LC Mansikkaoja: osat 11-20

Se on täällä :) Uusi osa nimittäin :)

Nauttikaa, toivottavasti pidätte ♥

_________________________________________________________________________________

Lukumusiikki:
Heavenly Sword

Se aamu alkoi ihan tavallisesti niin kuin mikä tahansa aamu Mansikkaojien talossa. Inkeliina ja Rikke nukkuivat vielä, niin kuin joka lauantaiaamu, ja kuten kaikki muutkin talossa. Tai ei kaikki, sillä Florian ja Adalmiina olivat hereillä. Vaikka kello oli vasta jotain aamuyön tunteja, olivat he jo täysissä pukeissa ja aivan virkeitä.

Adalmiina hiipi hiljaa Fannin huoneeseen, katseli hetken nukkuvaa tytärtään ja silitti sitten tämän nukkaista, silkkistä päätä ja peitteli tämän paremmin. Fanni ynähti hiukan, avasi hetkeksi silmänsä ja heilautti pieniä käsiään ja jatkoi sitten uniaan.

Petjan huoneesta kantautui tasainen tuhina. Adalmiina avasi hiljaa poikansa huoneen oven ja käveli tämän sängyn viereen. Petja näytti suloisen viattomalta nukkuessaan siinä, pojan unta näkien.

Ada silitti myös poikansa päätä ja peitteli tämän paremmin. Petja potki aina kaikki peitot nukkuessaan lattialle. Adalmiinaa hymyilytti ja samaan aikaan sydämessä tuntui ikävää rutinaa. Toivottavasti kaikki menisi hyvin.

Florian odotteli jo pihalla, kun Ada saapui hiljaa ovesta. ”Mikä sulla kesti?” Florian kysyi ja oli selvästi jännittynyt. ”Halusin vielä suukottaa ja nähdä lapset.” Ada vastasi ääni tuloillaan olevasta itkusta paksuna. Florian huomasi sen ja oli hetkessä vetänyt Adan syliinsä.

”Voi sua. Älä huoli, mä ja Filip pidetään susta huolta. Kyllä kaikki menee hyvin. Tämä on sun tehtäväsi, tätä varten sä synnyit.” Florian muistutti ja halasi lujasti Adaa. Adalmiina päästi muutaman pienen nyyhkäyksen ja huokaisi sitten hiljaa. ”Mä tiedän, että sä olet oikeassa, mutta mua pelottaa silti. ”Adalmiina niiskaisi.

Florian otti Adalmiina leuasta kiinni ja pyyhki kädellään tämän kyynelistä märkää poskea. ”Sä tiedät, etten mä tai Filip anna tapahtua mitään ikävää sulle.” Florian sanoi lempeästi. ”Lakkaa huolehtimasta nyt.” mies jatkoi ja hipaisi huulillaan Adan huulia.

Adalmiina takertui Florianin kaulaan, kuin hukkuva köyteen. Suudelma sai veren kiertämään Adalmiinan varpaissa asti ja ihan samoin, kuin silloin kauan sitten metsäpaikalla, Adalmiinan täytti lämpöinen ja turvallinen tunne. Adalmiina hymyili huulet vielä vasten Florianin huulia. ”Sä sitten osaat” Adalmiina huokasi suudelman päätyttyä. ”Mä olinkin jo kaivannut vähän tuota.” hän jatkoi virnistäen.

”Hauska kuulla, että mä vielä osasin.” Florian sanoi ja hymyili takaisin. ”Mennäänkö sitten? Filip ja Ivan odottavat meitä.” Florian sanoi ja otti Adalmiinaa kädestä kiinni.

*************************************

Toisaalla Rasmus istui pienessä asunnossaan ja koetti keskittyä tulevaan. Kun hän oli kauan sitten lähtenyt etsimään sukulaisiaan, ei hän ollut osannut ollenkaan ajatella, että olisi tässä tilanteessa nyt. Rasmus hymähti hyväntuulisesti, ei hän olisikaan, ellei Matt olisi ottanut häntä siipiensä suojaan. Matt oli opettanut hänelle kaiken ja tarjonnut työtä. Sillä tiellä Rasmus oli edelleen.

Hän ei ollut kertonut kunnolla kenellekään, mitä työkseen teki. Petja luuli isänsä ajavan rekkaa, koska tämä oli välillä paljon poissa. Adalmiina tiesi, että Rasmuksen työ ei kestänyt päivänvaloa mutta ei muuta. Rasmus huokasi. Vuosien aikana hän oli oppinut taistelemaan ja tappamaan. Rasmusta värisytti vieläkin ensimmäinen tehtävänsä. Hänen oli pitänyt tuhota kaidalta tieltä hairahtunut vampyyri, joka terrorisoi pientä kylää aika jossain kaukana.

Häntä oli jännittänyt mutta loppujen lopuksi hän oli suorittanut tehtävän hyvin. Tehtävät olivat seuranneet toisiaan, toiset olivat vähemmän miellyttäviä ja toisia hän ei tahtonut edes muistella. Mutta tämä tuleva tehtävä olisi kaikista vaikein. Julian ei olisi helppo. Rasmus toivoi oppineensa niin paljon, että pysyisi hengissä läpi tämän koitoksen.

Huokaisten Rasmus nousi ylös ja puki takin päälleen. Adalmiina ja Florian odottivat häntä varmasti jo. Rasmus sammutti valot ja sulki oven takanaan. Tunkkainen tuoksu tunki hänen nenäänsä rapussa ja hän kiirehti askeliaan alas.

Avattuaan ulko-oven hän huomasi kaksi tuttua jo odottamassa kadulla. ”No tulithan sä vihdoin.” Adalmiina sanoi punareunaisin silmin. ”Mennäänkö sitten?”

******************************

Petja heräsi aurinkoiseen aamuun, venytteli makeasti ja lähti sitten etsimään vanhempiaan. Poika kiersi koko talon mutta löysi vain siskonsa nukkumasta ja isovanhemmat nukkuivat vielä omassa huoneessaan.
Petja kohautti olkiaan, kaipa vanhemmat jostain pian tulisivat.

Keittiön ovella Petja pysähtyi. Keittiössä istui kaunis punatukkainen nainen ja tyttö. Miten ihmeessä nämä olivat päässeet sisälle? Petjan sydän hakkasi kuin hullu ja poika oli sännätä herättämään isovanhemmat.

”Älä pelkää, Petja. Me olemme ystäviä.” Nainen sanoi lempeällä äänellä. Nainen oli kattanut pöydälle mustikkapannukakkuja, Petjan lempiruokaa ja pyysi tätä seuraavaksi pöytään istumaan.

Petja asteli vieläkin hiukan arastellen pöydän ääreen ja istui alas. Mistä sitä tiesi vaikka pannarit olisivat myrkytettyjä? ”Syö vain.” Nainen kehotti. ”Minä olen muuten Frida.” nainen jatkoi.

Silloin Petjalle valaistui, keitä he olivat. Suojelijoita tietysti. Äidilläkin oli sellainen, Filip ja Florian isi oli ollut sellainen aiemmin. Kyllähän Petja tiesi, että isoäidilläkin oli sellainen, se oli varmasti tämä Frida.

”Näen, että ymmärrät nyt keitä me olemme. Sinä olet tämän sukupolven valittu Petja, saat aikanaan oman tehtäväsi ja tietysti Suojelijan. Koska Filip on äitisi kanssa nyt eikä voinut tulla tänne tänään niin minä sain tehtäväkseni esitellä sinulle Suojelijasi. Tämä tässä on Greta.” Frida sanoi viittasi vieressään istuvaan tyttöön.

Petja tarkasteli tyttöä lähemmin. Tyttö vaikutti aika raisulta ja poikamaiselta, silmät tuikkivat iloisesti ja Greta hymyili lämpimästi Petjalle. ”Hei Petja! Hauska tavata.” Greta sanoi. Frida hymyili tietäväisesti ja kehotti sitten lapsia menemään ulos leikkimään ja tutustumaan.

”Muista, että vain sinä voit nähdä Gretan ja tietysti äitisi ja isoäitisi mutta muut eivät. Greta tulee, kun vain ajattelet häntä ja hänen tehtävänsä on suojella sinua. Joten kuuntele mitä hän sanoo, jos vaara uhkaa. ”Frida muistutti vielä.

Petja nyökkäsi ja juoksi ulos, Greta perässään. Loppupäivä kului leikkiessä pihalla ja Greta osoittautui varsin mukavaksi seuraksi. Petja oli oikeastaan onnellinen, että oli valittu. Hänellä oli nyt kaksi hyvää ystävää, Arttu ja Greta. Kaikki serkut kun olivat ihan liian pieniä vielä leikkikavereiksi.

Sisällä Inkeliina löysi mukavan yllätyksen keittiöstään tullessaan aamukahville. Frida istui pöydän ääressä hymyillen. Frida kertoi minne Adalmiina oli mennyt ja miksi.

Frida kertoi myös, että Petja on seuraava valittu ja sen kuka tämän Suojelija on. Petjan tehtävä tulisi olemaan ihan erityinen, sen tarkoituksena olisi vahvistaa Mansikkaojien sukua tuleviin koitoksiin. Frida kertoi myös, että Petjan tehtävä oli jo osittain alkanut. Ja sen, että pahan puoli oli myös saanut vahvistuksia ja kokosi joukkojaan.

Inkeliinaa huolestutti, mitä kaikkea pikkuinen Petja joutuisi vielä kokemaan. Mutta sitten hän muisti, että olihan hän sekä Adalmiina kokeneet myös kaikenlaista ja selvinneet siitä. Kyllä Petjakin selviäisi. Olihan tässä kuitenkin hitunen vampyyriverta, isänsä perintönä. Kyllä Inkeliina tiesi Rasmuksen taustat ihan hyvin. Adalmiina oli sen kertonut.

Frida toi Inkelle toisen kupin kahvia ja pian huoneen täytti iloinen puheensorina, Riken liityttyä joukkoon ja pihalta kaikuivat Gretan ja Petjan iloisen huudahdukset. Aurinko paistoi ja päivästä oli tulossa selvästi kaunis. Mikään ei muistuttanut siitä, että tämän sukupolven valittu oli parhaillaan suorittamassa tehtäväänsä ja niin sen piti ollakin.

**********************************
Lukumusiikki: Heart of Courage

Aaron ja Fred nukkuivat tai oikeastaan lepäsivät Aaronin huoneessa, oli varhainen aamuyö ja muualla oli hiljaista. ”Fred?” Aaron kysyi hiljaa. ”Mhm.. Mitä?” Fred sanoi ja avasi silmänsä. ”En tiedä, mulla oli tunne, että jotain tärkeää tapahtuu kohta mutta en tiedä mitä.” Aaron selitti. Fred katsoi ystäväänsä, kääntyi tähän päin huolestuneena. Aaron halusi hänet mukaansa, elämään ihmisenä, mutta Fred ei tiennyt pystyisikö siihen. Aaronia odotti kaunis kihlattu ja vauva kotona, häntä ei mikään. Ei kukaan. Ilman Aaronia hän ei voisi, ei pystyisi elämään tavallista elämää, se ainakin oli tullut viime päivien kuluessa selväksi.

Kuin arvaten toisen ajatukset, Aaron huokasi. ”Sä et taida lähteä mun mukaan?” Aaron kysyi matalasti. Kurkussa tuntui pala ja sydämessä ikävä puristus. Aaron huokasi uudestaan, Fred ollessa hiljaa. Kyllä hän tiesi vastauksen jo etukäteen, mutta piti silti vielä varmistaa. Heidän yhteinen aikansa oli päättymässä, Aaron vaistosi sen. ”Pysy sitten taka-alalla, en halua nähdä sun kuolevan. ”Aaron huokasi.

Fred nousi ylös, veti Aaronin mukanaan. Aaron tunsi sydämensä sykkeen kiihtyvän ja hän pidätti hengitystään, Fredin kasvot olivat niin lähellä, todella lähellä. ”Toki.” Fred sanoi yllättävän karheasti ja sopuisasti.

”Äläkä sitten unohda mua. Kyllä me vielä nähdään.” Fred sanoi hiljaa, äänen vaimentuessa melkein kuulumattomiin lopussa.

Aaron sulki silmänsä, tunsi Fredin hengityksen kasvoillaan, tämän käden sivelemässä hänen leukaansa, käyvän niskassa ja palaten takaisin leualle ja lasketuen alas vyötärölle. Aaron tunsi kohta pyörtyvänsä, sydän jyskytti lähes rinnasta ulos ja poskia kuumotti. Hänestä tuntui, että hän seisoi siinä ikuisuuden vaikka oikeasti aikaa kului vain muutama sekunti.

Fredin huulet melkein hipoivat jo Aaronin omia, kun ovi tempaistiin auki ja Julian rynnisti huoneeseen. Julian seisahtui hetkeksi, katseli ivallisena hämillisen näköisiä nuorukaisia ja naurahti sitten kuivasti.

”En kai keskeyttänyt mitään tärkeää, muruset? ”Julian naurahti, harppasi askeleen eteenpäin ja kaappasi Aaronin käden otteeseensa.

Tuossa tuokiossa, Aaronin kättä väännettiin ylöspäin ja Aaron älähti tuskan kivutessa kättä pitkin. Fred oli aikeissa harpata eteenpäin, auttaa, mutta Julian ärähti vihaisesti estäen Fredin aikeet. ”Älä edes yritä, luopio.” Julian sihahti hampaidensa välistä. ”Yksikin liike ja voit sanoa poikaystävällesi hyvästit.” Fred seisahtui niille sijoilleen.

”Niin sitä pitää.” Julian totesi tyytyväisenä. ”Tuolla ulkona on tämän ääliön sisko ystävineen, joten jos ei haittaa me poistumme tästä huoneesta nyt.” Julian sanoi ilkeästi naurahtaen. ”Tämä nahjus olkoon minun valttikorttini.” Julian sanoi ja poistui huoneesta raahaten Aaronin mukanaan.

Fred jäi seisomaan huoneeseen, miettien kiivaasti mitä tekisi. Se oli siis alkanut. Adalmiina oli täällä. Tyttö suuntaisi varmasti suoraan Arvidin luokse, jotenkin Fred tiesi sen. Suojelijat menisivät varmasti mukana, joten Rasmus tulisi etsimään yksin Juliania. Fred luottaisi poikaan, toivoisi, että tämä ymmärtäisi Fredin olevan hyvien puolella. Sitten he voisivat yhdessä pelastaa Aaronin Julianilta, Fred ei halunnut sen enempää kostaa Julianille, vanhat jutut olivat jo menneitä, mutta Aaronia ei saanut vahingoittaa.

*************************************

Rasmus käveli varoen pitkin talon terassia. Adalmiina ja Suojelijat olivat menneet pääovelle päin. Oli vielä pimeää, aurinko ei ollut vielä noussut. Rasmus tunsi jännityksen pistelevät, suorastaan kihelmöivän kaikkialla. Sydän löi kovempaa kuin normaalisti ja mieli oli levoton. Viime hetkessä, edellispäivänä, hän oli saanut viestin Vargilta, ikään kuin työkaveriltaan, että talossa oli Vargin pikkuveli, jota ei saisi vahingoittaa.

Fred, niin Varg oli sanonut, oli vakoillut heidän puolestaan jo vuosikausia ja nyt olisi aika vapauttaa hänet. Rasmus muisti kyllä Fredin. Hiljainen miekkonen, Rasmus ei ollut koskaan uskonut, että Fred oli paha. Fred oli ainoa, joka hänelle oli suonut mitään huomionosoituksia talossa, ainoa joka oli välittänyt, edes vähän.

Rasmus hiipi hiljaa ovelle, linnassa olisi varmasti vahteja, ei kukaan järkevä jättäisi takaovea vartioimatta.

Rasmus kiersi oven viereen, kurkisti varovasti läheisestä ikkunasta, mutta ei nähnyt kuin pimeyttä. Hän kokeili ovea varovasti, se oli ihme kyllä auki, Rasmus astui varoen sisään. Tunnustellen, odottaen jonkun hyökkäävän. Eikä hän odottanut turhaan, Rasmuksen päästyä sisään, kulman takaa syöksyi esiin viittaan verhoutunut hahmo.

Hyökkääjä hyppäsi, koetti kaataa tunkeilijan. Rasmus väisti hyökkäyksen kuitenkin helposti. Viittaan pukeutunut hahmo, kaatui lattiaan vaimeasti älähtäen, mutta nousi ketterästi pian ylös. Rasmus koetti saada selvää ahdistelijansa henkilöllisyydestä mutta ei tunnistanut tätä. Enempiä hän ei ehtinyt ajatella, kun toinen hyökkäsi uudestaan.

Rasmus sai kuitenkin lisäaikaa tarkkaan suunnatulla potkulla, joka lennätti vastustajan taas lattiaan. ”Piru vieköön” pääsi toiselta. ”Julian sanoi, että olisit helppo homma.” vampyyri jatkoi nousten pystyyn.

Nyt Rasmus näki hieman paremmin, kun kynttilänvalo osui toisen kasvoihin. Mustatukkainen vampyyri oli selvästi koulutettu palkkamurhaaja, varmasti joku Julianin tuttu. Niitä oli joskus pyörinyt talossa, kun Rasmus oli ollut vasta poikanen.

”Jaa.” Rasmus totesi lyhyesti. ”Ei kannata aina uskoa mitä kuulee.” Rasmus jatkoi ja lennätti vastustajansa taas päin seinää. Vampyyri löi päänsä seinään ja vajosi lattialle.

Rasmus oli samassa jo toisen päällä ja lähetti tämän lopullisesti untenmaille tarkalla iskulla. Vampyyrin tappaakseen hänellä olisi pitänyt olla vaarna mukanaan, mutta hän oli jättänyt sen kotiin. Liian sotkuista puuhaa ja aikaa vievää, sitä paitsi Julianiin ei tehonnut vaarna, tämä kun ei ollut kokonaan vampyyri. Julianiin tehoaisi erilainen ase.

Rasmus nousi ylös, tarkasti vielä että toinen oli varmasti tajuton.

Sidottuaan toisen kädet selän taakse, hän hiipi läpi keittiön ja löysi portaan yläkertaan. Samassa hän näki toisten tulevan, olohuoneen puolelta. Ivan johti joukkoa , Florian ja Filip seurasivat perässä Ada välissään. ”Sori, että kesti.” Ada kuiskasi. Etuovella oli pari vahtia, meni aikaa tainnuttaa ne ja sitoa. Rasmus nyökkäsi ja he lähtivät yhdessä yläkertaan Ivanin johdolla.

*******************************

Julian raahasi Aaronia kädestä tempoen pieneen huoneeseen ja läjäytti oven kiinni. Aaron tönäistiin kovakouraisesti nurkkaan ja hän löi kätensä kipeästi kiviseinään. ”Äläkä sitten yritä mitään temppuja!” Julian murahti ja vilkaisi Aaronia varoittavasti.

Aaron mulkaisi takaisin vaaleaan vampyyriin ja tuhahti. Kyllä hän voisi tietysti yrittää peitota Julianin vaikka yllätyshyökkäyksellä mutta Julian saattaisi kostaa sen pahasti takaisin. Vaikka Aaron oli vahva ja ketterä, oli vaalea vampyyri kokenut taistelija ja ovela, joten Aaron jätti asian harkinnan asteelle.

Aaronin miettiessä ja hieroessa kipeää kättään, Julian vilkuili ovea kohti hermostuneesti. ”Sä taidat oikeasti pelätä Rasmusta.” Aaron sanoi huomatessaan toisen hermostuneisuuden. ”Sillä tännehän se tulee, se haluaa kostaa sulle, Julian. Sä olet ollut paha poika.” Aaron sanoi ihan vain ärsyttääkseen toista. ”Äh! Suu kiinni! ”Julian kivahti takaisin ja vilkuili taas ovelle.

Ei hän sinänsä Rasmusta pelännyt vaan tulevaa valekuolemaansa. Julian totisesti toivoi, että Mestari pitäisi lupauksensa ja herättäisi hänet jälleen eloon. Julian vilkaisi ärtyneesti Aaronia, mitä tuokin kuvitteli tuossa uhoavansa. Mokoma typerys, aina vain roikkui Fredin seurassa. Kun hän oli tullut huoneeseen, olivat ne kaksi pompanneet toisistaan erilleen ja näyttäneet hiukan hämillisiltä. Julian oli varma, että Fredin ja Aaronin väleissä oli jotain ystävyyttä enemmän. se pitäisi ottaa huomioon, sillä rakkaus sotki yleensä kaikki asiat.

”Mä en pelkää mitään.” Julian sanoi jatkaakseen edellistä aihetta. ”Varsinkaan sitä nahjusta ja typerystä, jos se olisi hoitanut asiansa kunnolla, niin kaikki olisi jo ohi. ”Julian tuhahti. ”Mutta ei, sen piti mennä rakastumaan siihen typerään sisareesi ja pilata kaikki.” Vaalea vampyyri äkäili vielä. ”Ei kai se sille mitään voinut.” Aaron naurahti.” Sä et taida paljon rakkaudesta tietää.” Aaron tuhahti. ”Ei sitä voi hallita, sillä sydäntään ei voi kahlita. Ai mutta, ethän sä voikaan tietää, kun sulla ei ole sydäntä.” Aaron ärsytti lopuksi.

”Ole jo hiljaa” Julian kivahti.” Käy hermoihin tuo sun lässytys. Lopeta tai saatan tehdä jotain harkitsematonta,” Julian uhkaili. Aaron naurahti. ”Et sä uskalla mua tappaa. Se olisi myös sun loppu.” Julian käänsi päätään Aaronin päin ja samassa harppasi tämän luokse. Vaalean vampyyrin silmät hehkuivat vihasta ja hän repäisi Aaronin ylös lattialta.

Julian toi kasvonsa ihan lähelle toista, Aaron tunsi tämän hengityksen kasvoillaan. ”On pahempiakin asioita kuin kuolema, typerys. Ole hiljaa nyt tai mä en vastaa seurauksista.” Julian ärisi hiljaa kasvot melkein kiinni Aaronin kasvoissa.

Aaron työnnettiin takaisin lattialle ja Julian ryhtyi jälleen kyttäämään ovea. Aaron hymyili mutta piti hymynsä sisällään. Julian oli aika helppo saada tolaltaan ärsyttämällä, siitä voisi olla apua. Aaron nojautui seinään ja sulki silmänsä. Alakerrasta kuului hyvin hiljaisia ääniä, apua oli siis tulossa.

*****************************

Rasmus lähti portaiden yläpäässä eri suuntaan kuin muut. Ivan näytti tietävän missä Arvid oli ja hän, Adalmiina sekä suojelijat menivät sinne. Rasmus kulki pitkin käytävää, oli pimeää eikä hän nähnyt juuri mitään. Yhtäkkiä hänet tempaistiin rajusti ovesta sisään ja painettiin seinää vasten.

Rasmus löi päänsä kiviseinään ja älähti hiljaa. ”Sori.” Fred kuiskasi. Rasmus avasi silmänsä ja hieroi päätään. ”Fred? ”Rasmus kysyi. Fred nyökkäsi. ”Julian otti Aaronin panttivangiksi ja ne ovat tuossa huoneessa.” Fred sanoi hiljaa ja viittoi toiselle puolelle käytävää.

”Selvä.” Rasmus sanoi.” Onko sulla jotain suunnitelmaa?” Fred pudisti päätään. ”Onko sulla siihen tepsivä ase.” Fred kysyi puolestaan. Rasmus taputti taskuaan ja nyökkäsi. Fred hymyili. ”Ajattelinkin, että olet fiksu poika. Mikään muu ei tehoa siihen.” Rasmus nyökkäsi uudelleen ja hymyili takaisin, Kyllä hän oli kuullut ja oppinut tarpeeksi ollessaan talossa.

Julian ei ollut vain vampyyri vaan kahden sekoitus. Julianin äiti oli ollut ihminen, parantaja ja isä taas ihmissusi. Julian oli muuttunut myöhemmin vampyyriksi, kun hänen vanhempansa oli tapettu, erään vampyyrin toimesta. vampyyri oli purrut nuorta Juliania ja tämä oli muuttunut, Ja koska Julian oli enemmän ihmissusi kuin vampyyri, saattoi hänet tappaa vain hopealuodilla. Ja se Rasmuksella oli mukanaan.

*************************'
Lukumusiikki:Never Forget

Adalmiina kulki Ivanin perässä sydän jyskyttäen. Hän tunsi Florianin käden hipaisevan rohkaisevasti omaansa ja tarttui miehen käteen. Adaa jännitti, kohta he tapaisivat taas Arvidin. Ivan näytti tietävän onneksi tien tämän luokse. Ada oli hiukan huolissaan Rasmuksen puolesta mutta kyllä tämä varmasti selviäisi.

Äkkiä Ivan pysähtyi. ”Tuon oven takana Arvidin pitäisi olla.” Ivan sanoi ja viittoi takanaan olevaan oveen. ”En voi vielä seurata teitä sinne näkyvänä, joten näyttää kuin astuisit huoneeseen yksin.” Ivan selitti. samassa kuin yhteisestä ajatuksesta, kaikki kolme muuttuivat läpinäkyviksi. Adan täytti heti yksinäisyyden tunne vaikka hän tiesikin muiden olevan ihan lähellä.

Adalmiina avasi oven, se narahti hiukan auetessaan. Ada otti muutaman varovaisen askeleen ja pysähtyi kuulleessaan Arvidin hiukan narisevan äänen. ”Tervetuloa, Ada. Olenkin jo odottanut sinua.” Arvid sanoi ja heilautti kättään Adaan päin.

Ele oli pieni mutta kädestä sinkosi muutama kipinä kohti Adaa. Vaistomaisesti Adaa nosti kätensä suojatakseen itseään ja huomasi yllätyksekseen kipinöiden sinkoavan takaisi kohti Arvidia.

Samassa Ada tunsi kosketuksen olkapäällään ja hänen ympärilleen kiertyi joukko pieniä valopalloja. ”Suojaverkko” Florian kuiskasi hänen mieleensä. Arvid katsoi terävästi Adalmiinaa, siristi silmiään ja sinkosi uuden kipinäryöpyn kohti Adaa.

Suojaverkko torjui iskun mutta Florianin ja Filipin päissä tuntui jysähdys. He olivat nostaneet verkon Adan ylle ja iskut, jotka siihen osuivat, tuntuivat varpaissa asti. Samassa Adalmiina nosti kätensä levälleen ja kohosi hiukan ilmaan. ”Lopeta.” Ada sanoi tiukalla äänellä. ”Tuosta ei ole mitään hyötyä.”

Arvid naurahti kuivasti.” Äläpäs uhkaile minua tyttönen. Kostoni on odottanut aivan liian kauan. ”

Samassa Arvid alkoi muuttua, ensin hänen kasvonsa tummenivat, Arvid koukistui hiukan kyyryyn ja isot mustat siivet tulivat esiin.

Kun Arvid nousi ylös, oli entisestä vanhasta vampyyristä tuskin mitään jäljellä.

Heidän edessään seisoi demoni, mustine siipineen ja punaiset silmät loistaen. Adalmiina pelotti mutta hän koetti pitää pelkonsa kurissa. Nyt ei olisi varaa panikoida ja sortua virheisiin. Florianin ääni kuiskaili jotain hänen mieleensä ja siihen sekoittuivat Filipin kommentit. Samassa Adalmiina tunsi kädet olkapäillään ja voiman virtaavaan itseensä.

Siihen sekoittui myös sitä lämmintä, hyvää oloa, jota yleensäkin Florianin tai Filipin kosketus aiheutti. Nyt se rohkaisi Adalmiina ja pian tämä tunsi olevansa niin täynnä voimaa, että sormet kipinöivät. ”Päästä voima irti, ohjaa se käsiisi ja vapauta” Filipin ääni sanoi hänen mielessään.

Adalmiina ojensi kätensä ja antoi voiman virrata. se osui kaikella voimallaan Arvidiin lennättäen tämän päin seinää. Adalmiina laski jalkansa lattialle ja huohotti hiukan. Florian ja Filip pitivät yllä suojakenttää, vaikka Arvidin siihen antamat iskut tuntuivat jyskyttävän vieläkin heidän päässään. Adalmiina vilkaisi taakseen, se oli virhe, sillä Arvid oli jo takaisin pystyssä ja tajusi huoneessa olevan muitakin.

Nopea silmien siristys ja heitä kohti lensi joukko kipinöitä. Ne iskivät voimalla suojakenttään, Florian ja Filip putosivat iskun voimasta polvilleen ja pitelivät päätään. Isku romahdutti suojakentän ja Adalmiina oli nyt suojaton. ”No niin tyttöseni.” Arvid sanoi vieraalla äänellä. ”Sano terveisiä Ilselle.” Arvid tiuskaisi ja kohotti kätensä. Adalmiina haukkoi henkeään kauhusta ja kohotti kätensä. Oliko tämä heidän loppunsa?

*****************************
Lukumusiikki: Into the fire

Rasmus nojasi seinään ja koputti hiljaa huoneen oveen. Fred seisoi oven toisella puolella. ”Avaa ovi, Julian ja päästä Aaron” Rasmus sanoi tiukasti. Huoneesta ei kuulunut vastausta, eikä Rasmus ollut olettanut että Julian vastaisi.Rasmus ja Fred potkaisivat oven auki ja siristivät silmiään pimeässä pikku huoneessa.

”Askelkin vielä niin Aaron kuolee.” Julianin ääni kuului jostakin pimeydestä. Fred ja Rasmus jähmettyivät niille sijoilleen. ”Päästä Aaron. Tämä on meidän välinen juttu.” Rasmus vaati.

”Turha luulo.” Julian naurahti.” Typerys olkoon mun passini vapauteen.” Julian jatkoi ja tuli esiin työntäen Aaronia edellään. Julianin kädessä oli veitsi . ”Päästä Aaron.” Fred sanoi ja otti askeleen eteenpäin. ”Sä et pääse tästä muuten”

Julian vilkaisi Frediä ja tuhahti. ”Oi miten suloista. Prinssi saapuu pelastamaan armaansa.” Julian sanoi happamasti. Rasmus vilkaisi nopeasti Frediä, oliko tämä Aaronin kanssa oikeasti vai oliko kaikki vain Julianin juonia? Fredin katse paljasti kuitenkin Rasmukselle kaiken tarpeellisen. Rasmus huokasi, toivottavasti kaikki menisi nyt hyvin.

”Fred on oikeassa. Päästä Aaron. Tämä on meidän välinen juttu.” Rasmus sanoi saadakseen Julianin huomion itselleen. Juliania ei kuitenkaan narutettu niin vain.

Vaalea vampyyri irvisti ilkeästi, työnsi Aaronin voimalla päin Rasmusta, joka ei ollut osannut varautua moiseen. Kumpikin kaatui lattialle.

Julian harppasi eteenpäin ja työnsi veitsen voimalla Fredin kylkeen. Fred kaatui ähkäisten lattialle ja jäi siihen silmät kiinni makaamaan. Rasmus ja Aaron olivat toipuneet jo olivat pystyssä.

Rasmus lennätti tarkalla potkulla Julianin huoneen nurkkaan ja Aaron harppasi lattialla makaavan Fredin luokse. ”Fred…” Aaron kuiskasi järkyttyneenä.

***************************

Adalmiina vilkaisi ympärilleen kauhuissaan. Florian ja Filip olivat vielä poissa pelistä Arvidin iskujen voimasta, eikä hän tiennyt mitä nyt tekisi. Voima häneen oli virrannut Suojelijoista ja he olivat nyt poissa pelistä. Arvid kohotti kättään. ”Kostoni tulee viimein olemaan täydellinen.” Arvid sanoi kumeasti ja valot alkoivat ritistä hänen kädessään.

”Lopeta” kuului kepeä ääni äkkiä Adalmiinan takaa ja Ivan asteli Adalmiinan eteen, hymyillen. ”Et voi voittaa tätä taistelua.” Ivan jatkoi ja hymyili edelleen. Arvid jähmettyi ja katsoi vain uhkarohkeaa vaaleaa, nuorta miestä, Jossakin aivojen sopukoissa, muisto jostakin, kolkutteli häntä. ”Mikäs ihmeen nulikka sinä olet? Kukaan ei pysty vastustamaan minua.” Arvid uhosi ja valopallo hänen kädessään kasvoi.

Ivan hymyili itsevarmasti varmasti vain ärsyttääkseen toista lisää. ”Varo” Adalmiina kuiskasi” Se on vaarallinen.” Adalmiina kuiskasi Ivanin selälle. ”Älä huoli, Ada. Meillä ei ole mitään hätää, tuo ruppana ei meitä kaada.” Ivan ivasi ja sai Arvidin silmät leimuamaan punaisena.

Samassa ritiseviä valopalloja lensi heitä kohti, mutta Ivan kohotti vain kätensä, muutti niiden muotoa ja huitaisi ne pois. ”Etkö sä parempaan pysty?” Ivan sanoi ivallisesti. Arvid karjahti ja samassa koko valo täyttyi huikaisevan hehkuvista valoista. Adalmiina suojasi silmiään ja kumartui mutta Ivan seisoi vain vakaasti ja hymyili. Muutamalla käden heilautuksella valot katosivat.

”Sanoinhan jo. Et voi voittaa tätä taistelua. Et mitenkään. ”Ivan sanoi rauhallisesti mutta äänessä oli tietty jäätävyyttä ja uhkaavuutta. Arvid karjaisi vihaista ja keräsi voimiaan uuteen iskuun. Ivan huokasi turhautuneena. ”Miksi sä olet noin jääräpäinen isä?” Ivan kysyi, saaden huoneen laskeutumaan täyteen hiljaisuuteen.

Silloin Adalmiina tajusi, kuka Ivan oli. Arto, hänen edessään seisoi Arto, Ilsen ja Arvidin poika. Myös Florian ja Filip olivat jo jalkeilla ja kuulivat paljastuksen. Filip oli tiennyt asian jo aikaisemmin mutta Florianille asia tuli yhtä isona yllätyksenä kuin Adalle. Ivan hymyili ja jatkoi vielä ärsyttämistä.

”Muistaakseni sanoin, että on hyödytöntä yrittää vastarintaa, isä. On turha jatkaa.” Ivan sanoi ja samassa alkoi hehkua kummallista valkoista valoa. Arvid, joka oli menettänyt uhoaan, jokaisen Arton sanan myötä, halusi kuitenkin vielä kostaa. Heitä kohti lensi valopalloja mutta Ivan oli odottanut jotain tällaista.

Ivan hehkui voimallisemmin ja kohosi ilmaan, koko olemus muuttui valkohehkuiseksi. Artosta lähti joka suuntaan voimakkaita valonsäteitä, jotka loistivat huikaisevan kirkkaasti.

Osuessaan Arvidiin valonsäteet lävistivät tämän, polttivat demonia sisältäpäin. Arvid alkoi hehkua punaista valoa ja vajosi lopulta kokoon lattialle.

Arto ei kuitenkaan lopettanut hehkumistaan vaan jatkoi vielä voimakkaammin, kunnes koko demonista oli jäljellä vain kasa tuhkaa.

Adalmiina, Florian ja Filip olivat suojanneet silmiään voimakkaimmilta säteiltä ja huomatessaan huoneen valon hiukan vähentyvän he avasivat ne. Arto oli kääntyneenä nyt heihin päin, hehkuen vielä voimakkaasti mutta ei enää silmiä särkevästi. ”Olen pahoillani. En voinut muuta. Hulluus oli saanut jo isäni mielen aivan sekaisin.” Arto sanoi ja viittaisi kädellään huoneen keskellä olevaan tuhkakasaan.

”Meidän oli pakko käyttää valitettavasti sinua tämän välikappaleena, Ada. Ilman tämä ei olisi onnistunut, henkilöllisyyteni olisi voinut paljastua ja isä löytää keinon kaiken tuhoamiseksi. Sinä pidit häntä kiireisenä ja minä pystyin tulemaan mukaan.” Arto selitti eikä enää hehkunut. ”Ja sain sitä paitsi tavata tyttäreni pojan tyttären.” Arto jatkoi ja hymyili Adalle.

Adalmiina harppasi eteenpäin ja halasi sukulaistaan lujasti. Arto oli ensi hiukan hämmentynyt mutta halasi sitten lujasti takaisin, ”Olen pahoillani kaikesta sotkusta ja arvoituksellisuudesta mutta tämä nuori olemus on siihen syy.” Arto virnisti. ”En voinut vastustaa kiusausta.”

Adalmiina hymyili, Hänen isoisoisänsä taisi olla nuorempana melkoinen veijari. Äkkiä Arton kasvot synkkenivät. ”Meidän pitää mennä. Ystävänne tarvitsevat apua.”

************************************
Lukumusiikki: Spritual Awakening

Fredin kasvot olivat vääristyneet tuskasta ja Aaron katseli niitä huolestuneena. Taustalla Rasmus tappeli kaikin voimin Julianin kanssa. Julian oli vahva ja ovela ja Aaron toivoi, että Rasmus olisi tarpeeksi taitava.

Rasmus suuntasi tarkan iskun kohti vastustajaansa ja sai tämän menettämään tasapainonsa. Julian oli kuitenkin heti uudelleen pystyssä ja hyökkäsi vuorostaan kohti Rasmusta. Rasmus ehti juuri väistää ja kääntyä. Julian ärähti turhautuneena. ”Mikä hätänä? Etkö pärjää rahjus?” Rasmus ivasi ja sai Julianin suuttumaan entisestään.

Julian harppasi kohti Rasmusta valmiina iskemään hampaat tämän kurkkuun mutta Rasmus oli nopeampi ja väisti. ”Tappele reilusti, rääpäle. Älä ole niin kuin isäsi, mokoma epäluotettava lurjus.” Julian sylki sanoja suustaan. Rasmuksen silmissä välähti, tähän asti hän oli pysynyt melko tyynenä mutta isän mainitseminen sai vihan nousemaan pintaan.

Rasmus harppasi, tarttui Julianiin ja työnsi tämän vasten seinää. Julian hymyili ilkeästi.” Noh… Tee se nyt. Saata kostosi loppuun. ”Rasmus katsoi tarkkaan vastustajaansa, haparoi kädellään asetta . Samassa jostakin kuului kovia räsähdyksiä ja pamauksia. Ne veivät hetkeksi Rasmuksen huomion ja Julian pääsi livahtamaan.

Julian kierähti ketterästi Aaronin ja Fredin luokse. Tempaisi Aaronin jälleen mukaansa ja alkoi perääntyä ovea kohti. ”Älä tee mitään hätiköityä pentu. Tai rakkaan Adalmiinasi veli on mennyttä. ”Rasmus osoitti edelleen aseellaan kohti Juliania. Hän voisi ampua Aaronin läpi mutta hopealuoti voisi viedä hengen myös tältä. Oli myös mahdollisuus, että Aaron selviäisi.

”Tee se, Rasmus. Tee se ennen kuin on liian myöhäistä. ”Aaron sanoi hiljaa. ”Ole hiljaa!” Julian kivahti Aaronille ja tiukensi otettaan. Rasmus aisti Julianissa hivenen hermostuneisuutta ja syystäkin, Eihän kuolleella panttivangilla ollut merkitystä. ”Tee se. Se on ainoa mahdollisuus.” Aaron kuiskasi vielä.

Kuului kova pamaus ja luoti lensi halki pienen huoneen.

Se osui ensi Aaroniin ja sitten Julianiin. Julianin silmät levisivät hämmästyksestä ja tämä vajosi polvilleen lattialle. Aaron vajosi Julianin viereen.

Julian piteli vielä hetken mahaansa ja vajosi sitten kasvoilleen lattialle eikä enää liikkunut. Samassa ovi aukesi ja Adalmiina, Suojelijat ja Arto asuivat sisään.

Adalmiina kiljaisi nähdessään lattialla liikkumattomana makaavan veljensä ja riensi tämän luokse. ”Aaron… Ei nyt… Herää…” Adalmiina sanoi ja ravisteli veljeään. Kyyneleet kihosivat silmiin ja pelko puristi sydäntä. Aaron ei saanut kuolla, ei saanut. Nyt kun hän oli vihdoin löytänyt veljensä.

”Käytä antivampiriinia, Ada” Florianin ja Filipin yhteisääni kuului hänen päässään. Adalmiina kaivoi taskustaan pullon ja avasi sen. Hän tipautti muutaman pisaran Aaronin suuhun ja toivoi sydämensä pohjasta, että juoma auttaisi. Samassa Aaron liikahti ja avasi silmänsä. ”Ada?”

Adalmiina juotti pullon viimeistä pisaraa myöten veljelleen. Juotuaan tämän nousi istumaan ja katseli huoneessa olijoita. Aaron ojensi kättään ja näki sen olevan taas tavallisen näköinen, ei kylmänvaalea vampyyrin iho. Aaron nousi horjahtaen ylös.

Rasmus seisoi yhä keskellä huonetta ja katseli kaikkea. Hänestä tuntui tyhjältä ja kamalalta. Syyllisyyden tunteet meinasivat suorastaan musertaa hänet. Oliko hän kuitenkaan tehnyt oikein? Hän oli saattanut Aaroninkin vaaraan janotessaan kostoaan. Julian oli nyt hoidettu mutta Aaron ei ollut kunnossa.

Aaron käveli hiukan horjuen Rasmuksen luokse. ”Se sattui kuule ihan pirusti, mutta saat anteeksi.” Aaron hymyili leveästi, oli jo oma itsensä. Rasmus tunsi kiven vierähtävän sydämeltään ja hymyili Aaronille takaisin.
Samassa Aaron huomasi Fredin makaavan edelleen maassa.

”Fred” pääsi Aaronin huulilta ja pian tämä oli ystävänsä vieressä. Fred makasi liikkumatta, hiljaa, kasvot hyvin kalpeina ja vain heikosti elossa. Rasmus katsoi huolissaan kaksikkoa. Hän tiesi, ettei Fred selviäisi tästä. Joskus kun vampyyri menettää paljon verta, on sitä tankattava kaksin verroin takaisin. Eikä sitä riskiä, että Fred herätessään tuhoaisi heidät kaikki, voisi ottaa.

Rasmus tuli Aaronin viereen ja näki tämän kasvoista toisen tajunneen saman asian. Kyyneleet vierivät pitkin Aaronin poskia ja epätoivo kuvastui tämän kasvoilta. ”Ei… Ei näin.. Sä lupasit, ettet jätä mua.” Sanat tulivat Aaronin huulilta vain epätoivoisena kuiskintana. ”Aaron.” Rasmus sanoi hiljaa.

”Haluatko, että mä teen sen?” Rasmus kysyi ja jäi odottamaan vastausta. Aaron ei reagoinut mitenkään, kuiski vain samoja lauseita Fredille. ”Aaron?” Rasmus sanoi kysyvästi ja käänsi sitten katseensa muihin huoneessa olijoihin. Muut näyttivät järkyttyneiltä. Adalmiina itki Florianin sylissä ja Filip ja Arto näyttivät hämmentyneiltä.

”Ei! ”Aaron sanoi ja nousi seisomaan, ”Kukaan ei te Fredille mitään. Jään vaikka itse tänne sen kanssa. Fred pitää saada kuntoon.” Aaron sanoi ja katsoi vihaisesti kaikkia huoneessa olijoita. ”Aaron, kun Fred herää, sen verenpuute on niin suuri, ettei sitä riitä täyttämään yksi eikä kaksi ihmistä.” Rasmus yritti vielä. Aaronin silmissä häivähti epäilys ja tämä näytti miettivän asiaa.

”Ei… Ei näin pitänyt käydä.” Aaron sanoi hiljaa ja vaipui epätoivoisena istumaan Fredin viereen. Rasmus astui jo askeleen kohti Frediä mutta samassa Arto tuli Aaronin luokse. ”Aaron?” Arto sanoi lempeästi.

”Mitä? Kuka sä olet?” Aaron niiskaisi. Arto hymyili . ”Aaron, mitä tämä vampyyri sinulle merkitsee?” Arto kysyi oudon virallisesti. Aaron kohotti kyynelten juovittamat kasvonsa ja katsoi ihmeissään Artoa.

”Merkitsee? Meidän piti olla yhdessä, meidän piti vielä nähdä.” Aaron niiskutti. ”Ja.. Ja.. Mä…” Aaron takelteli hiukan. Arto hymyili edelleen lempeästi, kuin kehottaen jatkamaan,

”Mä rakastan sitä.” Aaron sanoi äkkiä päättäväisesti. Arto hymyili vastaukseksi, tätä hän oli odottanutkin. ”Adalmiina, ota taskustasi se toinen antivampiriini ja juota se varovasti Fredille, minä hoidan sitten loput. ”Arto käski.

Adalmiina teki niin kuin käskettiin. Arto laittoi kätensä Fredin vatsalle ja niistä alkoi hohtaa valoa, ei kirkasta mutta sellaista lämmintä hehkua. Samassa Florian ja Filip olivat Arton vieressä ja pian kaikkien kolmen kädet hehkuivat lämmintä valoa. Huone oli hiirenhiljainen.,

Adalmiina nousi ylös ja meni Rasmuksen luokse. ”Mitä ne tekevät? Eikö toi ole vaarallista?” Adalmiina kysyi huolissaan. ”En usko” Rasmus hymähti.” Ne taitavat antaa vähän lisävoimia Fredille, se on nyt ihminen ja ihminen ei voi selvitä tuollaisesta ilman ihmettä.” Rasmus selitti. ”Mutta miksi vasta nyt eikä heti?” Adalmiina kysyi enemmän itseltään ja ihmetellen.

”Rakkaus.” Rasmus sanoi hiljaa. ”Aaron sanoi rakastavansa Frediä. ”Rakkaus saattaa olla maallistunut meidän tavallisessa maailmassamme mutta tässä todellisuudessa missä me nyt olemme, se on yhä voimista kaikkein suurin. ”Rasmus selitti. Adalmiina yritti ymmärtää, jotenkin tämä kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Adalmiina oli onnellinen veljensä puolesta, tämä oli kärsinyt niin paljon ja pitkään, mutta miten Melina suhtautuisi tähän kaikkeen?

”Se ei ole sun asia. ”Florianin ääni kuului Adalmiinan päässä. ”Aaron selvittää itse välinsä Melinan kanssa, se asia ei kuulu meille. ”Filip lisäsi. Adalmiina käänsi päätään Suojelijoidensa suuntaan ja hymyili. Molemmat olivat saaneet työn päätökseen ja katselivat hymyillen Adaa.

Aaron syöksyi halamaan Frediä. ”Fred” Aaron kuiskasi. ”Sano jotain.” Fredin silmäluomet värähtivät ja pian tämä avasi silmänsä. ”Aaron” Fred sanoi karheasti ja hiljaa. ”Shh.. puhutaan kohta. ”Aaron sanoi ja painoi kasvonsa kiinni tämän olkaan ja halasi lujasti.

******************************
Lukumusiikki: Yuku Kaze ni, Omoi Hasete

He seisoivat kaikki talon ulkopuolella hiukan hämmentyneinä. Aurinko paistoi kirkkaasti ja korkealta, päivä oli kaunis ja linnut lirkuttivat. Fred ja Aaron seisoivat lähekkäin ja Fred oli kiertonut kätensä Aaronin ympärille.

Adalmiina tunsi Florianin pujottavan kätensä hänen vyötärölleen. ”Sanoinhan että kaikki menisi hyvin.” Florian sanoi. Adalmiina rutisti Floriania lujasti. Samassa Rasmus oli siinä heidän vieressään.

Adalmiina syöksähti halaamaan myös Rasmusta ja ihme kyllä Florian ei edes estänyt. Florian katsoi Rasmusta ja Rasmus vastasi katseeseen Adan olkapään ylitse. ”Kiitos” Florian sanoi yllättäen Rasmukselle. Adalmiina hätkähti kuullessaan Florianin puhuvan ja astui askeleen taaksepäin. Florian tuli hänen viereensä ja kieto ikätensä Adan ympärille, vetäen Rasmuksenkin halaukseen.

”Jos sä et olisi pitänyt Juliania kiireisenä, niin se olisi vaikeuttanut meidän tehtävää. Kiitokset siitä, hyvin tehty.” Florian sanoi ja Adalmiina yllätykseksi hymyili Rasmukselle. Rasmus oli ensin hiukan ihmeissään mutta sitten hymy valaisi myös Rasmuksen kasvot. ”Eipä kestä, et toiminut hullumasti itsekään.,” Rasmus sanoi hymyillen.

Adalmiina katsoi kahta miestään ihmeissään. Ne kaksi hymyilivät toisilleen, ei se vielä mitään täydellistä sovintoa ollut, mutta joku alku nyt kuitenkin.

Filip, joka oli jutellut Arton kanssa, huhuili heitä tulemaan luokseen. ”Arton pitää lähteä.” Filip sanoi.

”Näin on. ”Arto sanoi. ”Olisin mielelläni jatkanut elämääni täällä, teidän kanssanne mutta ihmisellä on vain yksi elämä. Minä sain tilaisuuden ja nyt olen sen käyttänyt. Aikani on loppu.” Arto hymyili mutta silmissä näkyi hiukan haikeutta.

Samassa Arton vierelle ilmestyi kaksi muuta heikosti loistavaa hahmoa. Pian ne tulivat näkyviksi ja Adalmiina tunnisti kummatkin. Ilse ja toinen oli varmasti Arton tytär, hänen isoäitinsä Lisa. Kaikki kolme menneisyyden hahmoa hymyilivät lempeästi ja alkoivat pian kadota näkyvistä. Samassa Adalmiina sai ajatuksen.

”Isoäiti! Lisa siis. Voisitko käydä katsomassa isää? Voisitteko jotenkin kiertää sitä kautta, olen varma, että äitikin haluaisi vielä nähdä Ilsen?” viimeiset sanat jäivät leijumaan ilmaan ja kaikki kolme olivat jo kadonneet näkyvistä.

Florian kietoi kätensä Adan ympärille.” Tule mennään kotiin. ”Florian sanoi. ”Meitä odotetaan, ”

Epilogi:

Askeleet kaikuivat tyhjässä talossa. kengät kopsahtelivat kivilattiaan ja takin liepeet pölläyttelivät pölypilviä ilmaan. Kengät astuivat pieneen huoneeseen, kulkivat lattialla makaavan mytyn luokse. Sanoja, vieraskielisiä, taianomaisia kuului mutinana huoneessa. ”Julian herää! ”Hahmo sanoi kuuluvasti ja mytty liikahti.

”Mestari?”

_________________________________________________________________________________

Jeh! Sellainen osa :)
Kommentteja otetaan ilolla vastaan, niin kuin aina ennenkin. Niistä vasta saakin intoa tehdä seuraava osa :)

Kuvanlaatu saattoi olla vähän vaihteleva, koska kuvankäsittelyohjelmani kieltäytyi välillä yhteistyöstä ja jouduin käyttämään toista.

Ensi osassa sitten nähdään miten Aaron sopeutuu arkeen ja miten hän selvittää asiat Fredin ja Melinan kanssa. Katsotaan myös miten Ada setvii oman kolmidraamansa. Luvassa siis sotkuja ja solmuja suhteissa ;)

♥ vupii

Ekstrakuvat:

Petja,paljon Rasmuksen näköinen ;)
Petjan seikkailut alkavatkin jo parin osan jälkeen..muhahhaaa..

Joka osaan yksi kuva Rikesta, huoh... ♥

Iloksenne paidaton Rasmus ;D

Arvid baby♥ Goodbye darling...
Aika komistus ollakseen pahuuden ruumillistuma ;)

Peli pauselta ja kaikki vilkuttaa ja tervehtii....

Miten susta tuli näin komea...

hyvästit vampyyri Fredille

Fred ei tykännyt uudesta ulkonäöstään ;)

Tässä muuten Fredin toiveita, yksi niistä on Aaronin kihlaaminen....

Kuva, joka on yli supersuloinen ♥ Jeh, tätä paria minä rakastan..... Tuolla SIMBLRini puolella on tälläkin hetkellä yksi off tarina näistä kahdesta. Jos haluatte voin laittaa näistä ekstrakuvia omana juttunaan ;) Mainintkaa kommentissa jos haluatte Aaron♥Fred ekstran ;)