Loppusanat

Se on loppu rakkaat, en saanut pelastettua kuin kaksi simiä, nekin todella vanhoista kopioista. Valitettavasti Mansikkaojien tarina on lopussa, kolmatta sukupolvea ei enää ole. Huolimatta useista yrityksistä, Petja ei vain tullut enää näkyviin BS:ssa.Eikä kukaan muukaan kolmannesta sukupolvesta.

Rasmus ja Julian on pelastettuina, jostakin melkein vuoden takaisesta varmuuskopiosta. Aaron ja Fred löytyivät kopioituina läppäriltäni.

Läppäriltä löytyi myös yksi toinenkin yllätys tai oikeastaan mun Mediafirestä. Mutta siitä myöhemmin.

Ensin pieni kirjoitelma siitä mitä olisi tapahtunut: 


Adalmiina  olisi saanut vielä yhden lapsen Rasmuksen kanssa ja valinnut kuitenkin loppujenlopuksi kuitenkin Florianin. Rasmus olisi jäänyt taustalle , olemaan isä lapsilleen muttei enää haikalemaan Adasta.

Aaron ja Fred olisivat muuttaneet yhteen omaan kotiin, Melinan löytäessä uuden armaan rinnalleen. Aaronin ja Melin tytär olisi muuttanut Aaronin ja Fredin kanssa, Melina olisi lähtenyt aloittamaan uutta elämää muualle.

Miska ja Erik pysyisivät onnellisina <3

Petja olisi kokenut erinäisiä seikkailuja ja tavannut niiden tuiskeessa kauniin keijutytön , jonka kanssa olisi saanut lapsen.

Pari pätkää Petjan elämästä:

Petja ryömi tunnelin läpi, sen tunnelin minkä valo oli hänelle niin monta kertaa osoittanut, sen mistä kantautui häntä kutsuvia ääniä, houkuttelevia, kiehtovia. Tunneli oli Petjan oma salaisuus, ei edes Greta tiennyt siitä mitään, tai niin ainakin Petja kuvitteli. Aina kun elämä tuntui vaikealta ja kaipasi piristystä, tunneli avautui ja se maailma mikä tunnelin lopussa odotti, ihmeellinen. 

Petja nousi jaloilleen, pudisteli ruohonpalaset housunpolvistaan ja katsahti nopeasti ympärilleen. Kaikki oli paikoillaan, tornit kaukaisuudessa, kukkivat, värikkäät pellot ja ihmeen vihreät puut. Lempeä tuuli pörrötti Petjan hiuksia, kuin tervehtien ja kutittaen. Petja pyyhkäisi hiukset silmiltään, kipristi nenäänsä hauskasti rypylleen ja naurahti, ihan silkasta ilosta. 

Käveltyään hetken Petja saapui tuttuun paikkaan, täällä hän oli leikkinyt ensimmäisen kerran, tänne huudot olivat johdattaneet. Suojaiselle metsäaukiolle, missä tornit siinsivät kaukaisuudessa ja lintujen laulu kuului konserttina. Aukiolla Petja oli tavannut myös heidät, heidät joille tämä paikka kuului, keijut. Tai oikeastaan vain kaksi heistä, Bellan ja Sirin.

Ajan mitään heistä oli tullut hyvät ystävät vaikka Siri oli ollut aluksi epäileväinen. Siinä Petjan maatessa keskellä aukeaa, aurinko peittyi äkkiä hänen edestään, käsien alla tuntui tärinää, johtuen pienen jalan naputuksista nurmikkoon. sen päättäväisen jalan polkaisut Petja tunnisti, Greta.

Petja avasi silmänsä, kohdatakseen Gretan päättäväiset pienet kasvot. "Petja Mansikkaoja, mitä sä teet täällä?" Greta tiuskaisi. Petja irvisti. "Mä voisin kysyä samaa sulta." poika tuiskahti. Greta tuhahti vastaukseksi. "Mun tehtävä on suojella sua ja tämä paikka ei ole sua varten." Petja nousi ylös ja ennen kuin hän ehti estää, Greta kiskoi häntä jo tunnelin suulle, motkottaen samalla varomattomuudesta ja salailusta.

-------

"Petja, Petja!" tuttu ääni huhuili aukean laidasta. Petja avasi suunsa vastatakseen mutta suusta pääsi ulos vain nolo pieni vinkaisu, tyypillinen ääni teini-ikäiselle nuorukaiselle. Petja punastui mutta Siri ei siitä välittänyt, tyttö juoksi hänen luokseen kukkaseppele kädessään ja toinen päässään. "Mä luulin että myöhästyisin, piti eksyttää Bella." Siri huohotti ja näytti olevan vähän pahoillaan siitä, ettei Bellaa otettu nyt mukaan. "Mitä sun piti kertoa mulle?" Siri kysyi, silmät tuikkien. 

Petja nielaisi kerran ja toisenkin, Sirin silmien luottavainen, tuikkiva katse sai hänet vain hermostuneemmaksi. "Niin... tota..." Petja mutisi kenkiinsä tuijottaen. Siri nyökkäili kannustaen jatkamaan. "Mä haluisin kertoa, että... että..." Nielaisu ja hetkinen rohkeuden keräämiseen." Että mä tykkään susta, Siri." Petja sai lopulta sanottua. Siri nauroi, helähtävää nauruaan.  "Kiva, mäkin tykkään susta." Siri hymyili." Mennäänkö sitten? Bella odottaa." hän jatkoi ja kääntyi lähteäkseen. 

"Ei odota! ”Petjalta pääsi vinkaisu. Siri pysähtyi ja jäi hämmentyneenä katsomaan Petjaa. Petja harppasi Sirin luokse ja otti tätä olkapäistä kiinni. Nuorukainen veti syvään henkeä ja sanoi sitten hitaasti sanat joita oli harjoittelut. "Siri, mä pidän susta enemmän kuin ystävästä yleensä. Mä....mä taidan rakastaa sua." Petja huokasi, sydämen lyödessä tuhatta ja sataa ja poskien kuumottaessa. 

Siri katsoi nuorukaista, ensin ihmeissään ja sitten hymyillen." Mä rakastan sua myös. Enkä vaan ystävänä." Siri kuiskasi hymyilleen, kurottuen samalla varpailleen ja painaen huulensa kevyesti Petjan huulille. Hetkisen yllätyksestä toivuttuaan, Petja kietoi kätensä Sirin ympäri, tämän kietoessa kätensä hänen kaulaansa. Petja suuteli Siriä ja vatsanpohjassa lepatteli perhosia, aukio tuntui kieppuvan jossakin ruusunpunaisessa usvassa. 

"Oih! Miten herkkää...." kolkon kuuloinen ääni sanoi ja keskeytti nuoren parin hellän hetken. Petja ja Siri irtaantuivat hämillään toisistaan. "Tämänkö takia, mua ei huolittu mukaan? Koska Prinssi Petja halusi tunnustaa tunteensa?" Bella sanoi ilkeästi hymyillen ja astui esiin aukion puiden takaa. "Bella!" Siri huudahti." Olen pahoilla..." Bella huitaisi kättään. "Pyh...ei sillä ole väliä, Petjan piti tehdä valinta, harmi vain että hän teki väärän valinnan." Bella jatkoi ja pysähtyi parin metrin päähän nuorista. 

"Mmmitä? ”Petja änkytti, Sirin ollessa myös ihmeissään. Bella oli muuttunut, keijunkorvat olivat kadonneet, heleys ihosta kadonnut ja silmien kirkkaus kadonnut, tilalla oli hyvin ilkeän näköinen pieni tyttönen. "Typerys." Bella sanoi äkkiä aikuisen äänellä. "Sinun olisi pitänyt valita minut eikä tuota hömelöä keijukaista" 

Samassa aukiolle ilmestyi vielä yksi henkilö, Greta. Greta vilkaisi Bellaan. "Sinä! Olisi pitänyt arvata, täytyy myöntää että pääsit yllättämään mutta Petjaa et saa, Belladonna!" Greta sanoi silmät tulta leiskuen ja harppasi Petjan luokse ottaen tämän kädestä kiinni. "Isi ja Florian auttavat, pidä kiinni, nyt mennään!" Gretan ääni varoitti ja sitten maailma kiepahti ympäri. Eikä kukaan huomannut että Petja piti vielä kiinni Siristä. 

Hetken kuluttua Mansikkaojien pihalle saapui sekalainen ja sekava joukko. Petja, Greta ja Siri. Greta nousi ylös ja katsahti Siriin. "Rähmä...sun ei olisi pitänyt tulla mukaan." Greta tokaisi ja irvisti. Samassa Florian ja Filip kävelivät kulman takaa esille. "Greta! Kaikki kunnossa?" Filip kysyi huolestuen, Greta nyökkäsi. 

----

Petja istui lukemassa kevään viimeisiin tentteihin, kun joku koputti ikkunaan. Petja katsahti ikkunaan mutta ketään ei näkynyt. Koputus uudestaan, Petja siristi silmiään ja väki jotain välkehtivää lepattamassa ikkunan takana. Siri, Petja nousi ylös niin että tuoli kaatui ja juoksi ulos. 

Siri makasi maassa, väsyneenä ja hyvin selvästi raskaana. Petja kyykistyi Sirin viereen. "Siri! Siri! Vastaa! Miksi sä olet täällä?" Petja huusi, puoliksi nyyhkyttäen. Tämä oli ensimmäinen kerta melkein vuoteen kun hän näki Sirin, viimeksi Greta oli siirtänyt hänet juuri ennen Sirin vanhempien ilmaantumista paikalle. Näköjään sillä kerralla oli ollut seurauksensa. 

Siri ynähti ja avasi silmänsä. "Petja..." Siri kuiskasi ja koetti hymyillä, mutta samassa kauniit kasvot vääntyivät irvistykseen. "Petja...vauva...mua pelottaa..." Siri sanoi itkunsekaisesti. Petja mietti kuumeisesti mitä tehdä, pitäisi hakea lääkäri, mutta ei tähän aikaan sellaista enää saanut, eikä Petja voinut jättää Siriä. Sirin puristus Petjan kädestä koveni ja tämä vääntelehti kivuissaan, valittaen heikolla äänellä. 

Äkkiä Siri valahti veltoksi ja vaipui Petjan syliin. "Ei, Siri! Ei, sä jaksat kyllä kulta. Ei nyt... Ei vielä..." Petjan ääni sortui pelkäksi nyyhkytykseksi, kyynelien pudotessa Sirin päälle. Siri ei vastannut, makasi vain heikkona ja hiljaa. Samassa puiden lomasta astui hohtava hahmo, Petja nosti katseensa ja tunnisti tulijan, Sirin äiti, Lyra. 

Lyra katsoi kalpeaa tytärtään ja Petjaa ja huokasi. "Petja. Huolimatta kaikista yrityksistämme, emme voineet pitää teitä erossa. Vaikka arvostan rakkauttanne, se rikkoo kansamme lakeja. Sillä on seurauksensa." Lyra sanoi surullisena. "Siri ei selviä tästä, ei täällä." Lyra sanoi hiljaa. "Ja lapsi kuuluu kahteen maailmaan, eikä sille ole sijaa meidän kansamme parissa." Lyra jatkoi. Petja nyökkäsi, yrittäen ymmärtää mitä toinen sanoi. 

Siri ynähti ja Lyra harppasi tyttärensä viereen. "Pidä häntä kädestä! Pidä hänet tajuissaan! ”Lyra tiuskahti Petjalle. Petja teki työtä käskettyä ja puristi Sirin kättä, kuiskaillen tälle rohkaisevia sanoja. Lyran ääni kantautui läheltä myös auttaen ja kannustaen ja pian hiljaisuuden rikkoi pieni, itkuinen kitinä. 

Petja siirsi katseensa Lyraan, jonka käsivarsilla oli pieni hentoinen tyttö. Lyra nousi ylös ja astui Petjan luokse. "Ota tyttö, anna hänelle nimeksi Seri." Lyra sano hiljaa ja laski tytön Petjan käsivarsille. "Miten Sirin käy?" Petja kysyi hätäisesti, hiljaista myttyä katsahtaen. Lyra huokasi. "Minä vien Sirin sinne, missä hänet voidaan parantaa, meidän maailmaamme. Pidä huolta Seristä, hän on kuitenkin minun tyttärentyttäreni." 

"Hyvästi Petja." Lyra sanoi hiljaa ja hohtava valo ympäröi hänet ja Sirin. Väläys vain ja he olivat poissa, Petjan jäädessä asuntolan takaiseen metsään, pieni, hentoinen tyttärensä sylissään, Gretan ilmestyessä parin taustalle. 

-----

Petja lopetti yliopiston ja muutti tyttärensä kanssa kotiin takaisin.
Seristä tuli seuraavan sukupolven perijä. Ja hän sai suojelijakseen Gretan lapsen. Petja olisi päässyt Sirin luokse, Serin aikustuessa.
Seri olisi rakastunut Julianin poikaan Luciakseen. Tästä olisi syntynyt vihdoin viides odotettu sukupolvi ja valittu.
Valittu olisi rakastunut omaan suojelijaansa mutta näiden kahden suhde olisi estetty.
Lopulta Valittu olisi kohdannut Mestarin yksin ja voittanut tämän.
Valittu ja Suojelija olisivat eläneet onnellisena yhdessä.
The End.

Kiitän teitä rakkaat tästä ajasta, tarinan seuraamisesta ja kaikista kommenteistanne matkan aikana. Teidän ansiostanne tämä jatkui ja tätä oli ilo tehdä. ♥
ISO KIITOS !

♥ vupii