13. Ihastus

Odotuksenne on jälleen päättynyt ja uusi osa on luettavissanne ! Neljä teiniä ja nuoruuden ihastukset... Ennekuin säntäätte lukemaan niin muutama sananen. Ensinnäkin on tarpeellista antaa siirappisuusvaroitus, jo osan nimikin kertoo miksi :)  Ja toiseksi osassa kohtauksista on aika suoraa kerrontaa ja paljasta pintaa, joten omalla vastuulla luette...! Toivottavasti, ette saa romantiikan yliannostusta tästä osasta.... Olen varoittanut....;)

Lukumusiikkia: Bruno Mars - It will rain

******************

Rasmus ja Ada pakkasivat vielä tavaroitaan musiikinluokassa. Aaron, Miska ja Melina olivat jo pihalla odottamassa. Olisi mukavampaa kävellä yhdessä kotiin. 

”Oletko sä valmis?”  Ada kysyi pojalta. ”Joo." Rasmus vasta nyökäten." Mennään, mun bussikin tulee just.” 

He sanoivat vielä nopeat heipat Rikulle ja lähtivät sitten yhdessä kohti pihaa. Aaron ja Melina olivat melko läheisissä tunnelmissa ja Miska parka koetti posket punoittaen katsoa jonnekin ihan muualle. Adalmiinaa nauratti. Koulussa Mel ja Aaron olivat kuin liimattuina toisiinsa, kotona sitten taas melkein välttelivät toisiaan vanhempien nähden.

Rasmus istui penkille odottelemaan vielä bussia ja Adalmiina istui pojan viereen. Miska sai tarpeekseen kuhertelevasta parista ja lähti jo edeltä kävelemään. Rasmus veti Adan lähelleen, saaden tytön sydämen hyppäämään parin lyönnin ylitse. 

Rasmus katseli Adaa, katseli vain, ei tehnyt muuta. Adalmiina oli juuri tekemässä aloitteen ja ojentautui suutelemaan poikaa, kun tämä pomppasi penkiltä pystyyn kuin sähköiskun saaneena.

”Mun täytyy mennä nyt! Bussi tulee! ”Rasmus tokaisi nopeasti ja lähti juoksemaan kohti pysäkkiä. Adalmiina huokasi turhautuneena ja sipaisi muutaman suortuvan pois kasvoiltaan. Pettymys kirveli silmäkulmissa ja ahdisti.

Hän ei ollut edennyt Rasmuksen kanssa mihinkään. Aina kun tilanne meni, jotenkin herkemmäksi, Rasmus poistui kiireen vilkkaa paikalta. Adalmiina ei tiennyt halusiko poika olla hänen kanssaan vai ei? Adalmiina hymähti pienesti ja päätti sitten olla pohtimatta asiaa nyt enenmpää.

Adalmiina katsoi vielä veljeään ja Melinaa, mutta pari oli suorastaan liimautunut toisiinsa.Aaron kuiski jotain Melin korvaan ja Melina suukotteli pojan poskea. Ne olivat niin onnellisen näköisiä yhdessä, että Adaa alkoi uudestaan ahdistaa. 

Adalmiina koetti sanoa parille, että tulisivat jo, mutta nämä vain katsoivat toisiaan siirappisesti. Adalmiina huokasi ja lähti kävelemään Miskan perään. Kaipa nuo löytäisivät kotiin itsekin.

Kotona Adalmiina meni suoraan metsäpaikalle. Oli vielä niin lämmintä, että voisi hetken istua ja miettiä. Talosta kuului vaimeaa musiikkia, joten vanhemmat olivat kotona. Aaron oli varmasti vielä koululla Melinan kanssa tai sitten pari oli mennyt Lintusille jatkamaan kuhertelua.

Adalmiina istui alas ja sulki silmänsä ajatuksissaan. Rasmus. Poika oli hänelle aivan arvoitus vieläkin. Välillä tuntui, että Rasmuskin halusi enemmän kuin ystävyyttä mutta heti, kun asiasta mainittiin tai tapahtui jotain herkempää, poika säikähti. Adasta tuntui, että Rasmus piti hänestä mutta ei antanut jostain syystä tunteilleen periksi. Miksi hänen piti ihastua aina mahdollisimman vaikeisiin poikiin?

Vaistomaisesti Adalmiinan mieleen tuli Florian. Ada ei edes tajunnut, tiedostanut, että hänen kasvoilleen tuli heti haaveilevan hempeä ilme, käsi nyppäsi jostain kukan ja koko olemus sähköistyi. Flor, hänen paras ystävänsä ja ehkä jotain enemmänkin. Huolimatta pojan sanoista, Adalmiina toivoi, että heidän välillään voisi tapahtua jotain. Pojan antaman suudelman muisto sai Adan hymyilemään entistä enemmän ja lämpimät väreet kulkemaan ympäri kehoa. Ada venytteli nautinnollisesti syysauringon lämmössä. 

Samassa Adalmiina kuulikin tutunkuuloisia askeleita polulta ja pian poika asteli puiden varjoista esiin. Adalmiina hymyili niin, että Florianin oli pakko nielaista pari kertaa. Tämä kävi kerta kerralta vaikeammaksi, ei olisi pitänyt suudella tyttöä silloin. Mutta Adalmiina oli ollut silloin niin maassa, että jotain oli ollut pakko tehdä.

Florian istui Adalmiinan viereen. Adalmiinan ilme oli jollain tavalla niin haaveellinen, että Floriania epäilytti, sen lisäksi, että hänen oma sydämensä löi tuhatta ja sataa tytön läheisyydessä. Florian veti syvään henkeä ja käänsi katseensa Adaan. ”Kiva, kun tulit.” Adalmiina sanoi ilahtuneena. ”Ei mulla kyllä mikään hätä ollut.” 

”Mä tiedän. Tulinkin vaan varmistamaan, että kaikki on ok.”  Florian sanoi yllättyen itsekin äänensä hellyydestä. Äkkiä Adalmiina nosti jalkansa Florianin syliin ja silitti pojan poskea hymyillen. Poika kietoi kätensä vaistomaisesti Adan ympärille, saaden tytön hymähtämään vaarallisen tyytyväisenä.

”Florian” Adalmiina sanoi unelmoiden ja tytön hengitys kutitteli kasvoja kevyesti. ”Tämä on vaarallista Ada.” Florian sanoi karheasti eikä huomannut kuinka hänen oma kätensä kiipesi tytön niskaa ylöspäin tunnustellen samalla lempeästi.

Ada lukitsi äkkiä Florianin käden omansa alle, Florian nielaisi hermostuneena. Adan katse oli niin täynnä rakkautta ja kaipausta, että Florianin oli pakko laskea katseensa. ”Flor?” Adalmiina sanoi pehmeästi. ”Katso mua.”

Adalmiinan kasvot olivat niin lähellä, että pienesti kurottamalla Florian olisi voinut suudella tyttöä. Adalmiina teki kuitenkin aloitteen ja hipaisi huulillaan Florianin poskea, sitten leukaa, tyttö paineli pieniä helliä suukkoja pitkin huulten ympärille, hellästi ja kiusoitellen.

”Ada, lopeta…  Tämä on vaarallista enkä mä ole puusta tehty.”  Florian kuiskasi ja koetti hillitä itsensä värähtämästä joka suukon kohdalla, sydän jyskytti miltei rinnasta ulos ja veri kohisi korvissa. Tytön läheisyys ja sanat saivat hänen omat padotut tunteensa ja halunsa heräämään, kohta ei olisi perääntymisen mahdollisuutta. Eikä Florian halunnut satuttaa Adaa millään lailla.

Florian loi Adaan vielä yhden pyytävän katseen, työnsi tätä olkapäästä hiukan kauemmaksi ja tyttö tuntui heräävän haaveilustaan. ”Sori, mä en tiedä, mikä muhun meni.” Ada sopersi hämmentyneenä."Ei se mitään. Tämä on välillä vaikeaa." Florian huokaisi syvään.

Florian veti Adan kuitenkin vielä kainaloonsa ja silitti tytön hiuksia hellästi. Adalmiina laski päänsä vasten pojan lämmintä rintaa ja huokasi syvään, haikeana ja kaipaavasti. ”Voi sua.. Mitä ihmettä mä teen sun kanssa Ada?” Florian kysyi, odottamatta mitään järkevää vastausta.  Ada mumisi jotain sekavaa ja Florian veti tyttöä vielä lähemmäksi itseään. Hän oli samalla sekä helpottunut että pettynyt, koska tilanne oli nyt ohi.

Adalmiina kuuli Florianin vieläkin nopean sydämensykkeen ja tunsi pojasta huokuvan lämmön. Florianin sylissä ja lähellä oli mukava, tähän hän kuului ja vihlaisu sydämessä muistutti heti siitä, että tämä oli kiellettyä. Liian vaarallista. ”Kerro mulle jotain, mikä vie ajatukset muualle.” Florian pyysi. Ada huokasi ja mietti hetken ja alkoi kertoa sitten viimeisimmän musiikkikerhokerran tapahtumia.

Pikkuhiljaa jutellessa kumpikin rentoutui ja rauhoittui. Pitkän ajan kuluttua, kun Adalmiina oli ensin jutellut Florianin kanssa kaikenlaista muutakin ja pojan käsi oli ihan puutunut tytön pään painosta, he nousivat ylös.

Florian silitti vielä Adalmiinan poskea, tytön huokaillessa hiljaa.  ”Mä taidan rakastaa sua.” Adalmiina sanoi Florianin paidalle, painaen otsansa vasten toista. Florian huokasi hyvin syvään ja kuuli itsensä vastaavan melkein yhtä hiljaisesti.” Mäkin rakastan sua, Ada. Mutta tämä on kiellettyä.”

Adalmiina painautui vasten Floriania ja kasteli tämän paidan kyynelistä kosteilla kasvoillaan. Florian puristi sanattomana tyttöä itseään vasteen ja eikä kyyneleet olleet kaukana häneltäkään. Kumpikin painautui tiukemmin kiinni toiseen, pienikin etäisyys oli nyt liikaa. Oli pakko saada olla mahdollisimman lähellä, tuntea toisen lämpö itseään vasten.

”Mun pitää mennä nyt.” Florian kuiskasi, hipaisten huulillaan tytön poskea ja Ada tunsi, kuinka poika alkoi kadota pikkuhiljaa hänen edestään. Kädet halasivat pian enää tyhjää ilmaa. Ada tunsi vielä häivähdyksen pojan lämpimästä vartalosta ja silti sydämessä kävi kylmä tuuli. Florianin äänensävy oli ollut jotenkin lopullinen, vaikka poika ei voisikaan kadota hänen elämästään lopullisesti.

Adalmiina seisoi vielä pitkään metsässä kyyneleet valuen, käsiä itseään vasten puristaen. Sattui niin, ettei voinut kunnolla edes hengittää. Itku käpersi sisusket pieneksi mykkyräksi, joka tuntui raskaalta, painavalta. Vasta pitkän ajan kuluttua Ada rauhoittui, pyyhki silmänsä ja huokasi. Kiellettyä, saavuttomatonta ja silti niin ihanaa.

*******************

Eveliina, Miska ja Max olivat jossain käymässä ja Lintusten talo oli tyhjä. Melina oli pyytänyt Aaronin heille ja pari istui aivan omissa maailmoissaan sohvalla. Aaron hiplasi ajatuksissaan Melinan sormia, Melina hymähti pienesti. "Mitä?" Aaron kysyi. "Ei mitään, mä sitten rakastan sua." Melina huokaisi ja painoi päänsä Aaronin olkaa vasten. Aaron rutisti tyttöä hiukan ja suukotti tämän otsaa.

Samassa Aaron kaatoi Melinan sohvalle ja suuteli tyttöä pitkään ja hellästi. Melina veti Aaronin puolestaan uuteen suudelmaan ja kietoi kätensä pojan kaulaan. Haparoivat kädet hiipivät pitkin tytön selkää ja pujahtivat puseron alle. Ne löysivät aina jonkun uuden tutkimattoman paikan ja kosketus sai Melinan ihon kihelmöimään.

Kumpikin oli unohtanut täysin missä oli. Oli vain toisen tutkivat, uteliaat kädet ja pehmeät huulet. Aaron riisui Melinan puseron ja heitti omansakin pois. Hän tunsi tytön lämpimän ihon omaansa vasten ja toisen tiuhasti tikittävän sydämen sykkeen. Melina kuiskasi muutaman sanan Aaronin korvaan, kutitellen hengityksellään samalla. Aaron värähti ja Melina kiersi kätensä pojan kaulaan ja veti tämän huulet omiaan vasten. 

Jokainen suukko ja jokainen kosketus sai Melinan huokaamaan lisää, aika ja paikka katosivat ja tilalle tuli vain toisen huumaava läheisyys ja yhteinen halu. Niinpä kumpikaan ei kuullut, kun ulko-ovi kävi ja huoneeseen astui kaksi tiukkakatseista vanhempaa ja Miska.

”Melina Lintunen!  Mitä ihmettä sinä kuvittelet tekeväsi!”  Eveliina huudahti järkyttyneenä ja vihaisena. Max riensi vaimonsa viereen, eikä ollut uskoa silmiään.Melina, hänen pikku tyttönsä, muhinoimassa Aaronin kanssa, keskellä päivää, heidän sohvallaan!  Miska sulki silmänsä järkyttyneenä ja hävisi vähin äänin, päätän pudistellen, omaan huoneeseensa. Tätä asiaa setvittäisiin vielä pitkään.

Melina ja Aaron erkanivat sekunnissa ja tajusivat tilanteen. Melina haparoi lattialta topin päällensä ja nousi ylös, Eveliina esti kuitenkin tytön aikeet. "Istu alas, Melina! Aaron, kerää vaatteesi ja mene eteiseen odottamaan. Tästä jutellaan vielä!” Eveliina sihisi hampaidensa välistä.

Punaisena ja vieläkin hengästyneenä, Aaron korjasi vaatteensa lattialta ja luikki eteiseen ajatusten myllertäessä sekavina. Melinan suloisuus oli vienyt hänet täydellisesti mukanaan ja he olivat unohtaneet kaiken varovaisuuden. Olihan Melina sanonut aiemmin, että Eveliina ja Max tulisivat parin tunnin päästä kotiin.

Olohuoneessa Eveliina saarnasi tiukoin sanoin tyttärelleen, joka ei ottanut asiaa oikein tosissaan ja vähätteli tapahtunutta. ”Ei me olla tehty mitään pahaa.” Melina yritti selittää, laittaen silmät kiinni, jotta ei kohtaisi vanhempien vihaisia katseita. Sydän jyskytti vielä tiheään ja Melina odotti kauhunsekaisin tuntein, mitä tästä seuraisi. Ei mitään hyvää ainakaan.

Eveliina torjui kuitenkin kaikki selitykset ja käski Melinan pukea päälle. Maxkin näytti harvinaisen vihaiselta ja pettyneeltä. Melina katseli vanhempiaan ja yritti vielä selittää, turhaan. Asiaa lähdettäisiin selvittelemään Mansikkaojille. Eveliina oli syvästi pettynyt tyttärensä käytökseen, miten pitkään tämä oli jo jatkunut?

Syvän hiljaisuuden vallitessa, he kävelivät pienen matkan Mansikkaojien talolle. Melina ja Aaron jättäytyvät sen verran jälkeen että pystyivät vaihtamaan muutaman sanan. Eve ja Max eivät huomanneet vaan jatkoivat matkaa, hiljaisesti jutellen.

”Mä en halua erota susta, Ron. ”Melina kuiskasi kyyneleiden kihotessa silmännurkkiin. ”En mäkään susta.” Aaron vastasi nieleskellen ja tarttui tytön käteen.  ”Kyllä me jotain keksitään.” 

Mansikkaojien talossa syntyi pieni kaaos, sekalaisen seurakunnan astellessa taloon. Eveliina selitti siskolleen, mitä oli tapahtunut ja Inke katsoi parhaaksi sanoa pojalleen muutaman valitun sanan.  Rikke ja Max katselivat seinää vakavana, eivätkä oikein tienneet, miten suhtautua koko asiaan.

”Aaron, mitä ihmettä sinä oikein ajattelit!” Inkeliina aloitti, kun nuori pari oli istutettu ensin sohvalle, turvallisen välimatkan päähän toisistaan. ”Melina on sinun serkkusi!”  Aaron vilkaisi punastelevaa Melinaa ja sitten äitiään. ”Äiti, ei ole kiellettyä olla serkkunsa kanssa, ei me olla tehty mitään väärää.” Aaron selitti rohkeasti.

Inkeliina huiskaisi kädellään ärtyneesti. ”Se ei ole tässä nyt mikään lievennys. ”Inke puuskahti ja jutteli sitten hetkisen siskonsa kanssa. ”Meidän mielestämme, olisi parempi, ettette tapaisi toisianne hetkeen.”  Inkeliina sanoi hetken kuluttua, saaden Melinan purskahtamaan itkuun. ”Mutta äiti… Et sä voi vaatia tuollaista…!” Aaron huudahti ällistyneenä.

Inkeliina vaiensi poikansa jäätävällä katseellaan. ”Te näette kuitenkin koulussa, se riittäköön.” Eveliina sanoi puolestaan. ”Mutta mä rakastan Melinaa.” Aaron yritti vielä vastustella. ”Tämä ei ole reilua…”  Aaronin ääni hiljeni ja pojan poskille valuivat kyyneleet. Inkeliina katsoi poikaansa ja koetti estää itseään perumasta päätöstään.

Ei hän oikeastaan tiennyt, mikä nuorten suhteessa oli. Kyllähän serkut saivat mennä vaikka naimisiin. Joku siinä kuitenkin tökki. Inkeliina puuskahti turhautuneena. ”Ehkä teidän olisi parasta lähteä kotiin.” Inke sanoi Evelle. ”Ei turhaan pitkitetä tätä juttua nyt.” Eveliina nyökkäsi ja lähti ovelle päin.

Melina loi sohvalla istuvaan Aaronin vielä yhden haikean katseen ja lähti sitten vanhempiensa perään.

 

Inkeliina puristi lohduttaen poikansa olkapäätä mutta Aaron huitaisi käden pois. Inken sydämessä kaiveli hiukan mutta hän koetti työntää sen taka-alalle ja lähti setvimään mieltään silityslaudan ääreen. Aaron jäi sohvalle vielä istumaan pää painuksissa.

Rikke oli seurannut sivusta koko tapahtumaa, eikä oikein ymmärtänyt miksi Inke ja Eve niin vauhkoontuivat asiasta. Olihan hänkin kaukaista sukua Inkeliinalle, mutta nainen näytti unohtaneen koko asian. Rikellä itsellään ei ollut mitään nuorten suhdetta vastaan, eikä luultavasti Maxillakaan, mutta johdonmukaisuuden nimessä heidän piti osallistua tähän älyttömyyteen. Rikke istui poikansa viereen sohvalle.

 Aaronin hiljaiset nyyhkäykset olivat ikävää kuultavaa ja Rikke toivoi, että olisi voinut perua naisten tekemän päätöksen. ”Aaron” Rikke sanoi laittaen kätensä Aaronin selälle. Tällä kertaa käsi sai jäädä. ”Äitisi on nyt vihainen, ajatteli varmasti vaan parastasi.” Aaron tuhahti turhautuneesti vastaukseksi. ”Kyllä kaikki siitä vielä järjestyy. Rakkaus yleensä voittaa.” Rikke sanoi taputtaen poikaansa selkään muutaman kerran lohduttavasti.

**********************

Koska tapaamiset olivat kiellettyjä iltaisin, ottivat Melina ja Aaron suhteestaan kaiken irti koulussa. Tunneilla menoa piti hiukan hillitä, mutta välitunnilla pari etsiytyi johonkin rauhaisaan paikkaan juttelemaan ja kuhertelemaan.  Niin kuin nytkin.

 Ada katseli miten Aaron veti Melinan lähelleen ja kuuli miten Mel kihersi onnellisena kietoutuessaan pojan kaulaan. Oli se niin väärin, Adalmiina ajatteli. Vanhemmat osasivat sitten olla joskus täydellisiä ääliöitä.

Koulun lisäksi pari tapasi välillä myös mummolassa. Nestorilla ja Ingalla ei ollut mitään nuorten suhdetta vastaan, joten siellä sai olla rauhassa. Silloin kun pari oli mummolassa, valehtelivat Miska ja Adalmiina sisarustensa olinpaikasta vanhemmilleen. Kumpikaan nuorista ei hyväksynyt vanhempien päättämää pakkoeroa.

Valehtelu ja kummankin kodin melko kireä ilmapiiri vaikuttivat vääjäämättä nuorten ja vanhempien suhteisiin. Aaron ei suostunut enää edes puhumaan äidilleen tai tädilleen ja vastasi vain isälleen tai Adalmiinalle vähäsanaisesti, jos jotain kysyttiin. Melina puhui ainoastaan Miskalle ja Adalmiinalle. Ada huokasi ajatuksilleen.

Adalmiina ei pitänyt kodin ahdistuneesta ilmapiiristä. Ei hän oikeastaan osannut tai voinut mitään asialle edes tehdä, mutta veljeä kävi sääliksi ja Melinaa. Samassa Rasmus istui Adan viereen. ”Miksi vanhemmat on joskus niin typeriä!” Adalmiina puuskahti ääneen. Myös sisarusten välit olivat hiukan kärsineet tapahtumasta ja Adalmiina oli nykyään paljon Rasmuksen kanssa.

”Tarkoitatko sun veljen juttua?” Rasmus varmisti, mistä puhuttiin. Adalmiina nyökkäsi. ”En tiedä, mutta on aika turhaa yrittää kahlita tuollaista rakkautta, kuin noilla. ”Rasmus sanoi yllättäen Adalmiinan. ”Rakkaus yleensä voittaa kaikki esteet.” 

Puhuessaan Rasmus oli vetänyt Adan kainaloonsa ja silitteli tämän kättä hiljaa. Paraskin puhumaan, Ada ajatteli, kun itse karkaat aina jonnekin. Adalmiina oli jo tajunnut olevansa ihastunut, ellei peräti rakastunutkin Rasmukseen. Florianista Adalmiina ei ollut kuullut aikoihin saati nähnyt koko poikaa. Mutta kyllä hän vieläkin tunsi ikävän piston sydämessään ajatellessaan ystäväänsä.

Adalmiina painoi päänsä Rasmusta vasten ja huokasi. Huomatessaan pojan katselevan, Adalmiina nosti katseensa ja kohtasi hellän, harvoin nähdyn katseen, Rasmuksen silmissä. 

Poika veti Adan syliinsä, rikkomatta katsekontaktia. Adan sydän jyskytti ja hengitys salpautui kurkkuun. ”Ada.” Rasmus sanoi hiljaa, ”Saanko mä suudella sua?”

Adalmiina nyökkäsi ja Rasmus painoi huulensa tytön huulille. Suudelma oli hellä ja Rasmuksen sylissä oli hyvä olla. Ada kallisti päätään taaksepäin ja naurahti. Rasmus suuteli Adaa uudestaan, tällä kertaa hiukan rohkeammin.

Rasmus katseli sylissään istuvaa Adalmiinaa, hellä katse ruskeissa silmissään. Ada vastasi katseeseen samalla lailla. Jostain kaukaa kuului kellon pirinä, tunkeutuen parin ajatuksiin ja pakottaen heidät tunnille.

Seuraavan tunnin ajan Rasmus ja Adalmiina katsoivat toisiaan, kuin salaliittolaiset. Rasmus lähetti Adalle, jopa muutaman lentosuukon, joista Adalmiina punastui. Hetken kuluttua pulpetin kannelle ilmestyi pieni lappu. Ada katsoi lappusta hetken ja avasi sen sitten.

”Ada, mä rakastan sua ja haluan olla sun kanssa. Sori, kun olen ollut niin outo välillä.  Suukoin, Rasmus.”  Adalmiina katseli vielä hetken kirjettä, raapusti siihen äkkiä vastauksen ja sujautti Rasmukselle. ”Mäkin haluan olla sun kanssa.  Xxx, Ada.”

********************

Muutama kuukausi myöhemmin....

Florian käveli kohti Mansikkaojien taloa. Olisi hän voinut toki vain ilmestyäkin sinne, mutta hän oli halunnut kävellä rauhassa ja selvittää ajatuksiaan. Hän oli tarkoituksella pysynyt kaukana Adalmiinasta viimeisen tapaamisen jälkeen. Hän oli melkein antanut periksi silloin. Nyt olisi ehkä hiukan turvallisempaa, kun tyttö kulki Rasmuksen kanssa.

Rasmus ja Adalmiina yhdessä, Florian irvisti sille ajatukselle. Oli tietysti mukavaa, että Adalla meni hyvin ja tyttö oli onnellinen, mutta Florian ei voinut estää vihlontaa sydämessään tyttöä ajatellessaan. Hän oli pysytellyt poissa myös sen takia, että ei sotkisi enempää Adan tunteita, kuin oli jo tehnyt. Ja nyt piti vain haudata omat tunteet, jonnekin syvälle, ettei tämä koskisi niin paljon.

Olisi tietysti helpompaa unohtaa Adalmiina, jos olisi joku muu, jonka kanssa olla. Mutta sellaista ei ollut tullut vielä vastaan ja jos Florian oli rehellinen itselleen, ei hän ketään muuta edes halunnut. Hän halusi Adan. Hän rakasti Adaa. Florian huokasi, miksi tämän piti olla niin vaikeaa?

Samassa Florian havahtui ajatusten syövereistään ja hidasti askeliaan. Mansikkaojien talon lähellä seisoi kaksi hyvinkin tuttua hahmoa keskustelemassa. Rasmus ja vaalea tyyppi, sieltä metsästä.

 Florian siirtyi hiljaa tien reunaan ja jäi erään pensaan taakse kuuntelemaan. Kaksikko keskusteli varsin kiivaaseen sävyyn ja puhe kuului hyvin Florianin piilopaikkaan.

”Pomo tahtoo tietää, kauanko tässä vielä menee? ” vaalea mies kuului kysyvän tiukkakatseisena. Rasmus katseli kenkiään. ”Sano sille, että pysyy housuissaan vielä. Ei tämä niin helppoa ole, tulisi itse yrittämään.”  Rasmus sanoi äkeästi takaisin, potkien kengänkärjellään maata. Vaalea ärähti vihaisena.” Äläpäs viisastele siinä, nulikka! Tiedät hyvin, ettei pomo voi itse tulla tänne.”

Rasmus katsoi äkeästi toiseen eikä välittänyt miehen sanoista. ”Älä viitsi räyhää mulle Julian, sä et saisi sitä paitsi edes olla täällä.” Julian kiristeli selvästi hampaitaan pojan röyhkeiden sanojen takia. ”Pomo lähetti mut tarkistamaan tilannetta ja aika alkaa loppua kohta, nulikka.” mies sanoi ilkeästi. ”Pomo ei katso loputtomiin sun vitkuttelua tässä asiassa ja sitten, kun sen kärsivällisyys loppuu niin, sä olet mun.”  Julian jatkoi uhkaavasti ja teki vielä eleellään selväksi miten Rasmuksen sitten kävisi.

Florian puri huultaan piilossaan. Jotain tällaista hän oli arvellutkin. Vaalea mies oli vaaninut Adaa jo kauan mutta Rasmus oli selvästi uusi näissä suunnitelmissa. Florian hihitteli sisäisesti mielessään, Rasmuksen nenäkkäille vastauksille samalla, kun mietti miten kertoisi asiasta Adalmiinalle. Tyttö oli rakastunut eikä rakastuneen päätä pystyisi helposti kääntämään. Rasmus kuului vastaavan jotain Julianille ja Florian höristi korviaan.

”Ihan turha uhota siinä. Pomo antoi tämän tehtävän mulle, ei sulle.” Rasmus sanoi nokkavasti välittämättä Julianin uhkauksista. ”No, mikä ihme sulla sitten kestää? Pomo ei malttaisi odottaa enää. Ethän sä ole mennyt rakastumaan siihen tyttöön?”  Julian tivasi tiukkana. Rasmus hätkähti hiukan viimeisen kysymyksen kohdalla ja puri huultaan.

Kysymys jäi kaikumaan hetkeksi kadun ylle, kunnes Rasmus sai sanansa järjestettyä. ”No, en tietenkään.” Rasmus sanoi varmana ja suoristi ryhtiään. ”Sä voit viedä sellaiset terveiset pomolle, että mä hoidan kyllä tämän tehtävän loppuun.”

Julian murahti jotain vastaukseksi ja katosi sitten paikalta mutisten. Rasmuksen ryhti valahti, kun mies oli kadonnut. Rasmus kuului sadattelevan itsekseen ja potkivan maata. ”Mikä ihme tässä kestää?” Rasmus mutisi imitoiden Julianin kysymystä. ”Ääliö.”

 Rasmus puhahti. Sitten poika vaikeni ja mietti selvästi jotakin. Florian ei oikein tiennyt miten suhtautua poikaan. Oliko tämä Adan puolella vai ei? Rasmuksella oli kuitenkin selkeästi paljonkin tunteita Adalmiinaa kohtaan. 

Rasmus lähti mutisten kävelemään kohti Mansikkaojien taloa. Florian nousi ylös ja astui tielle, vain huomatakseen Rasmuksen pysähtyneen ja kääntyneen häneen päin. ”Hitto, ei olisi pitänyt olla näin huolimaton.”  Florian puri alahuultaan hätäisesti.

Florian mietti hetken mitä tehdä ja päätti sitten vain jatkaa kävelyä Rasmuksen ohitse. Ohi mennessään hän sanoi lyhyen tervehdyksen pojalle, joka vastasi siihen pienellä nyökkäyksellä.

Rasmus lähti kohti Mansikkaojien ovea ja Florian huokaisi helpotuksesta. Florian ei muistanut edes ihmetellä, miten Rasmus näki hänet.

*****************

Rasmus astui sisään ovesta, heitti takkinsa naulakkoon ja reppunsa lattialle ja huikkasi Adalmiinalle tervehdyksen. Ada kuului olevan suihkussa, veden kohinasta päätellen. ”Istu vaan odottamaan, mä tulen justiinsa!” Ada huusikin pian kylppäristä. Kukaan muu perheestä ei ollut kotona, joten Rasmus istui sohvalle odottamaan.

Mielessä pyörivät Julianin sanat. Kyllä hän tiesi, että hänen kävisi huonosti, jos Julian suuttuisi. Julian oli vahva ja vaarallinen, hän vain tavallinen poika. Rasmus hieroi hermostuneena otsaansa, ei hän haluaisi kaulaansa Julianin hampaanjälkiä tai kenenkään muunkaan Pomon apulaisen. Ada oli moneen kertaan pyytänyt päästä vierailulle Rasmuksen luokse ja aina poika oli kieltäytynyt jonkin tekosyyn varjolla.

Samassa ovi kävi ja Adalmiina tuli huoneeseen pelkissä alusvaatteissa. Rasmus katsoi tyttöä ja nielaisi muutaman kerran hermostuneena. Adalmiina oli kaunis ja hymyili Rasmukselle niin, että kaikki järkevät sanat katosivat pojan mielestä jonnekin. ”Mitä sä katsot noin? ”Ada kysyi hiljaa. ”Sua. Sä olet niin kaunis.” Rasmus sanoi sanojen takertuessa jonnekin nieluun. Adalmiina hymähti ovelasti, hänellä olikin ihan tietynlaisia suunnitelmia täksi illaksi.

Ada käveli Rasmuksen luokse ja tarttui tätä olkapäistä. ”Kiva, kun sä tulit” Ada sanoi ja suuteli kevyesti Rasmusta. ”Ada, mä haluaisin kysyä sulta jotain?”  Rasmus sanoi hiljaa ja katseli Adalmiinaa. "Kysy pois vain." Ada kuiskasi ja hymyili. Odottaessaan Ada suukotteli Rasmuksen leukaa ja kaulaa. Rasmus värähti hiukan joka suukosta ja liu'utti kättään Adan selkää pitkin. Adalmiinan pehmeät, lämpimät huulet sekoittivat Rasmuksen ajatukset, eikä hän kohta muistanut, mitä piti kysyä.

Rasmus veti Adalmiinan paremmin syliinsä, tunsi tämän suihkusta vielä lämpimän ihon käsiensä alla. Rasmus päästi kätensä vaeltamaan Adan vartalolle ja nyt vuorostaan tyttö värähti , joka kerta, kun kädet löysivät uuden tutkimattoman paikan. Rasmus kuljetti huuliaan pitkin Adan kaulaa koko ajan suukottaen lämmintä ihoa. Rasmuksen kädet tärisivät hieman ja sydän jyskytti kuin patarumpu. Samassa Adalmiinan kädet tarttuivat hänen paitaansa, vetäen sitä ylöspäin. 

Paita lensi lattialle ja Rasmus tunsi tytön lämpimän ihon omaansa vasten. Ada siirsi muutaman hiussuortuvan pois pojan kasvoilta ja katsoi tätä hellän kysyvästi. "Rasmus, rakastatko sä mua?" 

"Rakastan" Rasmus mumisi jo vasten Adan huulia. Sen jälkeen kummaltakin katosi kaikki järkevä ajattelutoiminta, vaistot ottivat vallan. Adalmiina huomasi jossain vaiheessa olevansa täysin ilman vaatteita ja Rasmuskin oli heittänyt omansa jonnekin. Ada ei edes tiennyt missä vaiheessa niin oli käynyt, muttei sillä ollut niin väliäkään. Rasmus oli tässä hänen kanssaan, eikä Ada tarvinnut nyt mitään muuta. 

Rasmus katsahti vakavana Adalmiinaan, pysäyttäen tilanteen hetkeksi. Adalmiina tunsi pojan hikisen, nihkeän vartalon omaansa vasten ja tämän tiheät sydämenlyönnit. Rasmuksen silmät näyttivät melkein mustilta kiihtymyksestä mutta muuten ilme oli hellä. ”Oletko sä varma nyt tästä?”  Rasmus kysyi karheasti, kuin ei olisi käyttänyt ääntään hetkeen.

Adalmiina nyökkäsi ja hymyili, eikä Rasmus tarvinnut enää mitään muuta todistusta. Adalmiina oli hänen ja hän Adan, tämä hetki kuului vain heille kahdelle. Rasmus suuteli tyttöä ja Adalmiina unohti kaiken muun. Oli vain Rasmus ja hän.

Pitkän ajan jälkeen, kun kumpikin oli käynyt suihkussa, Ada jo toistamiseen, ja saanut vaatetta päälleen, pari istui tyytyväisenä sohvan nurkassa, toistensa läheisyydestä nauttien. ”Mitä sä halusit kysyä multa äsken?” Adan mieleen muistui kysymys, ennen niitä muita juttuja, joiden muisteleminen sai nyt vatsanpohjan kutittelemaan mukavasti ja posket punoittamaan.

”Ei sillä niin väliä.” Rasmus sanoi ja rutisti Adan lähemmäksi itseään. Adalmiina painoi päänsä pojan rintaa vasten ja huokaisi onnellisena. Hän oli onnellisempi kuin pitkään aikaan ja tämä hetki saisi kestää vaikka ikuisuuden.

Samassa ovi aukesi ja huoneeseen tuli Aaron. Poika oli vihainen, kuin ampiainen, oli varmaan riidellyt äidin kanssa, sillä Inkeliinan marmatus ja valitus kuuluivat sisälle asti. ”Mitä toi, täällä tekee?” poika tiuskaisi Adalle, vihaisena.

Adalmiina kimpaantui ja nousi ylös sohvalta. Nyt Aaron meni aivan liian pitkälle, oli hänelläkin oikeus olla jonkun kanssa. ”Jos sä nostaisit katseesi sieltä itsestäsi, tajuaisit, että me ollaan oltu yhdessä jo pitkään. Katselisit joskus muidenkin elämää, etkä aina vaan omia ongelmiasi.” Adalmiina huusi vihaisena.

 Adalmiina oli yleensä se rauhallisempi mutta piti kyllä pintansa veljeään vastaan, jos tarve niin vaati. ”Maailmassa on muitakin ihmisiä, Aaron! Muitakin kuin Melina!” 

Aaron kiskaisi Adalmiinan kovakouraisesti kädestä heidän huoneeseensa ja katsoi siskoaan vihaisesti. ”Mä en luota Rasmukseen, Ada. Siinä on jotain hämärää!” Aaron sanoi jyrkästi. ”Miten sä voit sanoa noin? Mä en ole kertaakaan estänyt sua tapaamasta Melinaa vaan enemminkin auttanut teitä!”

”Ja nyt kun, mulla vihdoin on joku, jonka kanssa olla, niin sä sanot noin. Tajuatko, sä edes miten paljon mua loukkasit? Oletko sä muutenkaan yhtään kartalla siitä, miten yksinäinen mä olen ollut? Sulla on ollut koko ajan Melina, mulla ei ketään, ennen kuin nyt! Mä rakastan sua Aaron, mutta sä olet välillä ihan ääliö!”  Adalmiina huusi jo täyteen ääneen viimeiset sanat.

Rasmus tuli ovesta varoen. ”Tuota, Ada… Nähdään huomenna, mun on ehkä parasta lähteä nyt.”  Ada ei edes tajunnut tai halunnut kuunnella mitä poika sanoi. Tyttö pyyhkäisi vihaisesti silmiään ja paineli ulos terassille viilentymään. Aaron jäi hölmistyneenä seisomaan keskelle huonetta, miettimään siskonsa sanoja.

Rasmus katsoi tytön perään ja huokasi. Poika tervehti ovensuussa, tapahtumista ulkona olevia vanhempia ja poistui sitten tyynesti ovesta. Ulos päästyään Rasmus puki päälleen ja lähti kävelemään kohti kohtia, raskaasti huokaisten.

Adalmiina nyyhkytti lohduttomasti. ”Miten Aaron saattoi?  Että sen piti olla niin ääliö välillä!”  Adalmiinan mielessä vilahti Florian mutta ajatus katosi nopeasti suuttumuksen alle. Ada pyyhki kyyneleitä välillä kämmeneensä ja niiskutti. Hiljaiset, varovaiset askeleet lähestyivät ja joku tuli terassille. Adalmiina ei nostanut päätään. ”Flor” Ada kysyi vaimeasti, itkunsekaisella äänellä.

”Kuka Flor?” Aaron kysyi ihmetellen. Adalmiina säpsähti ja katsoi vihaisesti veljeensä. ”Ei kukaan. Mitä sä nyt vielä haluat musta? ”Adalmiina tiuski itkuisena. 

Aaron istui siskonsa viereen. ”Anteeksi Ada. Mä olin ihan ääliö. Keskityin vain Melinaan ja omaan itseeni ja sä jäit ihan paitsioon. Voitko sä antaa mulle anteeksi? Sun lurjusveljelle? ”Adalmiina tuhahti vielä vihaisesti mutta kuunteli selvästi.”Sä olet mulle tärkein ihminen Melinan lisäksi, enkä mä halua menettää sua. Mä lupaan parantaa tapani ja ottaa sut enemmän huomioon ja kaipa mä opin Rasmustakin sietämään. ”Aaron huokaisi lopuksi. 

Adalmiina nosti katseensa ja katsahti veljeensä, jo selvästi leppyneenä. ” Mä annan sulle anteeksi, ääliö. Etkä sä ole lurjus! ”Ada sanoi hymyillen ja nousi sitten ylös. Aaron seurasi siskonsa perässä.

Aaron kaappasi siskonsa vielä karhumaiseen halaukseen ja Adalmiina rutisti takaisin. ”Auh, mun kylkiluut!  Varo nyt vähän! ”Adalmiina huudahti jo nauraen. Aaron rutisti vielä kerran siskoaan. ”Kaikki ok, lapset?”  Rikke kysyi ovensuusta, missä oli katsellut jo hetken. ”Joo!” kuului kahdesta suusta yhtä aikaa.

********************

Aaron teki läksyjään keittiössä ja Inkeliina ja Rikke istuivat sohvalla uutisia katsellen. Aaron kuunteli vanhempiensa keskustelua ja tuhahti turhautuneena. Ei olisi toivoakaan päästä minnekään tänään. Onneksi he sentään olivat nähneet Melinan kanssa jo koulussa.

Yllättäen Rikke venytteli paikallaan ja katsahti vaimoaan. ”Meidän pitää mennä kohta valmistautumaan lähtöön.” Rikke sanoi. ”Mihin lähtöön? ”Inke kysyi katse televisiossa. ”Etkö sä muista, että meidän piti mennä tänään keilaamaan Maxin ja Even kanssa?”

 ”Ai, herranen aika! Mä olin unohtanut koko jutun! ”Inke huudahti. Rikke hymähti vaimolleen. ”No, mennään sitten pian. Ne on kohta tuossa kadulla jo odottamassa.”  Inkeliina näytti vielä pohtivan jotain. ”Entäs Aaron?”  Rikke katsoi vakavana vaimoonsa.

”Eiköhän meidän pidä sen verran luottaa poikaan? Tuskin Aaron tällä välillä ehtii mitään tyhmyyksiä tehdä, eihän me olla kuin pari tuntia pois. Ja Adankin pitäisi kohta tulla.” Inkeliina näytti hetken vielä epäröivältä ja päätti sitten antaa periksi.

Inkeliina meni laittautumaan makuuhuoneeseen ja Rikke käveli poikansa luokse. ”Minä ja Max, järjestettiin tämä teille, Aaron. Käytä tilaisuus hyödyksesi mutta älä tee mitään typerää.” Rikke kuiskasi pojalleen ja lähti sitten vaimonsa perään makuuhuoneeseen. Aaron ei ollut uskoa korviaan, sydämen hyppiessä ilosta.

Pian kadulta kuului Lintusten auton ääni ja Rikke kiirehti Inken kanssa kyytiin. Ovesta mennessään Rikke iski vielä silmää pojalleen, joka vastasi siihen hymyllä. Ehkä tästä vielä jotain tulisi, Aaron ajatteli. Ehkä äitikin joskus leppyy, ainakin oli nyt suostunut lähtemään.

Aaron jätti läksyt pöydälle ja meni soittamaan Melinalle, varmistettuaan että vanhemmat olivat todella poissa. Melina vastasikin heti kännykästään, oli jo tulossa heille päin. Miska oli sulkeutunut kaverinsa kanssa heidän huoneeseensa ja Melinalla oli tylsää.  Aaron sulki luurin ja kohta tyttö jo astuikin ovesta.

Melina hymyili onnellisena Aaronille ja poika harppasi tytön luokse. Aaron kaappasi Melinan lähelleen ja suuteli antaumuksella. Melina vastasi suudelmaan ja rutisti poikaa tiukasti.

Miska oli kutsunut parhaan kaverinsa Erikin viettämään vanhempivapaata iltaa. Miska oli tuntenut Erikin jo ala-asteelta asti ja he olivat oikein hyvät ystävykset, melkein yhtä erottamattomat kuin Aaron ja Melina. Miska piti Erikin seurasta, poika oli yhtä hiljainen kuin hänkin ja Erikin seurassa sai rauhassa olla oma itsensä. Ei tarvinnut puhua, jos ei halunnut.

Tällä kertaa kuitenkin Miskalla oli paljon kerrottavaa. Melinan ja Aaronin puolesta valehteleminen oli välillä rankkaa Miskalle, joka halusi olla rehellinen vanhempiaan kohtaan. Toisaalta ei hän halunnut siskonsakaan onnea pilata. Tätä ongelmaa Miska oli jo purkanut Erikille puolisen tuntia.

Ensin Erik oli kuunnellut ja vastaillut lyhyesti mutta nyt poika oli pitkän aikaa ollut hiljaa. Miska ei edes papatukseltaan ja pohdinnoiltaan huomannut, ettei toinen ollut vastannut aikoihin. Erik katseli Miskaa miettivästi. Jos Miska oli katsahtanut silloin ystäväänsä, olisi poika voinut aavistaa, mitä kohta tapahtuisi.

Yllättäen, kesken Miskan loppumattoman puhetulvan, Erikin käsi laskeutui Miskan kädelle. Käsi oli siinä hetken paikallaan, odottaen jotain reaktiota, ja sormet kiertyivät Miskan sormien lomaan. ”Erik, mitä sä nyt?”

”Ole hetki hiljaa, Miska.” Erik kuiskasi ja toi kasvonsa niin lähelle Miskan kasvoja että otsatukat sekoittuivat toisiinsa. Toinen vaalea ja toinen punainen. Erikin katse etsi Miskan harhailevat silmät ja kiinnittyi niihin. Käden ote tiukkeni hetkeksi, puristi hiukan hermostuneena lyhyesti. Miska oli kuin jähmettynyt.

Erikin käsi tarttui hellästi Miskaa leuasta. Huulet lähenivät Miskan omia kunnes ne painautuivat vasten toisiaan. Miska heräsi horroksestaan, mitä ihmettä tapahtui? Hänen paras ystävänsä suuteli häntä! Miskaa ei oltu koskaan suudeltu niin, tai suudeltu kunnolla ylipäätään. Sekalaiset tunteet myllersivät pojan mielessä mutta samalla ystävän suudelma tuntui aika mukavalta, huumaavalta ja nautittavalta.

”Miska, sano jotain?” Erik pyysi hetken kuluttua, kasvot vielä lähellä Miskan omia, koettaen tasata kiihtynyttä hengitystään. Hän olisi mielellään suudellut Miskaa vielä uudestaan mutta toinen vain nojasi maalautelineeseen ja näytti varsin kalpealta ja miettivältä. ”Miska, oletko sä ok? ”Erik kysyi uudelleen, alkoi jo huolestuttaa toisen puhumattomuus.

Miska katsoi ystäväänsä ja nosti kätensä tämän poskelle. ”Miksi?” Miskan suu kysyi lähes äänettömästi. Erik mietti vain hetkisen ennekuin vastasi. ”Miksi nyt toista yleensä suudellaan? Eikö se ole aika selvää? Mä rakastan sua. Siksi.” Miska sulki silmänsä ja huokasi epämääräisesti.

*******************

Rasmus ja Adalmiina kävelivät kohti Rasmuksen kotia. He olivat tulleet osan matkaa bussilla ja vielä olisi pieni matka käveltävänä. Pitkän suostuttelun jälkeen, Rasmus oli kutsunut Adan kotiinsa. Heillä ei olisi nyt ketään kotona, joten olisi helpompaa, eikä tarvitsisi huolehtia.

Kääntyessään kulmasta Adalmiina näki tutun pojan seisovan tiellä. Florian. ”Hei. Katso, tuo on se teidän naapuri, mä näin sen kerran teidän talon edessä!” Rasmus huudahti Adalmiinan yllätykseksi. Floriankin näytti järkyttyvän pojan huomiosta.

”Moi Ada. Mä kävin teillä mutta sä et ollut kotona, sun veli sanoi, että olisit täällä. ”Florian sepitti sujuvasti peitetarinaa. ”Mulla olisi sulle vähän asiaa.”  Adalmiina nyökkäsi.

”Mene sä vaan edeltä, mä tulen kohta perässä.” Adalmiina sanoi Rasmukselle. Rasmus katsahti vähän epäröiden Florianiin, mutta lähti sitten hitaasti kävelemään katua eteenpäin.

”No, mitä sulla oli?” Adalmiina kysyi ja katseli tarkkaan huolestuneen näköistä Floriania. ”Oletko sä ihan varma Rasmuksesta, Ada? ”Florian kysyi. Adalmiina nyökkäsi. ”Miten niin?”  Florian nielaisi, nyt tulisi se vaikea kohta selittää.

”Muistatko, kun silloin kerran mä tulin sua vastaan metsässä ja siellä oli silloin jotain vaarallista?”  Adalmiina katseli vakavana ystävänsä kasvoja. Mitä Florian oikein yritti selittää?  ”Se vaarallinen juttu siellä metsässä, oli mies tai olento nimeltä Julian. Ja mä näin tuossa joku aika sitten Rasmuksen juttelevan sen kanssa.” Florian lopetti ja katsoi huolestuneena Adaan.

Adalmiina mietti tarkasti ystävänsä sanoja. Ja päätti sitten olla uskomatta. ”Voihan se olla joku samannäköinen.” Ada totesi. ”Ei, sä et nyt tajua, Ada. Tämä on vaarallista. Rasmus salaa jotain.”  Adalmiina puisteli päätään.

”Mä luotan Rasmukseen, Florian. Ja sitä paitsi, sä olet mun suojana, jos jotain sattuu?”  Florian nyökkäsi vaikeana ja kumpikin näytti unohtaneen, että Rasmus oli juuri nähnyt Florianin.

 ”Mä menen nyt, ettei Rasmus huolestu.”  Adalmiina sanoi kääntyen. ”Ada, olethan varovainen? Mä en halua menettää sua.”  Florian sanoi Adalmiinan selälle.

Florian katseli, kuinka Ada käveli Rasmuksen luokse ja sanoi pojalle jotakin. Sydämessä tuntui ikävältä, eikä poika voinut tunteilleen mitään. Florian tajusi, että pitäisi hakea joku muu apuun. Hän ei pystyisi kääntämään Adan päätä.

Florian koetti ajatella Mansikkaojien taloa ja valmistautui siirtymään sinne. Florian sulki silmänsä ja keskittyi uudestaan. Avatessaan silmänsä, hän oli edelleen samassa paikassa. Jostain syystä siirtyminen ei onnistunut ja Florian manasi syvään, tapojensa vastaisesti.

Florian yritti uudelleen, keskittyi tällä kertaa todella hyvin ja tarkasti, pinnisti voimansa äärimmilleen. Pian tuntuikin tuttua huimausta, pyörryttävää tunnetta ja maisema sumentui. Pian sumeus kaappasi Florianin mukaansa pimeyteen.

Hetken päästä, Florian avasi silmänsä Mansikkaojien talon edessä. Häntä pyörrytti ja oksetti, niin kuin olisi juossut maratonin kivireppu selässä. Seinä, johon hän nojasi, tuntui pyörivän vain ympäri.

Florian nojasi seinään, nousi siitä tukea ottaen seisomaan ja huohotti raskaasti. ”Miksi tämä oli nyt niin rankkaa? Mikä häntä oikein vaivasi?” Florian nojaili seinään vielä hyvän tovin ja astui sitten sisään Mansikkaojien taloon. Oli voimia tai ei, niin hänen oli oltava Adan luottamuksen arvoinen ja hankittava apua.

****************

Rasmus ja Ada olivat jo Pettersonien kotiovella. Rasmus pujotti avaimen oveen ja Ada astui sisään. Rasmus tuli tytön perässä ja sulki oven perässään. Painavan oven kolahdus kaikui tyhjässä, pimeässä talossa, Adan mielestä sen ääni oli jotenkin pahaenteinen. ”Olisiko kuitenkin pitänyt uskoa Floriania?” ajatus tuli äkkiä mieleen.

Rasmus laittoi valot päälle ja pelko karkasi Adan mielestä. Eteinen näytti ihan tavalliselta ja hän lähti Rasmuksen perään. ”Mennään tuonne mun huoneeseen. ”Rasmus sanoi. Rasmus käveli olohuoneen läpi, Ada perässään. Ada katseli ympärilleen, olohuone oli ihan tavallisen näköinen, ei tässä olisi varmasti mitään vaaraa.

Rasmus sulki huoneensa oven ja veti Adan syliinsä. ”No, nyt kun sä olet täällä, niin mitä sä haluat tehdä?” poika kysyi virnistäen. Adalmiina naurarhti iloisesti, onnellisena. Rasmus tuntui niin turvalliselta ja lämpimältä. Adalmiina nosti kasvonsa sanoakseen jotain ja kohtasi pojan hellän katseen.

”Rakastan sua, Ada.” Rasmus huokasi ja suuteli tyttöä. Rasmuksen kädet pujahtivat puseron alle ja Adalmiina kiljahti hieman, viileiden käsien osuessa lämpimään ihoon. Rasmus naurahti vasten hänen huuliaan ja suuteli uudestaan.

”Odota. ”Adalmiina sanoi vaimeasti suudelmien lomassa. ”Mun pitää käydä vessassa, missä se on?” Rasmus katsoi tyttöä hellästi. ”Tuosta ovesta heti vasemmalle. Älä ole sitten kauan, ettei tule ikävä.” poika virnisti. ”Höpsö.” Ada totesi hellästi.

Ada avasi huoneen oven ja astui olohuoneeseen. ”Ada, varo!” kuului Rasmuksen hätäinen huuto. Voimakas käsivarsi kiertyi Adan ympäri ja hänen suunsa tukittiin kämmenellä. Adalmiina rimpuili vastaan mutta turhaan.

Korvaan supistiin hiljaisesti outoa kieltä ja pian Adalmiina tunsi huimausta. ”Rasmus, apua!” Adalmiina yritti huutaa mutta huuto tukahtui muminaksi kämmentä vasten. Adalmiina sulki silmänsä, huone tuntui keinuvan ja hän ei saanut kunnolla henkeä.

”Rasmus ei voi sua nyt auttaa, rakkaani.” sanoi ilkeä ääni ja käsi painui tiukemmin Adan kasvoille. ”Meillä on pojalle ihan muut suunnitelmat” ääni vielä naurahti ilkeästi. Adalmiina avasi vaivalloisesti silmänsä ja näki sumeuden läpi Rasmuksen hätääntyneen ilmeen. Vaalea mies piti Rasmusta tiukassa otteessaan.

Adan jaloista alkoi mennä jo tunto ja pito, päässä pyöri ja käsi suun edessä oksetti. Pian huone pyöri aina vaan nopeammin ympäri, ympäri, ympäri... kunnes Adalmiina valahti veltoksi. Viimeinen minkä Ada kuuli, oli Rasmuksen tuskantäyteinen huuto.

Sitten tuli pimeys.

****************************

Heh, ruusunpunaisista tunnelmista, yllättävään loppuun... ;) 

Tätä osaa kirjoittessa, itsellänkin sydän hakkasi ja posket kuumotti. Olen nyt uppountunut niin syvälle teiniromansseihin, että huh! Seuraavassa osassa ei romantiikkaa sitten olekaan. Halusin tähän osaan kaikkien teinien ihastukset ja kokemukset, ihan juonenkin kannalta sillä tulevat osat ovat hiukan erilaisia tunnelmaltaan...

Kuvaekstra tulee kunha ehdin laittaa kuvat tänne ;) Ekstrassa onkin luvassa lomamenoa ja muutakin vilinää...

Loppukevennyskuva:

Jep! Sitten kommenttia saa laittaa tuonne laatikkoon....Toivottavasti piditte tästä ruusunpunaisesta osasta :) ♥

♥ vupii