16b. Yllätyksiä

No niin:) Se on vihdoin täällä rakkaat, uskolliset ja ihanat lukijani! Kaiken vääntämisen ja kiireiden jälkeen sain sen valmiiksi. Osassa on sitten aika paljon muokattuja kuvia, ja joiden laatu hiukan blurraantui käsitellessä. En koskaan muista laittaa valoja yöllä kuvatessa, heh...ja näköjään Gadwin tummentaa vielä kuvia lisää. 

No mutta pidemmittä puheitta...Lukemaan !

Lukumusiikki:Yiruma-Our same world

Olen sirotellut musiikkeja sinne tänne osaan myös :)

*********************

Adalmiina nojasi lautan kaidetta vasten ja antoi tuulen puhaltaa kasvojaan. Matkaa oli vielä vähän jäljellä, joten oli hyvää aikaa selvitellä hiukan ajatuksiaan, palata takaisin siihen, miksi hän nyt seisoi lautalla ja oli menossa kohti tuntematonta.

Rikke oli saanut hyvän työtarjouksen Kukkajoenlaaksossa vierailevilta työtuttaviltaan. Vakituinen paikka, hyvä palkka ja erinomaiset edut saivat miehen ottamaan tarjouksen vastaan vaikka se merkitsi paikan vaihdosta kaikille. Työ nimittäin sijaitsi tuhannen kilometrin päässä Vaahterajärvellä.

Niinpä perhe oli muuttanut. Eveliina oli halunnut ehdottomasti mukaan ja oli Maxin kanssa järjestänyt itselleen asunnon ja työpaikan. Nestori ja Inga eivät myöskään halunneet viettää vanhuuttaan yksin vaan muuttivat mukaan. Koko suku siis siirtyi asumaan heidän mukanaan uuteen paikkaan.

Nuoret joutuivat aloittamaan viimeisen opiskeluvuotensa uudessa Aivoriihen yliopistossa, joka sijaitsi parin sadan kilometrin päässä Vaahterajärvestä. Aivoriihen opetustaso ja kurssitarjonta oli maankuulua ja se oli hyvin arvostettu yliopisto.

Niinpä Adalmiina, Florian, Melina, Miska, Erik ja Ilmari seisoivat nyt lautalla ja ihmettelivät uusia, hienoja maisemia. Lautta pörisi ja murisi puskiessaan aaltojen läpi, Ada vaipui enemmän ajatuksiinsa. Inkeliina ja Rikke olivat jääneet Petjan kanssa kotiin heidän lähtiessään. Adalmiina kaipasi poikaansa ja vanhempiaan. 

Välimatka oli nyt niin pitkä, ettei joka viikonloppu voinut mennä kotiin. Kodista tuli mieleen myös Aaron.

Miten he nyt pääsisivät Arvidin talolle pelastamaan Aaronia? Adalmiina oli Melinan kanssa lähettänyt Aaronille kirjeen, missä oli uudet osoitteet ja kaikki tiedot, mutta vastausta siihen ei ollut vielä kuulunut. Filip oli kuitenkin ollut luottavainen pelastamisen suhteen, hän ja Florian pystyisivät kyllä siirtämään heidät talolle.

Lautta töräytti torveaan ja havahdutti Adalmiinan ajatuksistaan. Florian oli siinä samassa Adan kanssa ja kietoi kätensä tämän ympärille ja suukotti kevyesti Adan kaulaa. ”Mitä sä täällä niin mietiskelit?” Florian kysyi ja rutisti Adaa. ”Kaikenlaista” Ada huokaisi.

”Mulla on vaan niin ikävä kaikkia.” Adalmiina puuskahti ja halasi Floriania. ”Vuosi menee kyllä nopeasti.” Florian lohdutti silittäen Adan hiuksia. 

”Ja kyllä me kotonakin voidaan käydä ja sun isäsihän lupasi ottaa Petjan kanssa videopuheluita meille Simyken kautta. ”Florian jatkoi ja suukotti Adaa kevyesti. 

”Mennään nyt jo! ”Melina huudahti lautan alakannelta. ”Te voitte jatkaa kuhertelua asuntolassa”

Florian naurahti ja päästi Adan irti, tarttuen samalla tämän laukkuun. ”Tule!” Florian kehotti Adalmiinaa. ”Meillä on vielä paljon tehtävää tänään.”  

Adalmiina nyökkäsi hymyillen ja lähti Florianin perään, huomaten vasta nyt ison hälisevän opiskelijajoukon joka purkautui lautalta.  Tuskin hän ainoa koti-ikävää poteva oli tässä joukossa.

********************

Inkeliina kylvetti Petjaai ja poika kiljahteli aina yhtä iloisestivede räiskyessä yli ammeen laitojen. Inken paita ja hame olivat melkoisen märkiä mutta onneksi ne menisivät pesuun muutenkin.Inke katseli Petjaa, loiskimassa ja roiskimassa vettä ja vaahtoa, ja lämmin tunne, johon sekoittui hiukan kaipausta, täytti hänet. Petja oli kovasti vanhempiensa näköinen, pojassa oli paljon isänsä piirteitä, joukossa myös paljon piirteitä Adalta. 

Petja oli aina iloinen ja viihtyi paljon omissa oloissaan leikkien. Poika oli tottunut vaihtuviin lastenhoitajiin ja äidin puuttumiseen. Inke hiukan suretti se, että hän ja Rikke olivat vielä niin tiukasti kiinni työelämässä, etteivät voineet hoitaa Petjaa koko ajan.

Välillä Inke mietti Petjan isää, Rasmusta, mies ei tiennyt mitään pojastaan ja Petja täyttäisi jo kohta kolme. Inkeliina oli kysellyt asiasta Adalta, mutta ei ollut saanut mitään vastausta. Vaikka Adalmiina olikin nyt selvästi onnellinen Florianin kanssa niin Inke ei voinut olla ajattelematta sitä sotkua mikä syntyisi , kun Rasmus joskus palaisi, jos palaisi.

Adalmiina oli monesti sanonut, että poika muistutti kovasti isäänsä ja välillä Inke oli huomannut Adan katselevan kaukaisuuteen miettien, muistellen selvästi jotakin. Adalmiina ei ollut selvästikään vielä ihan selvillä vesillä tunteistaan poikansa isää kohtaan ja se pelotti hiukan Inkeä. Suhdekiemuroista ei koskaan seurannut kuin huonoa ja aina jollekin jäi käteen särkynyt sydän. Eikä Inke halunnut nähdä tyttärensä sydämen särkyvän enää uudelleen.

**************
MUSIIKKI:B.Mars-Just the way you are

Asuntola osoittautui varsin mukavaksi ja kodikkaaksi. Adalmiina onnistui varaamaan itselleen ison huoneen , kuten myös Melina ja muut saivat tyytyä pikkuhuoneisiin. Asuntola sijaitsi lähellä kampuksen keskusta ja keskustassa oli, opiskelupaikkojen lisäksi, kaikenlaista huvitusta tarjolla. 

Adalmiina oli juuri saanut kaiken laitettua huoneessaan paikalleen ja tuli nyt virkistävästä suihkusta, kun Florian tuli vastaan häntä käytävällä. Florian hymyili virnistäen ja otti pari askelta lähemmäksi Adalmiinaa. "Saitko sä kaiken järjesteltyä?" Florian kysyi ja hymyili , silmien tuikkiessa veikeästi. Adalmiina nyökkäsi. 

Florian harppasi Adan eteen ja kietaisi kätensä tämän ympärille, saaden Adan hätkähtämään yllätyksestä."Pue päällesi jotain sievää, jooko? Haen sut huoneesta noin kymmenen minuutin kuluttua." Florian kuiskasi Adan korvaan , halaten samalla lujasti.

"Mitä? Miksi?" Ada kysäisi vähän hölmistyneenä. Minne he nyt menisivät, vastahan he olivat tulleet asuntolaan. Florian ei kuitenkaan heti vastannut, hymyili vain. "Se on yllätys." Florian kuiskasi ja painoi pitkän hellän suudelman Adan huulille. Adalmiina huokaisi tyytyväisenä ja jäi odottamaan toista jalat velliksi saavaa suudelmaa, mutta sitä ei tullutkaan. 

"Mene nyt, ettei myöhästytä." Florian sanoi ja irrotautui Adasta. Sitten mies käveli kohti omaa huonettaan ja Adalmiina jäi vähän hölmistyneenä tuijottamaan Florianin perään. Jonkin ajan kuluttua hän havahtui kuitenkin ajatuksistaan ja kiirehti huoneeseensa vaatteita vaihtamaan, 

Adalmiina kaiveli kaapistaan sopivaa pääle pantavaa. Hetken kuluttua hän päätyi laittamaan ylleen mekon ja legginssit. Vaikka aivoriihi sijaitsi hiukan lämpiöisemällä aluella kuin Vaahterajärvi olivat illat kuitenkin vähän viileitä. 

Adalmiina sulki kaapin ja siirtyi peilin eteen. Pikainen meikkaus ja sitten vielä vielä lopullinen tarkistus peilistä. Adalla oli vielä viimestelyt kesken kun käytävältä kuului askelia.Samassa kuuluikin jo koputus ovelta ja Florian astui sisään. 

Florian käveli Adan viereen ja veti tämän lähelleen. Ada painoi päänsä vasten toisen olkapäätä ja hymyili onnellisen näköisenä. "Tule." Florian sanoi nauraen. "Sä olet aina yhtä kaunis, mennään nyt."

Pian he astuivat ulos taksista läheisen rantakahvilan edessä. Aurinko oli juuri laskemassa ja vaikka satoi vettä, rannalla oli todella kaunista. "Tule" Florian sanoi ja halasi Adaa sateen varjon alla.. "Mennään rantaan katsomaan auringonlaskua." 

"Sadekin näyttää lakkaavan." Florian sanoi ja rutisti Adaa suikaten pienen suukon tämän poskelle. Adalmiina hymähti, mitä ihmettä miehellä oli mielessään? "Kai sitä nyt saa tuoda tyttöystävänsä rannalle, ilman sen kummempia taka-ajatuksia." Florian sanoi vähän oudosti, kuin arvaten toisen ajatukset.

Kumpikin istui alas ja katseli auringonlaskua. "Miksi me oikeasti ollaan täällä? " Adalmiina päätti kysyä. Olihan aurinoglasku kaunis mutta olisi sen nähnyt asuntolastakin. Florian näytti hetken hiukan poissaolevalta mutta veti sitten Adalmiinan viereensä. 

Adalmiina unohti kysymyksensä ja keskittyi nauttimaan kauniista taivaasta. Välillä he löysivät hassumuotoisia pilviä ja nauroivat niille, välillä vain olivat sylikkäin ja nauttivat toistensa läheisyydestä.

Florian kuiskaili välillä kaikenlaista Adalmiina korvaan ja suukotteli ja halaili melkein koko ajan. Florian oli selvästi romanttisella tuulella tänään, Ada ajatteli. Ei se nyt tavatonta ollut, eikä  Ada sitä pahakseen pistänyt, ihmetteli vain.

Vasta kun viimeinen punainen pilvenkaistale oli kadonnut taivaalta he nousivat ylös. Nyt Ada muisti kysymyksensä ja toisti sen. Florian naurahti. "Me ollaan täällä, koska mun piti tehdä tämä jo kauan aikaa sitten mutta oikeaa paikkaa ei oikein löytynyt ennen kuin nyt. Florian selitti ja veti Adan ylös.

"Mikä sun on pitänyt tehdä tai mitä?" Ada kyseli vielä, oli utelias."Tämä" Florian sanoi. "Mä rakastan sua, Adalmiina." Florian kuiskasi ja hipaisi huulillaan Adan huulia. Hipausta seurasi vielä muutama pitkä suudelma, kunnes Adaa alkoi jo hiukan pyörryttämään.

Adalmiina kikatti hiukan. "Mäkin rakastan sua, hassu. Mutta oliko tämä nyt se yllätys, olisithan voinut suudella mua asuntolassakin."  Florian katsoi Adalmiinaa lempein silmin ja hymyili. "Ada." toinen kuiskasi sitten aivan kuin ääni olisi yht'äkkiä paennut jonnekin. Adalmiina katsahti ihmeissään Florianiin.

"Ei se ollut tuo äskeinen, höpsö vaan tämä." Florian sanoi sitten naurahtaen ja polvistui hiekkaan. Adalmiinalla meni hetki tajuta missä oikein mentiin mutta sitten hän pääsi kärryille. Sydän alkoi jyskyttämään kuin juna ja poskia kuumotti. Tuntui, että silmiännurkkiakin poltteli. Florian katsoi Adaan ja kaivoi sitten taskustaan jotain.

"En osaa pitää mitään hienoja puheita, enkä lausua runoja, mutta sä olet mun valittuni Ada ja mä rakastan sua enemmän kuin mitään muuta. Mä haluan sut, loppuelämäksi mun vierelle.Mä lupaan rakastaa sua vielä, kun olet vanha ja istut kiikkustuolissa kutomassa sukkia meidän lapsenlapsille, mä haluan sut. Tulethan sä?" Florian ojensi sormusrasiaa Adan nenän eteen.

Vähitellen Adan aivot tajusivat sanat, Florian kosi häntä! "Tulen, tulen , tulen , tulen! " ranta kaikui Adalmiinan  iloisista huudahduksista. Adalmiinan sydän jyskytti kuin rumpupatteri ja hän olisi voinut hyppiä ilosta.

Silmät vähän kimmeltäen Ada pujotti sormuksen sormeensa. Ihaili sitä hetken kuunvalossa ja hyppäsi sitten Florianin syliin niin,että he olivat kaatua hiekalle.Vaivoin  toinen sai tasapainonsa pidettyä mutta kumpaakin kyllä nauratti. Adalmiina painoi kasvonsa miehen olkaa vasten ja mumisi jotain epäselvää.

Florian vei Adan vielä uimaan, mies oli viisana varannut uimapuvut mukaan,ja hetkosen he nauttivat viileästä vedestä kikatellen ja uiden. Rannalla oli hiljaista ja hämärää. Adasta tuntui kuin he olisivat koko maailmassa vain kahden.Pian vesi alkoi kylmettää kuitenkin varpaita ja piti nousta kuivattelemaan.

Florian kaappasi Adan syleilyynsä ja suuteli tätä niin , että varpaissa alkoi jälleen veri kiertää ja korvissa kohisi. Vesi oli viilentänyt Adan ihon mutta Florianin kädet olivat lämpimät ja ne tutkivat innokkaasti uimapuvun paljastamaa ihoa. "Mennäänkö sitten?" Florain kysyi kohta hiukan ilkikurisesti. "Meillä on vielä sun sänky testaamatta" Adalmiina naurahti ja pukkasi toista kylkeen keveästi. "Ehkä, jos sä olet kiltisti, voit yöpyä mun huoneessa." Ada virnisti, kiusoitellen.

Kun he olivat saaneet taas vaatteet päälle,Florian tanssitti häntä muutaman askeleen ja taivutti sitten kuunvalossa pitkään ja kuumottavaan suudelmaan. Pian suudelma vaihtui toiseksi ja taas uudeksi, kunnes kumpikin oli jo aivan hengästynyt. "Mennään " Florian kuiskasi lukien Adan ajatukset.

Clothes are not required, for what we got planned
Ooo girl you're my desire, your wish is my command
Treat you like a princess, oooh girl you're so delicious
Like ice cream on a sunny day, gonna eat you before you melt away 

Is that alright?
Is that okay?
Girl, I need to be nervous 
Cause, I , got, you , all, night
Don't you worry bout a thing 

***********************

Viikot kuluivat nopeasti. Opiskelut ja uusiin paikkoihin tutustuminen vei aikaa ja tuota pikaa elettiin jo myöhäistä syksyä. Vaikka Vaahterajärveä piiskasivat runsaat syyssateet niin Aivoriihessa aurinkoa riitti.

Adalmiina ja Florian olivat käyneet kotona edellisenä viikonloppuna. Petja oli ollut innoissaan ja jutellut vielä hassulla lapsenkielellään heille kaikenlaista. Rikke ja Inke olivat tutustuneet naapureihin, joilla oli samanikäinen poika.

Petja oli ystävystynyt ikätoverinsa kanssa nopeasti ja Rikke ja Inkeliinakin vanhempiin vaikka nämä olivat hieman erikoinen perhe. Pojan, Artun, isä oli yksinhuoltaja ja asui veljensä ja tämän vaimon kanssa. Blackbullit olivat kuitenkin ystävällistä ja avuliasta porukkaa.

He olivat vierailleet perheen luona viikonloppuna ja Florianin ja Adan lähdettyä Inke oli jäänyt vielä Petjan kanssa sinne. Florian ja Ada olivat saanet hiukan kahdenkeskistä aikaa ja käyttäneet sen kierrellen Vaahterajärven pukuliikkeita ja katselleet muita häihin liittyviä valmisteluja.

Florian ja Ada ottivat viikonlopusta kaikki irti. He viettivät aikaa Petjan kanssa ja perheen kesken. Florian pelasi Inken ja Riken kanssa iltaisin, joskus Nestorikin liittyi seuraan. Adalmiina leikki Petjan kanssa.

Kun muut menivät nukkumaan, nauttivat he kahdenkeskistä aikaa televisiota katsellen. Florian tuijotti nytkin jotain tiedeohjelmaa, joka liittyi hänen lopputyöhönsä, Adalmiina katseli samaa mutta silmät lupsahtelivat kiinni.

"Ei kai sua kyllästytä?" Florian kysyi silitellen Adan hiuksia. Adalmiina ynähti jotain epäselvää. "MMmh, mä taidan mennä nukkumaan." Ada sanoi ja nousi sohvalta. Hän ei kuitenkaan päässyt paria askelta pidemmälle, kun oli jo takaisin Florianin sylissä.

"Sä et näe sun ohjelmaa." Adalmiina hymyili nenä lähes kiinni Florinin nenässä. Florian naurahti. " Ei sillä niin väliä, sulla on." Florian kietoi kätensä paremmin Adan ympärille ja rutisti tätä lujasti, Adan kylkiluut rusahtelivat jo uhkaavasti.

"Mä tiedän tuon virneen." Ada sanoi nauraen. Ja arvasi oikein, seuraavassa hetkessä Florianin huulet hipoivat jo hänen omiaan ja hän kallistui alas sohvaa vasten. Onneksi muut olivat jo nukkumassa. Adalmiina kikatti hiljaa kun Florianin kädet sujahtivat mekkonsa alle kutitellen ja tutkien.

Telkkarissa selostaja jatkoi tylsää selistystään ja ruudusta loisti kelmeä valo. Ketään ei kuitenkaan kiinnostanut enää tieteen salat. Nuorella parilla oli jotain aivan muuta nyt mielessään päälimäisenä.

*********************
MUSIIKKI: Yiruma-The moment

Seuraavana iltana Ada keskittyi jo täysillä taas opiskeluun. Florian nakutti omassa huoneessaan lopputyötään ja Ada yritti keskittyä kirjoittamaan muita tehtäviä. Adalla oli kuitenkin Simkirjanen auki koko ajan ja Florian lähetteli hänelle romanttisia hassuja viestejä aina välillä. Ne piristivät mutta saivat ajatukset kyllä muualle kuin opiskeluun.

Kone piipahti viestin merkiksi ja Ada nosti katseensa ruutuun. Florianilta oli tullut taas viesti.

Ø  Flor: Kaikki hyvin muru? Tulenko hieromaan sun hartioita?

Adalmiina naurahti, hupsu.

Ø  Ada: Ei tarvitse, muru. Hartiat voi ihan hyvin, sua vaan on ikävä ;)

Adalmiina keskittyi hetkeksi taas työhönsä, mutta kuuli kohta Florianin oven käyvän ja askeleiden kaikuvan käytävällä.

Samassa Florian astui huoneeseen ja veti Adan tanssimaan kanssaan. ”Pikkuinen verryttely, tekee meille hyvää.” Florian totesi vetäessään Adan lähelleen. ”Sä olet sitten hupsu!” Adalmiina naurahti mutta ei irrottanut otettaan.

Florian pyöräytti hänet pari kertaa ympäri ja Adalmiina olisi voinut pysyä siinä hetkessä vaikka ikuisuuden. Muualla asuntolassa oli aika hiljaista, muut olivat joko lukemassa tai luennolla. Florian pyöräytti Adalmiina vielä ympäri ja taivutti sitten hänet sitten taaksepäin.

”Mä sitten rakastan sua.” Florian kuiskasi ja suuteli Adaa hengästyttävästi. Adalmiina uppoutui vastaamaan hellään suudelmaan, eikä kuullut uusia askeleita ulkoa.

 Askeleet kulkivat sitten hiukan epäröiden ovelle, jossa oli Adan kuva.

Oveen koputettiin ja suuteleva pari irtosi toisistaan. Florian huokasi, aina joku tuli häiritsemään. Ada käveli ovelle, ihmetellen kuka siellä nyt voisi olla. Florian toivoi, että asia olisi lyhyt ja jäi odottelemaan. 

Ada käänsi kahvasta ja aukaisi. Sanat takertuivat puolitiehen ja suu jäi auki hämmästyksestä, kun hän näki kuka ovella oli.

Rasmus seisoi oven takana epäröivän näköisenä ja katseli Adaa. Hiljaisuutta tuntui kestävän useita minuutteja vaikka todellisuudessa niitä kului ehkä yksi. Florianin kasvot synkistyivät, kun hän näki tulijan.

”Miten? Mitä sä täällä teet?” Ada sai vihdoin sanotuksi. Rasmus hymyili Adalle pienesti. ”Oli aika vaikeaa löytää sut, täällä on aika monta asuntolaa. Onneksi kuntosalilla tiedettiin, missä Mansikkaojat asuvat.”  Rasmus selitti, eikä oikeastaan vastannut Adan kysymykseen. Adaa alkoi suututtaa, Rasmus oli poissa monta vuotta ja sitten vain käveli hänen ovelleen, vailla selityksiä.

”Niin, mutta mitä sä täällä teet?”  Ada vänkäsi vielä. Rasmus huokasi ja vilkaisi pikaisesti Adan taakse tulleeseen Florianiin. ”Tuota, olisiko täällä mitään paikkaa, missä voitaisiin keskustella hetki kahdestaan?” Rasmus sanoi vähän vaikean näköisenä. Adalmiina katsahti Florianiin, jonka kasvot olivat selvästi vihaiset. Tästä ei hyvää seuraisi.”No, me voidaan mennä vaikka tuonne ulos. Siellä saa olla rauhassa.” Adalmiina sanoi ja katsoi anteeksipyytävänä Florianiin. 

Adalmiina työnsi sitten Rasmuksen kauemmaksi. ”Florian, älä viitsi mököttää.” Ada pyysi.” Mun täytyy saada tietää ja pitää kertoa sille Petjasta.”  Florian puri huultaan, kyllä hän ymmärsi, mutta se tuntui silti pahalta. Hänestä oli tullut hetkessä kolmas pyörä. 

”Mä tulen kohta.” Ada huikkasi ja toivoi Florianin leppyvän. Florian jäi istumaan sohvalle, murjottamaan, Ada huokasi. Tästä tulisi vaikeaa.

Adalmiina vei Rasmuksen ulos kiville istumaan, Rasmus katseli Adaa, joka istui hämillään kivellä. Hänen oli ollut pakko nähdä Ada, jutella ja tavata. He olivat Heidin kanssa eronneet jo vuosi sitten. Heidi oli liian arvaamaton ja oikkuileva, käyttäytyi kuin lapsi välillä, Rasmus ei ollut jaksanut sitä kinastelua ja mököttämistä enää, ei jaksanut olla se parin ainut aikuinen. Matt oli lähettänyt Heidin kasvamaan, jonnekin kaukaisten sukulaisten luo. Heidi oli vastustellut mutta turhaan. Siitä asti Rasmuksen ajatukset oli täyttänyt Ada. 

Adalmiina kääntyi Rasmukseen päin ja katsahti tätä vihaisesti, ehkä vähän surullisestikin. ”No. Ala selittää!” Ada tiuskaisi. Rasmus huokasi. ”Mä etsin pitkään mun sukulaisia Ada. Vihdoin löysin ne ja jäin niiden luokse asumaan. Matt, joka tunsi mun vanhemmat, antoi mulle työtä. Ja sillä tiellä mä olen edelleen. Talolla en ole käynyt. En voi yksin mennä.” Rasmus selitti ja katsoi anteeksipyytävästi Adalmiinaa.

”Työtä?” Adalmiina toisti epäröiden. Rasmus katseli taivaalle vaivautuneena. ”Niin. Sovitaanko, ettet kysele siitä enempää?”  Rasmus sai hiljaa sanotuksi.  Adalmiina huokasi ja istui alas. Tämäkin vielä. Hänen lapsensa isä oli ammatiltaan ties mikä palkkasoturi. Adalmiina huokaisi, eikä tiennyt enää mitä sanoa.

 ”Ada? Oletko kunnossa?”  Rasmus huolehti. Ada katseli kaukaisuuteen ja huokasi uudestaan. ”Mä odotin, että sä palaat. Mutta sä et tullut. Olisit voinut ´lähettää vaikka kirjeen tai jotakin.” Ada puuskahti. ”Sillä nyt sä et tiedä erästä asiaa, erästä tärkeää asiaa. ”

”Mitä asiaa? Sitä, että olet Florianin kanssa vai? Sen mä näin kyllä itsekin, enkä mä syytä sua siitä. Itsehän mä sut jätin.” Rasmus selosti. Ada huitaisi kädellään. ”Ei sitä. Mä sain vauvan, pojan, kun sä olit poissa. ”Adalmiina huokasi.

”Vauvan?” Rasmuksen ääni hiljentyi melkein kuulumattomiin. ”Niin. Petja on sun poikasi.” Adalmiina sanoi katsoen Rasmusta. Mies vaikutti olevan hiukan hämmentynyt asiasta. Adalmiina antoi Rasmuksella aikaa koota ajatuksensa ja kertoi sitten lisää Petjasta.

Petja on nyt reilu kaksivuotias. Mun vanhemmat hoitavat sitä, kun mä olen täällä ja me käydään kotona joka viikonloppu. ”Me” särähti Rasmuksen korvaan, selkeä viesti siitä, ettei hänelle ollut selvästi sijaa Adan elämässä. Rasmus huokasi. Liian paljon sulateltavaa. Piti miettiä asioita rauhassa.

”Mä olen pahoillani kaikesta huolesta ja murheesta, jonka olen sulle aiheuttanut.” Rasmus sanoi nousten ylös. Adalmiina pelästyi. Oliko hän nyt säikäyttänyt miehen kokonaan ja tämä häviäisi taas vuosiksi? 

”Saat anteeksi. Mulla oli hyvät tukijoukot kotona, joten mä selvisin kyllä.” Adalmiina sanoi katsoen Rasmusta silmiin.Ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan, he katsoivat toisiaan , kuin yrittäen lukea toisen tunteita, ajatuksia niistä, kunnes kumpikin sulki silmänsä huokaisten.

 ”Älä katoa taas.” Adalmiina kuuli itsensä sanovan. Jossain syvällä hänen sisimmässään, Rasmus oli herättänyt eloon sellaisia tunteita, mitkä hän oli jo haudannut ajat sitten. Ne olivat tulleet takaisin voimakkaina ja se vähän pelotti Adaa. Samalla hän oli kuitenkin tyytyväinen, onnellinen siitä ,että Rasmus oli palannut.

Rasmus huokasi ja hymyili sitten Adalmiinalle. ”No, en katoa.” Rasmus sanoi sitten. Rasmus kertoi Adalle asuvansa syrjemmällä keskustasta yksin, töidensä takia. Lopuksi Rasmus kaivoi taskustaan ruttuisen lapun, mihin kirjoitti puhelinnumeronsa. ”Mä en välillä sitten vastaa, mutta jätä viesti vastaajaan. Mä soitan sitten kyllä takaisin. Varsinkin sulle.” Rasmus sanoi ja oli tekemässä lähtöä.

Adalmiina ei tiennyt itsekään mikä häneen meni. Mutta hetkessä hän oli harpannut Rasmuksen luokse ja oli nyt miehen käsivarsien vahvassa rutistuksessa. 

Rasmus silitti hänen hiuksiaan ja Ada pyyhki kyyneleensä miehen puseron rinnukseen. Adalmiina ei osannut sanoa, kauanko he siinä seisoivat, ikuisuudelta se ainakin tuntui.

Lopulta Rasmus työnsi Adan hiukan eroon itsestään. ”Mun pitää lähteä nyt.” Rasmus sanoi pahoitellen. Rasmus sipaisi vielä kädellään Adan leukaa ja kääntyi sitten lähteäkseen. 

”Muistakin sitten soittaa! ”Ada huudahti vielä Rasmuksen perään.  

Ada nosti katseensa taivaalle. Hän veti pari kertaa syvään henkeä ja nuuhki raikasta yöilmaa ja katseli kuinka Rasmus katosi horisonttiin. Ada pyyhki poskensa  ja lähti sitten sisälle. Pitäisi vielä selittää ja kertoa Florianille kaikki.

Huoneessa oli pimeää mutta Ada tiesi, ettei Florian nukkunut. Adalmiina käveli sängyn viereen, vaihtoi yöpaidan päälleen ja katsoi Florianiin. "Mä tiedän, ettet sä nuku." Adalmiina sanoi ja istui sängylle. 

”No miten meni?” Florian kysyi jostain peiton alta. ”Ihan hyvin. Rasmus oli vähän järkyttynyt, kun kerroin Petjasta, mutta ainakin mulla on nyt sen puhelinnumero. Pitää kutsua se katsomaan poikaansa joku viikonloppu. ”Adalmiina sanoi ja kömpi peiton alle.

Ada tunki itsensä Florianin kainaloon vaikka tiesikin, että Florian mökötti vielä. ”Mä tiedän, että sä et tykkää siitä, mutta Rasmus on Petjan isä kuitenkin.”  Adalmiina sanoi jo silmät kiinni. Florian rutisti häntä olkapäästä. ”Mä tiedän. Anteeksi.” Florian kuiskasi. 

En mä silti luota siihen, Florian ajatteli. Kun Rasmus oli katsonut häntä sen lyhyen hetken, ennekuin oli mennyt Adan kanssa, oli hän nähnyt Rasmuksen katseessa jotain tuttua. Mustasukkaisuutta ja sitä taas ei ollut ilman rakkautta. Rasmus rakasti yhä Adaa.

*********************

Viimeinen puolivuotinen oli käynnistynyt. Kaikki tekivät parhaansa suoriutuakseen tenteistä ja vaatimuksista hyvin. Aikaa ei oikein riittänyt muuhun kuin opiskeluun. Jossain välissä piti toki syödä ja pitää itsestään huolta.

Adalmiina oli syömässä ruokalassa Florianin kanssa. Ruokalan ruoat olivat usein aika mauttomia mutta kyllä niitä nälkäänsä söi. Keittäjä ei tainnut osata kuin pari reseptiä. Adan ajatuksen askartelivat tulevassa tentissä ja Florian mietti seuraavan päivän luentoa.

Ruoka oli mennä Adalta väärään kurkkuun, kun hän äkkiä huomasi pöydän ääreen ilmestyneen vaalean nuoren miehen. Se ritari Avulias. Mies katseli heitä hymyillen , Adalmiina laski haarukan kädestään ja Floriankin kääntyi katsomaan tulijaa.

Vaalea mies polvistui ja otti Adan käden omaansa.  ”Neiti Mansikkaoja, me tapaamme taas.” mies sanoi hymyillen. Adalmiinan päässä risteilivät monet kysymykset eikä hän osannut pukea nyt yhtäkään sanoiksi.

"Hurmavaa tavata taas." Mies sanoi painoi suudelman Adan kädelle. Adalmiina ei oikein tiennyt miten suhtautua tulijaan tai suukkoon, Floriania tilanne nauratti. Sitten mies nousikin jo ylös ja istui vapaaseen tuoliin.

Miehen olemus oli kuitenkin jotenkin rauhoittava, eikä Floriankaan tehnyt elettäkään hätistääkseen tulijan pois.  Se kertoi, ettei mies ollut vaarallinen, arvoituksellinen kyllä muttei vaarallinen.

”Huomaan, että olette suorastaan sanaton tapaamisestamme.” mies sanoi edelleen hymyillen. ”Onhan teillä tietysti syytäkin, olen käyttäytynyt hivenen oudosti viime aikoina.” mies selitti. Adalmiina oli edelleen sanaton, eikä Floriankaan osannut sanoa mitään. ”Samassa tuttu ääni keskeytti heidän taivastelunsa ja katseet kääntyivät tulijaan. Filip.

”Jätä nuo arvausleikit ja arvoitukset nyt sikseen, Ivan. ”Filip sanoi hyväntuulisesti. ”Adan pitää luottaa suhun eikä epäillä.” Ivan naurahti iloisesti ja katseli iloisesti Filipiä, kuin vanhaa ystävää. Filip istui heidän pöytäänsä ja tönäisi vaaleaa miestä olkapäähän. ”Okei. ”Ivan sanoi sitten ihan normaalisti ja vakavoitui hiukan.

”Olen siis Ivan. ”mies esittäytyi. ”Se ei kylläkään ole minun oikea nimeni, mutta oikeaa nimeä olisi nyt liian vaarallista paljastaa. Se voisi antaa etuja vastustajillemme. ”Ivan selosti. Filip puuttui puheeseen. ”Ivan on yksi niistä auttajista Ada. Varmaan tajusit sen itsekin äsken.”  Ada nyökkäsi.  ”Auttajia on Ivanin lisäksi muitakin mutta he tulevat esiin sitten vasta tosi tarpeen tullen. ”Filip jatkoi selittämistä.

Adalmiina nyökkäili Filipille ja katseli samalla Ivania. Mies oli jokseenkin nuoren näköinen mutta samalla jotenkin iätön. Ivanin koko olemus oli rauhallinen ja silmissä tuikki nauru melkein jatkuvasti. Jotenkin Ivan tuntui nyt vanhalta tutulta vaikka he olivat vasta äsken virallisesti tavanneet. Ja miehessä oli jotain muutakin, jotain mikä Adan olisi pitänyt tietää, mutta asia ei suostunut paljastumaan hänelle vielä. Pysytteli vain jossain ajatusten sekamelskassa.

”Ivan siis auttaa meitä suunnitelmassa ja sen toteuttamisessa. Ivankin lisäksi me tarvitsemme Rasmusta suunnitelman onnistumiseen.” Filip kertoi. Adalmiina nyökkäsi, onneksi hänellä oli Rasmuksen puhelinnumero. Tämä suostuisi varmasti suunnitelmaan.

”Sovitaanko, että hoidatte opiskelut loppuun ensi kunnialla ja sitten ruvetaan hiomaan suunnitelmaa. ?” Ivan kysyi. Voimme tavata minun luonani, opiskeluiden loppumisen jälkeen.  Eli paikalla pitäisi olla meidän lisäksemme Rasmus. ”Ivan selvitti.

Sitten kaksikko nousi ylös. ”Filip tulee sitten hakemaan teitä tapaamiseen.” Ivan sanoi ”Oli hurmaavaa tavata teidät, Neiti Mansikkaoja. ”Ivan sanoi virnistäen ja halasi Adaa. Adalmiina naurahti. Ivan taisi olla melkoinen hassuttelija.  

Filip halasi vielä Adaa ja Floriania ja kaksikko lähti sitten ovelle päin. ”Uskomatonta!” Ada puuskahti. ”Vihdoin tapahtuu jotain, me saadaan vielä Aaron pelastettua.” Florian nyökkäsi. 

Hän oli tuntenut veljensä läsnäolon ja kauan ennen kuin tämä ilmestyi ruokalaan, siksi hän ei ollut sanonut mitään. Ivan ja Filip olivat tainneet suunnitella koko suurellisen sisääntulonsa yhdessä. Kyllä Florian isoveljensä tunsi.

Seuraavat viikot kuluivat opintojen parissa. Kukin puursi omalta osaltaan, kevään loppukokeet ja valmistuminen oli jo aika lähellä. Adalmiina luki tenttiin Florianin kanssa. Erik ja Miska opiskelivat yhdessä alakerrassa ja Melina oli luennolla.

Adalmiina oli soittanut  Rasmukselle heti Ivanin ja Filipin käynnin jälkeen.  Rasmus ei ollut vastannut mutta Ada oli jättänyt viestin. Vielä ei ollut kuulunut vastausta. Ada huokasi ja keskittyi taas opiskeluun. Adalta oli jäänyt opiskeluiden takia pari kotiviikonloppua väliin ja sekin harmitti.

Floriania askarrutti sama henkilö. Rasmus. Mies selvästi rakasti vielä Adaa, eikä Florian halunnut kilpailla Adasta kenenkään kanssa. Hänen tunteensa olivat vain Adalle, hän rakasti vain Adaa mutta tämä oli rakastanut Rasmusta aiemmin. Ja Florian tiesi, kuinka helposti sellaiset tunteet palaisivat.  Florian ei halunnut nähdä Adan satuttavan itseään uudestaan Rasmuksen takia. Piti vain toivoa, että kaikki menisi hyvin, sillä yhdessä oloa ei voinut nyt välttää.

**************
MUSIIKKI: Talkin to the moon

Melina istui huoneessaan ja koetti keskittyä kirja-analyysiin. Ajatukset kuitenkin harhailivat, olivat kuin vallattomat hevoset, karkaamassa koko ajan. Melina laski tuhahtaen kynän kädestään ja painoi päänsä käsien väliin. Mieli oli sekava mutta yksi ajatus nousi sieltä jatkuvasti esille. Aaron.

Melina kaipasi Aaronia suunnattomasti. He olivat olleet yhteydessä vain kirjeitse jo kohta kolme vuotta. Melinan kurkkua kuristi, se oli pitkä aika odottaa. Välillä hänestä tuntui, ettei muistanut millaiselta Aaronin kosketus tuntui tai millaiselta tämän ääni tai nauru kuulosti. Hän oli alkanut unohtaa. Melina pudisti kiivaasti päätään, niin ei saisi tapahtua.

Muutama kyynel putosi paperin päälle, tuhrien hieman tekstiä. Melina ei välittänyt nyt siitä, antoi kyynelten valua. Itku helpotti. Sillä hetkellä Melina kaipasi kosketusta, läheisyyttä, ihan kuka tahansa olisi kelvannut, kun olisi joku joka sanoisi, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi ja halaisi. Mutta ketään muuta ei ollut nyt hereillä, eikä Melina viitsinyt herättää tällaisen takia ystäviään.

Samassa hän kuuli vaimeita askelia jostain kaukaa. Varmasti se oli, joku yöllinen vessassa kävijä vain. Melina huokasi uudestaan ja pyyhki silmiään. Unta hän ei saisi, joten olisi parasta jatkaa kirjoittamista. Valmistumiseen olisi enää reilu puoli vuotta.

Askeleet kuuluivat uudestaan ja nyt lähempää. Melina höristi korviaan, kuullakseen minne kulkijan tie veisi. Askeleet pysähtyivät hänen ovensa taakse, ovenripa painui alas. Melina veti syvää henkeä, olisi pitänyt lukita ovi. Joku astui huoneeseen, pysähtyi ovelle katsellen. Melina ei uskaltanut kääntyä, ei tehdä mitään, tunsi vain tulijan katseen selässään.

Tulija sulki oven, se naksahti kiinni vaimeasti kolahtaen. Melina pidätti hengitystään, kirkaisu meinasi purkautua väkisinkin suusta ulos. Tulija otti muutaman askeleen, vaatteet kahisivat. Sekunnit tuntuivat tunneilta, huoneen aika oli kuin pysähtynyt.

”Mel?” kuiskattiin ovelta. Kaikki pelko ja epäilys katosivat samassa Melinan mielestä. Tuo ääni, hän tunnistaisi sen missä vain, vaikka oli äsken epäillyt itseään. Tämä ei voinut olla totta, ei voinut, Aaron ei voinut olla täällä. Melina ei uskaltanut kääntyä ympäri, ei halunnut nähdä tyhjää ovenedustaa. Mutta sitten oli pakko, entä jos tämä oli kuitenkin totta?

Mel nousi ylös ja kääntyi, kyyneleet tulvivat silmiin ja sanat takertuivat kurkkuun. Melina itki ja nauroi samanaikaisesti. Ovella seisoi todellakin Aaron, ulkoisesti muuttunut mutta silti hänen Aaroninsa. Melina ei miettinyt enempää, ryntäsi ovella seisojan syliin niin voimakkaasti, että tämä melkein kaatui. Käsivarret kaappasivat hänet voimakkaaseen rutistukseen.

Aaron siveli Melin selkää, painoi kasvonsa toisen hiuksiin nuuhkaisten niiden tuttua tuoksua. Tästä hän oli unelmoinut, haaveillut, tämä oli se minkä takia hän oli jaksanut talon ankeaa ilmapiiriä. Melina kasteli kyynelillään Aaronin paidan, tärisi itkusta hänen sylissään. Aaron rutisti Melinaa lohduttaen. ”Mä olen tässä nyt, oikeasti” Aaron kuiskasi ja kuuli oman äänensäkin tärisevän itkusta.

Lopulta Aaron uskalsi päästää Melistä irti ja katseli tämän kyyneleiden tuhrimia kasvoja. Melina oli juuri niin kaunis, kuin hän muisti ja sydämessä läikähti onnen tunteesta. Melina tarkkaili puolestaan Aaronia, tämä oli muuttunut, mutta vain ulkoisesti. Melina lukitsi katseensa miehen silmiin. Aaron nosti kätensä sivelemään Melinan leuanrajaa.

”Mulla on vain tämä yksi yö aikaa, Mel” Aaron kuiskasi. Melinan silmiin äsken syttynyt toivo himmeni ja kasvot muuttuivat surullisiksi. Sitten Mel ryhdistäytyi ja nosti katseensa Aaroniin. ”Ei sitten hukata enempää aikaa.” Melina kuiskasi ja painoi huulensa Aaronin huulille.

Aaron kiersi kätensä tämän ympärille ja vastasi suudelmaan. Hän oli jo melkein unohtanut, miten pehmeiltä Melin huulet tuntuivat, miltä toinen maistui. Aaron painoi huulensa Melin huulille uudestaan, ei saanut millään niistä tarpeekseen. 

Melina painautui lähemmäksi Aaronia ja upotti kätensä tämän hiuksiin. Kumpikaan ei saanut toisesta tarpeekseen, piti kokeilla aina uudestaan, kunnes viimein Aaron työnsi Melinaa kauemmaksi.

 Aaron riisui Melinan vaatteet, heitti omansakin pois ja kantoi Melinan sängylle. Aaron suuteli Melinaa ja tunnusteli käsillään tämän lämpimää ihoa. Hiukan viileiden käsien kosketus sai Melinan värähtämään ja huokaisemaan hiljaa. 

Aaron tunsi tytön käsien uteliaat kosketukset ja antoi omiensa vaeltaa Melinan lämpimällä iholla. Aaron jakeli pieniä suukkosia Melinan kaulalle, kasvoille ja olkapäille. Kumpikaan ei tuntenut tarvetta puhua, piti saada vain kosketella ja vakuuttua, että toinen oli oikeasti siinä.

Yön tuntien kuluessa armottomasti eteenpäin, Aaron näytti Melinalle miten paljon oli kaivannut ja ikävöinyt. Huulet etsivät toisiaan, kädet takertuivat yhteen ja yön varjoihin sulautuivat kahden nuoren toisiaan kaipaavat hahmot.

Tonight you're mine completely 
You give you love so sweetly 
Tonight the light of love is in your eyes 
But will you love me tomorrow? 

Tonight with words unspoken 
You say that I'm the only one 
But will my heart be broken 
When the night meets the morning sun? 

Viimein aamuyön myöhäisinä tunteina, nuoret nukahtivat toisiinsa painautuneena, nauttien toistensa läheisyydestä. Melina ei halunnut ajatella, että Aaronin olisi kohta lähdettävä. Hän halusi pysäyttää ajan, jäädä tähän hetkeen ikuisiksi ajoiksi. Nyt kun hän oli saanut Aaronin taas vierelleen, oli suunnattoman hankalaa päästää irti. . ”Rakastan sua. Älä koskaan unohda sitä.” Aaron kuiskasi.

Auringon ensimmäiset punertavat säteen osuivat huoneeseen ja Aaron nousi ylös. Hänen olisi pian lähdettävä, Fred oli luvannut aikaa vain auringonnousuun. Aaron hieraisi silmiään ja hymyili hömelösti muistaessaan missä oli ja mitä yöllä oli tapahtunut.Se oli ollut kaiken odotuksen arvoista, mutta nyt oli lähdettävä.

Aaron kumartui vielä suukottamaan Melinan poskea ja silittti tämän hiuksia. Hänestä oli inhottavaa kadota, kun toinen vielä nukkuin mutta vampyyrina hän ei sietänut kovin hyvin auringon valoa..” Me nähdään vielä, mä lupaan sen.” Aaron kuiskasi vielä ovelta.

Auringon ensimmäisten säteiden punertaessa taivaanrannassa, asuntolan pihasta lehahti lentoon lepakko ja suuntasi kohti kaukaista synkkää taloa. Huoneessaan Melina heräsi punertavaan auringonnousuun ja huomasi vieressään olevan tyhjän paikan. Aaron oli lähtenyt. Melinan sydän tuntui käpertyvän pieneksi sykkyräksi ja itku tärisytti sisintä. Tuska oli melkein liian kamalaa, ei voinut edes hengittää. Kuitenkin ikävästä huolimatta, hänellä oli sellainen tunne, että he vielä tapaisivat. Aaron oli luvannut niin.

********************

Valmistumisen hetki oli enää muutaman tentin ja onnistuneen lopputyön päässä. Aikaa siihen menisi vielä muutama kuukausi mutta sitten helpottaisi. Tietokoneet olivat ahkerassa käytössä ja kaikkialla näkyi puurtavia opiskelijoita.

Melina jutteli Adalmiinan kanssa. Aaronin käynnin jälkeen, Melina oli vähän piristynyt ja opiskeli enemmän nyt muiden kanssa. Ada katseli välillä serkkuaan. Melina suorastaan hehkui tänään vaikka Aaronin käynnistä oli jo reilu kuukausi.

Adalmiina ja Melina juttelivat ensin viimeisistä tenteistä ja hassuttelivat sitten huutomalla yliopiston joukkueen kannustushuutoa. He olivat melkein päässet koko pitkän lorun loppuun, kun Melina yllättäen harppasi kohti vessaa.

Ada päätti mennä katsomaan, että Melinalla olisi kaikki hyvin.Melina kiiruhti koppiin ja pian kopin oven takaa kuului kovaäänistä yökkimistä ja Adalle tuli itselleenkin paha olo.

”Oletko sä kunnossa Mel?” Ada kysyi ja koetti estää pahanolontunnettaan. Samassa Melina astuikin ulos kopista ja hymyili leveästi. ”Tiedätkö, mitä tämä tarkoittaa? ”Melina hehkui. ”Mä odotan lasta, Aaronin lasta.”  Adalmiinalla meni hetki tajuta asia mutta sitten hymy tulvi kasvoille. Hänestä tulisi täti!

Enempää Ada ei ehtinyt ajatella, kun hän vuorostaan syöksyi pöntön ylle. Pahoinvointi velloi eikä oksentamisesta meinannut tulla loppua. ”Oletko säkin raskaana?” Melina kyseli toiselta puolelta innoissaan. Ada ei kyennyt vastamaan.

Tullessaan ulos vihertävänä, hän tajusi asian laidan olevan niin. Onnen tunne täytti Adan mielen, kyllä Florian nyt innostuisi. Adalmiina katsahti hymyillen serkkuaan, joka hymyili takaisin.Melina kaappasi Adan halaukseen. ”Ihanaa! Me ollaan samaa aikaa raskaana! Ihan mahtavaa!”  Melina selitti innoissaan. Adalmiinasta se oli ihanaa myös, oli kerrankin joku jonka kanssa jakaa kaikki raskausjutut. Samassa Aaron tuli mieleen, veli ei näkisi lapsensa syntymää, eivätkä he voisi mennä raskaana ollessaan pelastamaan tätä. Aaron joutuisi odottamaan vielä, mutta sitten heti lasten syntymän jälkeen alkaisi toiminta.

Illalla Adalmiina kertoi Florianille, joka oli asiasta innoissaan. Florian valvoi vielä pitkään Adan jo nukkuessa, onnelisen tyytyväinen hymy naamallaan. 

*********************

Aika kului lukiessa nopeasti ja Adan ja Melinan masut kasvoivat tasatahtiin. Florian oli innoissaan ja silitteli ja suukotteli Adan masua päivittäin. Melina oli lähettänyt Aaronille tiedon vauvasta kirjeessä ja selittänyt samalla että pelastusta pitäisi vielä hetki odotella.

Kotona Rikke ja Inkeliina olivat mielissään asiasta. Petjallekin kerrottiin mutta poika vain hymyili iloisesti Adan selittäessä asiaa. Florian hemmotteli kotona Adaa kaikin voimin. Teki aamiaista ja hoiti Petjaa ja antoi Adan levätä.

Lintusilla Eveliina ja Max olivat lähes yhtä innoissaan asiasta. Max oli kunnostanut Melinalle yhden ylimääräisen huoneen ja vauvalle oli varattu oma. Miska oli myös innoissaan tulevasta siskonlapsesta. Miska ja Erik olivat halunneet omaan asuntoon mutta lähelle muita. Miehet muuttaisivat ensin pienehköön kerrostaloasuntoon ja sitten mahdollisesti myöhemmin hieman isompaan. 

Viikonloput menivät vauhdilla uusia huoneita ja asuntoja remontoidessa ja muita asioita hoitaessa. Rikke ja Max hoitivat kyllä suurimman osan remontista Florianin, Miskan ja Erikin kanssa, Adan ja Melinan istuessa lattialla valitsemassa tapetteja ja juorumassa muuta.

Sitten viimein kaikki tentit oli suoritettu. Kaikki läpäisivät hyvin arvosanoin. Adasta tuntui, että hymy liimantui pysyvästi hänen kasvoilleen ja kengät suorastaan pakottivat hyppimään ilosta. Niin iloinen,helpottunut ja onnellinen hän oli. 

Ja kaikki luennot oli istuttu, Lehtorit ja professorit hyvästelty.

Oli aika pitää valmistujaisjuhlat.

**************

Ja se oli siinä :)
Osa keskittyi nyt aika paljon Florianin, Rasmuksen ja Adalmiinan väleihin, keskitytään muihin sitten myöhemmin:)
Noh, enpäs keksi nyt muuta, kommentteja otetaan aina ilolla vastaan ♥

Ekstrakuvia iloksenne:)

 Artun, Petjan kaverin, äiti. Miesraukka jäi yksinhuoltajaksi....Sori...Ja tämä on sitten ensimmäinen sim, jonka olen oikeasti itse tappanut muut on kuolleet onnettomuuksissa tai vanhuuteen. Ja se oli kamalaa....heh olen vähän ylitunteellinen :)

 Mansikkaojan kaksoset näyttää mallia ;)
Aaron ei ole koko ajan vampyyri, kun niitä on päivisin vähän hankala  pitää tyytyväisenä...

 ACR...

 Onneksi ehdin poistaa mustasukkaisuuden niin ei tule ongelmia;)

Aaron
****************
Ja sitä kommenttia sai jättää, ne ilahduttavat suuresti :) Ja pahoittelen, että tässä kesti luvattoman kauan...

♥ vupii