oikeista vanhemmistaan juuri mitään. Olivat he Inkeliinan kanssa näyttäneet valokuvia mutta ei tyttönen vielä oikein ymmärtänyt.

Inkeliina oli samoissa ajatuksissa tehdessään leipää. Oli niin väärin, ettei Eve nähnyt oman tyttärensä kasvua ja kehitystä. Ei nähnyt Melinan ensiaskelia eikä kuullut tämän ensimmäisiä sanoja. Inkeliinan silmännurkkia kuumotti ja hän huokasi surullisesti. Miksi poliisit eivät tehneet mitään ja mitä yleensä siskolle edes kuului? Paljon kysymyksiä, eikä niihin ollut vastauksia.

*********

Vihdoin saapui joulu Mansikkaojille. Talo oli koristettu kauniiksi ja joulukuusikin oli hankittu olohuoneen nurkkaan. Keittiössä tuoksuivat jouluruoat ja pihaankin oli koristeltu kuusi.

Melina oli innoissaan kaikista värikkäistä laatikoista ja lahjapapereista. He olivat juuri syöneet ja oli pakettien avaamisen aika. Suurin osa lahjoista olikin Melinalle ja kaksosille mutta kyllä Rikelle ja Inkellekin muutama paketti oli.

Rikke ja Inke istuivat sohvalla ja katselivat hymyillen Melinaa, joka rapisteli lahjojen kimpussa. Kaksoset olivat jo nukkumassa, pienet eivät vielä lahjoista niin ymmärtäneet. Kummatkin olivat kuitenkin jaksaneet muutaman paketin tutkia ja maistella.

Rikke seisoi olohuoneessa nauttien hiljaisuudesta. Kaikki lapset nukkuivat vihdoin rauhallisesti. Rikke käänsi päätään askelten suuntaan ja hymyili vaimolleen pienesti.

Rikke otti muutaman harppauksen ja kaappasi Inken syliinsä.

-Hyvää joulua, kaunokainen, Rikke sanoi hellästi. Tiedätkös, minkä alla me juuri seistään?

-Hyvää joulua sullekin, Inkeliina vastasi nauraen ja katsahti sitten kattoon.

Katosta roikkui misteli. Ilmeisesti Rikke oli sen sinne ripustanut ja aikoi nyt selvästi käyttää sitä hyväkseen.

-Me ollaan mistelin alla ja mä aion nyt suudella sua, Rikke sanoi käheästi avaten samalla Inken paidan nappeja.

Miehen äänensävy sai Inkeliinan vatsanpohjan kihelmöimään ja vartalon jännitymään.

Inkeliina värähti odotuksesta ja tunsi miehen hengityksen kasvoillaan. Rikke painoi huulensa Inken huulia vasten ja suuteli vaimoaan, riisuen samalla tämän paidan. Seuraavan suudelman aikana loputkin vaatteet lensivät lattialle yhtenä sekamelskana.

Pian Inkeliina istuikin sohvalla Riken sylissä vain alushousut päällään ja miehen vahvat käsivarret ympärillään. Kumpikin oli malttamaton ja kärsimätön, molemmat halusivat taas tuntea toisen kosketuksen ja suudelmat.

Edellisestä kerrasta oli liian kauan aikaa.

***********

Joulu jäi taakse ja vuosikin vaihtui. Pikkuhiljaa kevät kurkisteli talven takaa. Eveliinasta ja Maxista ei kukaan tiennyt mitään ja huoli muiden mielessä vain kasvoi. Tänään olisi kuitenkin iloinen päivä, sillä kaksoset täyttäisivät vuoden.

-Tule nyt sieltä, Nestori sanoi ottaen Ingaa kädestä. Muut odottavat.

Nestori veti naisen kädestä keittiön pöydän luokse, missä muut jo odottivat. Inga jäi usein ajatuksiinsa ja saattoi olla poissaoleva pitkän aikaa. Eveliinan täydellinen katoaminen oli naiselle melkein liikaa. Olihan kyseessä kuitenkin oma tytär.

Inkeliina ja Rikke odottivat, että vieraat asettuisivat paikoilleen. Kummallekin lapselle oli hankittu oma kakku mutta Nestori ja Inga olivat ainoat vieraat. Inkeliina tunsi kuitenkin erään tietyn henkilön läsnäolon vaikka ei nähnytkään juuri häntä.

Nestorin ja Ingan valmistautuessa puhaltamaan torveen ja laulamaan onnittelulaulua, huoneen nurkasta lipui esiin valkoinen hahmo. Inke tunsi Fridan läsnäolon, vaikka oli selin naiseen ja hymyili pienesti. Tietysti Frida oli paikalla hänen lastensa syntymäpäivillä. Inkeliina arvasi, että jompikumpi kaksosista saisi tänään oman suojelijan.

Torvet törähtivät ja laulu raikui. Nestori oli aidosti innoissaan lastenlastensa synttäreistä mutta Inga oli taas unohtunut ajatuksiinsa.

Viimein Ingakin havahtui ja osallistui ilonpitoon. Inkeliina piti Adalmiinaa lähellä kakkua ja puhaltaisi kynttilät tämän kanssa. Rikke piti Aaronia sylissään toisella puolen pöytää.

Viimein laulu loppui ja oli aika puhaltaa kynttilät. Kaksoset katsoivat kynttilöitä ihmetellen ja nauroivat niiden sammuessa. Inkeliina ja Rikke veivät lapset olohuoneeseen Melinan seuraksi ja istuivat sitten pöytään.

Puhe kääntyi pian kakunsyönnin jälkeen Eveliinaan ja tilannetta pohdittiin monelta kantilta. Pohdinta ei kuitenkaan johtanut minnekään, sillä kukaan ei tiennyt mitään ratkaisevaa tapauksesta. Frida oli vielä paikalla seuraamassa ja hymyili silmää vinkaten Inkelle.

Nyt oli aika, Frida päätti. Inkeliina vanhempineen istuisi juttelemassa vielä hyvän tovin. He ehtisivät tehdä kaiken sillä aikaa. Frida keskittyi ja kutsui poikaansa. Tämän oli määrä aloittaa suojelutehtävänsä tänään.

Melina leikki olohuoneessa leluillaan ja kuunteli keittiöstä kantautuvaa puhetta. Ksylofoni vie kuitenkin voiton aikuisten tylsistä jutuista ja tyttönen nauroi aina uuden äänen tullessa soittimesta.  Melina ei huomannut kahden hahmon ilmestymistä olohuoneeseen ja niin oli tarkoituskin.

Kahdet jalat pysähtyivät leikkikehän eteen. Kaksoset leikkivät keskittyneesti leluillaan eivätkä vielä huomanneet mitään.

-Oletko valmis, Frida kysyi vieressään seisovalta pojalta.

Poika nyökkäsi vastaukseksi  ja jäi katsomaan äitiään jännittyneesti.

Adalmiina huomasi jotain kiinnostavaa leikkikehän ulkopuolella. Veli ei näyttänyt huomaavaan asiaa mutta Ada tarkensi katsettaan ja näki pojan seisovan leikkikehän vieressä.  Poika katsoi takaisin Adalmiinaan ja hymyili tytölle hermostuneesti.

Frida nosti kaksoset pois leikkikehästä ja meni sivummalle odottamaan. Adalmiina lähti heti konttaamaan kohti suojelijaansa, niin kuin pitikin.

-Äiti mitä mä nyt teen?, kuului arka kysymys .

-Esittelet itsesi, Frida sanoi.

Florian haroi hermostuneena hiuksiaan, Tuntui tyhmältä esitellä itsensä jollekin taaperolle.

-Äh, no mä olen Florian, poika sanoi sitten osoittaen sanansa Adalmiinalle. Olen sun suojelija ja pidän susta huolta.

Adalmiina oli kontannut Florianin viereen ja nosti katseensa ylös. Florianista tuntui, että tyttö tajusi mistä puhuttiin ja muistaisi tämän myöhemmin. Florian toivoi niin, sillä tämän tapaamisen tarkoitus oli tutustua. Näin Adalmiina ei ehkä pelästyisi niin kovin , kun he seuraavan kerran tapaisivat. Tosin se tapahtuisi vasta, kun Ada olisi muutaman vuoden vanhempi.

-Hyvinhän se meni, Frida naurahti. Sinä suoriuduit hienosti, yhteys teidän välille on nyt luotu ja se helpottaa tehtävääsi.

Florian oli mielissään äitinsä kehuista mutta samalla huolissaan hiukan tulevaisuudesta. Hän ei tarkkaan tiennyt mitä tulisi kokemaan tehtävässään mutta helppoa se ei varmasti tulisi olemaan.

-Meidän on aika lähteä, Frida sanoi ja muuttui läpinäkyväksi. Florian katsoi äitiään ja siirsi sitten katseensa vielä Adalmiinaan. Poika vilkutti Adalle ja keskittyi sitten muuttamaan itsensä läpinäkyväksi. Hän ei vielä osannut sitä niin hyvin kuin Frida, joten asia vaati häneltä enemmän keskittymistä.

Adalmiina nauroi ihmeissään, kun mukava poika muuttui läpinäkyväksi hänen silmiensä edessä. Tyttö kikatti vielä pitkään tapahtumalle ja ymmärsi jossain sisimmässään tämän päivän tapahtumien olevan tärkeitä.

Florian katsahti äitiään ja tarttui tätä kädestä. Äiti osasi siirtyä paikasta toiseen kävelemättä ja sitä taitoa Florian ei vielä osannut. Frida keskittyi hetken verran ja pian olohuone oli tyhjä. Melina ja Aaron leikkivät rauhallisesti ja Adalmiina tuijotti tyhjyyteen vieläkin naureskellen.

Inga ja Nestori halusivat vielä viettää hetken lasten kanssa, ennekuin lähtisivät. Melina kinusi heti mumminsa syliin ja Inga silitti tytön päätä ja nosti tämän syliinsä.

Aaron halusi myös huomiota ja seuraavaksi mummi leikki pojan kanssa. Inga kutitti poikaa kyljistä ja Aaron kikatti onnessaan ja kiemurteli kutituksista. Inga piti kaikista lapsenlapsistaan hyvin paljon ja he vierailivatkin usein lapsia katsomassa.

Melina tahtoi myös vaarin syliin ja Nestori pitikin tyttö hetken sylissään ja leikki tämän kanssa. Sitten mies laski Melinan lattialle, heidän pitäisi kohta lähteä. Ilmarin lapsenvahti pitäisi mennä päästämään kotiin.

-Eiköhän me nyt lähdetä, Nestori sanoi Ingalle.

Inga nyökkäsi vastaukseksi. Vieraat kiittivät mukavista juhlista ja siirtyivät eteiseen. Inkeliina meni saattamaan vanhempiaan. Rikke jäi vielä huolehtimaan lasten iltatoimista.

Rikke halasi kumpaakin ja antoi molemmille lapsille iltasuukot. Sitten hän vei kummatkin sänkyihinsä ja kaksoset nukahtivatkin melkein heti. Inkeliina toi hetken kuluttua Melinan nukkumaan.

Pian kaikki talossa nukkuivat. Kaksoset omissa sängyissään ja Melina omassaan. Joku oli kuitenkin vielä hereillä. Inkeliina istui levottomana olohuoneessa. Koko illan häntä oli vaivannut kumman levoton olo, ikään kuin jotain suurempaa olisi tapahtumassa. Hetken kuluttua Inkeliina lähti kuitenkin nukkumaan mutta uni oli tällä kertaa kaikkea muuta kuin rauhallista.

*********

Epilogi:

Eveliina katseli ulos ikkunasta. Ulkona oli pimeää ja synkkää. Even mielialakin oli synkkä. Hän oli juuri saanut tietää olevansa uudestaan raskaana ja jo niin pitkällä ettei keskeyttäminen ollut mahdollista. Willekin oli vahtinut heitä niin tarkoin, että sopivaa hetkeä pakenemiseen ei ollut tullut.

Max käveli ikkunan luokse miettien samaa asiaa. Kohta pitäisi tehdä jotakin, vauva ei voisi kasvaa näissä oloissa. Huoli puristi Maxin sydäntä, miten he tästä selviäisivät?

Eveliina huokasi syvään ja Max kietoi kätensä vaimonsa ympärille. He nojasivat toisiaan vasten, kummatkin hiljaisina ajatuksissaan. Max rutisti Eveliinaa lohduttaen.

-Kyllä me vielä tästä selvitään, mä lupaan sen, Max kuiskasi ja rutisti Eveliinaa uudestaan.

Eve kääntyi ympäri ja kietoi kätensä miehensä kaulaan. Suudelma oli hieman epätoivoinen ja kaipaava mutta muuttui pian hellemmäksi. Max piti vaimoaan vielä kauan sylissään, ennen kuin joutui lähtemään olohuoneeseen Willen kutsuessa.

Eve jäi vielä katselemaan ulos ikkunasta mutta nyt näkymä oli muuttunut. Eveliinan mielestä maisemassa oli nyt jotain uhkaavaa ja pelottavaa. Ja aivan varmasti puiden katveessa liikkui joku, joka ei halunnut tulla vielä nähdyksi. Eveliina värähti pelosta ja koetti tarkentaa katsettaan puiden katveeseen, mitään ei kuitenkaan näkynyt, vielä.

**********

Se oli siinä ;) Vähän inhottavaa kohtaan katkaisin, mutta... 
Eli Adalmiinasta tuli perijä :) ja Florianista suojelija. Mutta olen kyllä suunnittellut mukavat juonenkäänteet seuraavalle sukupolvelle. Ensi osassa selviää lisää Evestä ja kymppiosa päättää tämän sukupolven seikkailut. 

Sitten vain kommenttia kirjoittamaan ;) 

Tähan osaan muokkasin muutamaa kuvaa aika paljon, toivottavasti tulos miellytti :) 

Ekstrakuvia tuli taas iso kasa, tässä niitä: 

 Kaikenlaiset kommentit ovat ihania, kuin karkkia :)