14.Petos

Aika tiukille meni mutta ehkä tämä on vielä iltapäivää ;)
Joka tapauksessa osa on nyt teidän luettavissanne.
Tässä osassa tapahtuu...kaikenlaista ja osa kohtauksista ei ehkä sovi ihan nuorimmille, joten omalla vastuulla luette.
Ja kommentteja suorastaan rakastetaan ja odotan niitä aina yhtä innokkaana :) Varsinkin teidän, joten kommentoikaahan ahkerasti.

Tunnelmamusiikkia: Porcupine Tree: Don't hate me
linkki vie teidät Mansikkaojien omaan soittolistaan :)

******************

Pimeää… Ympärillä oli vain pimeyttä. Ada yritti avata silmiään mutta silmäluomet olivat kuin lyijyä, eikä pimeys väistynyt. Adalmiina ei muistanut, mitä oli tapahtunut? Missä hän oli? Hän yritti muistella mutta aivot olivat kuin usvassa, eikä mitään tullut mieleen. Adalmiina yritti avata silmänsä uudestaan ja saikin niitä hiukan rakoselleen.

Luomien välistä näkyi häivähdys tummaa seinää. Hän oli siis jossain huoneessa. Ada käänsi päätään hitaasti, sillä liikuttaminen vihloi ikävästi, tarkkaillen huonetta. Silmät tottuivat pian pimeään ja huoneen nurkassa näkyi joku myttyinen kasa. Ada tarkensi katsettaan ja huulilta pääsi pieni tukahtunut huudahdus. ”Rasmus…”

Samassa kaikki palautui Adan mieleen, kuin salamaniskusta. Rasmus oli pyytänyt hänet kotiinsa ja joku oli hyökännyt olohuoneessa heidän kimppuunsa. Hän oli varmaan pyörtynyt mutta Rasmus oli huutanut. Huoli pojasta täytti Adalmiinan sydämen. ”Rasmus..? ”Adalmiina huudahti hiljaisesti. Mytty liikahti hiukan vaikeroiden.

Adalmiina ei saanut selvää mytyn uumenista kuuluvasta mutinasta, joten hän konttasi hitaasti lähemmäksi. Päässä huimasi vielä niin, että seisoa tai kävellä ei voinut. Hitaasti Ada lähestyi nurkassa makaavaa Rasmusta. Oli poika ainakin elossa, jotenkuten.

Päästyään mytyn luokse, Ada veti Rasmuksen syliinsä ja koetti katsoa pojan kasvoja. Rasmus valitti hiukan liikuttaessa mutta ei pyristellyt vastaankaan. ”Mä tässä, Ada. Oletko sä kunnossa?” Ada rauhoitteli poikaa ja hätkähti samassa sormien löytäessä jotain lämmintä ja tahmeaa. Verta.

Vihdoin Adalmiina silmät toimivat kunnolla ja usva oli kadonnut ja hän näki pimeässä Rasmuksen kasvot. Pojan silmät olivat kiinni, huuli auki ja naama oli mustelmilla. Mustelmia ja ruhjeita oli varmasti muuallakin, päätelleen siitä miten kivuliaasti Rasmus hengitti ja valitti, jos liikutti. Ada ei voinut estää kyyneliään valumasta. ”Rasmus parka!”

Kyyneleet putoilivat Rasmuksen paidalle ja naamalle, ilmeisesti havahduttaen poikaa, sillä tämä avasi silmänsä ja katsoi Adaa. Tai oikeastaan tihrusti turvonneilla silmillään. ”Ada… Anteeksi… Mä en tiennyt…” Rasmus puhui katkonaisesti ja hiljaa. ”Shh…! Älä puhu nyt.” Adalmiina rauhoitteli. ”Missä me ollaan ja miksi?” Ada ihmetteli sitten enemmän itsekseen, kuin kysyen.

Rasmus nousi käsiensä tuella hankalan näköisesti istumaan ja nojasi seinään. Poika katsoi Adaa surullisen näköisenä. ”Etkö sä tajua, Ada? Sun ei olisi pitänyt luottaa muhun, mä olen petturi.” Rasmus sanoi puuskahtaen. ”Tämä on kaikki mun syytä.”  Adalmiina oli sanaton, mitä ihmettä Rasmus oikein selitti?

Adalmiina istui Rasmuksen viereen, nojasi päätään tämän olkapäähän. Rasmus värähti kivusta ja jatkoi sitten kertomustaan. ”Mun piti tuoda sut tänne, antaa sut noiden käsiin. Se oli mun tehtävä. ” Adalmiina hätkähti hiukan pojan sanoista, oliko Rasmus suunnitellut tämän kaiken? ”Mutta ei se mennyt niin kuin suunniteltiin” Rasmus sanoikin seuraavaksi. ”Mä rakastuin suhun, Ada ja rakastan vieläkin. ” Rasmus sanoi hiljaa, epätoivoisena.

Ajatukset sinkoilivat sekavasti Adan mielessä. Rasmus oli väärällä puolella mutta rakasti kuitenkin häntä. Adalmiina ymmärsi nyt, miksi poika oli aluksi kartellut häntä,  oli selvästi epäröinyt tehtävässään.

 ” Mä kartoin aluksi kaikkea läheistä sun kanssa, koska en halunnut satuttaa sua. Mutta sitten mä annoin periksi, halusin sut vain itselleni, en antaa sua näille. Sen takia en päästänyt sua meille aiemmin.  Olisi pitänyt tajuta, että mua huijattiin, että ne eivät olleetkaan missään poissa vaan jäivät vaanimaan sua. Mä petin niiden luottamuksen ja sun luottamuksen, Ada. Mä olen petturi, epäluotettava. ”Viimeiset sanat tulivat niin hiljaa, että Ada tuskin kuuli niitä.

Ada ei saanut ajatuksiaan vieläkään selviksi, joten päätyi kysymään sitä yhtä, tärkeää asiaa. ”Rakastatko sä mua oikeasti? Vai oliko tämä kaikki huijausta? ”Adalmiina sanoi itkunsekaisella, epätoivoisella äänellä. Rasmus huokasi ja käänsi katseensa Adaan. ”Mä rakastan sua, Adalmiina. Oikeasti.”  Rasmus sanoi hellyyttä äänessään. Adan sydämessä läikähti lämpimästi, tunteet olivat siis ainakin oikeita.

”Missä me ollaan? Ja mitä nyt tapahtuu?”  Ada kysyi seuraavaksi. Rasmus ähkäisi hiukan siirtäessään jalkojaan ja hieroi otsaansa miettivästi. ”Me ollaan talon kellarissa, tämä taitaa olla kellarin vessa.” Rasmus sanoi katsottuaan hetken ympärilleen.  ”Mä en tiedä mitä ne susta haluaa, Julian ja Pomo, mun piti vain toimittaa sut tänne. Mä sain jo osan rangaistuksestani ja lisää on tulossa, ainakin Julianin sanojen mukaan.” Rasmus huokasi ja piteli kylkeään.

Rasmus kiersi varoen kätensä Adan hartioiden ympäri, kuin peläten, että tyttö katoasi johonkin. Adalmiina huokasi hiljaa ja painoi päänsä Rasmuksen olalle. Nyt piti sitten vain odottaa. Adalmiina soimasi itseään, ettei ollut uskonut Floriania ja koetti kutsua tätä paikalle ajatuksillaan, mutta turhaan. Huone oli ja pysyi pimeänä ja hiljaisena.

***************

Mansikkaojilla Aaron ja Melina istuivat sohvalla, uppoutuneena toistensa katseisiin. Vanhemmat olisivat vielä poissa hyvän aikaa. Kumpikaan ei kuullut, kun ovi kävi ja joku asteli huoneeseen. Florian ravisti vielä päätään, saadakseen lopunkin huimauksen pois, että pystyisi puhumaan.

Florian jäi seisomaan pienen matkan päähän sohvasta, katsellen nuorta paria. Hetken kuluttua Melina tajusi, jonkun olevan huoneessa ja nosti katseensa. ”Aaron, kuka tuo poika on?” Melina sanoi osoittaen Floriania. Aaron siirsi Melinan pois sylistään ja kääntyi katsomaan. Florian ei pystynyt puhumaan, näkyvänä oleminen vei kaikki voimat.

Aaronin ajatukset selvenivät salamannopeasti. Hän tajusi kuka tuo outo poika oli ja sen miksi toinen oli täällä? Siihen oli vain yksi syy. Ada oli vaarassa. Aaron oli kuullut tarpeeksi äitinsä tarinoita ja yhdisti nyt vain palaset kohdilleen. ”Flor?”  Aaron kysyikin ensimmäisenä.

Florian nyökkäsi. ”Sä olet Adan suojelija, eikö?” Aaron kysyi varmistaen. Florian nyökkäsi. ”Ada on vaarassa, koska sä olet täällä ja me nähdään sut, eikö?”  Aaron jatkoi kysymyksiään. Florian nyökkäsi kaikkeen myöntävästi. 

”Mikä suojelija ja missä Ada on?” Melina kysyi ihmetellen.  ”Etkö sä muista, mitä Inke on kertonut? ”Aaron kysyi katsomatta Melinaan. Melina mietti hetken ja ymmärsi sitten mutta antoi Aaronin hoitaa kuitenkin puhumisen.

Florian oli saanut huimauksen katomaan niin, että pystyi jo puhumaan. ”Adalmiina on vaarassa, Rasmuksen talolla. Mä en tiedä mitä ne Adasta haluaa mutta meidän on mentävä apuun. ”Florian sanoi. ”Selvä. ”Aaron sanoi. ”Melina, hae teiltä Miska mukaan, yksi käsipari on aina tarpeen.”  

Melina nyökkäsi ja lähti kohti kotia, haroen kännykkää taskustaan. Toivottavasti Miska olisi vielä kotona.

”Miten me päästään sinne talolle? Eikös Rasmus asu aika kaukana? ”Aaron kysyi Florianilta. Florian mietti hetkisen ennekuin vastasi. ”Mä luulen, että pystyn siirtämään meidät sinne, mutta mä olen sen jälkeen kyllä aika heikko pitkään. Mutta se on nopein keino.” Aaron nyökkäsi ymmärtäen ja järjesteli ajatuksiaan. Adalmiina oli tärkeintä, sisko ei saisi kuolla tai vahingoittua. Aaron ei vielä tiennyt mitä he pystyisivät tekemään talolla, mutta Ada piti pelastaa.

Melinan ja Miskan tultua paikalle, Aaron selvitti nopeasti tilanteen. Miska oli heti juonessa mukana. Kaikki tiesivät ja tajusivat Adan olevan heistä se, jolla olisi eniten merkitystä suvun tulevaisuuden kannalta. 

Nuoret ottivat toisiaan kädestä ja Florian keskittyi. Muut auttoivat parhaansa mukaan, ettei Florian uupuisi liikaa. Pian olohuone alkoi sumentua ja pyörre kaappasi joukon mukaansa.

***********************

Askeleet kopisivat kivisellä lattialla. Julian ärähteli kävellessään kohti Pomon työhuonetta. Pomo oli kutsunut Julianin luokseen, pitäisi kuulemma jutella miten tytön ja Rasmuksen kanssa nyt tehtäisiin. Tai tytön osahan oli selvä mutta Rasmus, pojasta ei ollut kuin haittaa. Julian olisi mielellään tehnyt pojasta selvää jo aiemmin mutta Pomo ei ollut antanut lupaa.

Julian astui koputtamatta sisään, saaden punatakkisen herran ärähtämään vihaisesti. ”Etkö osaa koputtaa, Julian ystäväiseni?”  Vanha mies kysyi ivallisesti. Julian tuhahti jotain vastaukseksi mutta tyytyi sitten odottamaan vuoroaan, kunnes toinen saisi hommansa valmiiksi. Hetken vielä puuhailtuaan pullojensa ja laitteidensa parissa, punatakkinen oli viimein tyytyväinen.

”Oletko käynyt katsomassa pikku vankejamme? ” punatakkinen kysyi. Julian pudisti päätään. ”Fred kävi katsomassa niitä hetki sitten. Rasmus oli tajuissaan ja tyttö samoin. Mitä niiden kanssa nyt tehdään, Al? ”Julian kysyi turhautuneena, käyttäen Pomonsa salanimeä. Julian tiesi kyllä Pomonsa ja ystävänsä oikean henkilöllisyyden mutta piti sen omana salaisuutenaan. Se ei saisi paljastua liian aikaisin.

”Oikein hyvä, jos poika oli jo tajuissaan. Olihan tyttö vahingoittumaton?”  Julian nyökkäsi. ”Hyvä. Hänen pitää olla kunnossa, jotta suunnitelmani onnistuisi. Sano Fredille, että laittaa paikat valmiiksi, aloitamme kohta.”  Al ohjeisti vielä Juliania ja kääntyi sitten taas pöytänsä ääreen.

Julian kävi ohjeistamassa Frediä ja meni sitten tapaamaan vankeja.Hieman tunkkaisen tympeä lemu kävi Julianin nenään, kun hän astui pikkuiseen huoneeseen. Adalmiina ja Rasmus kyhjöttivät nurkassa vierekkäin. Kumpikin nosti katseensa säikähtäneenä ja siristi silmiään valon tunkeutuessa huoneeseen. 

”Voi, kun suloista! Rakastavaiset yhdessä! ”Julian naurahti ivallisesti. ”Nauttikaa nyt toisistanne, kun vielä voitte! Olisi kannattanut kuunnella mua, nulikka. Sä olet menettänyt Pomon luottamuksen, eikä sulla ole enää mitään merkitystä." Julian sinkautti vielä voitonriemuisena Rasmukselle.

Julianin suljettua oven, Adalmiina puhkesi nyyhkytyksiin. ”Tarkoittiko toi sitä mitä mä luulen? Että ne aikovat tappaa meidät?” tyttö kysyi puristaen Rasmuksen kättä hädässään. Rasmus puristi lohduttavasti takaisin. ”Ei ne sua varmasti tapa, muuten olisit jo kuollut. Musta ei niin väliä ole. ”poika huokasi. Adalmiina veti värisevästi henkeä, päätään pudistellen. ”Ei, Rasmus.” Ada kuiskasi järkyttyneenä. ”On sulla väliä, mulle. Mä rakastan sua.”

Rasmus katsoi surullisesti Adaan. ”Mä tiedän sen. Etkä sä menetä, kyllä me jotain keksitään. Ja ehkä se sun ystäväsi saa hankittua lisäjoukkoja.” Rasmus sanoi ja Adalmiina vilkaisi ihmeissään poikaan. ”Miten sä tajusit, että Florian ei…?”  Pidemmälle Ada ei ehtinyt, kun Rasmus jo keskeytti. ”No, ei siinä paljon päättelyä tarvittu. Jos ilmestyy kuin tyhjästä ja kulkee kesävaatteissa keskellä syksyä, niin ei voi olla ihan tavallinen. Sitä paitsi mä kuulin kerran, Julianin mainitsevan jostain Suojelijasta.”

Adalmiina jäi miettimään vielä tapahtunutta ja ajatuksiaan ja Rasmuskin vajosi takaisin hiljaisuuteen. He olivat täpärässä tilanteessa ja aika alkoi uhkaavasti loppua. Ada puristi Rasmuksen kättä ja poika puristi takaisin, sitten he vain odottivat pimeässä. Avuttomina.

********************

Usvainen sumu hälveni Aaronin silmien edestä ja hän näki nyt selvästi missä he olivat. He seisoivat tiheän kuusiaidan vieressä ja aidan takana kohosi synkännäköinen talo. Aaron katsahti ystäviään. Florian oli maassa istumassa, pidelleen päätään. Melina ja Miska näyttivät pahoinvoivilta ja pyörryksissä olevilta. ”Odottakaa hetki! Kyllä se kohta tasaantuu. ”Florian huohotti katkonaisesti ja koetti ravistaa selväksi oman päänsä.

Hetken kuluttua maa oli jälleen paikoillaan ja kaikki näkivät selvästi eteensä. Joukko lähti Florianin johdolla kulkemaan kohti talon alinta kerrosta. Florian näytti vaistomaisesti tietävän, missä Ada oli. He asettuivat pienen ikkunan ääreen ja katselivat vaivihkaa sisälle. Kauempana oli toinen ikkuna auki ja vaimeaa puheensorinaa kuului ulos.

”Mitäs siellä tapahtuu?”  Melina kuiskasi Aaronille, joka kuikki ikkunasta sisälle Florianin kanssa. ”Ei vielä mitään, joku vaalea tyyppi siirtelee tuoleja ja toinen vaalea tyyppi antaa sille ohjeita.” Aaron kuiskasi takaisin. 

Florian vilkaisi pikaisesti ikkunasta ja jakoi omat tietonsa, niistä voisi olla apua. ”Vaalea mustatakkinen on Julian, vanha ja vaarallinen, jonkinlainen vampyyri tai jokin. Toinen vaalea mies on Fred, vampyyri myös, todella vaarallinen.” poika selitti. Muuta katsoivat Floriania nyökäten ja unohtivat kysyä, mistä poika tietonsa oli saanut.

”Joukkoa johtaa sellainen punatakkinen vanhaherra. Lisäksi talossa saattaa olla muitakin vampyyreita. Onko teillä jotain suunnitelmaa? Ehdotusta?” Florian jatkoi. Muut pudistivat päätään miettien. ”Katsotaan nyt ensin, kun nähdään Ada ja mietitään sitten.” Aaron ehdotti. Muut hyväksyivät tuuman yksimielisesti.

Florian jäi vielä miettimään omaa varmuuttaan ja voimiaan. Edellinen siirtyminen oli ottanut todella koville mutta toinen tänne tullessa oli ollut helpompi. Huoli Adan hyvinvoinnista tuntui vahvistavan hänen omia voimiaan ja jaksamistaan. Samassa Aaron heilutti kättään muille, huoneessa tapahtui jotakin.

”No niin, pikku tyttöseni! Istuhan alas ja nauti Fredin vahvoista käsivarsista hetken verran. Mutta varo äkkinäisiä liikkeitä, Fredillä on terävät hampaat.” punatakkinen vanhaherra sanoi ilkeästi. Adalmiina tuupattiin tuolille kovakouraisesti istumaan ja Fred kietoi kätensä tytön ympärille, estämään pakoa. 

Fred mutisi jälleen jotain outoa Adalmiinan korvaan mutta vanhus keskeytti vampyyrin puuhat. ”Älä nyt lumoa tyttöä, Fred. Haluan, että hän on tajuissaan! ”Fred hymähti hiukan punatakkisen suuntaan, mutta keskeytti mutinansa.

Rasmus oli työnnetty toiseen tuoliin ja häntä piteli paikoillaan Julian. Rasmus oli kurjassa kunnossa, jotkut haavat olivat auenneet uudestaan ja pojan kasvot olivat murheellisen ruhjotun näköiset. Rasmus piteli silmiään kiinni, koetti peittää huonosti tuskan, mikä istumisesta ja Julianin käsien puristuksesta syntyi.

”Mitä sä oikein haluat meistä?” Adalmiina sinkautti kysymyksen huoneeseen leijumaan. Vanha herra kääntyi ympäri ja virnisti ilkeästi. ”Temperamenttinen tyttö. Hyvä, hyvä. Eikö sinua yhtään harmita, että rakkaasi olikin pahan puolella, sinua vastaan? ” vanhus käkätti ilkeästi. ”Rasmus rakastaa mua ja mä sitä! ”Adalmiina huusi vihaisena takaisin tuolistaan, saaden vanhuksen nauramaan entistä ilkeämmin.

”Voi, pikkuista, niin luottavainen, niin rakastunut. Tulen nauttimaan nähdessäni tuon katseen kuolevan silmistäsi. Et taida tietää puoliakaan armaasi oikeasta taustasta?” punatakkinen sihahti ilkeästi. ”Minäpä valotan hiukan sitä sinulle.”

”Rasmus on löytölapsi, tai ei oikeastaan löytölapsi mutta orpo kuitenkin.”  Rasmus nosti päätään selvästi kiinnostuneena. ”Katsos vaan, poikaakin kiinnostaa. Mokoma epäluotettava ketku!” vanhus sylkäisi viimeiset sanat Rasmukseen päin. 

”Olet siis orpo ja orpoudestasi saat kiittää Juliania. Hän tappoi vanhempasi ja toi sinut minulle. ”Rasmus käänsi nyt vihaa leiskuvan katseensa Julianiin, joka oli tullut vanhuksen viereen ja jättänyt vartijan toimen toiselle vampyyrimiehelle.

Julian virnisti ilkeästi, ei ollut huomaavinaan toisen vihaista katsetta. ”Totta. Sinä et sitä muista, olit niin pieni silloin, lähes vauva. Al halusi sinut käsiinsä tavalla tai toisella, joten minä hoidin homman kotiin. ”Julian muisteli nautinnollisen muikea ilme kasvoillaan. ”Miksi? Miksi ne piti tappaa! ”Rasmus huudahti tuskaisena.

”Sinun vanhempasi olivat varsin vahvoja vampyyreja mutta hyvän puolella. Hyvän! Mitä haaskausta! Tiesin heidän saaneen vauvan, sillä he olivat olleet joskus minun alaisiani. Vauvalla oli kuulemma juuri sellainen lumousominaisuus itsellään, mitä suunnitelmani vaatisi. Joten minä varastin sinut, Julianin avulla. ”punatakkinen muisteli.

Rasmus koetti ymmärtää, mitä toinen sanoi. Hänellä oli ollut siis perhe, rakastavat vanhemmat ja ne oli riistetty häneltä. Raivo alkoi kyteä Rasmuksen sisimmässä mutta kostamiseen tarvittavia voimia hänellä ei nyt kyllä ollut. Mutta jonain päivänä, hän kyllä kostaisi.

Toisella tuolilla Adalmiina pohti samaa asiaa. Rasmuksen vanhemmat olivat siis vampyyreja. Ei hän kovin perillä ollut vampyyrien maailmasta mutta sen verran hän tiesi, että toisen vampyyrin tappaminen, oli niissäkin piireissä rikos pahinta laatua. Punatakkinen joukkoineen, taisi olla lainsuojattomia, kummassakin maailmassa.

”Tiesin näet, että voisin käyttää sinua lumoamaan Mansikkaojien seuraavan perijän. Minä olen suunnitellut tätä jo pitkään, kuten huomaat. Ja sinä olit vähällä pilata koko jutun. Sen sijaan, että olisit käyttänyt vain lumoamisvoimaasi, päätit rakastua tyttöön. Rakastua, teit pahimman virheen, sillä rakkaus sokeuttaa. Rakastuneet eivät ajattele järkevästi ja siksi me teimme tämän varasuunnitelman. Miksi ihmeessä, menit rakastumaan? Olisit vain lumonnut ja sinusta olisi voinut tulla jotain suurta meidän joukossamme ”

”Mutta ei. Sinun piti olla yhtä omapäinen kuin vanhempasi. Nyt olet meille hyödytön roska, ehkäpä annan Julianin hoidella sinut, kun olemme valmiita tytön kanssa. ”vanha herra puuskahti. ”En mä halunnut teidän joukkoihinne alun perinkään, enkä ainakaan halunnut antaa Adaa teille. Sen takia, en lumonnut. Ja sitä paitsi, Ada on parasta, mitä mun kurjassa elämässä on ikinä tapahtunut” Rasmus puhui hiljaa ja katsoi lopuksi Adalmiinaa.

 Adalmiina käänsi päätään Rasmuksen suuntaan ja hymyili pojalle. Rasmus siis rakasti häntä oikeasti. Tilanteen toivottomuudesta huolimatta, Adan sydämessä lepatti onnellinen liekki. Hän oli koko ajan pelännyt, että Rasmus osoittautuisi kokonaan pahaksi ja kaikki olisi ollut vain harhaa. Mutta tunteet näyttivät kuitenkin olevan totta, heidän kummankin kohdalla.

Vanha herra oli kuunnellut yllättävän hiljaa Rasmusta mutta puhkesi nyt puhumaan ilkeä hymy kasvoillaan. ”Epäkiitollinen poika! Kunnioittaisit hieman kasvattivanhempiasi, Hansia ja Gerdaa.”  Al viittoi Rasmusta pitävään vampyyriin ja juuri huoneeseen tullutta vampyyrinaista kohti. Rasmus katsahti varsin halveksivasti kasvattivanhempiaan. Ada käänsi myös päätään ja katsoi tulijaa.

 ”Mä en ole koskaan ollut noille, kuin välttämätön pakko. Tässä talossa kasvaminen oli kamalaa. Olisi kannattanut ehkä hieman uhrata hellyyttä muhun, niin en olisi sitten ehkä kääntänyt heti teille selkääni.” Rasmus jatkoi mielensä puhdistamista. ”Hellyyttä, rakkautta!  Niitäkö sinä kaipasit? ” punatakkinen tokaisi vihaisesti.

”Rakkaus on se syy, miksi olen tähän ryhtynyt. Yhden rakastuneen takia, minun koko elämäni oli pilalla ja jouduin hakemaan seuraa muualta. Kirosin silloin sen naisen ja hänen sukunsa. Tähän asti kostoni uhrit ovat kuolleet, mutta nyt minä varmasti onnistun” vanhus sanoi kiukkuisena ja paljasti ehkä hiukan liikaakin. Ada kuunteli silmät kiinni Alin vihaista paljastusta, hän alkoi ehkä aavistaa, minkälaista kostoa vanhus havitteli. 

***************

Mansikkaojien talossa, Rikke ja Inkeliina olivat palaamassa kotiin. Lintuset olivat heidän mukanaan. Vanhemmat astuivat valoisaan taloon ihmetellen sen hiljaisuutta. ”Kyllä Aaronin piti olla kotona” Rikke totesi kovaan ääneen, jospa poika oli jossain piilossa. Muutkin katsoivat ihmeissään ympärilleen.

Samassa huoneeseen leuhahti hento kukkaistuoksu. Inke ei ollut aikoihin tuntenut sitä mutta tiesi katsomattakin, kuka huoneeseen tuli. Frida. Jos Frida oli täällä, oli jotain pielessä ja pahasti. Muut kääntyivät katsomaan huoneeseen astunutta naista. Rikke nyökkäsi pienesti tunnistaessaan Fridan, Eveliina ja Max olivat kuin puusta pudonneita.

Inkeliina riensi halaamaan ystäväänsä ja huomasi, että Fridan mukana tuli joku muukin. Markku. Huoneessa syntyi hiukan sekasorto, kun esittelyitä suoritettiin ja vierailun myöhäistä ajankohtaa ihmeteltiin mutta viimein kaikki pääsivät istumaan ja Frida aloitti asiansa.

”Lapset eivät ole täällä. Florian, Adalmiinan suojelija, oli jättänyt minulle kirjeen, jossa selitti minne menee ja miksi. Kirjeessään hän pyysi, että tulisin teidän tueksenne tänne. ”Frida selitti rauhallisesti, peittäen hyvin pienen huolestuneen ilmeen kasvoillaan.

”Missä lapset ovat? Heitä täytyy auttaa!” Max huudahti hätäisesti. Mutta Frida pudisti päätään.

”Valitettavasti, jokaisen sukupolven on selviydyttävä itse omasta haasteestaan. Olen täällä teidän tukenanne, jos sellaista tarvitaan. Florian on kuitenkin siellä ja meidän pitää nyt luottaa nuoriin, että he pärjäävät.” Frida sanoi ja katsoi jokaista vuorollaan. 

Kukaan ei huomannut miten Frida siristi nopeasti silmiään katsoessaan ja nopeasti huoneen, äsken vielä ahdistunut, ilmapiiri rauhoittui. Markku hymähti mielessään, Frida käytti rauhoituskeinoaan harvoin mutta tehokkaasti.

Vanhemmat eivät voineet kuin odottaa, joten ajankuluksi piti jotain tehdä. Rikke, Max ja Markku juttelivat sohvalla kaukaisista yliopistoajoista ja Inkeliina ja Frida juttelivat keskenään, Eveliinan kuunnellessa vieressä. 

Frida piti koko ajan itsensä tarkkana, Florianin viestien varalta. Hänellä oli pahat aavistukset siitä, että kaikki ei päättyisi hyvin. Saattoi vain toivoa, että Florian oli oppinut kaiken mikä piti.

******************

Ikkunan toisella puolella nuoret olivat kuunnelleet kaikkea huoneessa tapahtunutta. Melina oli kauhuissaan ja painautui lähemmäksi veljeään. Hakien turvaa edes jostakin. Miska kietoi kätensä siskonsa ympärille, lohduttaen. Häntäkin pelotti mutta hän ei antanut nyt pelolle sijaa. Aaron ja Florian selvästi suunnittelivat jotain, Miska jätti mielellään johtajuuden heille ja keskittyi lohduttamaan Melinaa.

”Florian Auta! ” Adalmiinan huuto kaikui Florianin mielessä kuin tykin jylinä Kovana ja vaativana. Florian kuitenkin epäröi ja katsoi Aaroniin. Aaron katsahti ihmeissään Florianiin ja yhtäkkiä Florian kuuli Aaronin äänen päässään. ”Ada kutsui sua, eikö?”  Florian nyökkäsi.

”Miten sä osaat lukea ajatuksia? ”Aaronin äänetön kysymys. ”En tiedä, mulla on jotain voimia, mitkä tulevat käyttöön vain tiettynä hetkenä, ehkä tämä on joku niistä.”  Florian vastasi yhtä äänettömästi.  Aaron nyökkäsi tyytyväisenä ja keskittyi sitten kuuntelemaan huoneessa uudelleen alkanutta puhetta.

”Olen suunnittelut tätä niin pitkään, että ei aikailla enää.” punatakkinen käskytti. Vanhus kaivoi taskustaan erikoisen näköisen pullon ja naurahti ilkeästi. ”Tämä pullo sisältää nestettä, joka muuttaa sinut vampyyriksi. Voisin tietysti antaa Fredin purra sinua mutta vaarana on, että kuolisit siihen.” Sanat kuullessaan Adalmiina rimpuili hiukan ja tunsi samassa Fredin otteen kiristyvän, hampaiden lähenevän hänen kaulaansa.

”Sinä juot tämän nesteen, muutut vampyyriksi, tulet minun alaisekseni ja palvelet ikuisesti pimeyttä!”  Al messusi hiukan mielipuolisesti. ”Ja ensiuhrinasi saa toimia rakkaasi eli Rasmus. Ja voin kertoa, että tuoreen vampyyrin ensimmäiset uhrit eivät koskaan jää henkiin, verenhimo on liian suuri.” Adalmiina koetti pyristellä pois Fredin tiukasta otteesta, turhaan.

Adalmiina rimpuili turhaan, Fredin ote oli vahva. Rasmuskin oli jälleen tajuissaan ja koetti pyristellä pois vahtinsa otteesta. ”Jättäkää Ada rauhaan! Ei se ole tehnyt teille mitään!” poika huusi hädissään. Mutta Al vain nauroi ilkeästi. ”Tähän pulloon kiteytyy minun kostoni Mansikkaojan suvulle! Olen kärsinyt jo kyllin pitkään! Hyvittäkööt nykyiset sukupolvet edeltäjiensä vääryydet!”

Vanhus kohotti pulloa ylös ja lähestyi se kädessään Adaa. Fred pakotti Adan suuta auki ja Rasmus koetti rimpuilla tuolissaan vapaaksi, turhaan. Adalmiina oli kauhuissaan, yritti huutaa Floriania apuun, ja koetti taistella itseään vapaaksi. Turhaan.

Ikkunan takana käytiin äänetöntä pikaista keskustelua. ” Adasta ei saa tulla vampyyria, se pitää pelastaa!” Aaron huusi Florianin mieleen. ”Niin pitää, mutta noita on liikaa” Florian vastasi.” Mä pystyn suojelemaan Adaa mutta en sua tai Rasmusta.” Aaron nyökkäsi, jokainen ajatus, jokainen sekunti tuntui tuntien pituiselta. Piti keksiä jotain ja äkkiä.

”Mulla on ajatus. Tule!” pikainen käsky Florianin mieleen. ”Miska, Pidä huolta Melinasta!” Aaron sanoi serkulleen. Sitten poika loi vielä yhden katseen Melinaan. ”Mä rakastan sua aina. Muista se!”  Melina purskahti hiljaiseen, epätoivoiseen itkuun.

Aaron suuteli Melinaa vielä kaipaavasti, kiireisesti ja rutisti tyttöä vielä tiukasti. ”Rakastan sua, mutta Ada pitää pelastaa!” Aaron kuiskasi vielä tytön korvaan. ”Mitä sä aiot? Aaron? Kai sä tulet takaisin? ” Melina ei saanut kuitenkaan enää vastausta.

 Aaron oli jo Florianin kanssa astumassa ovesta sisään. Tai Melina oletti, että Florian oli siinä, sillä hän näki vain Aaronin, ehkä viimeisen kerran. Melina painoi kasvonsa veljensä takkiin ja antoi kyynelten tulla.

Aaron vetäisi oven auki ja astui huoneeseen rytinällä, keskeyttäen kaiken toiminnan huoneessa. ”Mitä pirua nyt?” vanha herra ärähti, oli melkein Adan luona. 

Julian harppasi nopeasti Aaronin eteen mutta jäi sitten odottamaan käskyä vanhukselta. ”Kukas sieltä tulee? Lisää Mansikkaojan sukua? Tervetuloa! ”Al toipui äkkiä säikähdyksestään.  Aaronin ajatukset lensivät salamannopeasti, nyt pitäisi pelata aikaa.

”Mä en voinut olla kuulematta aikeista siskoni suhteen. ”Aaron aloitti maireasti. ”Tulin tarjoutumaan Adan tilalle, ihan omasta tahdostani. Eikö olisikin parempi ottaa uhriksi mut, kuin sisko, joka ehkä uhraa itsensä Fredin hampaisiin?” Aaron uhosi ja toivoi, että Ada pelaisi mukana. Adalmiina tajusi, mitä Ron yritti ja rimpuili näyttävästi tuolissaan.

”Mä en ikinä juo tuota ällöttävää litkua! ”Ada huusi punatakkiselle ja käänsi päätään niin, että kaulasuoni oikein pingottui esiin. Fredin silmissä välähti pahaenteisesti. ”Seis! ” jyrähti Alin käsky huoneessa. Pitkään hän ei voisi pidätellä Frediä, pitäisi päättää nopeasti. 

Samaan aikaan Florianin, joka seisoi näkymättömänä Adan vieressä, ja Aaronin välillä käytiin äänetöntä keskustelua.”Mulla on yksi ajatus. ”Florian sanoi. ”Kerro. Kerro miten me selvitään tästä?” hätääntynyt vastaus. ”Mä pystyn ehkä siirtämään voimaa sulle, mutta se jättää meidät aika heikoiksi, joten mä en pysty pelastamaan sua vain Adan. ”Florian kertoi. Aaron mietti hetkisen. Hänestä ei niin väliä, Ada piti pelastaa. Muutama sekunti vielä äänetöntä suunnitelmaa ja sitten oli valmista.

Florian siirsi helposti suunnitelmansa Adan mieleen ja tyttö räpäytti silmiään ymmärryksen merkiksi. Florian siirtäisi Aaronille niin paljon voimaa, että kaikki huoneessa olijat olisivat sen vapauduttua hetken voimattomia. Myös Florian. Siinä kohdassa pitäisi Adan juosta ja kovaa ja huolehtia Rasmus mukaan. Florian kertasi saman asian vielä Rasmukselle mutta ei ollut varma, tajusiko poika, sillä tämän mieli oli kivusta hieman sumea.

Florian siirtyi Aaronin taakse, painoi kätensä pojan hartioille ja keskitti kaiken voimansa niihin. Aaron tunsi kuinka energiaa virtasi häneen, lämmittäen ja vahvistaen. Julian, joka oli tarkkaillut kaikkia koko ajan, aavisti samassa jotain olevan tekeillä.

”Ne suunnittelee jotain, Al. Täällä on muitakin kuin tuo poika. Se kummallinen suojelija poika, sen täytyy olla se.” Kumpikin koetti tarkentaa katsettaan mutta Florian pysyi näkymättömänä. Aaron tunsi olevansa energiaa täynnä sormenpäitään myöten ja Florian oli uupunut. ”Keskitä ajatukset sun käsiin ja anna energian purkautua. Se lyö nuo maahan ja mut näkyväksi mutta Adalmiina ja Rasmus ehtivät pakoon. Mä pystyn häviämään hetken päästä mutta entä sä? ”Florian kysyi viimeiset ohjeet antaen.

”Jos mä en selviä, niin tulette pelastamaan mut! Menkää nyt, mä pärjään kyllä. Pidä huolta Adasta ja Melinasta!” sanat sanottuaan Aaron antoi kaiken voiman virrata käsiinsä. ”Varo!” ehti Julian huutaa, ennekuin huone täyttyi kirkkaasta valosta, joka kaatoi vampyyrit ja punatakkisen maahan. Florian muuttui näkyväksi ja tunsi voimakasta huimausta. ”Juokse!” Florian huusi Adalle, joka tempasi nuutuneen Rasmuksen viereensä ja ryntäsi kohti ovea. 

Aaron tunsi, kuinka voima virtasi ulos hänestä. Kun viimeinenkin pisara oli käytetty, putosi Aaron uupumuksesta polvilleen. Florian pystyi keskittymään vain omaan katoamiseensa, voimat eivät riittäneet Aaronin auttamiseen.

 Julian oli hetkessä pystyssä, kun valo oli poissa. Vahvat käsivarret kaappasivat Aaronin otteeseensa. ”Nyt teit pahan virheen, poika!” Aaron kyhjötti lattialla, pää käsien välissä. Olo oli tyhjä ja päätä huimasi. Viimeisetkin energian rippeet hiipuivat ja sulautuivat pimeään huoneeseen. 

Muutkin olivat toipuneet valonvälähdyksestä ja nousivat ylös. Al tuli vihaisen näköisenä Aaronin luokse. ”Ette tainneet olla kyllin ovelia? Saat pitää lupauksesi ja tulla palvelukseeni. ”vanhus sanoi vihaisena. ”Entäs muut, pomo?” Fred kysyi. ”Antaa niiden nyt mennä. Kyllä ne myöhemmin saadaan kiinni, koettavat varmasti pelastaa tämän pojan ja silloin me iskemme.” punatakkinen sanoi katsoen koko ajan Aaroniin.

Sitten vanhus nosti lattialle pudonneen pullon käteensä ja avasi sen. Julian väänsi Aaronin suun auki ja kaatoi nesteen, vielä äskeisestä heikon, pojan suuhun. Aaron nieli vastahakoisesti, neste poltti mennessään alas ja koko vartalo kihelmöi, kuin olisi pistetty tuhansilla neuloilla.

Sitten polttelu valtasi jokaisen jäsenen sormenpäitä myöden ja Aaron kiljui tuskasta. Al hymyili ilkeästi katsoen tuskissaan olevaa poikaa, hänen kostonsa oli alkanut.

***************************

Florian haukkoi henkeään kadulla. Hän oli aivan loppu. Jos nyt muut vampyyrit tulisivat, ei hän jaksaisi puolustaa toisia. Äskeinen energianpurkaus oli todella vanha Suojelijoiden itsepuolustuskeino, jonka hän oli nyt käyttänyt Aaronin kautta. Sitä saattoi käyttää vain kerran, sillä se vei voimat pitkäksi aikaa. 

Florian katsoi muita huolissaan, Adalmiina ja Rasmus istuivat, puolittain makasivat kuusiaitaa vasten. Melina nyyhkytti Miskan sylissä. Talosta kuului vaimeaa melua ja kolinaa. Mutta kukaan ei kuitenkaan tullut ulos.

Florian kuuli äkkiä ajatuksissaan Aaronin huudon. ”Eiii!” Epätoivoinen huuto, sitten tuli sekavia ajatuksia, ja lopuksi hiljaisuus.  Florian värähti ajatellessaan mitä Aaronille juuri tapahtui. Aaron oli kyllä hengissä mutta vampyyrina. Toivottavasti he pääsisivät täältä pian pois, ettei Aaronin uhraus olisi turha.

Rasmus nousi tuskaisan näköisesti ylös ja katsoi Adaan. Florian nousi myös ylös ja meni kaksikon luokse. ”Meidän pitää siirtyä, täällä on liian vaarallista” Florian sanoi. Adalmiina nyökkäsi, vinkkasi myös Melinalle ja Miskalle. 

Toisiinsa tukien he raahautuivat turvallisen välimatkan päähän talosta.

Kukaan ei osannut sanoa mitään tai tehdä mitään.Oli tapahtunut liian paljon, liian äkkiä. 

Melina nyyhkytti hiljaa edelleen Miskan sylissä. Miskallakin valuivat kyyneleet ja hän yritti kömpelösti lohduttaa siskoaan. Adalmiina ja Rasmus istuivat vierekkäin ja Florian oli heidän lähellään.

 Adalmiinan mielessä sinkoilivat monet ajatukset pyörremyrskyn lailla.”Miksi Aaron oli uhrautunut hänen takiaan? Miten hän selittäisi veljen uhrauksen vanhemmille? Ja entä Rasmus, mihin poika nyt menisi? Oliko heillä vielä yhteistä tulevaisuutta?” ajatukset pyörivät vain tytön päässä, eikä niihin löytynyt vastauksia. Ja koko ajan sydämessä puristi tuska, Aaronin epäitsekkään teon takia.  

Lopulta Rasmus nousi ylös ja veti Adan mukanaan. Rasmus silitti tytön poskea ja veti tämän sitten syliinsä. ”Mä rakastan sua, enemmän kuin mitään muuta, Ada. Mutta sun on unohdettava mut.” Rasmus kuiskasi Adan korvaan. 

”Mitä, sä höpiset?” Ada hätkähti.  ”En halua menettää nyt suakin.” kyyneleet alkoivat valua tytön poskille. Ei hän kestäisi nyt menettää Rasmustakin.

”Mä tiedän sen. Mutta mä en voi ikinä katsoa silmiin sun vanhempia, koska mun syytä on, että Aaron on nyt vampyyri. Jos mä en olisi vienyt sua meille, tätä ei olisi ehkä tapahtunut.” Rasmus selitti surullisena. ”On parempi, että meidän tiet eroavat. ”Adalmiina pudisti päätään epätoivoisena. ”Sä et voi tarkoittaa tuota, minne sä aiot muka mennä?” 

”Mä menen etsimään, jotain jälkiä perheestäni, ehkä niitä on vielä jossain. Mä haluan tietää kuka mä olen ja mistä tulen. Sitten, kun mä olen selvittänyt kaikki, mä aion kostaa noille. ”Rasmus sanoi päättäväisellä äänellä, kaukaisuuteen tuijottaen. Adalmiina tajusi, ettei saisi pojan päätä käännettyä. Hetkessä hän oli menettänyt veljensä ja kohta myös Rasmuksen, eikä hän voinut asialle mitään.

Rasmus kääntyi ympäri, veti Adan vielä syliinsä ja suuteli tyttöä viimeisen kerran. Suudelma oli pitkä ja kaipaava, suorastaan epätoivoinen. Adalmiina  toivoi, ettei se loppuisi koskaan. Pian Rasmus työnsi kuitenkin Adan kauemmaksi itsestään. Ada koetti takertua vielä poikaan, mutta tämä irrotti tytön kädet päättäväisesti.

”Pidä huolta Adasta.” Rasmus sanoi Florianille ja katse paljasti toisen tietävän, että Florian tunsi tyttöä kohtaan jotain ystävyyttä enemmän. Florian nyökkäsi ja kietoi kätensä Adan ympärille, ettei tyttö lähtisi Rasmuksen perään.

Rasmus käveli vaivalloisen näköisesti katua eteenpäin, kääntymättä katsomaan taakseen. Kyyneleet valuivat pojan omiakin poskia pitkin mutta näin oli parempi, kaikille. Adalmiina katsoi pojan loittonevaa selkää niin pitkään kuin pystyi.

Kun Rasmus katosi näkyvistä, Ada käänsi kasvonsa vasten Florianin paitaa ja puhkesi lohduttomaan nyyhkytykseen. Florian rutisti tyttöä itseään vasten sekavien tunteiden vallassa. Oli tapahtunut paljon kaikenlaista ikävää. Näistä tapahtumista toipuminen veisi aikaa.

Hetken kuluttua Florian kurkotti ajatuksillaan äitiään. Heidän pitäisi päästä pois täältä ja hän ei jaksaisi vielä siirtää kaikkia. ”Äiti?” hiljainen ajatus lähti matkaan ja vastaus saapui salamannopeasti. ”Niin?”  Frida vastasi pojalleen.

”Meidän pitäisi päästä sinne, eikä mulla ole niin paljon voimia nyt. Mitä mä teen? ”Florian kysyi äidiltään, pitäen samalla nyyhkyttävää Adaa vielä sylissään. ”Pitäkää toisianne käsistä kiinni, niin minä autan täältä.” Frida sanoi. ”Muista ei taida olla nyt apua.”  Frida sanoi vielä, jättäen utelematta, miksi poika oli niin uupunut.

Florian sanoi muille, että ottaisivat käsistä tiukasti kiinni ja pian nelikko seisoi tiukassa rivissä. Florian keskittyi, tunsi äitinsä ajatusten voiman ja maisema sumentui. Pian pyörre veti heidät mukanaan kohti Mansikkaojien taloa.

**************************

Eipä tähän mitään kummenpaa loppulöpinää nyt keksi. 

Kommenttia ja muuta saa kirjoittaa vapaasti ;) 

Palaute teiltä ja kommentit ovat yksi iso syy miksi tätä tekee ja motivaatiota se antaa reilusti ! 

Ekstrakuvat: 

♥ Rasmus ♥

Rasmusta nähtiin sitten viimeisen kerran...teini-ikäisenä ainakin. Poikahan vannoi kostoa, joten...

 Rasmuksen "koti"
Alakerta/kellari oli kuvauspaikkana.
Joku valmistalo tai ladattu talo, tuunattuna.

 Mielenkiintoinen ilmiö... Säikähdin ihan kamalasti, kun ykskaks Eve alkoi vilkkua punaisena. Loppui sitten kun laitoin sen vaihtamaan vaatteita.

 Nämä ne ei osaa pitää näppejään erossa toisistaan.... :)

 Tämä pari nähtiin hetkeen viimeistä kertaa yhdessä.... :(

 poseboksi valikoimaa....

 Kamalasti taas porukkaa piti tuonne tontille tunkea.... Kun siellä jo asuu kahdeksan ja kaikki nuoret siihen päälle. Peli jaksoi yllättävän hyvin...

 Just...

 Arvasiko joku muuten Alin oikean henkilöllisyyden ?

 Fred

♥  Aaron ♥

****************

♥ vupii