No niin, aika tiukille meni mutta tämän päivän kuluessa kuitenkin :)
Osa 11, olkaa hyvä !
Lukumusiikkia:
enya- only time
enya - last time by moonlight
*****************
Adalmiina veti syvään henkeä ja sulki silmänsä. Nenään tulvi syksyisen metsän raikas tuoksu. Kumisaappaat läpsyivät märkään maahan ja niiden ääni kaikui muuten hiljaisessa metsässä. Ada oli ollut käymässä serkkujensa luona ja oli nyt menossa kotiin.
Tyttö käveli reippaasti tuttua polkua pitkin eteenpäin. Hän oli kulkenut tämän metsäreitin useasti ennekin. Kotiin ei olisi enää pitkä matka. Metsä ja reitti olivat niin tuttuja, ettei Adaa pelottanut vaikka metsässä hiukan hämärää olikin.
Puun jälkeen polku kääntyi ja metsä muuttui hiukan hämärämmäksi. Varjot pitenivät ja Adan askelten tahti hidastui. Aivan kuin jokin olisi liikahtanut puiden takana. Tyttö siristi silmiään mutta metsä oli hiljainen ja liikkumaton. Varmasti vain kuvittelin asian, Ada hymähti mutta ei voinut estää sydäntään lyömästä tiheämmin.
Puiden takana, huolellisesti kätkössä uteliaiden silmiltä, joku odotti. Odotti, että tyttö tulisi lähemmäksi. Hän oli melkein, huolimattomuuttaan, paljastanut liian aikaisin itsensä. Niin ei saisi käydä, tyttö ei saisi vielä nähdä häntä.
”Ada. Tule mun kanssa. Täällä on vaarallista.” tuttu ääni ja hahmo pysäyttivät tytön matkan. Ada katsoi hämmästyneenä edessään kesävaatteissa seisovaa Floriania. Poika oli kovin vakavannäköinen ja vilkuili välillä puiden varjoihin päin.
”Niin, tule mä saatan sut kotiin. Florian toisi sanansa. ”Ei tarvitse. Mä osaan kyllä.” Ada sanoi rohkeana. ”Etkö sä kuullut? Täällä on vaarallista, nyt mennään!” Florian käski, välittämättä tytön sanoista.
Florian tarttui Adaa kädestä ja kaksikko lähti yhdessä polkua eteenpäin. Ada oli kuulevinaan puiden varjoista, jonkun kahahduksen. Oliko siellä se vaara, mistä Florian puhui? Poika oli harvoin noin vakava ja hiljainen.
Jonkin matkaa käveltyään, Florian puristi rohkaisevasti Adan kättä ja hymyili tytölle. ”Mitä siellä metsässä oli?” Adalmiina kysyi pojalta. Florian mietti hetken ennen kuin vastasi. ”Siellä oli jotain, sulle vaarallista, enempää sun ei tarvitse tietää. Mä ehdin onneksi ajoissa paikalle.” poika huokaisi.
Adalmiina nyökkäsi ymmärtävästi vaikka olisi tahtonut tietää vielä enemmän. Samassa tyttö näki jo metsänreunan takaa tutun talon pilkistävän. ”Mä pärjään tästä nyt itsekin. Koti on ihan tuossa lähellä.” Ada vakuutti.
”Oletko sä ihan varma?” Florian kysyi vielä huolestuneena. ”Tietty. Mä näen jo olkkarin ikkunoiden valot täältä.” Adalmiina vastasi naurahtaen. ”No, ole kuitenkin varovainen. Mä katson tässä, että pääset metsästä.” Florian sanoi vielä ja halasi ystäväänsä.
Adalmiina käveli eteenpäin ja Florian jäi katsomaan tytön menoa. Hän oli ehtinyt ajoissa tällä kertaa. Tämä oli kuitenkin vasta esimakua siitä kaikesta mikä häntä ja Adalmiina odotti. Joskus Florian toivoi, että olisi ollut tavallinen poika ja ettei äiti olisi kertonut ihan kaikkea mitä Serena oli sanonut.
Samassa poika kuuli vaimeita askeleita polulta. ”Sä myöhästyit. Ada on kohta jo kotiovella.” Florian sanoi hiukan omahyväisesti kääntämättä katsettaan tulijaan. Takaa tuleva hahmo ärähti ärsyyntyneenä ja harppasi pojan luokse. Florian katsoi parhaaksi hävitä paikalta. Mies oli oikeasti vaarallinen eikä hän ollut kuolematon.
”Mun pitää mennä nyt. Heippa!” Florian hihkaisi ja hävisi näkyvistä. Mies ärsyyntyi entisestään saadessaan käsiinsä pojan sijasta vain tyhjää ilmaa ja lehtiä. Hän oli epäonnistunut tällä kertaa mutta vielä tulisi uusia mahdollisuuksia.
Hetken aikaa mies katseli tyhjentynyttä polkua ja metsää. Hän ei ollut tajunnut, tiennyt, että tytöllä olisi joku auttaja. Tästä pitäisi ottaa selvää, poika ei selvästi ollut tavallinen.
Mies päätti palata kertomaan uutiset ja tapahtuneet pomolleen. Ehkä tällä olisi jokin suunnitelma, miten he saisivat tytön käsiinsä. Kiireiset, ärsyyntyneet askeleet kaikuivat polulla ja hiekka rapisi kenkien alla. Mies kääntyi kulmasta ja mutisi jotain.
Kengät olivat viimeinen asia, joka miehestä näkyi tämän muuttuessa läpinäkyväksi. Viimeisten askelten kaiku soi vielä hetken metsässä ja sitten kaikkialla oli aivan hiljaista. Kuului vain puiden hienoista huminaa ja jostain kaukaa autojen ääniä.
Adalmiina juoksi ovesta sisään, sydän vielä jännityksestä pomppien. Tyttö ei tiennyt mitään metsässä tapahtuneesta jälkinäytöksestä ja se oli ollut tarkoituskin. ”Moi!” Ada huikkasi eteisestä, heitti reppunsa naulakon alle, viskasi takin samaan suuntaan ja juoksi olohuoneeseen.
**********************
”No niin. Katsokaas kuinka mestari voittaa tämän pelin.” Max uhosi asettaessaan tikkua laaman päälle.” ”Äh, laita se tikku nyt vaan, äläkä pöpise.” Rikke tuhahti ja pyöräytti silmiään kohti kattoa. Mansikkaojat viettivät tavanomaista lauantai-iltaa pelaten ja elokuvia katsellen.
”Noin.” Max sanoi voitonvarmana. Aaron katsoi setänsä laittamaa tikkua ja mietti seuraavaa siirtoaan, kun Miska yhtäkkiä taputti käsiään riemuissaan.
”Eikä… se putoaa…! Kato nyt!” poika tuuletti onnellisena. Isä oli epäonnistunut siirrossaan ja Miska olisi melkein varma voittaja tämän jälkeen. Max sadatteli puoliksi tosissaan ja sai muut nauramaan.
”Olkaas hiljempaa, me ei kuulla täällä mitään.!” käskettiin sohvalta. Eveliina ja Inkeliina katsoivat tyttöjen kanssa Keijumaa -elokuvaa. Poikien meteli häiritsi keskittymistä.
”Joo. Hiljempaa!” Melinakin säesti. Adalmiina keskittyi puoliksi elokuvaan ja puoliksi edellisen viikon tapahtumaan. Tyttöä askarrutti vieläkin mitä metsässä oli ollut ja miksi Florian oli ollut niin totinen.
Adalmiina olisi halunnut jutella äidin kanssa asiasta mutta jotenkin hänestä tuntui, että tämä oli sellainen asia josta hänen ja Florianin olisi selvittävä keskenään. Äiti oli joskus kertonut omista seikkailuistaan ja tapahtumista. Ada tiesi, ettei ollut ihan tavallinen tyttö ja että, hänen elämässään tulisi tapahtumaan kaikenlaista. Mutta mitä, sitä tyttö ei tarkkaan tiennyt.
”Jee, hyvä Miska, Mansikkaojien virallinen Laamamestari!” pojat tuulettivat pelipöydän ääressä. Miska hymyili onnellisena ja sai muilta lisää onnitteluhuutoja.
***********************
Muutaman viikon päästä lapset olivat tulossa kotiin koulun iltatapahtumasta. Melinan ehdotuksesta, he olivat valinneet hiukan pidemmän reitin kotiin. Onneksi syysilta oli harvinaisen lämmin, joten pidempi matka ei haitannut. He olivat ehtineet jo kappelin kohdalle, kun Melina sai idean.
”Mennäänkö hautausmaalle, katsomaan mitä siellä on?” tyttö ehdotti innoissaan. Aaron oli heti valmis seikkailuun ja hetken vakuuttelun jälkeen myös muut yhtyivät tuumaan. Melinan johdolla nelikko lähti juoksemaan kohti hautausmaan porttia.
Adalmiina tuli viimeisenä ja oli edelleen hiukan epäröivällä kannalla asiasta. Hänellä oli jotenkin ilkeä tunne tästä vaikka äiti olikin sanonut, ettei kummituksia tarvinnut pelätä. Ja varmasti hautausmaalla olisi ainakin kynttilöistä ja valoja pimeyttä estämässä.
Portilla Melina yllättäen pysähtyi ja katseli kohti portin reunaa. ”Menikö sulla pupu pöksyyn?” Aaron kysyi nauraen. ”Äh! Mä en pelkää koskaan, enkä mitään.” Melina tuhahti muka suuttuneena. ”Katsoin vain noita tähtiä tuolla.” ”Joo, niin varmasti.” Aaron sanoi vieläkin nauraen. ”Mennään nyt!”
Melina ja Aaron menivät ensin ja Adalmiina sekä Miska seurasivat perässä vähän epävarmana. Adalmiina tunsi Miskan hipaisevan hänen kättään. Taisi Miskaakin jännittää aika lailla. Jännityksestä huolimatta Adalmiina ei voinut olla ihastelematta hautausmaan kauniita kukkia ja kynttilöitä.
Adalmiina käveli polun päätä kohti. Suihkulähde oli todella kaunis kynttilänvalossa. Pastori ja hänen vaimonsa jaksoivat panostaa kovasti hautausmaan ulkonäköön. Adalmiina tunsi Miskan tarttuvan käteensä. ”Mua pelottaa.” poika henkäisi tuskin kuuluvasti. Ada puristi pojan nihkeää kättä rohkaisevasti.
He katsoivat pitkään suihkulähdettä ja sen ympärillä olevia kynttilöitä ja kauniita, vanhoja hautakiviä istutuksineen. Hautausmaalla oli hiljaista, kuului vain kuusten huminaa ja toisten askeleita polulla. Kappelin asuinhuoneen ikkunoista loisti valoa, Pastori rouvineen oli kotona.
Aaron hiipi hiljaa hautapaatta katsovan Melinan taakse. Tyttö oli uppoutunut lukemaan korkeaan kiveen kaiverrettuja nimiä, eikä huomannut mitään.
”Pöööööh! ”Aaron kiljaisi ja säikäytti Melinan kunnolla. ”Äh, tyhmä…” tyttö sanoi järkytyksestä toivuttuaan. Hän oli ollut niin keskittynyt, että oli oikeasti säikähtänyt pahoin. ”Mel, älä nyt leikistä suutu.” Aaron kiiruhti hyvittelemään tekoaan.
”Täältä tulee muuten zombikäsi ja kutittaa sut kuoliaaksi.!” Aaron hihkui sitten ja kutitti Melinaa kyljistä. Melina nauroi ja hihkui, oli leikissä mukana. Aaron oli aina sitten tuollainen höhlä, Melina ajatteli. Aina jekkuilemassa.
”Lopettakaa toi ja tulkaa tänne istumaan! ”Adalmiina sanoi kovalla äänellä. ”Joku vielä tajuaa, että me ollaan täällä luvatta.” Ada jatkoi. ”Älä nyt ole tuollainen tosikko, me vaan hassuteltiin.” Aaron naurahti siskolleen mutta tuli kuitenkin muiden luokse.
Lapset istuivat penkille ja maahan ja juttelivat hiljaa kaikesta näkemästään. Melina halusi kertoa Aaronin kanssa kummitusjutun mutta Adalmiina kielsi, nähdessään Miskan nenäpään hiukan kalpenevan. Eikä hän itsekään kaivannut nyt mitään pelottavaa.
Melina ja Aaron höpsivät keskenään, joten Adalmiina katseli kuusien katveeseen. Kuuset huojuivat hiljaa ja kynttilät lepattivat haudoilla kauniisti, tuoden himmeää valoa. Adalmiina hätkähti hieman, oliko kuusien edessä näkynyt jotain vaaleaa, vai oliko se vain kynttilänvaloa?
Miska katseli myös samaan suuntaan ja kohta muutkin käänsivät päätään, nähdessään etteivät toiset kuunnelleet ollenkaan. Suut aukesivat hämmästyksestä ja kaikki jähmettyivät paikoilleen nähdessään saman näyn. Polulla seisoi todella vaalea hahmo, hahmon läpi näkyi kuusiaita ja kaikki muukin.
Hahmo katseli hetken lapsia ja lähti sitten lipumaan heitä kohti. Silloin Miska havahtui ja sai muutkin toimimaan. ”Kummitus!” poika huusi niin, että se kuului varmasti kappeliin asti. ”Juoskaa!”
Penkiltä ja maasta nousemiseen käytetty aika tuntui ikuisuudelta ja kaikki oli kuin unta. Lapset juoksivat kohti porttia ja kummitus tuli koko ajan lähemmäksi.
He kääntyivät portille, juuri kun kummitus oli saavuttamassa heidät. Yllättäen hahmo pysähtyi polun risteykseen ja jäi katselemaan ontoilla silmillään heidän peräänsä. Adalmiinan sydän hakkasi kuin rumpupalikka kaikesta jännityksestä. Tuntui, että jalat eivät vieneet eteenpäin tarpeeksi nopeasti.
Lapset ryntäsivät portista ulos ja jatkoivat juoksemista, kääntymättä katsomaan taakse. Kummitus seisoi kuitenkin paikallaan ja katseli vain heitä. Miska oli aivan kauhuissaan ja valkea kuin lakana. Ja kyllä Aaron ja Melinakin olivat säikähtäneet. Yleensä niin puhelias pari, juoksi nyt totinen ilme kasvoillaan.
Aidan taakse ja kadulle päästyään, he pysähtyivät. Miska oli edelleen kalpea kuin lakana mutta Melina ja Aaron olivat jo toipuneet säikähdyksestään. Adalmiina katseli totisena veljeään ja serkkujaan. ”Huisaa, mennäänkö uudestaan?” Melina sanoi reippaasti. ”No ei todellakaan. Me mennään nyt kotiin!” Adalmiina sanoi painottaen joka sanaa.
”Me ainakin säikähdettiin Miskan kanssa ihan tarpeeksi tälle illalle. Ja äiti varmaan jo ihmettelee, missä me ollaan.” Ada saarnasi Melinalle. Tyttö tuhahti hiukan serkkunsa motkotukselle mutta jätti enemmät ehdotukset sikseen. Miska katsoi kiitollisena Adalmiinaa.
Adalmiina tarttui Miskaa kädestä ja pari lähi kävelemään kohti kadunkulmaa. Koti oli ihan lähellä. Miskan sydän jyskytti vieläkin, kuin höyryjuna ja hän puristi serkkunsa kättä kuin hädässä. Aaron tönäisi leikillään Melinaa ohi mennessään ja lähti siskonsa perään. ”Odota! ”Melina sanoi kuitenkin ja tarttui Aaronin käteen. Pojan käsi tuntui turvalliselta ja lämpimältä äskeisen kylmänväreitä aiheuttaneen kohtauksen jälkeen. Kyllä hän oli oikeasti pelännyt, vaikka muuta yrittikin väittää.
***********************
Muutaman viikon kuluttua hautausmaakokemus oli jo melkein unohdettu ja koko juttua muisteltiin nauraen. Melina ja Aaron tekivät läksyjään ja Adalmiina leikki lastenhuoneessa nukkekodillaan. Miska oli alakerrassa katsomassa lastenohjelmia. Aaron teki vauhdilla läksynsä, poika oli vilkkaudestaan huolimatta, tunnollinen oppilas.
Melina tuhahti läksyvihkolleen ja laski sen käsistään. ”Oletko sä valmis jo?” tyttö kysyi ärtyneenä. Melina ei yleensä jaksanut läksyihin keskittyä mutta pärjäsi kuitenkin yllättävän hyvin. ”Joo, ihan just.” Aaron sanoi ja raapusti vielä viimeiset merkit vihkoonsa.
Melina katsoi serkkuaan ja huokaisi. Että toisen piti olla niin tunnollinen oppilas, hän olisi jo halunnut tehdä jotain muuta. Koulussakin tunneilla Aaron keskittyi vaikka Melina miten yritti kiinnittää pojan huomion. Välitunneilla ja koulun jälkeen, poika sitten oli oma vilkas itsensä. ”Älä nyt huokaile siinä, mä olen valmis nyt.” Aaron sanoi arvaten serkkunsa ajatukset.
”Mitäs sitten tehtäisiin?” Aaron kysyi. ”Leikitäänkö zombikutitusta?” Aaron oli hyvä keksimään kaikenlaisia älyttömiä leikkejä, joihin liittyi yleensä paljon kutittamista. Poika rakasti kutittamista ja kutitteli usein varsinkin Melinaa, joka nauroi aina yhtä helisevästi ja sydämellisesti.
”Ei… älä… ei enää!” Melina kiemurteli naurusta ja koetti saada serkkunsa lopettamaan. Hetken vielä kutiteltuaan, poika lopettikin. He miettivät hetken hiljaa, mitä seuraavaksi tekisivät.
”Mennäänkö ulos katsomaan, jos näkyisi susia?” Aaron ehdotti. Melina pudisti päätään. Hän ei kaivannut nyt mitään järisyttävää, hautausmaan jälkeen. Se oli ollut tarpeeksi kamalaa. Aaron oli ainoa heistä, joka ei ollut pelästynyt paljoa. Mutta poika olikin sellainen rohkea rämäpää, ei arastellut edes pihalla kulkevia susia.
”Mä tiedän.” Aaron kuiskasi. ”Hassutellaan tuohon mikrofoniin, mitä Eve käyttää työpuheidensa harjoittelemiseen. Mutta hiljaa, ettei ne kuule.” Aaron supisi. Melina nyökkäsi innoissaan ja hymyili. Aaron oli tainnut kokeilla mikkiä luvatta ennekin.
Viereisessä huoneessa Adalmiina oli lopettanut nukkekotileikin ja puhahteli kuplia. Sisällä puhaltaminen ei ollut kovin suotavaa, mutta ulkona oli jo pimeää. Ja Florian oli viimeksi varoittanut tyttöä siitä, että nyt ei pitäisi liikkua ulkona pimeällä. Oli tulossa vaaralliset ajat.
Kuplien värejä katsellessaan Adalmiina unohti kaiken ikävän ja pelottavan. Voisipa olla niin pieni, että lentäisi kuplan sisällä jonnekin kesään, lämpimään ja valoon. Pimeys pelotti hiukan Adaa kaikkien viimeaikojen kokemuksien jälkeen.
”Ada tule alas! ” kuului Riken ääni alakerrasta. Adalmiina laittoi kuplapurkin pois ja katseli vielä viimeisten kuplien lentoa ennekuin ne puhkesivat ja lähti sitten alakertaan.
”Tule tanssimaan” Rikke kutsui tytärtään. Adalmiina oli heti valmis. Isin kanssa tanssiminen oli parasta mitä Ada tiesi. Melina ja Aaron eivät paljon tanssimisesta välittäneet mutta Ada tykkäsi tanssimisesta ja musiikista.
Aaron ja Melinakin olivat tulleet alas ja Aaron oli haastanut setänsä kivi- paperi- sakset -leikkiin. Tilanne oli tasan ja Melina istui penkillä kannustamassa, ei suinkaan isäänsä, vaan Aaronia.
”Ei ole reilua, sä huijasit! ”Aaron kiljaisi Maxin voittaessa jo kolmannen kerran. ” No, enkä, en ainakaan paljoa.” Max vastasi hyväntuulisesti nauraen.
Adalmiina piirteli jo rauhassa olohuoneessa ja kuunteli muiden juttuja. Oli oikeastaan välillä aika kiva, että talossa oli paljon lapsia. He neljä olivat koulussakin erottamaton nelikko, pitivät yhtä ja puolustivat toisiaan.
Illalla he vielä istuivat olohuoneen lattialla ja juttelivat kaikesta mitä mieleen juolahti. Melina nauroi parhaillaan, jollekin Aaronin keksimälle jutulle ja muutkin hymisivät iloisena. Ada katsoi veljeään ja serkkujaan, miten paljon kohta lähestyvä teini-ikä muuttaisi heidän välejään?
Joskus Adalmiina oli aistivinaan veljensä ja Melin väleissä jotain muutakin, kuin ystävyyttä. Mutta ehkä se oli vain Adan omaa kuvitelmaa. Mutta Aaron ja Melina olivat erottamattomat ja aina yhdessä. Miska taas viihtyi omien kavereidensa kanssa ja Adalmiina vietti aikaa yksin tai Florianin kanssa.
”Ada, kuulitko sä? Lähdetkö huomenna koulun jälkeen Blackeille?” Aaron keskeytti siskonsa ajatukset. ”Joo, voin mä lähteä.” Adalmiina vastasi. Serkkuja oli aina kiva nähdä. Sitten keskustelu kääntyi kohta koettavaan syyslomaan ja siihen mitä kaikkea kivaa, silloin voisikaan tehdä.
************************
”Balzeu… Grimir… Erdon… pyydän teitä, te paholaisen omat. Auttakaa minua…” Huoneessa lepatti vain punaisen liekin kajo, valaisten messuavan hahmon kasvot ja värjäten ne punertaviksi.
”Joko olet valmis?” joku kysyi kuivakkaasti tullessaan huoneeseen. ”Ajattelin, että olet jo jättänyt tuon humpuukin.” tulija jatkoi hiukan ivallisesti. Lattialle polvistunut hahmo nousi ärähtäen ylös ja muutti muotoaan.
Tulijan edessä seisoi nyt harmaan hahmon sijasta, vanhemman puoleinen mies, punaisessa takissaan. ”Se ei ole humpuukia, tiedäkin se” mies ärähti mutta tyyntyi sitten. ”Muuten mukavaa, että pääsit tulemaan. Menikö matka hyvin? ”
Tulija nyökkäsi pikaisesti vastaukseksi. ”Istu ihmeessä alas, niin selitän suunnitelmani ja mitä varten olet täällä.” vanhempi mies sanoi ja viittoi tuoliin päin.
”Tulin muuten sitä kautta, kuin neuvoit ja tuon samalla ohjeita Mestarilta.” vaalea mies sanoi. Vanhemmat kasvot synkistyivät hiukan ilmoituksesta. ”Ei mitään huolestuttavaa.” mies tyynnytteli. ”Mestari halusi vain hiukan tietoja suunnitelmastasi ja lähetti sitten pyynnöstäsi minut tänne auttamaan.”
”Kiitos, että tulit.” vanhempi mies sanoi ja kertoi sitten suunnitelmansa. Vaalea mies nyökkäili jossain kohdissa ja jäi toisissa kohdissa selvästi miettimään jotain. Lopulta kaikki oli kerrottu ja vanhempi mies jäi odottamaan nuoremman mielipidettä.
”Muuten hyvä suunnitelma, mutta tullessani huomasin, että…” ja mies selitti miten oli tavannut tytön metsässä ja joku oli tullut väliin estämään. Se joku, saattaisi estää suunnitelman toteuttamisen.
Vanhempi mies nyökytteli tietäväisenä ja rauhoitti sitten vaaleaa miestä. ”Suunnitelma onnistuu varmasti, Julian. Pitää vain odottaa vielä muutama vuosi, että aika on oikea. Sitten tyttö putoaa käsiimme, kuin kypsä hedelmä.”
**********************
Toivottavasti piditte osasta :) Ensi osassa ollaankin jo teini-iässä :)
Ja sitten tietysti kommenttia, mielipidettä ja kaikkea saa kirjoittaa laatikkoon.... :) Ne aina piristävät mukavasti !
Kiitokset Yavannahille tuosta vaaleasta pahiksesta :) ♥
EKSTRAKUVAT :
Tässä vähän maistiaisia ensi osasta....
Mansikkaojan lähiön yläaste
Suloinen Adalmiina.
*******************
Olipas kiva osa, varmasti "uusi alku" tuo sinullekkin hieman vaihtelua tavanomaiseen pelaamiseen/kirjoittamiseen :)
VastaaPoistaLapset ovat mitä suloisimpia, perheen elämä tuntuu oikein idylliseltä ja onnelliselta.Tosin luulisi tuollaisessa poppoossa olevan ohjailtavaa...!
Miska on yhä suosikkini, oikea söpöläinen! Ja sitten vielä suosikki kuvani: http://3.bp.blogspot.com/-Fq07nwjOZU8/TxMMbPIIS1I/AAAAAAAARC8/CENrNAYI-5U/s1600/kuva1632.png.jpg & http://1.bp.blogspot.com/-Ufj-VOK9xcY/TxMLrV9u5lI/AAAAAAAAQ70/B7cUMmBZiDo/s1600/kuva1451.png.jpg
Ihana osa oli! Ja tällä kertaa olin ajoissa kommentoimassa, olinko peräti ekakin? Huu, joku ilkeä vaanii Adaa, onhan tytöllä toki Florian, mutta silti, onhan poikakin vielä vasta lapsi! Oli Adalta periaatteessa todella typerä teko mennä hautuumaalle näitten tapahtumien nojalla, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Tuo mies(?) joka oli hautausmaalla, liittyyköhän se Adan tehtävään?
VastaaPoistaKuinka ihanaa oliskaan, jos Melillä ja Aaronilla olisi tulevaisuudessa jotain ihastusta, ja Mansikkaojien normaalia arkea oli ihanaa katsella!
Eihän tässä nyt muuta keksikään, mahtava osa, toivottavasti seuraava on yhtä hyvä :)
Oikein jännä osa oli! Näki, että olit suunnitellut tapahtumat huolella ja lavastanut tapahtumat varmalla tavalla :) Hui, tuossa hautausmaakohtauksessa en voinut olla vilkuilematta omasta ikkunastani ulos, ja tuntui kuin takanani olisi kokoajan ollut joku :D Lapsetpa olivat rohkeita siellä poiketessaan :P Adalmiina on sitten nätti, en saa hänestä yhtään tarpeekseni<3 Mua vieläkin arveluttaa se suojelijapoika, mistä se oikein aina ilmestyy ja minne katoaa? Jännä suku tämä Mansikkaoja :'D Inkeliina ja Eveliina näkyivät vain yhdessä kohtaa, mutta silti niin onnellisen näköisenä. Ei kai mikään pilaa perheen elämää? Jos Ada teininä putoaa paholaisten käsiin "kuin kypsä hedelmä", miten käy muulle perheelle? Ai että mä odotan jatkoa innolla, onneksi olet suunnitellut parille tulevalle osalle jo ilmestymispäivät! =D
VastaaPoistaHieno osa ja kutkuttavan ihania pahiksia olit tehnyt. Mutta mitäs paholaisen kätyreitä he oikein ovat? Ja jos oikein huomasin oli tällä nuoremmalla samoja tai ainakin samantapaisia kyjyjä kuin auttajillakin ja näki Florianinki. Hui.
VastaaPoistaVanhemmankin herran kasvot olis mukava nähdä, oli nimittäin hieman "päätöntä" meininkiä hänen kohdallaan, mutta ilmeisesti sulla on jokin suunnitelma ja herra näytettäneen kenties myöhemmin paremmin.
Jään mielenkiinnolla odottamaan niin elikon, kuin heidän elämäänsä kaiketi piakkoin tunkeutuvien pahiksienkin edesottamuksia. Toivottavasti hyvä voittaa ja mansikkaojien suojelijoiden mahti vain toimii. :)
Krhm... nyt vasta omaksi häpeäkseni homaan viestissäni ison kasan kirjotushäröjä. Sori. *nolo*
VastaaPoistaSiis jään mielenkiinnolla odottamaan Mansikkaojien, sekä suojelijoiden tulevia edesottamuksia, kuin myös pahiksienkin.
En ymmärrä miten mä noin pahasti olen voinut tuon tekstin kanssa kämmiä. *nolo yhä*
Kivan kodikas osa, jos ei oteta lukuun hämäriä hiippareita.. Ekassa kuvassa ja sen tekstissä välittyi ihanasti juuri sellainen tunnelma kuin olisi itse kävellyt syksyisessä metsikössä, oijoi! <3 Innolla jään odottamaan seuraavaa osaa :)
VastaaPoistaIi, Enyaa♥ Tykästyin siihen kun iskällä on monta levyä ja päädyin itsekin kuulemaan. Kaunis ääni mielestäni.
VastaaPoistaNiin, osa on rakkaus♥ Heti ensimmäisen kuvan nähdessäni tipahdin tuonne samaan metsikköön Adan kanssa että puissa kahisi. Tuli melkein täällä sisälläkin hieman viileämpi, tai sitten eloisa mielikuvitukseni vain eläytyi niin voimalla. Osa oli jotenkin smanaan aikaan sekä rauhallinen että jännittävä, yhdistelmä jota on hankala toteuttaa. Nuo alun metsäkuvat olivat ihania ja hymyilin Adan Disney-repulle. Florian on aikas rohkea poika mielestäni, jopa taikavoimia omistavaksi sellaiseksi. Tuokin, että Adan pääsyä turvallisesti kotipihaan poika vain ilmoitti vainoajalle että liian myöhäistä hähhää ja haihtui sulavasti (voi elämänkevät näitä mien myöhäisillan sanayhdistelmiä ;"D) paikalta. Nyt siis tapaamme vielä yhden pahiksen? Huu, jännittävää. Jostain syystä pahisblondit ovat mieleeni ;D
Tuossa välissä oli juuri sopiva pätkä arkielämää ja samalla saatiin kuulla hieman Adan ajatuksia.
Ja sain heti mukavia kylmiä väreitä, kun Melina mainitsi hautausmaan. Pidän muutenkin kauniista hautausmaista ja tuo oli juuri sellainen. Kukkia ja kynttilöitä♥ Aaron ja Melina osaavat hassutella vaikka missä :D Lisää kummituksia? Tänne vaan, sait Ilsen avulla mietihastumaan kummituskirjoitteluusi :) Miska taitaa olla nelikosta säikyin?
Hienosti saat taas arkielämän ja vakavammat jutut yhdistettyä. Jännittävätkin asiat ovat jännittävämpiä silloin, kun ei koko aikaa olla sydän kurkussa ;)
Ja lisää pahisnäkökulmasta♥ Blondin nimi on siis Julian? Okei, nyt fanitan siis virallisesti Juliania ;) Ja kuka on salaperäinen Mestari? Pidin muuten tuosta, että pahiksetkin rupattelevat keskenään ja nävivät toisilleen ja ovat muutenkin kuin miltei tavalliset ihmiset. Jos ihme manaukset ja punaiset liekit otettaisiin pois, saattaisi satunnainen kuulija luulla todistaneensa aivan tavallista pientä jutteluhetkeä.
Lempikuvani löytyi tällä kertaa ekstrakuvien joukosta: http://4.bp.blogspot.com/-U6RfmIZjH3I/TxMLhhnAABI/AAAAAAAAQ6s/KOdVZy4_3gw/s1600/kuva1435.jpg
Saattaisin katsella tuota vaikka kuinka pitkään ja kuunnella Only Timeä, ellei netti olisi prakannut just nyt :P Noh, tallennan kommentin koneelle ja tulen huomenna laittamaan sen.
Jatkoa odotan tulikärpäset vatsassa ;D
Ihana perheen keskeinen osa ja mukana oli jännitystäkin!
VastaaPoistaEnsimmäinen kohtaus oli ehdoton lempparini! Ihanasti olit kuvaillut metsä tunnelmaa ja saanut sellaista vaaran tuntuakin ilmaan. Minä vain niin rakastan kuvailevaa kirjoitus tyyliäsi!
Hautausmaa kohtauskin oli hienosti tehty. Hieno idea, että lapset näkevät "kummituksen" ja Melinakin pelästyy oikein kunnolla.
Adalmiina on todella nätti pieni tyttö. Joutuu miettimään todella isoja asioita noinkin pienenä, mutta onneksi on olemassa Florian. On todella suloista, kun Florian on aina Adan seurana. Varsinkin alku kohtauksessa oli ihanaa, kun Florian tuli pelastamaan Adalmiinan pulasta. :)
Jatkoa en malta odottaa. Tahtoisin nähdä nelikon jo teineinä jne... :)
Onneksi Florian on olemassa! Voi että, mihin kaikkeen Ada joutuukaan?
VastaaPoistaAaronin ja Melinan välit ovat selvästi syventyneet, suloista... Odotan innolla teini-ikää!:)
Hautausmaa-kohtaus oli jännä, kivoja seikkailuja lapsilla. Tuo haamu kyllä tärähti varmasti jokaisen lapsen mieleen loppuiäksi, myös Aaronin.;)
Toi loppu oli taas ihan kaamee. Mua huolestuttaa Adan puolesta! No, onneksi sä olet tarinan pää, ja uskon että järjestätä kaiken parhain päin. Vaikeamman mutta jännittävämmän ja kiinnostavamman kautta, tottakai.:)
Nytnytnyt! Jatkoa!
PS. Koska muuten Andersenit saa jatkoa?:)
Ja kun kysyit, niin mainitsen tännekin, että mahtoiko tuo blondi arpinaama kenties olla minun Julian-pahikseni? :D
VastaaPoistaJoo se oli se blondi :) Pidin nimen koska se sopi sille hyvin :)ja pahisluonteen :) Julian on tarpeeksi raamikas pahis ollakseen samanveroinen tuon punatakkisen kanssa(jonka pää nähdään vasta myöhemmin...)
PoistaHui, jännä osa :D Toi Adan vainoominen oli oikeesti aika pelottavaa, etnkin tähän aikaan illasta ;s En vieläkään keksi, että keitä noi mahtaa olla :D Mutta, tykkäsin tosiaan ja jatkoa oottelen innolla! :)
VastaaPoistaHuih, jännä osa! Monta kertaa tuli sellainen läheltä piti -tilanne, mutta kaikki on ainakin toistaiseksi vielä kunnossa. .-) Osan alussa oleva Adan kotimatka oli hienosti lavastettu, söpöilyä kumisaappailla ja prinsessarepulla, mutta toisaalta kylmiä väreitä selkään sai tuo salaperäinen pusikossa piileskellyt heppu, jonka nimi ilmeisesti tuossa lopussa selvisi Julianiksi. .-D Onneksi Florian saapui paikalle ajoissa, ja Ada selvisi. .-)
VastaaPoistaTykkäsin myös tuosta kodikkaasta illasta, kun tytöt katselivat keiju-elokuvaa ja pojat pelailivat laamapeliä. .-3 Lasten seikkailu hautausmaalla oli myös jännittävä, kun haamu "jahtasi" heitä. .-D Salaa olisin toivonut, että portti olisikin lukkiutunut, eivätkä lapset olikaan päässeet pakenemaan, ja haamulla olisi ollut jotain julmaa mielessä... Äh, olen katsonut viikonloppuna liikaa Tinttiä. .-D Mutta siis, hyvä, kun kaikki selvisivät ehjinä kotiin. .-)
Tahallasi laitat aina osan loppuun juttua noista pahiksista, jolloin minun tekisi mieli saada tietää heistä lisää, mutten voi, kun osa loppuu. .-D Apuva, tässä voi käydä vielä huonosti, nyt pahikset hoitelevat varmaan ensin Florianin, ja miten Adalmiinalle sitten käy? .-s Kiintoisaa kyllä, jään odottamaan jatkoa ja juonen etenmistä sekä lasten näkemistä teini-ikäisinä. ,-)
Olipa jännä osa ja jätät aina aivan liian jänniin kohtiin! Kohtaukset oli hienosti lavastettuja, sekä tekstit (kuten aina) hyvin kirjoitettuja, joten oli todella helppo eläytyä tarinaan! Metsäkohtaus oli varmasti lavastusten kannalta oma suosikkini, mutta muuten tuo illanvietto pelaamisen ja elokuvien äärellä oli kyllä aivan mahtava! Ihana keiju-elokuva!
VastaaPoistaToivottavasti Aaron ja Melinan välillä ei ole mitään muuta, kuten Ada ajatteli. Serkukset eivät oikein sovi yhteen siinä mielessä. Tietenkin voihan tämä muuta tarkoittaa jotain todella muuta, eikä heti niitä omia kieroja ajatuksiani mitkä nousevat mieleen. ;D !
Julian sopii kyllä pahiksen rooliin oli vuosisata sitten mikä tahansa! Hauska, kun et ollut muuttamut miehen nimeäkään! Tietenkin pieniö ulkonäöllisiä muutoksia, mutta silti! Toivottavasti mies ei onnistu nappaamaan Aadaa, kuten hän onnistui nappaamaan Erikin toisella vuosisadalla. No nyt menee sitten sekaisin jo tarinatkin ;). Mutta minkäs sille voi, kun hyviä tarinoita ovat!
Meinasi tulla kiire lukemisten kanssa. Onnistuin pilaamaan seuraavan taloesittelyn kuvat ja jouduin ottamaan ne uudelleen. Eihän siinä kauaa mene, mutta kiukutuksen kanssa mikään ei tuntunut onnistuvan. Yleensä otan aina varmuuskopiot ennen kuin teen kuville mitään ja yleensä ne ovat turhat! Nyt unohdin ja heti kävi näin...
Nyt täytyy ilmeisesti mennä leikkimään, kun pikku ukko (koira) tunkee pehmokettua syliin... Tärkeämmät asiat aina ennen työtä, kuten tämä ja koiruli ♥
Arh silmät ristissä mutta pakko oli lukea loppuun... ja pahoittelen jo valmiiksi tynkäksi jäävää kommenttia.
VastaaPoistaOli kiva osa lukea, nelikon touhuja on mukava seurata ja yleisestekin ihan lapsipainotteisia edesottamuksia Mansikkaojien suvussa, pitkästä aikaa ^^ Ja oh, Kyllä Aaronin ja Melinan välillä saakin olla jotain, kiva parivaljakko ja mausteita tarinaan... Adalmiina ja Florian ovat myös hyvä parivaljakko ^^
Heität taas uusia mausteita jännään soppaan. Mikä suunnitelma, keitä ja miksi? Oijoi. Pienoinen cliffhanger jäi.
Sitten yleisesti... Mukavaa tekstiä ja lapset ovat kaikki suloisia. Mistä latailet vaatteita heille? Pahoittelen, jos jossain jo lukee, mutta ei silmät taivu enää selailuun... Ja kuvanlaatu oli hyvä.
Maroo: Mukavaa, että pidit osasta :) Lapsista on jotenkin mukava kirjoittaa, heille voi keksiä kaikenlaista mukavaa. Aaronin ja Melin välit ratkevat tuossa tulevissa osissa, katsotaan miten käy ;)
PoistaJoo, ilkeästi jätin nyt teidät odottelemaan jatkoa mutta kaikki kyllä selviää. Lapset on kyllä suloisia :) Vaatteet..apua...nyt pitää katsoa pelistä. Aadan mekko on ihan pelistä muut pitää tarkistaa.
Kiitokset ihanasta kommentistasi :) ♥
KIITOKSET KAIKISTA IHANISTA KOMMENTEISTA :) ♥
VastaaPoistapaperitahra:
Porukkaa tosiaan riittää ohjailtavana mutta toisen sukupolven seikkailuja on mukava kirjoittaa :) Kiitokset kommentistasi :)
simsfan:
Adaa vaanii monet :) PAhiksilla on suunnitelmia tytön varalle :) Mel ja Aaron ovat kyllä aika erottamattomat ;)Kiitokset kovasti kommentista :) Mukavaa, että pidit osasta :)
Aamutähti:
Kiitokset kovasti kommentista :) Mukavaa, että pidit osasta. Ada on kyllä nätti sim. Mansikkaojien elämä hiukan mutkistuu mutta tarinoissani tuppaa olemaan kuitenkin onnellinen loppu :)
Yavannah:
Pahikset on jotain määrittelemätöntä laatua vupiin mielikuvituksesta :)Vanhemman kasvot nähdään myöhemmin ja nimikin paljastuu :)Toivotaan, että Suojelijat osaa hommansa :) Kiitokset kovasti kommentista !NE aina piristävät.
November
Mukavaa, että pidit tekstistä ja metsäkohtauksesta :) Kiitokset mukavasta kommentista :)
Jade Essence:
Enya sopii hyvin MAnsikkaojiin :) Hauskaa, että osaan oli helppo eläytyä :) En olisi halunnut tota Disney reppua mutta en nyt muutakan vaaleanpunaista löytänyt ;) Pahikset tulevat koko ajan enemmän esiin, toinen sukupolvi saa kunnon vastuksen :) Florian on ehkä hiukan yltiöpäinen, kun ei kuitenkaan ole kuolematon.
Hautasmaasta pidin itsekin.Lavastamiseen meni taas jokunen tovi mutta pidän lopputuloksesta. Miska on nuorimpana hiukan säikky :) Mukavaa, että pidit osasta ja arki+seikkailu yhdistelmästä :) Mestarin selviää myöhemmässä vaiheessa, eikä välttämättä tämän sukupolven aikana... Julian ja punatakki ovat vanhat tutut :)
Kiitokset vielä ihanasta kommentista :)
Ezme:
Mukavaa, että pidit osasta. Metsäkohtaus on omakin suosikkini. Teini-ikä koetta seuraavassa osassa :) Kiitokset vielä ihanasta kommentistasi :)
Gooble:
Florian pelastaa. Ada ja Florian kokevat vielä kaikenlaista. Aaronin ja Melin väleistä en vielä sano mitään mutta kaikki on mahdollista :) Adalla on hyvät apuvoima ;) Kiitokset kommentista ja Andersenien jatkosta en vielä osaa sanoa. Piti tällä viikolla tehdä mutta nyt on kyllä ollut niin kiirettä...
Sofia:
Mukavaa, että pidit :) Adalla vainoojia riittää, tyttö on haluttua tavaraa... Kiitokset kovasti kommentista!
simssiliini:
Juu tahallani tietenkin ;) Pitäähän jotain koukuttavaa jäädä seuraavaankin kertaan :)
Mukavaa, että pidit osasta. Alun metsäkohtaus oli mukava tehdä, kiva jos oli onnistunut. Koti-tila oli myös hauska lavastaa. Ja Hautausmaa, tässä oli moni mukavia kohtauksia :) Hautausmaan haamu oli onneksi aika harmiton.
Pahisten suunnitelmat paljastuvat mutta älä huoli. Florian on vahvempi miltä näyttää ja sitä paitsi Fridakin on vielä voimissaan auttamaan poikaansa :) Kiitokset vallan ihanan pitkästä kommentistasi :)
Mesinen:
Juu, pitäähän jotain koukuttavaa olla :) Nohm, en nyt ehkä joka osaa aio päättää näin ;) Ihanaa, jos pidit lavastuksista ja tekstistä ja koko osasta. Osaa oli myös tosi kiva tehdä, joten mukavaa, että siitä pidetään.
Aaronin ja Melin välit;) Itselleni serkkujen lämpimät välit ei ole mikään mahdottomuus mutta ihan helposti se ei tule käymään...jos käy ollenkaan.... ;) Mutta tulevissa osissa nähdään sitten miten heidän käy :)
Julian on ihan superhyvä pahis. Tarpeeksi raamikas ollakseen tasaveroinen tuon punatakkisen kanssa. Adalla tulee olemaan kova vastus :)
Harmi, että kuvat menivät :( Onneksi jaksoit olla ahkera ja ottaa uudet :) Riennä heti lukemaan kun ehdin seuraavan taloesittelyn :)
Oo, olen otettu, että tämä tulee ensin ja sitten vasta työt... :D Noh mullakin kyllä Pinewood voittaa lähes kaiken muun :)
Uuu! Mikä jakso! Oli ihana lukea myös onnellisesta perhe-elämästä. Jäi kovasti vaivaamaan, kuka tuo kummitus oli, ja miten se liittyy tarinaan. Toivottavasti se selviää. Saa nähdä minkälaisen sotkun keskeltä Ada vielä itsensä löytää, hui! Jatkoa odotellessa :)
VastaaPoistaPs. Koitan viimeistään viikonloppuna julkaista St. Clairen uuden jakson, sen tekeminen vähän venähti kuvamäärän takia :D
Jamie: Mukavaa, että tykkäsit. Kummitus taisi olla vain joku levoton sielä, ei sinänsä liity tarinaan. Ada joutuu taistelmaan ihan muita kuin kummituksia vastaan :) Mukavaa, jos osa on tulossa, odotteln jo innolla ;)Kiitokset kommentistasi :)
PoistaOsa alkoi ihanan jännittävästi metsäkohtauksella. Tykkäsin kovasti myös kohtauksen lavastuksesta/ympäristöstä. Aika läheltä piti -tilanne kyllä oli, onneksi Florian sattui paikalle. Hautausmaalla taas arvasin, että lapset kohtaavat kummituksen. Mutta hauska, että kummitus ei tullut ihan heti, joten lukija sai koko ajan vähän jännittää, että milloin tulee. Hetken jo mietin, että selviävätkö lapset sittenkin hautuumaala ilman yllätyksiä. Lasten kannalta säikäytys oli ihan hyväkin, sillä osaavat ehkä vastaisuudessa olla vähän vähemmän uhkarohkeita (ehkä?).
VastaaPoistaTykkäsin osassa myös siitä, että olit kirjoittanut paljon lasten näkökulmasta. Nuo kaikki lapset ovat myös tosi suloisia ja kiva, että luonteet ovat erilaiset. Odottelen jo, että näen nelikon teini-ikäisenä. :)
Tässä olikin useampi pahis. Tuo vaalea on sellainen vetävä (vaikka yrittääkin olla paha, mutta minkäs sitä kivalle ulkonäölleen voi), ;) mutta vanhempi taas vain pelottavan epäilyttävä.
Jatkoa odotellen! :)
Wheatear: Mukavaa, että pidit osasta :) Kummituksia tietenkin ja koko juttu siksi, että Melina oppisi jotain eikä olisi niin uhkarohkea. Huomasin itsekin vasta osan jälkeen että Inkeliina ja Eve ovat vain parissakuvassa ja miehet vain muutamassa. Eli todella toisen sukupolven näkökulmasta :)
VastaaPoistaVaalea pahis ei ole omatekemäni vaan Yavannahin(MacBearin kunniakas suku ja LC Storm) mutta se on niin komea, ah :)
Mukavaa, että pidit osasta ja kiitokset kommentista :)
Olipa hyvä osa, varsinkin alusta tykkäsin kovasti. oli just sellanen mielenkiinnon herättävä :D
VastaaPoistaLapset ovat todella suloisia ja mukavaa, että perheellä menee hyvin.
Jatkoa odotan
Tohya:Kiva, että tykkäsit :) Kiitokset kommentista :)
PoistaApuaaaa. Tosi hyvä! En osaa sanoo mitää. Oon oikeesti aina niin huono kommentoimaan :D
VastaaPoistaLapset on suloisia, kaikki. Miska ehkä suloisin :D
Tosi hyvä osa! Mukava kun kaikki lapset ovat ystäviä keskenään :)
VastaaPoistaMitä ihmettä ne miehet haluavat Adalmiinasta... Onneksi Florian ehti paikalle :)
Pelottava hautausmaareissu, kenenköhän haamu se oli?
Jatkoa odotellessa :)
Jellu: Kiitokset kommentista :) Osasithan sä ihan hyvin kommentoida :)
PoistaSuklaasydän: Kiitokset :) Adalmiina on haluttu pahisten keskuudessa, neitonen on kuitenkin Mansikkaojan sukua ;) Haamu ei ollut kukaan tarinan kannalta merkittävä, tarkoitus oli säikäyttää lapset etenkin Melina ;) Oikeasti haamua esitte Pastori Uskon vaimo ;) Mulla on sellainen Ghost-hack , millä voi muuttaa elävän simin haamuksi ja takaisin ;)
Hmm, jotenkin... Olen Adalmiinan kanssa samalla kannalla siinä, että Melinan ja Aaronin välillä taitaa olla.. jotain. Tai siis, voisi olla, koska lapsukaiset ovat niin suloisia molemmat ja jotenkin sopisivat hyvin yhteen. Paitsi että he ovat, no, hmm, sekuksia .-D Eihän se siis periaatteessa haittaisi, kun ne ovat vielä niin pieniä, mutta aikuisena se voisi... Niin.
VastaaPoistaMutta palataksemme tarinan ns. päähenkilöön Adalmiinaan... Kiehtovia nuo blondi ja vanhempi mies... Mitähän he oikein Adalmiinan suhteen yrittävät? .-O Aistin hankaluuksia.. Jostain syystä en keksi enää mitään sanottavaa, joten sanon ainoastaan: Tykkääsin osasta tooooosi kovasti ja jään jännityksellä odottelemaan seuraavaa osaa .->
Melinan ja Aaronin välillä saattaa jotain olla mutta katsotaan miten juttu etenee. Pahisten juonet selviää kyllä ;) Kiitokset kommentista, aina mukavaa lukea niitä :)
PoistaOsa alkoi oitis hirveän mielenkiintoisesti, ja koko osa oli kaikkeudessaan todella kiintoisaa ja hyvää luettavaa! Mutta mikäs tämä loppu nyt sitten oli, huhhuijaa. Jännä kyllä nähdä, että mitäs sie jatkoon olet keksinyt.
VastaaPoistaLapset ovat kaikki edelleen suloisia ku mitkä. Ja Melinan ja Aaronin välinen suhde, hmm, saapa tosiaan nähdä, että onko heidän välillään jotakin suurempaa, teini-ikää odotellessa... Mutta todella kivasti kyllä kirjoitat lapsien touhuista ja näin. Ja kuvat olivat oikein onnistuneita.
Seuraavaa osaa odotellessa :->
Kiitokset :) Mukavaa, että pidit osasta:) Aaronin ja Melinan suhde, katsotaan miten käy ;)
PoistaMitä ihmettä, enkö oo tätä kommentoinut vielä? :0 Oi voi, olenpas puusilmä. Mutta siis, osaan. Vallan mainio osa. Draamaa ja kaikkea. Tämä vaalea pahis (eli siis Julianko?) on varsin pahiksen näköinen, ja luulenpa, että hänestä ja hänen esimiehestään kuullaan vielä jotain pahaa.
VastaaPoistaAww, lapset ovat suloisia. Aloin jo mielessäni kehitellä ties millaisia paritusmahdollisuuksia lapsosten välille :D Melina ja Aaron varsinkin. Vai, että koko ajan kutittelemassa...? Söpöä :D
Taidankin nyt suoraan siirtyä seuraavaan osaan! Tämä osa oli todella jännittävä ja hyvin kirjoitettu :)
Kiitokset kommentista :)
Poista